perjantai 9. kesäkuuta 2017

5 viikkoa leikkauksesta


Kylläpä aika vierii! Leikkauksen jälkeen tuntui, että kesä on pilalla ja kaikki on pilalla ja voi kauhea... Nyt on enää muutama viikko, ja saadaan alkaa varovaisesti irrottamaan hihnasta.


Jalka on parantunut hyvin. Kävellessä Joiku käyttää sitä jo hyvin (toki keventäen), mutta paikallaan seistessä ei varaa jalalle juri yhtään. Selkeästi nojaa vasemmalle puolen. Nyt jumpataan, jotta saadaan painoa pikkuhiljaa taakse ja oikeallekin.


Ollaan alettu käymään myös metsässä! Voi että oli koirapoika onnellinen, kun pääsi omaan lempimetsään. Vielä illallakin metsän vaikutus näkyi niin, että Joiku tuli koko ajan uusi lelu suussaan minun eteen, häntä heilui vimmatusti ja silmät loisti iloa. Siinä se tarjosi mulle lelua leikittäväksi. Aika ihana.


Kesän alku on ollut tosi kylmä, kuten kuvasta näkyy. Nahkahanska kädessä lenkillä. Onneksi nyt tällä viikolla lämpeni, poikakin heitti toissapäivänä talviturkkinsa lampeen... Itse en todellakaan uskaltanut.


Lampaat on laitumilla, tosin laitumet kasvaa todella hitaasti kylmien kelien ja sateettomuuden takia. Lampaita on tällä hetkellä kuusi aikuista uuhta ja kaksi kotiin jäävää karitsaa. Pässejä on kolme (päivittämättä on se, kun meidän ensimmäiset pässit Ville ja Veeti lähtivät teurastamolle!!) sekä yksi keväällinen karitsa, jonka joko myyn tai kasvattelen lihoiksi. Vuonia on neljä kuttua, yksikään ei poikinut eikä ole lypsyssä. Kaneja viisi aikuista naarasta, Wilburi-uros sekä 6 lihaksi menevää urospoikasta sekä kaksi juuri syntynyttä poikuetta. Kanoja vaihteleva määrä, reilu 10 kpl poikasia kasvamassa ensi talven lihaksi. Muita ei ollakaan tiluksille tänä kesänä otettu. Selkeästi joku tarve pitää ns. välivuosi, ei mitään ylimääräistä. Näillä mennään, hyvä mieli.

torstai 11. toukokuuta 2017

5. päivä leikkauksesta ja Runne 2v!


Nyt sitten kuvia eilisenkin edestä... Turvotus on huomattavasti vähentynyt, sitä myötä jalan käyttö parantunut. Oli varmaan hankala astua jalalle, joka oli voimakkaasti turvonnut kudosnesteestä. Eilisellä 10 min. iltapissatuksella Joiku käytti jalkaansa lähes koko ajan. Enemmän käytti kuin roikotti. Vauhti on parantunut (kohta liikaakin), ja jalan liike pidentynyt. Se ei enää ole semmosta keskenjäänyttä töpöttelyä, vaan nyt jalka ojentuu taaksekin hyvin.
Olen uskollisesti jumpannut niin polvea kuin kinnertäkin, ja hieronut nestettä pois.


Yläkuva eilisaamulta. Otin Joikun ulos, kun  ruokin eläimet. Oli kuitenkin tosi viileä aamu, ja tuntui että Joiku paleli kaljun jalkansa kanssa. Pujotin jalan suojaksi omista lampaista kudotun säärystimen... Eipähän ainakaan päässyt palelemaan.


Joiku, Runne ja Siru-kissa pikku päiväkävelyllä

Joiku olisi ollut eilen jo tosi leikkisällä tuulella. Se oli ilman kauluria, ja yhtäkkiä haki oman riepotellun nallensa, ja olisi alkanut leikkimään sillä. Kerran se ehti sen jo heittää ilmaan ja ottaa kopin. Silmät loistaen ja häntä heiluen se tarjosi leluaan minulle. Olihan se ikävää kieltää moinen ilottelu, mutta muistan hoitajan sanoneen, että lelut kannattaa kerätä pois ja estää leikki, ettei vaan satu mitään. Otettiin sitten vähän kierimisharjoituksia ja istumasta seisomaan nousuja. Edes jotain aktivointia pääkopalle.


