sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kuvapläjäys karitsoista


Kainuunharmas Joni ja Jonin tummempi uuhikaritsa (tulee harmaantumaan), karitsa varattu
 Jonin vaaleampi uuhikaritsa
Kainuunharmas Irjan uuhikaksoset
Ruskea kainuunharmas Iina ja uuhikolmsoet
Kaksi Iinan kolmosista

Suomenlammas Jännän (taustalla tuo mustasäärinen)  ihana musta uuhikaritsa
Jonin uuhikaritsa nautiskelee keväisestä auringonlaskusta
Kainuunharmas Marjatta ja Marjatan tytöt
Ruskean suomenlammas Liinan uuhikaritsa, jää kotiin.
Liinan uuhikaksoset, etummainen varattu, takimmainen jää kotiin

Ja vielä muutama kuva uusista kileistä. Käytiin tuttujen kuttutilalta muutama riivö laumanjatkeeksi... Kahta pukkipoikaa lähdettiin hakemaan, mutta mukaan tarttui myös aivan taivaallisen kaunis kuttukili. Lapset on vasta reilun viikon vanhoja, tarvivat tuttipullojuottoja nyt 5 kertaa päivässä. Parin päivän sisällä vähennän juottoja neljään kertaan. Täytyy ensin varmistaa, että kilit osaavat juoda kunnolla tuttipullosta.


Uudet kilit

Kilit on aivan ihastuttavia. Arkojahan ne vielä on, mutta kesyyntyvät kyllä pian.
Nuorepi kutuistamme, Ireli, ne jo otti siipiensä suojaan. Kilit ovat toistaiseksi ihan kuttujen vieressä, ja Irmeli menee aina aidanviereen makoilemaan ja mäkättää kileille kuin omilleen. Jahka kilit tottuvat meihin ja pullojuotolle, sahataan karsinoiden välille aukko, josta kilit pääsee kulkemaan kuttujen puolelle ja myös ulkotarhaan. Omaan karsinaansa kilit pääsee "turvaan", ja sielä niillä tulee olemaan ruuat, vedet ja pullojuotto.
Olen tosi ylpeä uusista tulokkaista, ne on todella kauniita ja jämäköitä pikku vuohenalkuja.


Morrison-pukkipoika tuttipullolla

Ruskeasta kuttukilistä tuli Martta, ruskea pukkipoika sai nimekseen Morrison ja hiljainen harmaa pukkipoika on Mute. Onpahan taas luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita meidänkin mäelle...

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pahin takanapäin

Irja-harmas ja lapset
Nyt on sitten karitsoinneista aiheutuva suurin työ takanapäin. En ole enää pullotellut ketään, kun emoilta tulee maitoa hyvin ja karitsat ovat tyytyväisiä. En ole myöskään nyt hetkeen punninnut ketään. Karitsointikarsinat on purettu ja karitsoille laitettu karitsakammari jossa on ruokaa ja vettä koko ajan tarjolla.

Tänään oli aivan ihana auringonpaiste (kuvat on muutaman päivän takaisia), ja kyllä se vaan on mahtavaa katella pikkuisia karitsoja, jotka kiitää kuin siivet selässään ja pelkkää elämisenrieua täynnä.
Iltatarkistuksella voiko olla hellyttävämpää näkyä, kuin karitsat makuulla puhtailla, kuivilla pahnoilla vierivieressä raukeina ja tyytyväisinä?


Jonin ihanat kaksoset. Näitä on vaikea olla jättämättä kotiin.

Meillään vaihtuu suomenlammaspässi. Meidän ihana Juuso kehittelee talipaiseita. Viime kesänä taistelin yhden kanssa. Sitä ei millään meinannut saada umpeen, vaan kärpäset yritti koko ajan pesiä haavaan. Päätettiin, että jos Juuso tekee niitä vielä lisää, on Juuson aika mennä. Ja ikävä kyllä se on tässä talven aikana tehnyt nyt kaksi paisetta. Ne on semmosia tolkuttoman isoja, parin nyrkin kokoisia. Puhjetessaan niistä valuu tolkuttoman paljon majoneesin näköistä mähnää. Vähän kuin isoja finnejä olisivat. Eivät sinänsä ole vaarallisia lampaalle.

