Vuohi sähkössä

Pääsiäisen aikoihin laajensimme kuttujen (ja kilien) talvitarhaa. Yhteen sivuun tuli sähköä, loput on verkkoa. Kutut eivät ole koskaan ennen olleet sähköaidan takana, vähän jänskätti miten suhtautuvat.
Valkoinen Valpuri otti ensimmäiset tällit. Meni haistelemaan sähköpiuhaa ja NAPS!- isku nenään. Valpuri sinkosi kuin ohjus niin kauas kuin pääsi, ja jäi sinne ihmettelemään sieraimet suurina että mikä iski. Tuijotti minua intensiivisesti, vaikka olin ihan toisessa päässä tarhaa iskuhetkellä. Varmaan mietti, että miten kummassa tuo noin kaukaa löi noin napakasti nenään, ja ennen kaikkea MIKSI...

Seuraavan tällin otti Irmeli. Se hamusi orastavaa ruohoa aidan vierestä ja sai tällin kylkeensä. Sekin juoksi kauas aitauksen toiseen päähän, ja oli äärimmäisen ihmeissään että mikä kumma nasahti.
Seurailin kuttuja pitkin päivää, ja molemmat kävivät ottamassa vielä ainakin yhdet tällit. Kerrasta ei uskota?

Valpuri-vanhapiikakin on sulanut kilien edessä. Aiemminhan se on sohinut sarvillaan heti, jos kili on tullut metriä lähemmäs. Se on ollut vähän semmonen kärttynen vanhapiika. Nyt yllätin sen erittäin hellässä kanssakäymisessä Morrison-pukkipojan kanssa. Ne pusuttelivat ja nuohosivat kauan aikaa. Välillä Valpuri muistutti pikkumiestä roolijaosta, mutta todella nätisti ja hellästi. Valpuri mm. otti pukin pään sarvien väliin ja nosti vähän. Harkittu ja rauhallinen liike, mutta kyllä siinä itse vähän jännittyi tilannetta seuratessa... Ei tarvi isoa liikettä tehdä, kun kilillä olisi aikasen tukalat paikat.

Muut kilit eivät saaneet ihan yhtä hellää käsittelyä, mutta ei Valpuri niitä enää pois sohi. Tai sohii, jos liikaa riehuvat ja väärään aikaan, mutta muuten se antaa kakaroiden olla.

Kevättä ilmassa

Onpa ollut mahtavia kevätkelejä, ihan kesäistä jo. Lampaat hikoilee paksussa villassaan, vuohet on tiputtaneet suurimman osan talvikarvastaan jo. Vielä en ole ryhtynyt keritsemispuuhiin, odottelen että yölämpötilatkin asettuu.

Kurkiniemeen on tullut pari kanaa lisää. Aikuisia siis. Brahman ja jättikochinin risteytyksiä. Hienoja jättejä, joista toinen ainakin munii hienosti. Toinen kana on musta, jossa oikeassa valossa on ihana metallinhohde. Musta kana sai nimekseen Musti. Toinen muistuttaa enemmän brahmaa väritykseltään, paitsi että siinä on enemmän mustaa. Tästä kanasta tuli Muskotti. Ihanan rauhallisia otuksia. Souluttautuminen uuteen parveen sujui uskomattoman hienosti. Brahmat tulivat heti kattelemaan, että ketäs tuli. Ei mitään draamaa tai nokan koputtelua, aika pian alkoivat kaikessa rauhassa kuopsutella jyviä maasta.
Alhot sen sijaan (tässä parvessa on alhoja ja brahmoja ja niiden sekoituksia)... Heti piti alkaa isottelemaan isommalle. Kävivät päälle, mutta siinä kun jättikana ojentautui täyteen mittaansa ja otti askeleen kohti, oli alhokin nöyrää tyttöä ja livahti tilanteesta pois.

Tänä vuonna on jo kahdelta karitsalta irronnut korvamerkki. Ikinä ennen ei ole karitsalta irronnut. Samoja merkkejä kumminkin ollaan käytetty. Tämän pikku-uuhen merkki löytyi syöttöpöydältä. En ymmärrä, mihin se on voinut jäädä jumiin. Niin vain kumminkin oli merkki tippunut ja korva halki. Samannäköinen korva on kotiin jäävällä uuhella, sen merkkiä vaan en ole löytänyt mistään.

Mukulat treenaa...