Kakka. Kakka on ongelma. Minulle vai Joikulle, en tiedä. Mutta ongelma.
Joikuhan ei mielellään kakkaa polun viereen. Pitää päästä pusikkoon, risujen keskelle, kauas ihmisestä. Ja sehän ei onnistu, jos emäntä roikkuu puolitoistametrisen hihnan päässä. Tänä aamunakin kierreltiin risukoita ja paineltiin puskien läpi, vaan ei. Ei tullut mitään. 
Tässä on vielä n. 7 viikkoa aikaa, pakkohan sen on tottua toisenlaiseen kakkaamisrutiiniin!


Ja hei! Melkein unohtui tässä ristisidetohinassa,

Runneli täyttää tänään 2 vuotta!
 

Ihana vakavamielinen, miettiväinen, viisas, hassu, innostuvainen, kuuliainen pikku Runneli.


Runne on todellakin yllättänyt tässä lyhyen ajan sisällä käytöksellään. Oikeastaan Joikun onnettomuudesta lähtien. Runne on joutunut nyt itse miettimään asioita, ei voi enää vain mennä pöhkönä Joikun perässä.

Mentiin yks aamu pojan kanssa pyörillä tarhaan. Hain hänet sieltä pois Runnen kanssa. Jätin Runnen lyhtypylvääseen kiinni, pyöräni viereen. Vähän oli hätä, että mitenköhän se nyt pärjää, elämänsä ensimmäistä kertaa yksin tuollaisessa tilanteessa. Mutta Runne yllätti. Yhtään ei itkenyt, huutanut, ULVONUT, ollut levoton. Siinä se makoili pyörän vieressä, kun menin paikalle. Pää ja korvat pystyssä ihan rauhallisena katseli.
Ihanaa viisautta sille on tullut päähän, vai totta se on aina siellä ollut, on ihan sen oloinen koira. Nyt ehkä vain osaa sitä paremmin käyttää.

Lenkillä Runne kuuntelee tosi hienosti, ja seuraa mukana. Metsässä ei irtoa kovin kauas, ja tulee heti kun viheltää. On tosi oppivainen ja haluaa touhuta ihmisen kanssa. Olen innostunut opettamaan niille pieniä temppuja itseoivaltamisen kautta. Vauhtiin päästyään molemmat koirat hoksaavat mitä tarkoitetaan tosi nopeasti.
Olen iloinen, että juuri Runne tuli täydentämään meidän perhettä. Se on ihan kerta kaikkisen hyvä koira, ja just meille paras.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

4. päivä leikkauksesta

Tiistai. Joikun kinner oli edelleen aamulla todella turvonnut. Suihkuttelin sitä kylmällä vedellä ja hieroskelin, mutta paksu oli ja pysyi. Soitin Hakametsään, ja sain sovittua pikaisen ajan eläinlääkärille.
Joiku käytti pienellä 10 minuutin aamukävelyllä takajalkaansa ainoastaan, jos liikuimme tosi tosi hitaasti. Vähänkään kun vauhtia tuli lisää, pompotteli Joiku kolmella jalalla menemään.
Aamulla tuli kaksi kakkaa :) Huh, yksi huoli siis vähemmän.

Autoonlaittamisessa tuli hienoista ongelmaa: mihin Joiku laitetaan? Takapaksiin laittaminen tuntui tosi huonolta idealta. Ei tarvita kuin yksi huonosti hiljennetty mutka (tai edellä menevän äkkijarrutus), ja auto heilahtaa niin, että Joiku joutuu käyttämään leikattua jalkaansa. Kauhukuva siitä, kuinka jalka vääntyy ja rasahtaa rikki polvesta...No. Laitamme Joikun etupenkin jalkatilaan, sinne minun jalkoihin. Tavallaan hyvä idea, siellä on turvallista, mutta...
Onko siellä liian ahdasta? Onko polvi liian koukussa? Voiko se napsahtaa rikki liian pienestä tilasta? Mitä jos Joiku könyää maaten, eikä pääse pienessä tilassa kunnolla ylös, voiko polvi mennä rikki siitä?