Marjatan tytöt muuttavat Valkeakoskelle.
Tilalle tarvitaan siis uusi pässi. Tästä syystä voin jättää kotiin pari Juuson jälkeläistä. Valinta on vaikea. Tiluksille jäänee Jumin musta karitsa (villan värin takia, mustia lampaita meillä ei ole kuin kaksi ennestään) Mustikka, sekä Liinan mäyräkaritsa Martta.

Masi-poika pääsee Parkanoon ja saa ihania tyttöystäviä.
Kainuunharmaksiakin tekee mieli jättää kotiin. Jos vaan vaihtokaupat onnistuu, lähtee ihana mäyräpässi Masi Parkanoon, ja tilalle tulee kainuunharmaspässikaritsa. Emme kuitenkaan luovu nykyisestä harmaspässi Aatusta, lisätään vaan pässejäkin yhdellä...

Irjan kauniskasvoinen uuhikaritsa. Tätäkin on vaikea olla jättämättä kotiin.

Muutokset ei lopu tähän. Komealla Siiri-harmaksella on siis krooninen utaretulehdus. Poistoon pitää laittaa. Hyi mikä ajatus. Siiri on ihana. Pahaääninen, mutta rauhallinen ja mukava lammas. Erittäin hyvä emo, ja tehnyt hyvän kokoisia ja elinvoimaisia karitsoja. En millään haluaisi luopua Siiristä, mutta tilat on rajalliset. Tulee olemaan tosi ikävä reissu teurastamoon kesän alussa, kun kyytissä on sekä Juuso että Siiri.

Liinan mäyrätyttö. Tämä jää kotiin.
Vuohetkin lisääntyy. Luukas-pukki saa pikkukaverin. Luukas on ollut yksinään, mutta sillä on ollut kutut ihan näköpiirissä viereisellä laitumella, ja lampolassa naapureina on pässit. Nyt on kuitenkin tarkoitus tehä Luukakselle uusi laidun, jossa ei ole kavereita ihan vieressä. Hyvä on silläkin olla lajitoveri samalla laitumella.

Iinan uuhikolmoset.  Pandasilmä jää kotiin.
Kanalakuuluiset on jääneet ihan karitsaelon jalkoihin. Kanalassakin on jälkikasvua. Haudonnat on tuottaneet tulosta, ja tipuja on kuoriutunut. Vielä on sitkeitä emoja, jotka haluavat omia tipusia. Näille laitetaan myös munat alle. Munantuotanto on tipahtanut roimasti siitä, missä se vuodenvaihteessa käväs. Alhoilta ei ainakaan lisääntymisviettiä puutu...

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Muuan kuva karitsoista

Irjan pikkutytöt, näistä ei muunlaisia kuvia saakaan...?

Lupasin tänään ottaa muutaman kuvan karitsoista. Olin ajatellut, että kuvailen niitä kun lampaat on ulkona. Se on mahtavaa touhua, kun tuommonen karitsalauma päästelee sen minkä jaloistaan pääsee, tekee riemuhyppyjä ja ottaa elämästä kaiken irti. Vaan enhän ehtinyt. Piti laittaa karitsakammarit kuntoon ja päästää viimeinenkin emo karitsojensa kanssa laumaan. Jos en ehdi kuvata ennen pojan päiväunia, on peli menetetty...
Mutta tässä nyt kuitenkin muutama otos, jonka ehdin ottaa iltasyötöillä ennen kuin akku loppui kamerasta. 
Karitsat olivat ihan rättipoikki riehuttuaan päivän ulkona.

Kaksi Iinan kolmostytöistä

Iinan tytöt. Kolmas on pandasilmäinen, mutta siitä en ehtinyt kuvaa saamaan kun akku simahti. Nämä kaksi ovat kovin samannäköiset.

Jälkilisäys: Olinpas sittenkin ehtinyt saamaan kuvan Iinan kolmannesta tytöstä, pandasilmäisestä kaunottaresta.

Aiemmin syntyneet karitsat ovat oikeita mastodontteja näihin pikkuisiin verrattuna, eikä eikäeroa ole kumminkaan kuin pari viikkoa.
Mäyrälapset kasassa. Jompi kumpi etummaisista tytöistä (Liinan) jää kotiin.

