Pikkujätkät

Meille jäi kotiin kasvamaan 8 kpl pikkupässejä. Viisi kainuunharmasta ja kolme ihanan ruskeaa suomenlammasta. Suomenlampaat ovat vielä kesätöissä, mutta tulevat varmaan pikkuhiljaa takaisin kotiin. Saapa nähdä millainen välienselvittely siitä seuraa, kun eksyneet lampaat tulevat takaisin laumaan. Jätkät ovat kumminkin kovasti miehistyneet, varsinkin omasta mielestään...

Paimenpoika Joiku tuttavuutta tekemässä.

Pikkujätkät ovat omalla laitumellaan. Näin niiden lisäruokinta on helpompaa, kun ei ole ylimääräisiä suita hamuamassa ihanaa kauraa. Kauraa pässit saavat nyt pienen määrän joka päivä, koska laitumet ovat alkaneet ehtymään. Pässit tunnistavat mönkkärin äänen, taitaa olla niille sama kuin "kaurakuljetus". Pojat tulevat juosten portille. Vaikeahan niihin on olla ihastumatta, pieniin pässimiehiin.

Veljekset kuin ilvekset, Lumo ja Loimu. Ihana Lennartti haistelee vieressä ilmaa.

Harmaksista kaksi veljestä on meidän mustan P-linjaisen Hapsun jälkeläisiä. Hapsu muutti Vesilahdelle kotieläinpihaan, mutta meille jäi Hapsun tytär Justiina emolampaaksi. Nämä veljekset ovat Justiinan poikia, ja taitavat molemmat jäädä mustiksi. Kuin myös Siirin poika Lennartti. Peräti kolme harmasta siis jäämässä mustaksi. Onneksi pari harmasta on perusharmaksen värisiä, ettei nyt ihan vain mustia taljoja tule...

Ihanavillaiset pikkupojat kauran äärellä.

Pojat saavat elellä laitumella pitkälle syksyyn. Kun ilmat muuttuvat kolean sateisiksi, muuttavat pikkujätkät pihapiirin pienemmälle laitumelle. Laidun on lähempänä, joten ruokkiminen on vaivattomampaa (tässä vaiheessa kannetaan pojille kauran lisäksi heinääkin syötäväksi). Sen lisäksi laitumella on kolmiseinäinen katos, jonne on mukava mennä säitä pakoon.
Tarkoituksena olisi saada pässykät teuraskuntoon loka-marraskuussa, ennen varsinaisen talven tuloa. Näin niitä ei tarvitsi ottaa sisälle laisinkaan.

Sähköä ilmassa

Heinäkuun ehkä rankimpiin hommiin kuului uuhilaitumen sähköistäminen. Olen jotenkin karttanut sähköä minkä ehdin. En pidä siitä, inhoan sitä, pelkään sitä. Usein ollaan mietitty, että miksei laiteta sähköä laitumille, todettu että vois toimikin, ja jätetty asia siihen. Kunnes sitten nyt.
Nuo meidän kuusitolpat on tosiaan sen verran jo lahoja, ettei tarvi suurtakaan nojaamista poikki mennäkseen. Uusimaan niitä ei kyllä vielä aleta, mutta kieltämättä loppuishan se nojailu kun laittais vähän sähköä kulkemaan aidassa.
Niinpä suunnittelimme, että jätetään lammasverkko kulkemaan omalla paikallaan, ja laitetaan verkon sisäpuolelle pari sähköpiuhaa.

Innokas puuhamies ja kaitsijansa...

Itse piuhojen veto ja sähkön asennus ei ollut homma eikä mikään. Mutta se kasvillisuuden raivaaminen!  Verkko on ollut paikoillaan sen kolmisen vuotta, aika hyvin oli ehtinyt jo painua ruohon sisään. Aloitin ensin pikku sirpillä katkomaan verkon alta heinää. Temmoin verkon irti kasvillisuudesta ja katkoin heinät alta. Totesin, että ennemmin menee ranteet ja mielenterveys, kuin koko laidun on kierretty.
Niinpä mies apuun raivaussahallaan.

Eikä se mitään helppoa heinäntekoa ollut raivaussahallakaan, mutta meni onneksi joutuisammin kuin sirpillä. Toinen nosti verkkoa, toinen raivasi. Kunnes sitten pienempi isäntä kyllästyi laitumella pyörimiseen, ja toinen saikin jäädä yksinään nostamaan verkkoa ja raivaamaan alta...
Ennen talven tuloa olisi toiveissa, että ehdittäis nostamaan verkkoa kymmenisen senttiä maasta irti. Niitot sujuis sitten ihan leikiten vaan.

Mutta sähkö on ollut hyvä juttu, olen enemmän kuin tyytyväinen. Lampaat otti pari tälliä (itsepintaisemmat vähän enemmän...), ja alkoivat antaa periksi. Enää ei notkuta tolpilla, eikä kurkoteta aidansilmästä paremman ruohon perään.

Kerppujakin on tehty jonkin verran. Enemmänkin toki sais olla tehtynä, mutta en valita. Mukava sitten talven pimeinä iltoina kaivella koivu- tai pajukerppuja elukoiden iloksi. Kanoille olen kuivattanut pihasta ruohonleikkuri- sun muuta raivausjätettä.

Siellä lampaat viettää kuumaa kesäpäivää metsikön suojissa. Lähtevät sitten illan viiletessä käyskentelemään ja ruohoa hampsimaan.