Ei auta, koira jalkatilaan ja suunta kohti eläinlääkäriä. Huolissani olin tietysti koko matkan.
Eläinlääkäri oli yhtä ystävällinen, kuin aiemminkin. Ja samoin taisi eläinlääkäri todeta Joikullekin, kun Joiku meni häntä vastaan häntä heiluen... Pirjo katsoi Joikun liikkeitä ja polven käyttämistä (hyvin käyttää ja koukistaa, vaikkei painoa paljon varaakaan) ja tutki sitten turvotusta. Voimakkaasti nestettä vain, ei mitään tulehduksia.
Hieman laittoi huvittamaan, kun eläinlääkäri hieroi jalkaa. Siinä oli otteet kohdillaan, ja neste alkoi heti liikkua. Minä kun olin käsitellyt jalkaa ikään kuin se olisi erittäin haurasta posliinia koko koipi. Ei ihme, ettei turvotus laske... Hyvät ohjeet sain jalan turvotuksen vähentämiseksi (hierontaa, kylmähaudotusta, jumppaa), ja tuli hyvä mieli, kun jalka on leikkauksen jälkeen tarkistettu. Haava näytti hyvältä, ja kaikki muukin.

Kotona olen hieronut jalkaa ja tehnyt jumppaa niin polvelle kuin kintereellekin, laittanut kylmähaudetta. Ja kyllä, turvotus on laskenut paljon.

Joiku itse on edelleen hyväntuulinen ja reipas. Tuo kauluri vaan on ihan hirviömäinen. Minä pontevasti vastustan kaulurin kanssa räpläämistä, sitä että laitetaan päähän, säälitään ja otetaan pois ja laitetaan taas päähän jne. Mulla on kaikki bokserit aina olleet kauhean masentuneita, kun pönttö onkin laitettu taas takaisin päähän. On tuntunut koiran kiusaamiselta se ees taas vekslailu. Joko se pönttö on päässä, ei sitten se ei ole. Joiku onkin sitten toista maata. Se ei tunnut saavan masennuskohtausta, kun pönttö laitetaan takaisin päähän. Olenkin nyt sitten pitänyt valvotusti pönttöä pois. Yöksi pönttö laitetaan päähän, ja silloin kun en pysty sitä koko ajan seuraamaan.

Runne alkaa tottua tilanteeseen. Se ei jää hysteerisenä ikkunaan huutamaan, kun lähden Joikun kanssa ulos. Eikä se singahda heti vimmatusti haistelemaan Joikua, kun Joiku tulee yksiöstään meidän muiden joukkoon. Nytkin ne makaa molemmat olohuoneen lattialla, ihan rauhassa ja normaalisti.
Mutta tarkkana Joikun kanssa saa olla. Jos on vähänkään vapaa kulku joko pojan huoneeseen, tai makuuhuoneeseen, menee Joiku sinne hiljaa kuin aave. Pojan huoneessa on koirille sallittu sohva, makuuhuoneessa taas poropojan lempipaikka, sängyn alunen... Siksi Joiku saakin olla aika paljon omassa tilassaan iltaisin, kun koko perhe on koolla (tokihan sillä on välitön näköyhteys meihin muihin). Sitten kun poika nukkuu tai on tarhassa, ja on muutenkin rauhallista, on Joiku enemmän meidän kanssa.

Iltapissalla Joiku käytti jo vähän enemmän jalkaansa. Ehkä se helpottaa, kun turvotus laskee?

PS. Tämä päivä jäi valokuvaamatta... ei sitä aina muista

3. päivä leikkauksesta, maanantai

Aamulla Joiku vähän vinkui. En ole varma, onko kyse jalasta vai naapurin tyttöjen juoksusta. Opiaattilaastarin sai ottaa aamulla pois, joten voi olla että vinkumiset pikkuhiljaa loppuu.

Joiku makuuhuoneen yksiössään.

Aamulla Joiku sai tulla keittiön Runnen kanssa odottamaan aamiaista. Oli jotenkin ihanaa, ettei sen tarvinut yksin pönöttää makuuhuoneessa, vaan sai olla omalla paikallaan keittiössä odottamassa kuppia. Ruokailun jälkeen Joiku oli ilman pönttä jonkin aikaa, tiukassa valvonnassa tosin.
Jälkiruuaksi oli tarjoilla rustoluu. Noiden ristisiteiden paukkumisten myötä tulee usein nivelrikkoa. Yritetään ehkäistä tätä ruokinnalla. Rustoluut on siihen tarkoitukseen hyvä välipala, niistä koira saa tarvitsemiaan nivelaineita.
Ruuasta ollaan jätetty pois punainen liha, tällä hetkellä on tarjolla luullista kalkkunaa, broileria, lohta, sisäelimiä. Aamulla lihan kanssa kasvissosetta, pellavasiemenöljyä ja Cartivet-tabletteja. Illalla kaurapuuroa, piimää ja ihmisten kalaöljyä.

