perjantai 30. syyskuuta 2016

Lampolassa taas elämää

Pässit, etualalla ihana Ami. Keskellä on kuttujen ulkotarha ja taimmaisena uuhet.

Lampaat ja vuohet on siirtyneet takaisin lampolaan, ja paluu "normaali arkeen" voi alkaa.
Sitä aina odottaa, että tulis kesä ja laidunkausi. Hetken on innoissaan, kun pääsee vähän helpommalla ruokkimisen ja muun huollon kanssa. Sitten kesän edetessä alkaa ahistamaan... Viimeistään alkusyksyllä, kun illat alkaa pimentyä, sitä huomaa odottavansa että saa elukat lampolaan.

Uuhet ihmettelee uusia naapureita.

Ensin haettiin laitumilta uuhet. Uuhilla oli laidun jo loppumassa, eikä niillä ole kunnon sääsuojaa. Ahistaa, kun elukat joutuu makoilemaan viilesässä syyssateessa, hyvässä lykyssä kylmän pohjoistuulen puhaltaessa. Onhan niillä montakin metsäsaareketta laitumella, mutta eihän se kunnon sateen osuessa kastumiselta estä.
Niinpä otettiin lampaat lampolaan syyskuun alkupuolella.

Kuttuja ketuttaa, kun joutuvat olemaan lampaiden keskellä...

Sitten oli vuorossa pässit. Pässeillä on ihan hyvä laidunkatos laitumella, mutta niidenkin laitumelta alkoi ruoka loppumaan. Kuskailin sinnekin heinää ja kakaroille kauraa, mutta helpommalla pääsee, kun kuskailee ruuat lampolaan.
Viimeisinä kotiin pääsivät kutut, muutaman päivän pässien jälkeen. Kutuille tehtiin vähän isompi karsina, johon laitettiin monta heinähäkkiä. Meidän 8v matriarkka Valpuri on käynyt vähän äkeäksi ikää saatuaan. Se mielellään pomottaa muita kuttuja, ei anna niiden syödä ja pitää ne muutenkin herran nuhteessa.
Laitettiin kuttujen karsinaan kahden heinähäkin väliin pieni väliseinäke. Semmonen 1/3 karsinan leveydestä, pieni tilanjakaja. Karsinassa on myös kaksi ovea ulkoaitaukseen. Huomasin viime talvena kun oli vain yksi ovi, että Valpuri saatoi usein pomottaa ovella. Ei päästänyt Irmeliä ja Marttaa sisälle...
Tämä uus ratkaisu tuntuu toimivan tosi hyvin. Kaikilla on tilaa syödä, ja pieni väliseinä rajaa tilaa hienosti.
Toivottavasti systeemi toimii talvellakin, muuten joudutaan laittamaan Valpuri omaan yksiöön.

Uuhet on kerääntyneet ihmettelemään sarvipäitä.

On kiva, kun märehtijät ovat taas yhden katon alla. Lampolassa on kiva tunnelma. Saa taas istuskella ja rapsutella eläimiä kaikessa rauhassa.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hei hei ankat

Ankka ja ankka. Lisää ankkajuttuja, mutta todennäköisesti ne loppuu tähän, koska ankat kohtasivat päivänsä eilen. Teurastus piti tehdä jo reilu viikko sitten, mutta silloin tuli mutkia matkaan. Mehän ei ite näitä teurasteta, joten ollaan toisten armoilla.
Toissapäivänä meidän "ankkakaivo" ( =meidän matala kakkoskaivo) tyhjeni. Heti vaikeutui ankkojen päivittäinen hoito. Alkoi kauhea pähkäily, että kuka voisi tulla nopealla varoitusajalla teurastamaan ankat. Soitto puhelimella, ja aika oli sovittuna heti seuraavalle päivälle. Mahtavaa!
 
Ja eilen oli tuo päivä. Ankkojen teurastus kävi todella nopeasti ja kivuttomasti. Minä ojentelin ankkoja ja teurastaja otti vastaan. Hän riiputti hetken ankkoja pää alaspäin, jolloin ankat rauhoittuivat. Sitten vain pää pölkylle ja vesurilla kaulat poikki. Hienosti ja ilman ongelmia meni se vaihe. Sisuskalut hoidimme yhdessä pois, ja minä jäin jatkamaan lihojen irrotusta.Oli siinä miehellä ja pojalla ihmettelemistä, kun tulivat kotiin uimakoulusta...

Yhtään ankkaa en siinä tohinassa muistanut punnita. Tai no, olisin muistanut, mutta yhtäkkiä siinä ympärillä oli ihan julmettu polttiaisparvi. Tuli hätä ja kiire, polttiaiset teki hyökkäyksiä ja puri kipeästi. Ja toki oli kiire saada lihat sisälle turvaan, pelkäsin koko ajan että kärpäset huomaa meidät. Ei onneksi huomanneet, yksi sitkeä siinä pörräsi, ei onneksi enempää (muistissa on se kerta, kun teurastettiin kukkopoikia ja ympärillä alkoi ihan tosissaan häärimään kärpäsiä, kauhea pelko että lihat menee pilalle).
Ankat oli kyllä aika rasvaisia. Liha oli hyvän näköistä, ja osin ihan punaista. Yllättävän pienet koipilihakset niillä oli. Koirat pyöri ympärillä ihan innoissaan, ja tietysti nekin sai osansa tästä todellisesta lähiruuasta. 
 
Lihaahan niistä tuli huomattavasti vähemmän, kuin kalkkunoista, mutta ei haittaa. Näin ekan kesän kokemuksella jäi tosi hyvä mieli ankoista. Ei mennyt hermo kertaakaan, toisin kuin kalkkunoiden kanssa... Ankat oli tosi helppohoitoisia ja aika ihania vaapottajia. Nyt sitten vain reseptit esiin, ja pekingin ankkaa kokkailemaan.