sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ihan oma postaus ankoille

Pikkuvaakut juuri kotiutuneina, 1.7.
Kuva otettu 3.7.

Ankat. Ihanat ankat.
Olen tyytyväinen näihin pikku vaakkujiin. Olen tyytyväinen, että otettiin ankkoja kalkkunoiden sijaan.
Lihaahan näistä tulee paljon vähemmän, kuin mitä tuli kalkkunoista, mutta totta puhuakseni olen jo kurkkua myöten täynnä kalkkunanlihaa, ja sitä on vieläkin pakastin puolillaan...

Tällaista menoa oli 18.7., kylpemisen riemua.
Pikkuvaakut uudessa ulkotarhassaan, ahkiossa kylpemässä... Pienen kallion päällä näkyy näiden mökki, jonne vaakut laitetaan yöksi ketulta piiloon.

Ankkoja on viisi kappaletta. Äänestä päätellen niin uroksia kuin naaraitakin. Ne on kasvaneet ihan huimasti parin kuukauden aikana. Iltaisin laitan ne mökkiin yöksi, ihan siltä varalta, ettei kettu vie. Ne on usein iltauinnillaan, mutta tulevat pois kylvystä vaakkuen kun näkevät minun tulevan, ja kivassa rivissä vaapottavat mökkiinsä nukkumaan...

Ankat 12.8. iltauinnille menossa.
Vähän aikaa jo mietin, että mitä jos pidettäisiin pari akkaa ja yksi ukko talven yli... Pää kuumana mietin niille tiloja. Mutta on ne niin sottaavia isoine kakkaläjineen ja vesialtaineen, että järki voittaa ja ankat kohtaavat määränpäänsä muutaman viikon kuluttua.

Allas yhden uintikerran jälkeen.
Piti viritellä verkkoa altaan ympärille, koska ankat poistuivat altaasta reunalle nousemalla (vaikka poismenoramppikin oli olemassa). Reuna antoi periksi ja se oli yks hujaus, kun allas tyhjeni. Tuo verkotus toimii hyvin, ja nyt altaassa pysyy vesi.
Yläkuvassa altaan vesi on yhden kylvyn jäljiltä... Vesi vaihdetaan päivittäin. Jos haluaisi, että vesi on kirkasta koko ajan, pitäisi se vaihtaa joka kylvyn jälkeen. Mahdoton homma.

Allas on yllättävän helppohoitoinen. Menen tuonne sisälle, painan reunan alas, harjaan vähän tiskiharjalla ja pian on allas tyhjä. Meillä on vesiletku koko ajan tuossa hollilla, ei tarvi mennä kuin nappia painamaan, niin uutta vettä tulee altaaseen. Tosi helppo homma.


Kyllä tulee ensi kesäksikin meille ankkoja, on ne niin helppohoitoisia ja veiketä otuksia.

perjantai 12. elokuuta 2016

Nopeasti mennyt kesä

Valkoinen Valpuri ja valkoinen Neilikka.

No johan on vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olen blogia päivitellyt.
Johtuneekohan tämä siitä, että aloitin työt uudessa paikassa tilan ulkopuolella? Kesäkin mennä hurahti.

Neilikka-muru

Kurkiniemessä on kaikki mallillaan. Uusi laumanjäsen saatiin kesän alussa. Hän on valkoinen sarveton suomenvuohineito Neilikka. Neilikka tuli kaveriltani pohjanmaalta, Mimmin tallilta. Hienosti meni Neilikka laumaan, heti oli kuin olisi siinä aina ollut.
Ajattelin, että nupo Martta tarvii kaverin, kun kaksi iäkkäämpää sarvellista rouvaa meinaa sitä välillä kurmottaa. Ja oikeassa olin. Martta ja Neilikka näyttäis olevan vähän semmonen majakka ja peräväunu-tyyppinen paritsa.
Aluksihan Neilikka seurasi valkoista Valpuria kuin hai laivaa. Neilikan äiti oli valkoinen, johtuu varmaan siitä.

Kutut rakastaa kuumia kesäpäiviä. Makoilevat reporankoina omalla kalliollaan.

Meillä ei ole nyt ollut pukkia tiluksilla laisinkaan, Mute on edelleen riiuureissullaan. Ei ollut mokoma onnistunut saamaan tiineiksi kuttuja. On ollut sen verran helppoa tämä elo ilman karkailevaa pukkeloista, että ei taida ihan hetkeen meille pukkia tulla.
Eikä tullut meillekään omia kilejä tänä vuonna. Mute oli kyllä hommissa meilläkin syksyllä, mutta tulosta ei tullut. Mikä ihmeen tuhkamuna siitä on tullut?

