torstai 30. heinäkuuta 2015

Laitumella


Lammaskuulumiset on lammasblogissa olleet vähän hiljaisia. Siellä ne laiduntavat luonnonlaitumilla, muutaman sadan metrin päässä pihasta.  Lampailla on kolme lohkoa, joita vaihdellaan sitä mukaa, kun köytössä oleva alkaa loppumaan. Nyt on porukkaa ollut laitumilla enemmän kuin normaalisti, näyttää että laitumet alkaa kärsimään. Niinpä otin ja aitasin lampaille ison metsäalueen. Oli nopea aidata, aidan toinen reuna on tyttöjen laidunaitaa ja toinen pässien (pässit pääsi meidän takapihan metsää harventamaan, joten eivät ole nyt siinä aidan takana). Molempiin päihin raivasin linjat ja laitoin kolme sähköpiuhaa. Kiva, kun on monipuolista sapuskaa tarjolla, ruohoa ja lehdeksiä ym.


Suomenlampaat Miia ja Mesi on olleet pojan kavereita pikku karitsoista lähtien. Ystävyys säilyy, tytöt tulevat aina pojan rapsutettaviksi laitumella. Ja poikahan rapsuttaa...


Myös paimenpojista pienempikin pääsee usein laitumelle. Joiku tulee mukana aina. Se on ihana, kun voi vapaana pitää. Se juosta rallattaa mönkkärin perässä tai edessä, saalistelee pellolta myyriä ja haistelee jänisten jälkiä. Pikku-Runne kulkee mönkkärin kyydissä. Hienosti poika istuu ja katselee maisemia. Laitumella pääsee sitten vapaaksi Joikun perässä juoksemaan ja lampaita ihmettelemään.


Alla Kumma-äiti ja Miia lapsensa kanssa. Taas olisi eläinten harventaminen edessä, ja en kyllä kauheampaa hommaa keksi. Muutama pitäisi pois laittaa, yhtäkään en haluaisi. Tämmösessä pikkukatraassa sitä tuntee lampaansa niin hyvin, ettei raskisi luopua yhdestäkään.



Laitumella voi myös kiipeillä puihin tai painia niin kovaa, että kellahtaa kumoon...


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Puita ja laitumia


Puuhakkaita päiviä Kurkiniemessä. Kaikilla märehtijöillä on uudet laitumet. Pukkien laidun alkoi olla jo aivan loppuunkaluttu, joten niille ensin. Hieno ja rehevä metsälaidun, on kalliota kiipeilemiseen ja vesakoita tuhottavaksi. Kaks päivää ne ehti siellä olemaan, kunnes Mute otti hatkat... On se ihme epeli.
Korjailin vähän aitaa, luulen tietäväni mistä se läpi tuli. Nyt se on ollut siellä taas pari vuorokautta karkaamisensa jälkeen.


Puita ollaan myös tehty. Meillähän talo lämpiää puilla, joten niitä saa sitten kyllä tehdäkin. Puut saadaan omasta pikkumetsästä, sekä naapurin isännältä ostetaan mysö vähän rankaa. Ens talven lämmöt on turvattu.


On ollut niin kylmä ja huono kesä, että Raivo-kilpikonna pääsi "kesämökilleen" vasta muutama viikko sitten. Hetken näytti, että mökki on tullut tiensä päähän, mustassa altaassa oli reikä, ja konna ilman vettä. Onneksi tallessa oli lapsen käyttämätön, iso ulkoallas. Siitä reunat irti, ja muovi altaaseen. Hyvin tuntuu pelittävän, ja Raivo saa jatkaa kesämökkeilyään. Toivottavasti ensi kuusta tulee sen verran lämmin, että konna saa jatkaa mökkeilyään vielä tovin.


Kauan odotettuja pupunpoikasia. Näyttäisi olevan pari tosi vaaleaa, keltainen, ruskea ja musta. Meillähän on muutama teuraspupu, joita en todennäköisesti raski kaikkia laittaa pois hienon villansa vuoksi. Jos vain pärjäävät poikaporukassa tappelematta, ajattelin niistä parit villat ottaa, ja jos sitten keväällä laittaisi ne pois.



