maanantai 26. toukokuuta 2014

Muutoksen tuulia




Lalli

Alhoparvi on saanut uuden johtajan, komean kukon nimeltä Lalli. Teimme vaihtokaupat, meidän Piiparinen meni pääkukoksi Lallin parveen. Lalli sai apupojiksi pari nuorta kukkopoikaa, toinen on kaunis harmaaruskea kukko ja toinen enempi perinteisen aapiskukon oloinen, mustaruskea kukkopoika.
Myös kanat lisääntyvät, kotiin jää viisi siitosmunista haudottua kanatipua, sekä alho-brahmaparvesta siirretyt ehdat alhorouvat. Nokkaluku on siis kutakuinkin 20 alhokanaa ja heidän 3 kukkoa.
Jättikanojen parveen on hakusessa siitosmunia, noita lempeitä sulkajalkoja pitäisi lisätä. Brahmoja ja jättikochineja nyt etupäässä.



Hellettä on riittänyt.  Hiki virraten laitettiin elukoille laitumia kuntoon. Onneksi saatiin apujoukkojakin pohjoisesta, ilman heitä olis tässä kyllä nyt vähän hätä kädessä. Mutta sielä ne nyt on, joka sorkka laitumella.
Ja nyt on joka laitumella sähköt, ja pukeilla ihan uus metsälaidunkin. Ainoastaan kerran on pikkupukki (Mute, kukas muukaan...) tullut sähkölangoista läpi. Sekin oli heti ensimmäisen laitumellaolotunnin jälkeen. Pikkupukit on tottuneet olemaan kuttujen kans, Luukasta ne vähän vierastaa. Ilmeisesti (toivottavasti!) on tärsky ollut kumminkin sen verran iso, ettei sieltä ole kukaan enää tullut ulos.
Meillä on neljässä kerroksessa sähköpiuhaa. Tien viereen laitettiin lammasaita, jonka edessä ja yläpuolella on sähköpiuha. Saapa nähdä kesemmällä, kun laidun on tuttu, miten on tuon aitojensisälläpysymisen laita...

Martta, Valpuri ja Irmeli laitumella.

Martta ottaa rennosti, nokkospuskan keskellä...

Pukit laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.

Luukas laitumella.

Satoi tai paistoi...

Kukkaislapsi Ville...

torstai 22. toukokuuta 2014

Pupupupupupu



Voi elämä näitä pikku palleroita! Pikkupuput ovat siis tulleet ulos pesistään. Sielä käy melkoinen vilske, kun 12 pikkupupua kirmailee elämisen riemusta...!

 
Vanhemmassa poikueessa on kolme luonnonkeltaista, yksi ruskea ja kaksi madagaskarin (?) väristä. Toinen noista ehkä madagaskareista taitaa olla värivirheellinen, kun sillä on valkosta naamassa. En niin ole perehtynyt näihin väreihin, mutta näin luulisin.


Nuorempien väritys on jännä. Sielä on kaksi luonnonharmaata, musta, pari ruskeaa ja muistaakseni yksi luonnonkeltainen. Sukupuolia yritin eilen tiirailla, mutta mutta... Pitänee tiirailla vielä pikkusen lisää...



Ollappa nyt sitten jättämättä näitä kotiin...?
 

Kauheat kevätkiireet painaa päälle. Laitumet vielä osin kunnostamatta (tosin uuhet on jo laitumilla), tolppia täytyy uusia ja joka laitumelle on vedettää sähköä. Olis kiva, kun saisi rauhassa laittaa nätiksi ja kivaksi, mutta aina se menee kiireellä väliaikaista tehden... Kyllä nämä väliaikasratkaisut tiedetään. Olen tilannut netistä pari sähköpaimenta lisää, ja niitäkin tässä kuumeisesti odotellaan.


Pupuille tehdään ulos häkit. Toivottavasti päästään viikonloppuna niihin puuhiin. Rakennetaan pienisilmäisestä kanaverkosta aitaus ja katetaan se. Tehdään vanhasta emakonkuljetuslaatikosta pupuille mökki. Seinä vaan väliin, niin saavat urokset ja naaraat asustella naapureina.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Uusi mies muonavahvuuteen


Meille tuli uus mäyräpässi, Väänälän Veli-Veikko, tuttavallisemmin Manu vaan. Manu on linjan 68 suomenlammas. Manu tuli siis ottamaan Juuson paikan. Juuson, joka vielä on laumassa mukana, kun en ole raskinut viedä vielä teurastamolle. Katsotaan vaan, niin Juuso roikkuu vielä syksylläkin laumassa...
Manu tuli Juvalta asti, kävin hakemassa sen eilen Parkanosta. Vähän se on äitiä itkeskellyt tänään, mutta muuten se on oikein reipas ja rohkea pieni mies.

Manu ja Mikael

Hauska tuo yläkuva. Siinä on päivälleen samanikäiset suomenlammaspässipojat. Miten erilaiset ruumiinrakenteet! Manu on tuommonen kiva, kompakti paketti, ruskea Mikael taas pitkä ja kaulaisa.

Masi, Manu ja Mesi.

Manu on oikein oiva sulho varsinkin tuolle kotiinjäävälle mustalle mäyrätyttö Mesille. Niin ovat kuin kaksi marjaa. Minä olen oita kotiinjääviä pallotellut. Nuo mäyrät nyt oli helppo valinta, mutta jostain syystä haluan jättää myös kainuunharmasuuhikaritsan kotiin. Haave ruskeasta harmaspässipojasta elää vahvasti...
Ensin ajattelin, että jätän kotiin pandasilmäisen Miljan. Miljan, jonka jalka meni huonoon kuntoon aika pian Miljan syntymän jälkeen. Oli kai kolauttanut sen johonkin, nivel oli vähän turvonnut ja lämmin. Sinnikkään hoidon tuloksena Milja on nyt ihan normaali pikkulammas, ei huomaa että olisi ollut mitään vikaa.
Nyt olen kumminkin tullut toisiin aatoksiin. Haluan jättää kotiin ruskean Iinan jälkeläisen. Ihan sitä ruskeaa harmaspässiä silmälläpitäen. Siinä olisi sopivasti vapaana yksi tosi vaalea pandasilmä.

Jännä ja uuhikaritsansa Mesi

 Kovasti on karitsoita luovuteltu taas uusiin koteihin. Ja voi että säälittää taas. Säälittää pikkuset, jotka joutuu yhtäkkiä suureen maailmaan ilman äitiä ja omaa lampolaa. Ja säälittää emot, jotka jää tänne huutamaan karitsansa perään. "Missä olet!?!?"- ne huutaa. Eihän sitä huutoa kauaa kestä, kyllä ne pian ymmärtää, mutta silti...
Aivan mahtavia hetkiä on ne, kun saa luotua lampaaseen yhteyden. Oikein voimakkaasti tämä tapahtui, kun Marjatalta lähti molemmat uuhikaritsat samalla kertaa. Kannoin karitsat yksitellen pois. Näytin Marjatalle, että nyt ne lähtee. Palasin tyhjin käsin lampolaan, ja annoin Marjatan haistella minun käsiä. Ja se totisesti haistelikin, pitkään ja hartaasti. Sitten se painoi poskensa minun poskea vasten, ja oli siinä todella kauan. Ihan hiljaa, hengittää puuskutteli vain. Eikä se sen jälkeen kauheasti karitsojensa perään huudellut. Enemmän tais huudella täyttyviä tissejään, lypsin ne kerran tyhjiksi ja huuto loppui.

Mäyräpyllyt... Musta Mesi ja ruskea Miia.