maanantai 29. lokakuuta 2012

Tyyne ja Juuso ne yhteen soppii...

Toissapäivänä pääsi Juuso aloittamaan syksyn astutukset. Ruskea suomenlammas Tyyne viputteli vienosti häntäänsä, kun päästin ne aamulla ulos. Otin Tyynen laumasta ja siirsin tyhjillään olevaan ulkotarhaan. Seuraavaksi hain paikalle vähän ihmeissään olevan ruskean mäyrävärisen Juuso-suomenlammaspässin. Vaan eipä ollut kauaa ihmeissään...
Herrasmiehen elkein se alkoi lirkuttelemaan Tyynelle ja vähän kopautteli sorkalla. Aika oli otollinen, ja  toivottavasti lyhyet päivätreffit tuottivat toivottua tulosta.


Juuso-herra

Tyyne-rouva
Meillähän käytetään täsmäastutusta. Kun on tämmöinen pieni lauma, pystyn seurailemaan tarkasti uuhien kiimoja. Vielä kun pässit pääsevät ihan lähelle uuhia metsälaitumeltaan, vaikutus korostuu. Siinä vaihdetaan hempeitä kuiskauksia ja vähän suorempaakin vihjailua aidan raoista...

Kun oikea uuhi on kiimassa, otan sen erilleen viereiseen tyhjään aitaukseen ja haen pässin paikalle. Pariskunta on yhdessä päivän, ehkä seuraavankin. Tosi hyviä tuloksia on tästä tavasta. Ainoastaan kerran on jäänyt uuhi tyhjäksi, mutta silloinkin oli sulhona meidän nuori Ilari-pässimme. Olisko ollut niin, että nuorella herralla oli intoa enemmän kuin oleellisempia asioita...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pässinpäät


Nyt on sitten teuraspäivä sovittu. 5.11. lähtee meidän pieni pässijoukko viimeiselle matkalleen. Mukaan lähtee ihana Karpaasi, jota olen empinyt siitä lähtien, kun Karpaasi syntyi. Olen pallotellut ajatuksella, että Karpaasi voisi olla isänsä Amin kaverina erilaisissa tapahtumissa. Kaverina tai jatkajana, ihan miten vaan.

Karpaasilla on hyvä luonne. Se on rauhallinen ja tykkää ihmisistä ja ihmisten seurasta. Komeakin se on, iso ja raamikas. Ja niin Amin näköinen, että aivan hämmentää (yläkuvassa vasemmalla). Sille, kuten velipuolelleen Kuurallekin (yläkuvassa oikealla), on tulossa Amin leijonanharja. Kerittyinähän sitä ei huomaa muuten, kuin tummasta alueesta kaulalla. On tosi harmi laittaa Karpaasi pois.

Mutta eihän näitä yksinkertaisesti voi alkaa keräilemään. Aina syntyy joku, joka on aivan ihana ja kiva ja aivan pakko jättää kotiin. Pakko on itsensä kovettaa.


Meillähän on jo viis pässiä. Näistä kaksi on siitoskäytössä, suomenlammas Juuso ja kainuunharmas Aatu. Ami-pässiä käytin viime syksynä, kun ei ollut oikein sopivaa kainuunharmasta. Omalla Iikka-pässillämme oli jo sen verran sukulaisia laumassa, ettei sitä voinut käyttää kuin muutamalle uuhelle. Sittemminhän Iikka muutti Mikkeliin, ja Aatu tuli tilalle.
Mutta Amin pääasiallinen "tarkoitus" meidän laumassamme on olla tietysti pässipoikien vankkumaton johtaja, mutta myös eräänlainen terapiapässinä olo. Amia voi tilata tapahtumiin rapsutettavaksi.

Takana vasemmalla Ville Veeti vierellään, selin kameraan on Juuso, vierellään Aatu ja Ami kuvassa poikittain

Vielä on siis kaksi pässiä, Ville ja Veeti. Nämä ovat meidän ensimmäiset pässimme. Paperittomat  ja pallittomat suomenlammasveljekset. Olleet poistouhan alla jo niin monta kertaa, että laskuissa on seottu. Vaan pois ei laiteta. Periaatteessahan niillä ei ole meillä mitään "käyttöä", ovat pelkästään syömässä ja tilaa viemässä...

Mutta tarkemmin ajateltuna, niillä on oma paikkansa lauman tasapainoittajina. Viiden pässin lauma on jo hyvä lauma. Saavat nujuta keskenään poikaporukassa, ei tarvi purkaa tarmoaan ihmiseen. Ja sitäpaitsi, Ville ja Veeti ovat aivan mainioita metsänraivaajia. Siinä vesakot nöyrtyy, kun tämä kaksikko pyyhältää paikalle! Ja onhan niiden villa ihan hyvää villaa. Toinen on musta ja toinen valkoinen. Ainoa valkoinen lammas mitä meillä on, eikä noita mustiakaan liikaa ole.
Että eiköhän pojat ole paikkansa lunastaneet.

Ami käskee ja muu lauma kuuntelee...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Lypsyllä



Meiltä on kyselty kutun lypsystä, joten ajattelinpa kertoa näin blogin välityksellä.
Eli tosiaan meillä on yksi vuohi lypsyssä, Irmeli-kuttu. Kesällä lypsimme myös Irmelin äitiä Valpuria, mutta laitoimme sen umpeen. Valpurin maito maistuu enemmän vuohelle, välillä oikeinkin kovasti, eikä sitä tullut juotua eikä käytettyä mihinkään.
Mutta kyllä yksikin kuttu meidät maidossa pitää. Irmeli lypsi kesällä n. 2,5 litraa vuorokaudessa, näin syksyllä määrä on vähentynyt reiluun litraan.