Liinan mäyräuuhet raukeina päivän touhujen jälkeen. Kumpi pää on kumman...?

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Karitsoinnit ohitse

Siirin ihanat kainuunharmas pässikolmoset, oikeat velikullat

Onpa ollut hulinaa tuo mennyt viikko. Kaikki karitsat on nyt syntyneet. Poikimiset meni ihan hyvin kun ajattelee, että yhtään kuollutta tai vähävoimaista karitsaa ei syntynyt. Paria emoa piti avittaa, toisella oli karitsa tulossa liian pystyasemmossa, toisella karitsan etujalat oli koukussa, ei olisi mahtunut tulemaan ilman apua.
Pari täpärää kotiutumista juuri oikeaan aikaankin sattui. Ekalla kerralla kävin kaupassa. Ennen lähtöä tarkistin, että kaikilla oli kaikki hyvin, kukaan ei tuntunut karitsoivan hetkeen. Reissusta kotiutuneina ihmeteltiin, että miksi Iina makaa ulkona kivien välissä kyljellään... Jep, Iina synnytti. Kylmässä kevätviimassa. Ihana pieni uuhikaritsa syntyi sitten sinne kivikkoon. Otin kiireesti olkea käsiini ja vastasyntyneen sinne väliin. Näin sain kuljetettua poikivan Iinan karitsansa perässä sisälle omaan karsinaan. Sinne syntyi vielä kaksi ihanaa harmastyttöä.

Voipunut Joni pitkästä aikaa rauhassa makuullaan karitsansa kanssa

 Toisen kerran kun kävin muualla, oli suomenlammas Liina alkanut poikimaan. Kotiin tullessani menin heti ensimmäiseksi lampolaan. Ja sielä makas Liina, omassa yksiössään kyljellään. Ponnisti ja valitti. Takapäässä näkyi karitsan pää, ilmiselvästi jumissa. Äkkiä sisälle vaatteiden vaihtoon ja käsien pesuun.
Karitsa oli tulossa pää edellä, etujalat koukussa rinnan alla. Yritin tuupata karitsaa vähän taaksepäin saadakseni tilaa oikaista jalat. Mutta Liina oli toista mieltä. Se huusi ja ponnisti vastaan. Niinpä tartuin jalkakoukuista kiinni ja vedin... Saatiinhan se ulos, täydellisen kaunis musta mäyrätyttö. Hengissä ja erittäin elinvoimaisena. Putsasin karitsaa Liinan kaverina, ja oli aivan sydäntäliikuttavaa huomata, että tuo uupunut vastasynnyttäjä arvosti apuani.
Liina synnytti vielä toisen yhtä kauniin mäyräkaritsan, siinä avitin vain vähän kiskaisemalla, näytti että Liinan voimat oli aikalailla ehtyneet. Näistä karitsoista kotiin jää ainakin yksi.

Toinen Jonin uuhikaritsoista

Muutakin draamaa on ollut. Kainuunharmas Joni säikäytti meidät. Luulin jo, että joudumme luopumaan tästä kauniista ja rauhallisesta uuhesta. Se oli hetken aikaa jo tosi huonona, ei syönyt eikä mennyt makuulle, seisoi vain. Nukkuikin raukka seisaallaan karsinaan nojaten. Mutta niin vain alkoi antibiootit puremaan, ja Joni toipui silmissä. Ilmeisesti sillä oli keuhkotulehdus, koska maaten mentyään se yski kovin. Miten voikaan olla mahtavaa näky, kun iltatarkistuksella lopen uupunut Joni makaa pitkästä aikaa pitkin pahnoja karitsoidensa kanssa, syvässä unessa. Siinä melkein jo tippaa tuli linssiin niitä katsellessa.
Jonin syömättömyydestä johtuen olen joutunut pulloruokkimaan sen uuhikaksosia. Ne saivat onneksi emältään ternimaidot sekä sen vähän mitä Joni tuotti. Nyt maidontuotantokin on kiihtynyt, kun Jonille maistuu taas heinä ja väkirehut. Onneksi kuivasimme kesällä paju- ja koivukerppuja, niitä Joni on syönyt senkin ajan, kun mikään muu ei maistunut. Tärkeää on, että pötsi pysyy käynnissä.