Toiselle rustoluu, toiselle ydinluu.
 
Kinner oli aamulla tosi turvonnut. Laitoin siihen kylmäkääreen ja hieroin, samalla tehtiin myös polvijumppa. Kinner pysyi silti niin paksuna, että soitin Hakametsään. Koska leikannut eläinlääkäri ei ollut paikalla, sovimme että soitan seuraavana päivänä, minkäli jalka ei ala menemään normaaliksi.

Aamupäivällä ulkoiltiin n. 10  min, tehtiin kierros takapihan metsässä. Keli oli kylmä. Joiku käytti jalkaansa paremmin, toki vain hitaasti mentäessä, ja astui varpaillaan. Voimakkaastihan se ontuu ja keventää jalkaansa. Mutta mikä parasta, kakka tuli ihan ilman hullua etsimistä ja pusikoissa könyämistä...!

Sisällä suihkuttelin n. 10 min haavaa ja jalkaa. Jumpattiin polvea vielä päivällä ja illalla. Kylmäkäärettä usein. Silti kinner ei laske, paksu on ja pysyy.

Rauhallista menoa. Runnekin osaa ottaa tosi iisisti, ei lähde härkkimään Joikua. Toki suurin osa ulkoilusta tapahtuu ilman Runnelia.

Joiku sai olla minun ja Runnen lenkin ajan olohuoneessa isännän ja pojan kanssa, kuin myös illalla kun poika oli jo nukkumassa. Tosi rauhassa oli, vaikka Runnekin oli samassa tilassa. Runne ei härki turhaan Joikua, välillä vähän pyrkii haistelemaan. Jos tämä ahistaa Joikua, se murisee. Ja Runneli uskoo. Tuntuu, että me kaikki aletaan pikkuhiljaa tottumaan tähän uuteen tilanteeseen.   

1. - 2. päivä leikkauksesta


Lauantaina, vuorokausi leikkauksesta. Väsynyt, mutta ystävällinen Joiku <3
Lauantai aamuna oli kulunut vuorokausi leikkauksesta. Joiku itkeskeli yöllä jonkin verran. Ruoka alkoi maistumaan, ja Joiku söikin  koko annoksen aamulla. Pahoinvointia ei enää ollut. Joiku oli tosi reipas, häntä heilui ystävällisesti koko ajan.
Kannettiin Joikua portaissa, jotenkin pelottaa että miten herkkä se polvi onkaan ennen luutumistaan. 

Lauantai oli lämmin ja aurinkoinen, joten Joiku sai makoilla häkissä ulkona, kun me touhusimme pihassa. Hienosti se siinä oli, nukkui paljon ja välillä katseli meidän touhuja. Jalkaa se ei vielä käytä, vaikka sitä saisikin heti leikkauksen jälkeen alkaa pikku hiljaa käyttämään. Se vain roikottaa jalkaa. 
Jalasta meinasi varpaat turvota, niinpä hieroin niitä ja pidin kylmähaudetta. Turvotus alkoi laskemaan.
Kakannut Joiku ei ole laisinkaan. Arvasin, että tästä saattaa tulla ongelma, kun se ei pääse kauas minusta ja syvälle pusikkoon... Jos ei ala tulemaan, täytyy antaa Levolacia tiraus.

Runne-rukka on ihan pihalla. Se on hyvin hiljainen ja miettiväinen. Haistelee Joikua heti, jos vain mahdollista. Selkeästi se on ymmällään, että mitä ihmettä Joikulle tapahtuu. 
Toisaalta ihan hyvää tekee Runnelillekin vähän itsenäistyä. Se on ollut semmoinen Joikun koira.

Laitetaan Runnelistakin kuvia... Kuvat ennen leikkausta, kun Joiku oli jo kolmijalkainen. Erottamaton parivaljakko. Joiku on Runnen idoli.

