keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Terhakkaat tiput


Vaikka lähtö haudonnoille ja tipuille olikin huono, on tämän hetkinen tilanne erittäin hyvä. Kanalassa vilistää kahdeksan terhakkaa ja reipasta kananpoikasta.
Ylläolevassa kuvassa on tipujen ruokailuhäkki. Sinne on pari kulkuaukkoa, ja tiput ovat oppineet käyttämään niitä hyvin. Häkin tarkoitus on pitää tipujen saatavilla koko ajan ruokaa. Kulkuaukot on just sen verran isoja, että tiput mahtuu mutta kanat ei. Kanan kaula venyy ja yltää yllättän pitkälle, joka täytyy ottaa kulkuaukkojen suunnittelussa huomioon... Ei ole tarkoitus, että kanat vetelevät tipujen ruuat parempiin nokkiin.


Näillä kahdeksalla tipulla on älytön määrä emoja. On oikeita emoja ja sitten wanna-be emoja. Nämä wanna-be emot ovat oikein hyviä emoja, jo vähän vanhempia konkareita. Niillä oli kova haudontavietti, mutta en antanut niille munia alle. Niinpä ne sitten sujahtivat huolehtijan rooleihinsa mutkattomasti, kun tipuja alkoi kuoriutumaan.
Toisinaan se aiheuttaa vähän nokkapokkaa, mutta ei mitään suurta draamaa kumminkaan.


Yläkuvassa on Saima ja tipunsa. Saima on ensikertalainen. Saima aloitti koko tämän haudontabuumin. Sille kuoriutui neljä tipua, joista on jäljellä enää yksi. Tämä yksi tipu saa erinomaista huolenpitoa, Saima on tosi hyvä emo. Ne menevät kylki kyljessä pitkin kanalaa, ja Saima opettaa tipulle millaista on olla kana. Melkein tulee jo toivo, että tipu olisi kana ja sen voisi jättää kotikanalaan...
Lupasin kyllä itselleni, että yhtään ei aleta tähän "onpa ihana, voinko pitää sen!" -juttuun tänä vuonna ollenkaan. Katsotaan nyt. Jos hyvin käy, Saiman tipu on kukko ja se saa hyvän kodin jonkun kanaparven vartijana.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Teuraspässin elämää



Kuinkakohan moni teuraskaritsa pääsee puusavottaan lyhyen elämänsä aikana...?
Meillä on neljä teuraspässiä kasvamassa pääsiäistä silmällä pitäen. Ei sen enempää, kun emme tienneet miten tilat ja aika antaa myöten kasvatella karitsoita sisällä. Eipä tuo ole ollut ongelma, siinähän ne menevät missä muutkin elukat.

Pikkupässit pääsevät joka aamu pihalle. Niiden oli tarkoitus päästä omatoimisesti ulkoilemaan talvitarhaan, mutta sinne kosahti niin paljon lunta yhtäkkiä, että pässykät hyppäävät aidan yli mennen tullen. Joten ulos vain valvotusti.


Pässit pysyvät hyvin tontilla sen ajan, kun ruokin muita eläimiä. Ne pyörivät pihassa ihmetellen ihmisten touhuja ja koirien meuhkaamista. Välillä ne ottavat hurjia spurtteja ja juoksevat juoksemisen ilosta. Sitten vähän pusketaan ja mitellään voimia, kunnes taas mennään.

Melkeinpä joka kerta ne suuntaavat metsään syömään havuja ja varpuja, mutta tulevat kyllä pian takaisin. Jos eivät tule, riittää kun niitä vähän huhuilee. Joka ikinen kerta hymyilyttää, kun nelikko tulee juoksujalkaa milloin mistäkin pihan perältä kutsuhuudon kuullessaan. Tokihan ne on ehdollistettu, että huuto tarkoittaa väkirehuannosta.
Aamujaloittelu kestää tunnin, toisinaan vähän yli.


Vaikka pässejä ei olekaan juuri rapsuteltu eikä lellitty, on tietysti tärkeää että ne saavat elää miellyttävän elämän. Silloin on hyvä mieli viedä ne teuraaksi. Ja vielä parempi mieli saada lihat lautaselle.

Usein kuulee kauhistuneita ihmettelyjä, että "miten sinä voit syödä noita!?" Niin. Helpompaahan se olisi ostaa sitä nimetöntä ja kasvotonta kylmää lihaa kaupan lihahyllystä? Josta et tiedä mitään. Et tiedä missä se on elänyt ja miten. Miten sitä on ruokittu ja kohdeltu. Onko elänyt ahtaasti vai väljästi. Onko saanut toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään.
Minusta on mukavaa, kun pakastin on täynnä omaa kukkopoikaa (jotka on juosseet pitkin pihoja vapaana koko kesän), omaa pässiä sekä pohjoisesta sukulaisilta tuotua poroa. 

maanantai 18. helmikuuta 2013

perjantai 15. helmikuuta 2013

Epäonnea haudonnoissa


Tipuja on alkanut syntymään. Mitä lähemmäksi kuoriutumispäivä tuli, sitä innokkaammaksi kävin. Mukava saada taas tipusia!
Mutta mutta. Onpa ollut epäonnea näiden kanssa. Ensin kuoriutui viisi ihanaa alhotipua nuorelle Saima-emolle. Kaikki meni hyvin. Tiput olivat emonsa kanssa pari päivää pesässä, kunnes laitoin ne isoon häkkiin. Siellä olivat muutaman päivän, ja sitten avasin häkin luukut että saavat tulla ja mennä.