Ja nimisekoilua pennun kans... Kasvattaja oli nimennyt meidän pennun Runneksi. Jossain vaiheessa hänellä meni sekaisin Runne ja Rannu. Meidän korviin Rannu kuulosti kivemmalta nimeltä, joten kutsuimme siis pentua Rannuksi. Sitten saimme kuulla, että rannu tarkoittaa harmaata ja runne ruskeaa. Pienen pohdinnan jälkeen muutimme nimen Runneksi. Eipähän pääse poromiehet kuittailemaan, että miksi meidän ruskeaa koiraa kutsutaan Rannuksi... Ran-eiku Runne tuntuu ottavan nimenmuutoksen lunkisti, tottelee jo hienosti uutta nimeään. Vielä kun ihmisetkin oppisivat.


 Painit jatkuu...
Runne on kova kutiamaan, siis raaputtaa itseään. Laitoin sille Strongholdia niskaan, ajattelin että jos on saanut ulkoloistartunnan jostain. Litku ei tunnu mainittavammin auttavan, joten poika on nyt vehnättömällä ruualla. Toivottavasti ei ole mitään vaikeaa allergiaa. Ens viikolla on rokotukset, täytyy jutella eläinlääkärin kanssa tästä.



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kettu repolainen


Tuossa kuukausi sitten, ennen kuin lähdimme pohjoiseen sukuloimaan, heräsin outoon ääneen. Tajusin, että puput hakkaa takajaloillaan varoitusääniä. Niiden ulkohäkit on meidän makuuhuoneen ikkunan lähellä, ja ulkohäkkien mökeissä on "hattuhylly", jos joku haluaa vetäytyä omiin oloihin pönöttämään. Tämä hattuhyllyn levy kumisee hienosti, kun sitä paukuttaa. Ja nyt paukutettiin. Toistuvasti pam, pam, pam, pam... "Vaara!"
Väsytti ihan hulluna, kello oli kolme, mutta pakkohan se oli nousta kattomaan.


Pupujen häkillä ei ollut mitään hälyttävää, mutta kutut seisoivat kaikki kalliolla, kaulat pitkinä ja korvat höröllään. Kattelivat kanalan taakse mettään. Jotain siellä oli.
Siispä vaatteet päälle ja ulos.
Ja siellähän se oli, Kettu Repolainen, norkoili jättien ulkohäkin takana. Hetki katsottiin toisiamme silmiin, sitten kettu kääntyi hitaasti poispäin. Mikään kiire sille ei tullut. Ajatin sen vähän kauemmas, ja hain Joiku-porokoiran hätiin. Joiku huomas heti, että kutsumaton vieras oli käynyt. Se haisteli vimmatusti maata, ja seurasi ketun jälkiä jonkin matkaa.
Pupujen ulkohäkeissä ei ole verkkopohjaa. Tiedän, paha moka. Niillä on siellä vahvaa messumattoa. Mutta näin tosipaikan tullen, en usko että messumatto kauaa pidättelis kettua. Sitten kuitenkaan.


Sukuloimasta palattuamme siirsin tyttöpuput ja Casperin sisälle. Eivät nuo näyttäneet pahastuvan. Mutta näyttää siltä, että siirto aiheutti Nasti-kanille keskenmenon. Kanit on aika herkkiä muutoksille ennen laskettua aikaa. Nyt siirto tapahtui noin viikkoa ennen kyseistä aikaa. Mutta oli pakko ottaa riski. Astuttaa voi aina uudelleen, mutta uusia pupuja ei saa (tai no tietysti saa, mutta ei näitä samoja), jos kettu vierailee.
Haaveissahan se olisi, että heti kun ehditään, tehdään pupuille ulkohäkki kanilan yhteyteen. Katettu, verkkopohjainen häkki, josta kanit saa laitettua pupulaan ovien taakse yöksi turvaan.