Ja täytyy sanoa, että Runne on yllättänyt käytöksellään tosi positiivisesti. Se oli elämänsä ensimmäisen kerran kotona ihan yksin, ilman Joikua, kun lähdettiin perjantaina hakemaan Joikua leikkauksesta. Olin varautunut siihen, että Runne on mennyt jonkinlaiseen paniikkiin, ja askarrellut mielensä tyynnyttämiseksi kaikenlaista...
Vaan ei. Mitään ei oltu tehty (ei se normaalistikaan mitään tuhoa, mutta ajattelin että nyt voisi olla sen aika, kun tosiaan ihan yksin jäi), ja Runne oli tosi rauhallinen. Laitoin sen portin taakse, kun kannoin Joikun sisälle. Sieltä se katseli, ihan rauhassa ilman pihaustakaan. Pidin Runnen portin takana muutaman tunnin, niin että Joiku sai rauhassa toipua.  Runne tyytyi tähän oitis, ja kävi nukkumaan (!). Ei puhettakaan itkusta tai poispyrkimisestä.
Mies ja poikakin kun hävisivät kalaan, oli meillä oikein rauhallista ja Joikulla hyvä heräillä uuteen tilanteeseensa.

Ulkona omassa häkissään.


Yöllä Joiku vinkui taas jonkin verran. Ei mitään hullua huutoa, mutta pientä ääntä kuitenkin. Ruoka maistui jo entiseen malliin, ja kakkakin tuli heti sunnuntai aamusta...
Kääre Joikun jalasta oli valunut jonkin verran alas, joten otin sen kokonaan pois. Ja saman tien aloitettiin varovainen jumppa. Hienosti antoi jumpata, polvea koukistetaan ja ojennetaan 20-30 kertaa 2-3 kertaa päivässä. Haavaa myös huuhdellaan vedellä, että se paranee nopeammin.
Kääreen poisottamisen jälkeen huomasin, että kinner oli todella turvonnut. Se oli kaksinkertainen verrattuna toiseen kintereeseen. Hieroskelin sitä ja pidin kylmäkäärettä, mutta sitkeästi se pysyi paksuna.




Iltapissalla Joiku käytti vähän leikattua jalkaansa, mutta vain jos mentiin tosi tosi hitaasti. Ja miksikäs sitä kipeää jalkaa käyttämään, kun kolmella jalallakin pystyy pompottelemaan todella ketterästi ja nopeasti... Ei olla käyty kuin pienillä pissatuksilla vain, 5-7 minuutin kävelyillä.
Ollaan kävelty metsäpolulla ja tuossa hiekkatiellä. Portaisiin asennettiin rampit, että Joiku voisi kävellä niitä pitkin. Minulla ottaa kantaminen liikaa selkään, ja siksi toiseksi pelkään ihan hulluna, että kompuroin portaissa Joiku sylissä, ja se on polven menoa sitten. Ramppi oli huono idea, siitä ei tullut mitään, Joiku ei suostu. Enkä minä viitsi pakotta, pelkona on että se loikkii rampista miten sattuu, ja taas ottaa polvi osumaa. Niinpä Joiku kulkee portaat itse. Hyvin on sujunut tähän asti.

Joikun ristiside

Kolmijalkainen Joiku

Huomattiin parisen viikkoa sitten, että porokoira Joiku ontui toista takajalkaansa. Tai ei edes ontunut, vaan roikotti sitä ilmassa. Kulki kolmella jalalla. Olin jo edellisellä viikolla katsonut, että se vetää peppuaan maata vasten. Meillähän on ollut kerran niin, että Joikun anaalirauhaset on olleet niin täynnä, että se on kulkenut kolmella jalalla.  Eläinlääkäri oli ensin ihmeissään, kun ei jalasta löytynyt mitään vikaa, kunnes tajusi kysyä, että onko vetänyt peppua maahan... Hän tyhjensi anaalirauhaset, ja koira palautui nelijalkaiseksi. Elälinlääkäriin mennessä olin silloin aivan varma, että koiralta on paukahtanut ristiside jalasta.

Nyt kun Joiku taas ontui, ajattelin luonnollisesti anaalivaivan uusineen.
Vaan toisin kävi.

Kolmijalkaisen Joikun istumistyyli, ennen leikkausta

Eläinlääkäri tutki onneksi jalan, ja totesi että nyt on polvessa jotain häikkää. Ei muuta kuin ortopedille (Hakametsään Pirjo Haapasalolle) ja jalan kuvaukseen. Ja ristisidehän se. Kokonaan poikki.
Voi kökkö.

