Hoitava luonto

Jos metsä rikkoi, niin metsä myös hoitaa. Ristisideoperoidun polven nimittäin.Oltiin pari viikkoa reissussa, Lapissa sukuloimassa. Koirat oli tietysti mukana. Ennen reissua Joiku käytti jalkaansa jo lähes normaalisti, ei ontunut, mitä nyt ihan tosi pienesti kevensi. Oli metsässä valvotusti vapaana ja leikki Runnen kanssa. Oltiin hyvin lähellä normaalia elämistä jo.

Joiku pohjoisessa, operoitu jalka ilmassa.

Lähdimme reissuun puoliltaöin, tarkoitus oli käyttää yö matkustamiseen. Oli mukava ja rauhallista ajella. Pojan mielestä niin jänskää, ettei juuri malttanut nukkua. Vaan ei haitannut, reissuväsymyskiukkua ei tullut kenellekään, sen sijaan oli väsynyttä hihitystä ja huonoja juttuja. Mukava matka, joka kesti reilun 12 h.

Mutta reissussa ei nähtävästi muistettu, että Joiku oli vielä toipilas. Koirat makas aina muutaman tunnin autossa, ja sitten tauolle. Tauko oli sitä, että ovi auki ja "vapaa". Koirat juoksenteli ja sinkoili taukopaikoilla vapaana, sitten taas autoon jäkittämään.
Perillä pohjoisessa huomattiin, että Joiku käveli huonommin kuin ennen. Seuraavana päivänä se jo ontui. Kolmantena oli kolmijalkainen aamulla. Voi apua! Paniikkihan siinä meinasi iskeä. Kuumeisesti kelailtiin, että onko jotain päässyt tapahtumaan, että jalka on mennyt rikki. Ei keksitty, mutta mielikuvitus syötti jos jonkinlaista kuvaa ja pelkoa. Musersi ajatus, että kaikki alkaa taas alusta, niin rahallisesti kuin Joikun itsensä ja meidän kannalta.
Laitoin Joikun vähemmälle liikunnalle ja pidin  hihnassa pari päivää.  Annoin levätä.
Onneksi auttoi. Joiku ei ollut enää kolmijalkainen, mutta ontui selvästi.

Mitä ilmeisimmin keskeytettiin vahingossa lentopallonpeluu...

Makkaranpaistossa pohjoisessa...

...sekä tietysti pannukahvit.

Pari viikkoa hujahti siivillä. Ilmat helli, lähes liikaakin (ja koko sen ajan mitä meillä oli helle, satoi etelässä enemmän ja vähemmän vettä...). Olisimme halunneet tunturiin telttailemaan pariksi yöksi, mutta ei siinä helteessä tehnyt mieli lähteä kiipeilemään. Ja lisäksi lupailtiin ukkosia. Päätimme tehdä syksyllä uuden reissun, jos vain mitenkään aika antaa perksi. Kävimme kuitenkin nuotiolla makkarat paistamassa ja pannukahvit keittämässä, ulkoilimme, tutustuimme uusiin paikkoihin, treffasimme ystäviä ja sukulaisia, pulikoimme uimarannalla, vierailimme kotieläinpuistossa. Poika suoritti liikennepuistossa ajokortin, ja ajella huristeli useana päivänä. Sekä haaveilimme kesäpaikasta.
Lomailimme.|

Sielunmaisemaani, hiekkatie vaarametsässä ja porot.

Toinen sielunmaisema, vaarat ja järvi. Ja tietysti tuo poika :D

Kotimatkalla pysähdyimme usein, ja käytin koiria hihnassa kävelyllä. Poikkesimme myös Kolilla Runnen veljestapaamisessa. Oli tosi mukava tapaaminen, paikalla oli viidestä veljeksestä neljä. Sekä tietysti äiti, isä, eno ja täti. Ja meidän koirien kasvattaja.
Nauratti tuo meidän poika. Olin varma, että sille tulee väsykiukku, että "mennään jo" ja "ei ole tekemistä". Vaan lapsi yllätti ihan täysin (ja toisaalta sitten taas ei yllättänyt). Se oli niin luontevasti porukassa mukana, paisteli hänelle vieraiden ihmisten kanssa makkaraa ja puhua pälätti (ja sitä puhetta riitti ja riitti ja riitti...).
Neljä tuntia vierähti tosi nopeasti, ja oli aika käyttää vielä koirat pikkupissatuksella, ja suunnistaa kohti kotia. Taas matkattiin illalla/yöllä, perillä olimme puolenyön aikoihin. Tällä kertaa väsy vei voiton, ja poikakin nukkua posmitti takaosan sängyssä. 

Makkaranpaistotauko.

Tilko, Runnen velipoika

Paju, Runnen velipoika

Pilkki, Runnen velipoika

Runneli

Runnen iskä Rannu

Runne ja Tilko. Tilko yritti vähän  pomotella, mutta Runneli otti coolisti, ei provosoitunut yhtään.

Juomatauko, täti Unna, äiti Mansi, veli Tilko ja Runne.

Kotona lähdimme koko perhe heti seuraavana päivänä mustikkametsään. Pidin Joikun hihnassa ekat 10 min, sitten laskin vapaaksi. Valvoin, ettei se kaahaile ihan päättömänä. Se sai olla vapaana reilun 40  min. Sitten koira hihnaan palautumaan 10 minuutiksi. Ja tämä tepsi! Jo illalla koira käveli paremmin, kuin koko kahden viikon reissulla. Laukatessa saattoi vähän nostaa onnettomuusjalkaa ylös, muuten meni tosi hyvin. Seuraavana päivänä samanlainen metsälenkki, eikä mitään ongelmaa. Puhtaasti ja hyvin kävelee koira. Ollaan tehty näitä metsälenkkejä nyt vajaa viikko, kun ollaan kotona oltu, käytiinpä ihan suollakin kävelemässä.  Säikähdyksellä siis selvittiin, ja kuntoutus jatkuu.