Ja kas vain, eilen kun käytin koirat iltapissalla, katsoin taas silmästä silmään kettua. Oli kanalan takana metsässä. Sama hyväkuntoinen ja iso, kaunis kettu. Onneksi oli Joiku tällä kertaa mukana, se ajatti ketun kauas rantaan asti.
Toistaiseksi ollaan säilytty ilman suurempia menetyksiä. Kanoja en ole nyt sitten enää uskaltanut pitää vapaana, alkukesästä ne vielä pääsivät juoksemaan pitkin pihoja. Viime kesänä joku vei jalkapuoli pikkukukon. Pelkästään pieni kasa höyheniä ja nokka löytyi rannasta. Yllättävän vähällä ollaan kyllä selvitty. Toivottavasti näin myös jatkuu.

PEEÄS! Kirjoitettuani yllä olevan menin pupulaan. Siellä oli poikaset! Kolme päivää lasketun ajan jälkeen Nasti on kuin onkin pyöräyttänyt poikueen. Ihana Nasti!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Vahdit portilla


Kalkkunat kasvaa ja komistuu... Rakennettiin niille isompi tarha, ihan meidän portinpieleen, ulkosaunan taakse. Sielä kasvoi vaikka mitä, myös nokkosia, joihin kalkkunat ovat ihan hulluina. No, ei juuri kasva enää. Näille pitäisi olla moninkertaisesti isompi laidun, jotta riittäisi tuoretta koko kesäksi.
Saapa nähdä, onko vihreästä syksyn tullen jäljellä enää yhtään haiventa. 


Kalkkunoilla on niitten mökki tuommoisen pikku kallion päällä. Kuva on otettu portin edestä. Siinä on kiva tuoda kalkuille rehua, kun ne ovat loikoilemassa katoksessaan. Nehän eivät lennä, mutta kovasti yrittävät. Se on näky (ja kokemus...), kun nämä viisi huimapäätä lähtevät siivet räpisten juoksulentoon kalliota alas kohti ruokasankkoa.
Kuttujen laidunta näkyy taustalla, taitaa siellä valkoinen Valpurikin makoilla.  Tuomi on kaluttu ihan pystyynkuolleeksi kuttujen toimesta.No, eipähän tarvi katella tuomenkehrääjien ahkeroimia kummituspuita.

PS. Pitäähän sitä nyt yks Rannukin laittaa... Tai itseasiassa monta... Nämä on sen verran jo vanhoja kuvia (muutaman päivän), että Rannulla on vielä molemmat korvat lurpallaan. Sillähän on noussut toinen korva jo pystyyn.
Rannu tapaa Irmelin ja muut vuohet.






JA VIELÄ YKS PEEÄS: Päivitin tuonne "myytävänä"-sivulle uusia taljoja.  Käykääs tsekkaamassa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Rannun elämää


Yhtä Rannua nyt nämä päivitykset...
Rannun eka päivä meillä oli kuin se olis aina ollut. Aamulla syötiin, ja lähdettiin ulos. Välillä tuli pikkuitku, selvästi oli emo Mansi, kasvattiäiti Pipari ja leikkikaveri Unna hukassa, puhumattakaan velipojista.  Mutta sitten meno jatkui taas, itkut oli itketty.

Muistan, kuinka oltiin Joikusta huolissaan, kun se ei meinannut malttaa pentuna nukkua laisinkaan. Piti oikein järjestää päiväunet pienelle. Rannulla ei tätä näytä olevan. Se nukkui milloin keittiön pöydän alla, milloin koirien pedillä makuuhuoneessa. Hauska juttu, me laitettiin se banaanilaatikko makkariin Rannulle pediksi. Se ei ole kertaakaan käynyt siellä, vaan meni heti koirien pedille kuin omalle, tutulle paikalleen.


Pieniä villiintymiskohtauksiakin saatiin jo ekana päivänä. Lelu suuhun ja menoksi. Vuohiakin Rannu näki. Irmelin lypsyt meinas mennä ihan harakoille, kun Rannulainen olis iosallistunut touhuun. Rohkeasti se meni vuohia katsomaan, kun kuljetin ne pihan poikki uudelle laitumelle. Haukkui vähän ja oli utelias.