Jonin uuhikaritsa

Nyt huolta aiheuttaa Siiri. Sillä on vanha utaretulehdus, jonka huomasin vasta kun Siiri oli ollut pässillä. Tiesin siis odottaa ongelmia.Utare ei ole ainakaan kauhean kipeä, Siiri ei onnu ja se antaa karitsoidensa imeä molempia utareita. Mutta paha vaan, kun tästä viallisesta vetimestä ei tule maitoa. Olen antanut sille lämpökäsittelyjä, hieronut Helosanilla ja yrittänyt lypsää. Ehkä se on vähän auttanut, maitoa tulee nyt pieniä suihkauksia silloin tällöin. Karitsoita tuo määrä ei kuitenkaan paljoa lohduta, niinpä olen joutunut pullottamaan myös Siirin lapsia.
Siiri on aivan liikuttavan hyvä emo. Se vie pesueensa ulos ja kärsivällisesti odottaa, että jokainen on juonut tarpeekseen (tai ainakin sen, mitä tissistä tulee). Siiri joudutaan mitä ilmeisimmin laittamaan poistoon tuon kapseloituneen utaretulehduksensa vuoksi, ja se saa kyllä mielen surulliseksi.

Jännä sai kolmoset, kaksi mäyrää ja yhden mustan

Jumin pässineloset ovat myös olleet osin pulloruokinnalla. Tai kolme neljästä. Yksi veljeksistä on kauhea rohmu, tyrkkää muut pois tieltä ja imee valtavalla vauhdilla tissiä. Loput kolme ovat olleet vähän huonoja kasvamaan ja kulkeneet selkä köyryssä, joten olen turvautunut pulloon. Toisin kuin Siiri, Jumi ei ole mikään maailman kärsivällisin imettäjä. Hetken se jaksaa, ja sitten se jo ravisteleekin jätkät irti tissistä, ja lähtee tiehensä.

Jännän vastasyntyneet mäyräkaritsat tissinetsintäreissulla

Muutenpa onkin lampolassa kaikki hyvin. Neljä emoa on vielä karitsoidensa kanssa omissa karsinoissaan, se vähän tuottaa lisätyötä. Tai oikeastaan paljonkin lisätyötä, kuten myös nuo pullotukset ja emojen antibioottipistelyt ja karitsojen jatkuva punnitseminen. Tuntuukin, että olen nykyään enemmän lampolassa kuin kotona. Mutta eipä hätiä, ei tätä kauaa kestä.

Irjan kainuunharmassiskokset vuorokauden vanhoina

On huojentavaa, että karitsoinnit ovat nyt ohitse. Aina on se pelko, että Mitä Jos Jotain sattuu. Siis jotain todella ikävää ja inhottavaa. Kyllähän tälle keväälle on sattunutkin kaikenlaista, enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta kaikesta on selvitty. En uskalla edes ajatella, millaista on karitsointiaika tiloilla, joissa on vaikkapa 40 poikivaa uuhta. Tai 140. Huh.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Lisää karitsoita



Elämä jatkuu, ihan konkreettistikin. Kainuunharmas Siiri sai eilen komeat kolmoset, kaikki pässejä... Yksi läispäinen, yksi pandasilmäinen ja yksi valkealla päälakilaikulla. Kaikki kolme ovat pitkäjalkaisia ja komeita pikkupoikia.
Siirin synnytys meni hyvin, vaikka etukäteen sitä vähän jännitinkin. Siiri oli leveä kuin valtamerilaiva, ja kovin vaivalloinen ja makoilevainen ennen synnytystä.
Uunituore perhe saa olla nyt muutaman päivän omassa rauhassa.


"Isot" karitsat ovat jo pariviikkoisia. Ulkona mennään hurjaa kyytiä ja maistellaan pajua ja havunoksia. Marjatan uuhikaksoset ovat varattuja, samoin yksi ruskea pässipoika.



Vuohet pääsevät usein pienelle metsälenkille, kun käydään pojan ja Joiku-koiran kanssa aamulenkillä. Tontilta on kaadettu pari pajua nurin, ja se on vuohien lempipaikka. Hyvin maistuu ja on kaikenlisäksi terveellistäkin.