Jalkaan tehtiin leikkaus TTA-menetelmällä. Siinä jalan rakennetta muutetaan niin, ettei ristisidettä tarvita. Luita sahataan ja asetetaan titaanin avulla uuteen asentoon. Leikkauksesta alkaa n. 8 viikkoa kestävä toipuminen. Ulkona vain remmissä, ja lyhyitä lenkkejä. Sisällä valvotusti, sohvalle hyppiminen ja sängynalle (Joikun lempipaikka!) könyäminen kielletty. Leikit ja riehumiset nollissa.
Kaheksan viikkoa hihnassa.
Kesäkuun loppuun asti.
Voi kökkö.


Testausta... Joikulle tehtiin ulos terassille oma häkki. Kuva ennen leikkausta. Häkkiin tehtiin myös varjopaikkoja, ettei aurinko pääse rätköttämään noin pahasti, mitä kuvassa.


Leikkaus oli 5.5.2017 aamulla. Leikkaus meni hyvin, ja eläinlääkäri oli tosi mukava.Selitti rauhallisesti mitä tapahtuu, ja ilman mitään kiireen tuntua jaksoi vastailla kysymyksiin.
Saatiin Joiku kotiin heti, kun se oli jaloillaan. Tötterö päässä, paketti jalassa.
Varmuuden vuoksi kömmin sen kanssa auton takapaksiin, ettei se saa mitään kohtausta kesken matkan, ja telo uunituoretta polveaan.

Väsynyt poika omalla petillään. Kuva taitaa olla jo leikkausta seuraavalta päivältä.

Joiku oli tosi pahoinvoiva.  Se oksenteli, eikä ruoka maistunut. Kannoin sitä pihalle pissalle ja takaisin sisälle. Yhdet kakat teki hätäisesti. Se poika kun on tottunut kakkailemaan kauas pusikkoon. Ja niin, ettei emäntä roiku siinä hihnan päässä...
Illalla ja yöllä se itkeskeli jonkin verran. Itku voi johtua myös opiaattipitoisesta kipulaasaristakin. Muuten se oli urhea poika. Häntä heilui ja silmät oli kirkkaat, joskin väsyneet.
Ei ihan tällaista kesän aloitusta ajateltu, mutta minkäs teet.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tyyne ja Siiri palvelutalossa


En ole tainnut kertoakaan meidän reissusa palvelutaloon? Koska olen tylsä ja laiska, kopioin tähän saman tekstin, jonka laitoin facebookiin.

Lähdettiin Tyynen ja Siirin kanssa vierailemaan palvelutaloon, laskiasijuhlia viettämään ja piristämään muistisairaiden ihmisten arkea (ja vähän varmaan työntekijöidenkin).
Oltiin ensin ulkona, tyttöjä ihasteltiin ja rapsuteltiin, ja sitten siirryimme sisätiloihin.
Tytöt ei ole ennen olleet sisällä vierailemassa, mutta hienosti selvisivät. Jopa hissimatkasta! Vähän polvet notkahti kun hissi liikahti, mutta reippaasti tytöt hissimatkan otti. Siiri tosin jätti haisevat terveisensä hissiin, mutta onneksi ne helpommin lakaistavat terveiset...




Lampaat teki hienon työn. Olivat juuri niin rauhallisia ja rauhoittavia, kuin lammas vain voi olla. Tuommoset reissut on eläimillekin aika raskaita, ne aistii ihmisten tunnetilat, ja tokihan uudet paikat ja laumasta erottaminenkin stressaa. Nyt siis paljon heinää ja rauhallista eloa omassa laumassa lampaillekin.

Eläimellä on kyllä uskomaton voima. Minun oma mummi kun alkoi kärsiä muistisairaudesta, hän ei ikinä muistanut että olen käynyt vierailulla. Mutta jos Joiku-koira oli mukana, muisti mummi vierailun koirasta "ai niin, Joikuhan se kävi, minä sitä silittelinkin".
Ihanaa, että työntekijät jaksaa poiketa (kiireisistä) arkirutiineista, ja järjestää tällaisen kaltaisia hetkiä asukkaille.
Eikä minun mielestä ole tärkeää se, jääkö muistisairaalle minkälainen muistijälki tapahtuneesta, vai jääkö ollenkaan, eikö tärkeintä ole juuri se hetki? Että jotain erityistä ja jännittävää ja hienoa tapahtuu?




Vierailu oli erittäin antoisa, ihan varmasti asukkaille, mutta myös meille vierailijoille. Vahvisti entisestään käsitystä eläimen ihmeellisestä voimasta. Ja käsitystä siitä, että tahdon tulevaisuudessakin tehdä eläinavusteista työtä.