Tipuja katsellessani huomasin yhden rääpäleen. Sillä ei ollut juurikaan pyrstöä (edes sitä pientä), se seistä tönötti aika paljon paikoillaan ja silmät kiinni piipitti. Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna löysin sen kuolleena kanalan lattialta.
Neljä jäljellä. Elinvoimaisia, terhakkaita. Kunnes... Nuori emo oli ottanut tavaksi viedä jälkikasvunsa yöksi yhdenlaiseen pesään, nimittäin tuhkakylpyastiaan. Meillä on autonrenkaassa tuhkaa ja turvetta, kanat on aivan tohkeissaan tästä kylpypaikasta. En tiedä miten se on käynyt, mutta niin vain löysin yks aamu yhden keltaisista tipuista puoliksi autonrenkaan alta. Jotenkin se oli sinne litistynyt ja tukehtunut. Kolme jäljellä.

Olin jättänyt tipuille ruokintapaikaksi ison kaninhäkin. Se on ollut tipulana jo useamman vuoden. Ideana on, että jätän häkkiin pienen kulkuaukon, josta tiput pääsee syömään ruokaansa, mutta rohmut kanat ei. Näin tipuilla on koko ajan ruokaa ja vettä tarjolla.
Iltatarkastukselle mennessäni huomasin, että kaksi tipua oli jäänyt päällekäin puristuksiin häkin kaltereihin! Olivat yrittäneet emon luokse kaltereiden välistä, mutta olivat jääneet "hartioistaan" kiinni. Sain toisen, päälimmäisen tipun melko vaivattomasti irti, ja se kipitti heti emon suojiin.
Toista tipua sai hetken irrotella. Se oli ihan veltto. Silmät oli kiinni eikä ääntäkään päästänyt. Luulin, että se oli kuollut. Hieroin sitä kumminkin ja annoin tekohengitystä. Lämmitin sitä käsieni välissä ja laitoin lämpölampun alle lämpenemään (sen jalat olivat ihan kylmät).
Ja voi ihmettä, tipu virkosi! Ensin kuului ihan pieni "piip", sitten vähän isompi ja sitten avautuivat jo silmätkin. Hetken mietin, olisiko parempi ottaa se sisälle virkoamaan, mutta päätin että emo saa hoitaa. Kun tipu oli terhakkaasti silmät avoinna ja huusi emonsa perään, laitoin sen emon siiven alle. Seuraavana aamuna se touhusi muiden mukana hyvinkin terhakkaasti. Oli tosi tyytyväinen ja iloinen.


Naapurihäkissä, alho-brahmaparvessa, oli myös emoja hautomassa. Kolmella oli munat alla. Samoihin aikoihin kanalaan ilmestyi kutsumaton ja hyvin ei toivottu vieras (toivottavasti on vain yksikössä, ei monikossa). Nimittäin rotta. Se on tehnyt pehkuun käytäviä ja surukseni huomasin, että se käy varastamassa hautovien emojen alta munia!
Loppujen lopuksi jäljelle jäi kaksi kehittymään lähtenyttä munaa. Että otti pattiin! Mutta surullisinta oli, ettei nämäkään tiput saaneet jatkaa elämää. Kanat hautoivat pesintäkoppien päälle pahvilaatikkoon tehdyssä pesässä. En todellakaan ollut huomannut, että laatikkoon oli tullut pieni repeämä seinään. Ja miten huonoa tuuria voi olla, että molemmat kuoriutuneet tiput olivat pudonneet reiästä lattialle! Ihanat, rotevat brahmatiput! Toinen oli ihan vastakuoriutunut, märkä ja kylmä. Toisella oli jo kuivunut untuvapeite. Emot (näitä hautoi siis kaksi emoa yhdessä) olivat sinnikkäästi pesässä. Melkein kyllä itku tuli, kun näin tiput lattialla.

Hjalmar-kukko pitää huolta omistaan
Eikä vastoinkäymiset tähän loppuneet. Se pikkuinen urhea tipu, jonka pelastin kaltereiden välistä, oli kuollut eilen. Iltatarkistuksella näin sen makaavan kylmänä lattialla. Ottaa niin paljon pattiin, että tulee olo heittää hanskat naulaan. Todeta, ettei yhtään tipua enää tälle mäelle.
Kanalassa on nyt siis jäljellä 8 tipua kolmella emolla. Vielä on kuoriutumatta muutama muna. Saa nähdä.