Nyt on kainuunharmas Irja omassa yksiössään, näyttää siltä että synnytys käynnistyy ihan hetkellä millä hyvänsä. Edelliskerralla Irja sai kolmoset. Kaksi terhakkaa tyttöä jätettiin kotiin (Janis ja Joni). Kolmatta Irja hylki, ja olikin puskenut sen henkihieveriin. Pikkuinen karitsarukka kuoli syliini. Tästä on aikaa pari vuotta, mutta ei voi sanoa etteikö jännittäis Irjan synnytys. Tämä päivä taitaakin mennä siis lampolassa ravatessa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Spurtti 1.5.2003-28.2.2014


Nyt oli sitten toisen bokserimme vuoro. Vanha Rouva Spurtti sai ns. päättymättömän epilepsiakohtauksen (eläinlääkäri epäili aivokasvainta). Ensimmäinen kohtaus tuli n. kuukausi sitten. Toinen viime viikolla keskiyöllä. Seuraavana yönä tuli kolmas, neljäs, viides ja kuudes... Väliä näillä oli kutakuinkin 2h. Kiikutin koiran eläinlääkäriin, jossa sille annettiin rauhoittavaa kohtausten katkaisemiseksi, sekä aloitettiin epilepsiaestolääkitys.

Hetken näytti hyvältä. Koira oli vähän omituinen (haahuili, etsi pakonomaisesti syötävää, ei ollut oma itsensä) ja hirmu väsynyt. Se nukkui koko perjantai aamun (28.2.). Samaan aikaan kun soittelin verikokeiden tuloksista, alkoi Spurtti heräilemään. Ensinnäkin verikokeet paljasti, että maksassa oli häikkää. Toiseksi Spurtti meinasi saada kohtauksia heti jalkeille noustuaan. Se ikään kuin vaipui kohtaukseen (takapää petti, silmät muljui ja kasvoja kouristeli), mutta pääsi siitä kumminkin ylös vajoamatta tajuttomuuteen. Mutta tätä tulikin sitten 10sek. - 2 min. välein. Siis koko ajan. Aivan hullua.


Eläinlääkärin kanssa puhuimme puhelimessa jatkosta. Minä sanoin, että ellei tätä saada hanskaan pian, päästetään koira pois kärsimästä. Spurtti oli selkeästi stressissä koko ajan. Se läähätti ja silmät oli isot ja pelästyneet. Ja oli koko ajan saamassa uutta kohtausta.
Sitä ei saatu hanskaan. Ei edes diapamiperäruiske auttanut. Teimme raskaan päätöksen, ja lähdimme eläinlääkäriin.
Ei aikaakaan, kun Spurtti oli päässyt Pontuksen luo kirmailemaan ja leluja varastelemaan, ja me jouduimme taas luopumaan yhdesta Ainutlaatuisesta Persoonasta (Pontuksen poismenostahan on vasta alle vuosi).



Vuosi sitten meillä oli kolmen koiran iloinen lauma. Nyt on enää yksi. On tosi outoa. Niin ihmisten kuin jäljelle jääneen Joiku-koirankin mielestä.
Joiku ei ole etsinyt ystäväänsä, kyllä se tietää mitä on tapahtunut. Se oli mukana lopetuksessa sekä hautaamassa Spurttia. Se on ollut kovin hiljainen, ja kauheasti se on minun perään. Oikein vinkui ja vikisi, kun tajusi minun tänään lähtevän ilman sitä. Ei ole tainnut koskaan noin voimakkaasti reagoida.

Bokserit Fiellun putouksilla Kevolla 2007

Olen saanut viettää tosi mahtavia hetkiä boksereideni parissa. Monta hyvää reissua ja olemista. Sain niiltä hirmuisen paljon, ja ne ovat opettaneet mulle paljon. Ei olisi uskonut, että Spurtti tuli mulle aikuisena koirana, niin hyvin se solahti meidän laumaan. Ja oli kuin paita ja peppu Pontuksen kanssa.  Niin yö ja päivä kuin olla ja voi, mahtava paritsa.



Hei hei Spurtti ja Pontus. Emme koskaan tule unohtamaan teitä!