Valpuri viettää siestaa...
Pupuille tuli yhdet poikaset. Isänä oli uusi siitospupumme, luonnonruskea Wilburi. Wilburi ja ruskea Nasti saivat viisi poikasta. Yksi poikanen hävisi (?!), yksi kuoli. Jäljelle jäi siis kolme luonnonruskeaa tyttöä. Kaikki ovat muuttaneet uusiin koteihin. Vielä olisi tarkotus astuttaa yksi punasilmäinen angora, egern väritykseltään Wilburilla, jahka tytöt kotiutuu kesätöistään.

Nasti ja lapset

Meidän kolme naarasangoraa on ollut työpaikkani pihassa kesän. Ne on ilahduttaneet yksityisen hoivakodin asukkaita. Ja kyllä niiden touhuja on seurattukin! Joko sisältä ikkunasta tai sitten terassilta pupuhäkin edestä. Nyt on luvattu viileitä sadekelejä hetkeksi eteenpäin, taitaa olla aika tuoda puput kotiin.
Olen myynyt muutaman aikuisen naarasangoran uusiin koteihin. Tarkoituksena on sovittaa puputkin lampolaan syksyllä. Oli taas tiukka pohtiminen, kuka jää ja kuka lähtee.
Lähtöpassit sai sininen Neita-naaras. Neita oli pienenä tosi kesy ja ihana. Sitten pari aikuista alkoi pomottamaan sitä, suorastaan kiusaamaan. Neitasta tuli säikky ja arka, myös ihmiselle. Harmitti luopua siitä, sen villa oli hyvä ja se oli mukavan kokoinen. Mutta olen varma, että Neita voi paremmin ilman näitä pomottavia naaraita.
Myös Nastin sisko Bella joutui lähtemään. Bella oli se, joka eniten pomotti muita. Bellan kaverina uuteen kotiin muutti luonnonharmaa Malviina. Malviina muutti siksi, kun mulla on jo yksi luonnonharmaa tyttö.

Angorakanit kesätyössään, hoivakodin pihassa vanhuksia ilahduttamassa.

Uusia kesäasukkaitakin meillä on. Viisi kappaletta pekinginankkoja. Aivan ihastuttavia uusia tuttavuuksia! Koen, että tosi paljon vaivattomampia ja helpompia kuin kalkkunat. Ehkä kokonsa ja söpömmän ulkonäkönsä takia?
Uima-allaskin on oletettua helpompi huoltaa. Meillä on käytössä lasten uima-allas, semmonen kovareunainen. Aluksi tuumittiin, että tosi huono idea. Ankat kun kävelivät laitojen yli mennen tullen, ja se oli sen veden loppu. Allas tyhjenee, kun reunan painaa alas...
Hoksin laittaa vihreää puutarhaverkkoa altaan ympärille, jättäen vain ulosmenorampin. Tämä on toiminut, ankat käyttää ramppia kulkemiseen, ja reunat on saaneet pysyä pystyssä.
Vesi vaihdetaan kerran päivässä. Ja siltikin se on ihan mustaa ja mutaista. Sitä sais varmaan olla vaihtamassa joka uintikerran jälkeen, jos tahtoisi pitää veden puhtaana. Mahdoton homma
Kovia ne on kyllä uimaan! Ihana oli katsoa sitä pikkuankkojen riemua, kun pääsivät kylpemään. En laittanut niille häkkiin ammetta, vaan kylvetin ankat päivittäin siihen asti, että alkoivat kasvattamaan kunnon sulkia vaivauntuvien tilalle.
Olen kuullut, että pieninä untuvikkona hukkumismahdollisuus on suuri. En uskaltanut ottaa riskiä.

Pikkuvaakut kylpee. Nythän nämä on jo isoja ankkoja.

Tähän kesään on kuulunut myös kuttukävelyt. Niiden laitumilla ei kasva enään yhtään lehteä sillä korkeudella, että kutut ne saisi napattua suihinsa. Siispä omiin metsiin lenkille. Hienosti ne tulee. Kuljetan ne ensin narussa pihan läpi metsään. Vapaana en pidä, kun kutut kumminkin syöksyisivät syömään luumupuut ja pikkutammen. Siispä narussa herkkujen ohi. Metsässä päästän vapaaksi. Kuljeskelen hitaasti eteenpäin, välillä jäädään johonkin herkkupuskaan pidemmäksi aikaa. Samalla siinä saa koirat metsälenkkiä. 4v poikakin kulkee usein mukana. Oltiinhan me mustikassakin pari kertaa tuolla kokoonpanolla. Oikea sekalainen seurakunta!