Karitsat kasvaa ja kehittyy vinhaa kyytiä. Ovat oppineet syömään heinää ja väkirehua, ja sitä kyllä kuluukin. Koko ajan saa olla täyttämässä väkirehuastioita ja lisäilemässä heiniä. Mutta kyllä ne kuluttavatkin omaa energiaansa...! Ne menee ihan tolkutonta kyytiä pitkin ulkotarhaa, oikea karitsamatto. Tarhassa on pari tosi isoa kiveä, siitä vaan yli ja vierestä ja matka jatkuu  tuhatta ja sataa. Illalla on voipuneita karitsoja reporankoina makoilemassa.

"Tappelu, tappelu!" muut huutaa ja ryntäävät katsomaan...

Allaoleva karitsa on suomenlammasuuhi Mesi, meidän Jännän tytär, väriltään musta mäyrä. Mesi jää kotiin. Kauan aikaa sitä mietin, jätänkö vai en, mutta totesin olevani hullu jos en jätä. Hyvä rakenne, hyvä kasvu ja emonsa on oikein hyvä emo. Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus jättää pari suomenlammasuuhikaritsaa kotiin, koska pässi menee vaihtoon. Uusi pässikin on jo katottuna. Hän on pieni karitsa vasta, asustaa Juvalla, ja jossain vaiheessa köröttelee tänne suunnille. Pässi on musta mäyrä, linjaa 68.

Jos kevät etenee tätä tahtia, saadaan pian viedä lampaat ja vuohet laituille. Sitä ennen täytyisi ehtiä kunnostamaan aidat ja virittelemään sähköt. Olen niin tyytyväinen tuon sähkön käyttöön, että joka laitumelle tulee lammasverkon tueksi ainakin  yksi sähkönauha.

Kili kili

Kilit sen kun kasvaa ja voimistuu. Eikä pysy omassa aitauksessaan... Niillähän on nyt oma kulkuaukko omasta karsinastaan kuttujen puolelle. Sieltä ne pääsevät kuttujen ulkotarhaan. Ja sitä kautta Luukas-pukin ulkotarhaan, josta onkin hyvä hilpasta lampaiden ulkotarhaan... Pikkuset kilit mahtuu mistä vaan.
Jännittävää on seurata niiden voimailua sähköpiuhan kanssa. Lampailla on kaks sähkönauhaa, jotka on tehty voitettaviksi... Muten tyyli on mennä vauhdilla läpi. Välillä nasahtaa, jolloin otetaan muutama ärsyyntynyt pukkihyppely. Morrison on varovaisempi. Kaartelee ja kiertelee, mutta sitten mennään vauhdilla läpi. Martta tutkii ennen kuin hutkii. Varovaisesti se kiertelee ja haistelee nauhaa, ja NAPS! nauha nasauttaa sähköä nenänpäähän. Kili kiljahtaa ja singahtaa langoista läpi. 
Karitsat on sen verran erilaisia, ettei ne mene metriä lähemmäs sähköpiuhaa kerran tärskyt otettuaan.

Harmaa Mute ja aarre suussaan oleva Martta.

Kilit juovat nyt n. 4dl kolmesti päivässä. Käyn juottamassa ne heti aamulla seiskan aikoihin, sitten kahden-kolmen hujakoilla ja viimeiseksi vielä ilta kympiltä. Martta on oikea loppasuu, maidot kulahtavat yleensä kaikki lähes yhdellä huikalla... Morrison on hyvänä kakkosena, mutta Mute on aivan mahdoton. Se lipsuttelee ja lupsuttelee, ei ole mitään kiirettä. Heinää kilit hampsivat kutuilta ja väkirehua on alettu pienesti maistelemaan. Heinää ja muuta rehua onkin niillä koko ajan tarjolla. 

Morrisonin korvia painaa läpyskät vielä alaspäin.

Aluksi kilit nukkuivat tosi paljon, mutta nyt ne jo mennä vilistelee ulkona. Meillä on muutama iso kivi lampaiden tarhassa, siinä on hyvä voimailla. Oikea lastentarha välillä, kun karitsatkin innostuvat huimaan juoksuun ja hyppelyyn. Onneksi on ollut aivan ihania aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä. Välillä riehutaan, ja sitten käydään pienillä päiväunilla. Kilit omassa korissaan omassa karsinassaan, ja karitsat makoilevat pihalla auringon lämmössä.

"HUI! Mikä sieltä tulee?!" tuumi Mute kun Joikun näki.

Irmeli- kuttu on edelleen hyvin äidillinen. Ei turhista hermostu, ja on aina paikalla kun kilit saavat maitoa. Valpuri on vähän kipakampi, mutta kyllä täytyy sanoa että kilien laumaan laittaminen on sujunut paljon paremmin kuin mitä ajattelin. Ei minkäänlaista ongelmaa. Toivottavasti tämä säilyy, kun Martasta tulee iso ja aikuinen kuttu.