Kissoihin Rannu on tottunut jo kasvattajalla. Ja sen kyllä huomasi. Hienosti kävi tervehtimässä kissat (Sissi tosin livahtelee karkuun, ei halua tutustua vielä), ja antoi tilaa pienimmästäkin varoitusmerkistä.
Myös kanat oli tuttu juttu. Itku tuli, kun menin kanojen ulkohäkkiä siivoamaan. Rannu roikkui häkissä ja haukkui ja vikisi. Sama juttu kalkkunoitten häkillä.


Joiku-rukka oli aivan haltioitunut uudesta kaverista. Se yritti saada pikkukoiraa leikkimään kanssaan, tarjos palloa ja houkutteli toista takaa-ajo leikkiin. Olen kyllä niin ylpeä ja onnellinen Joikun suhtautumisesta, siitä miten hienosti se otti Rannun vastaan.

Tuo Joikun ilme on kertakaikkisen hellyttävä.

Myös pikkuisäntä (kuvassa korjaamassa siimaleikkuriaan, joka oli mennyt rikki...) näyttää saaneen kaverin. 


Rannu vaikuttaa tosi reippaalta. Siinä missä Joiku pinkoi kuistille pakoon kun bokserit ilmoitti haukulla jostain oudosta, pinkoo Rannu Joikun perässä haukkuen. Muutenkin Rannu pitää vahtia. Sisällä jos huomaa jotain omituista, haukahtelee se heti korvat pystyssä varoitushaukkuja. Se näki eilen naapurin lapinkoiratytöt. Ensin oli vähän nöyränä kauempana, sitten rohkaistui ja meni leikkeihin mukaan. Uutterasti se myös yritti astua toista tytöistä... Uskoi heti, kun sai kipakat pakit.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Joikun uusi pikkuveli

Joiku otti pennut vastaan avoimen ystävällisenä. Tuo koira on kyllä kultaa.
Ollaan oltu pari viikkoa pohjoisessa sukuloimassa. Ystävä piti huolta kodista ja eläimistä sillä aikaa, ja vähän naapuritkin.
Käytiin merillä, tunturissa ja maalla. Festareilla ja ulkomailla (Haaparannassa...). Nähtiin kavereita ja sukulaisia. Reissu oli hyvä, joskin auttamatta liian lyhyt.
Reissun kruunasi pikkuinen Rannu-porokoira, joka haettiin kotimatkalla Kolilta.


Meidän nuori isäntä oli pennun kanssa ihan omistajan elkein. Niistä tulikin heti ystävät. Hauska on, että pennuista juuri Rannu tuli meitä tervehtimään. Jäljellä oleva Sahfi katseli ensin vähän kauempaa.  Kun Kirsti-kasvattaja vei pennut sisälle, vain Sahfi meni. Rannu jäi meidän kanssa. Sitä helposti tulee tunne, että tuo todellakin on meidän koira.


Rannu laitettiin banaanilaatikkoon, ja laatikko minun jalkatilaan. Matkattiin pakulla, joten tilaa onneksi oli. Rannu sinnitteli Mikkeliin asti, ennen kuin antoi periksi ja simahti.


Käytiin jalottelemassa monta kertaa.


Isännän uusi ystävä...


Poika ja koira. Nämä olivat heti oiva kaksikko. Tauoilla ne juoksivat peräkanaa ja kilpaa, pyörivät hiekassa ja laskettelivat hiekkamäkeä.


Väsynyt porokoirapoika nukahti viimein. Pidin jalkaani banaanilaatikossa, ja siihenhän se käpertyi.



Koska päivä oli lämmin, valelin Rannun pään vedellä. Vähänhän se meinasi mieltänsä pahoittaa moisesta, mutta taisi ymmärtää että ihanasti viilensi.
Yhtään ei voinut huonosti, kaiken kaikkiaan Rannu oli tosi reipas pikkukoira. Kotona se kävi huoneet läpi Joikun kanssa, riehui pihassa ja söi ison annoksen ruokaa. Ensimmäisen yönsä nukkui kuin tukki Joikun kanssa sängyn alla. Jossain vaiheessa oli tehnyt pissat paperille, niin hiljaa ettei kukaan siihen herännyt.
Valloittava pikkumies.