Kutut metsäkävelyllä
Joikulla ja Runnella hauskaa

Käytiin myös tietysti pohjoisessa. Poika ja mies meni ensin junalla, minä seurasin koirien kanssa autolla muutaman päivän päästä. Ja pitihän se päästä myös tunturiin. Ajateltiin, että käydään pohjoisessa ollessamme Pyhällä ihan vain makkaraa paistamassa ja pannukahvit keittämässä. Niin että ajetaan autolla laavun lähelle, ei mitään pitkää kävelymatkaa.
No eipä... Tulihan sitä taivallettua melkein 10 km:ä ja aikaa taisi vierähtää lähemmäs 4 tuntia... Käytiin Pyhänkasteenputouksella ja Karhunjuomalammella laitettiin nuotio. Lepäiltiin siinä tovi, kunnes jatkettiin matkaa. Ihan hirveän ylpeä olin tuosta 4v pojasta. Hienosti jaksoi matkan taivaltaa. Loppumatkasta väsyttiin kaikki, mutta kiukuttelemaan ei alettu. Poika sai kunnian etsiä meille punaisia reittimerkkejä, joiden perässä se sitten jaksoi juoksennella autolle asti.
Pari hauskaa sattumusta patikoinnin varrelta. Ensin tuli vastaan isä parin lapsensa kanssa, nuorempi lapsista oli aika lailla samanikäinen poika, kuin meidänkin. Huvitusta herätti niiden reppu. Isällä oli selässään pieni kerhoreppu, jossa oli Salama McQueenin kuva. Lähes samanlainen, kuin minullakin oli selässäni... Eipä tullut kunnon reppuja mukaan, rinkasta puhumattakaan. Vaan oikein hyvin pärjättiin Salama-repunkin kanssa.


Toinen hauska juttu sattui laavulla. Siellä oli perhe tulistelemassa, kun menimme paikalle. Laavuja oli paikalla kaksi, joten hienotunteisesti menimme siihen toiseen, tyhjänä olevaan. Yhtäkkiä tämä perhe tulee luo, hymyilee aurinkoisesti ja nuori neito kysyy, että "oletko sinä Jatta?". Kylläpä hämmästyin!
Hän oli henkilö, jolle olin myynyt angorakanin. Ja myynyt vieläpä niin, etten ole häntä ikinä tavannut. Pupu matkasi pohjoiseen vanhempieni kyydissä, jotka sitten luovuttivat pupun uudelle omistajalleen. Toki oltiin kirjoiteltu pupun ostajan kanssa toisillemme, ja tiesin kyllä, että pupu pääsee hyvään kotiin, vaikken olekaan uutta omistajaa silmästä silmään tavannut.
Vaan nytpä olen. Oli miellyttävä kohtaaminen. Terveisiä vaan Hetalle ja Hilleville ja muulle perheelle!

Näin reippaasti nousee askel, vaikka takana on 9 km taivaltamista.
Talviturkin heitto äidillä. Kalkonniemessä.
Lampaidenkin hoivatyöskentely on alkanut. Siiri, Irja ja Janis on olleet työpaikkani vieressä olevan vanhainkodin pihassa kesän. Ovat olleet hyvin suosittuja, paljon on ihmiset niitä käyneet katsomassa. Minäkin kuljetin meidän hoivakodin asukkaita lampaiden luona lähes päivittäin.


Lampaat vanhainkodin laitumella.

Tehtiin tämä myös toisinpäin, eli vein lampaat hoivakodille. Nämä ovat vanhoja rouvia, tulevat narussa kuin koirat. Helppo niiden kanssa oli kävellä hoivakodille, eivät säikähtäneet edes ohiajavaa autoa. Autosta kyllä ihmeteltiin meidän porukkaa, olihan se varmaan hauska näky, lampaat lenkillä taajamassa.


Hoivakodin asukkaat antoivat lampaille pajunoksia, silittelivät ja paljon muisteltiin omien lampaiden pitoa. Tukutuku lampaitani-laulukin kajahti hienosti.
Vierailu oli mukava vierailu, joka kirvoitti paljon jutunjuurta ja monta mukavaa tarinaa. Toivottavasti pääsemme pian uudelleen vierailemaan ikäihmisten parissa.

Nyt on tytöt jo takaisin kotilaitumilla. Ilmassa on aavistu syksyä. Varjot pitenee ja iltaisin eläinsuojien luukkuja sulkiessani on jo hyvin hämärää. Täytynee alkaa kaivelemaan taskulamppuja esille ja tarkistaa otsalampputilanne. Matotkin vissiin pitäis pestä...?