Lypsy tapahtuu niin, että otan kolmen litran maitotonkan, litran kahvallisen astian, suodattimen, rätin sekä pienen astian, jossa on pesuvettä. Kutulle laitetaan väkirehut lypsypöydällä olevaan astiaan. Väkirehu koostuu kaurasta, ohrasta, rypsistä sekä melassista.
Kun vermeet on paikoillaan, otetaan kuttu karsinastaan. Kerrasta oppineena olen nyt pitänyt Irmeliä kiinni lypsyn ajan. Luulin, ettei tarvitse, mutta niinpä se vain kerran lähti livohkaan syötyään kupin tyhjäksi. Sitä mentiin pitkin mettiä, Irmeli edellä, minä perässä. Kutulla oli hauskaa, emännällä ei juurikaan.



Siinä Irmelin aterioidessa pesen sen utareet rätillä ja lämpimällä vedellä. Ensin isommalla kaarella koko utare puhtaaksi, sitten vaihdetaan puhdas puoli ja pyyhitään vetimet. Meillä on kyllä kuivat ja siistit karsinat, joten mitenkään paskottumaanhan ne tissit eivät pääse.
Pesun jälkeen utareet kuivataan, ja pestään omat kädet.
Sitten aletaan puhtain ja kuivin käsin lypsylle.

Ennen varsinaista lypsyä otetaan muutama suihkaus molemmista tisseistä hukkaan. Tämä siksi, että ekoissa suihkauksissa on eniten bakteereja. Sitten voidaan aloittaa varsinainen lypsy.


Lypsän ensin maitoa litran kahvalliseen astiaan, josta tyhjennän maidon maitotonkkaan. Jos sattuu jotain (kuttu potkasee, astiaan tulee roska tmv), ei ole kaikki maito pilalla, eikä harmita niin paljoa. Suodatan maidon jo tonkkaan laittaessa kahvinsuodattimen läpi. Eipä sinne juuri mitään mene, mutta saattaahan sitä joskus joku karva irrota kutusta.

Lypsy tapahtuu puristusotteella. Tässä taitaa tapoja olla monia, mutta itselle on paras tuo puristaminen. Peukalo ja etusormi toimivat "maitohanan" sulkijana, loput sormet puristavat vuorollaan maidon utareesta ulos. Homma sujuu sutjakkaasti ja rytmissä juonesta kiinni saatuaan.


Lypsämisen jälkeen laitan maitotonkan joko kaivokylmään veteen loppuaskareiden ajaksi, tai vien suoraan sisälle pakkaseen hetkeksi. Maito olisi hyvä jäähdyttää mahdollisimman nopeasti, näin säilyvyys paranee. Hetken jäähdytyksen jälkeen kaadan maidon vielä kerran suodattimen läpi laisisiin pulloihin.



Maitoa käytämme ehdottomasti eniten piimänä sekä jugurttina. Juomme maitoa myös sellaisenaan, välillä lantraamme kevytmaidon sekaan. Lypsyhygienian ollessa kunnossa, karsinoiden puhtaat ja kuivat sekä kutun ollessa terve en näe syytä, miksi maidossa olisi huonoja bakteereja. Pojallekin olen antanut raakamaitoa, mutta useimmiten pastöroimme hänen maidon. On vielä sen verran pieni, että pastörointi tuntuu parhaalta.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kiho uuteen kotiin

Tervetuloa Kurkiniemen Tilan blogiin! Vaihdoimme "kuulumisia"-osion erilliseen blogiin, kun tähän on helpompaa lisätä kuvia, ja muutenkin mukavampaa käyttää.


Kiho vasemmalla, velipoikansa Kiki oikealla

Suomenvuohipukki Kurkiniemen Kiho muutti tänään uuteen kotiin. On aivan mahtavaa, kun pääsi samaan kotiin, jonne meidän Inari ja Kerttu lampaamme ovat muuttaneet. Olen niin onnelinen Kihon puolesta, kun saa hyvän kodin. Poika-rukka, eipä vielä aavista, mihin joutuu. Siellä on nimittäin vuohirouvia kiimat päällä odottelemassa uutta sulhoa... :D

Kiho on oikein mukava pikkumies. Reipas ja vuohimaisen utelias, ihmiselle ei ole osoittanut lyhyen elämänsä aikana mitään vihamielisyyden aikeita. Kiho on syntynyt huhtikuussa 2012.

Joiku-porokoira tekee tuttavuutta vuohipoikien kanssa. Vasemmalla Kiho ja oikealla Kapu.

Kihoa jäi kaipaamaan pukkipoika Kapu, joka jää meille Luukas-pukin kaveriksi. Kapu ja Kiho ovat ollet kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Kolmantena pyöränä on pyörinyt Kihon veli Kiki.
Kiki on vähän alistuvaisempi, kuin mitä Kapu ja Kiho. Pojat tuntuu välillä vähän päällepäsmäreiltä, ja Kiki onkin kulkenut jonkin verran yksinään. Toivon kovasti, että Kikikin pääsee omaan kotiin jo ensi viikonloppuna.