sunnuntai 30. elokuuta 2015

Reissaaja


Meillä on kolme kissaa. Kollipoika Sisu, joka täytti 10v.  Mahtavan muhkea, mutta lauhkea ja ystävällinen. Liian luottavainen, eikä pelkää mitään. Tulee aina hakemaan rapsutuksia. Häntä pystyssä se juoksee syliin asti tullessaan pellolta myyräjahdista. Sisu tuli minulle pienenä pentuna maalaistalosta. Sisu on tuossa yläkuvassa ylimmäisenä, valkoinen muuten, mutta selässä on ympyrän muodossa tummia tiikeriraitaisia palloja. Maailman ihanin Sisu-mies.


Sitten on Siru, täyttää syksyllä 10v. Omituinen huutelija. Pelästyy omaa varjoaankin (oikeasti). Kulkee pitkin mettiä, ja huutaa. Jää tuijottamaan kastelukannua, joka ei vielä hetki sitten ollut siinä. Saattaa tuijottaa sitä minuuttitolkulla, ennen kuin uskaltaa hiippailla ohi. Ulko-ovesta ei aina tule sisälle, tuijottaa vain silmät mustina ovesta sisälle. Kipaisee sitten kissatikkaita ikkunalle, ja raapii ikkunaa haluten sisälle. Siru on viettänyt elämänsä ensimmäiset puoli vuotta heitteillä, kulkien kylillä ja ollut ihmisten ruokittavana.


Ja sitten porukan nuorin ja pienin, Sissi-kissa. Sissikin on jo 7 vuotta, mitä ei kyllä uskoisi. Pikkuinen rääpäle, mutta erittäin pippurinen. Omille ihmisille oikea pusku- ja kehräyskone, mutta vieraille arka ja pidättyväinen. Sissi on väsymätön saunavilvoittelukaveri, tulee istumaan takapihan terassin keinussa syliin, ja puskee, puskee, puskee... Sissi kipaisee sekunnissa puunlatvaan tai aitan katolle. Jyrsijät saa tiluksilla kyytiä, kun Sissi pitää vahtia.


Kissat on päivät ulkona, ja illalla ruoka-aikaan alkaa porukka kerääntyä sisälle. Paitsi näin kesäisin. Lämpimät yöt houkuttaa kissatkin hiiri- ja myyräjahtiin. Mikä on tietysti luonnollista kissalle. Mutta ihmistä kyllä huolettaa, kun illat pimenee ja kaikenmaailman pedot liikkuu, eikä kissoja kuulu kotiin.
Sisu on saanut jo pari ikävännäköistä viiltohaavaa korvaansa, ja onpa sillä ollut täysin pyöreä pieni reikäkin korvalehdessä. Tähän syypääksi kyllä arvelen ihmispetoa. Sisu kun on niin harmillisen luottavainen, menee ja puskee niin vieraat kuin tututkin.


Viimeisimmän katoamistempun teki Sissi. Se oli lähes viikon teillä tietymättömillä. Yleensä kissoja näkee pihassa, vaikkeivät ne sisälle tulisikaan yöksi. Ne nukkuu terassin sohvalla, heinä- tai olkikatoksessa paalien päällä, aitan ylisillä tai lampolassa.  Tai sitten ne pyörii pihassa puskemassa. Nyt ei Sissistä näkynyt viiksikarvaakaan. Ihan oli tuhkana tuuleen hävinnyt koko kissa.
Olin jo aivan varma, että nyt on Sissi-rukka kohdannut tiensä pään,  ja juuri silloin, illalla terassilta huudellessani kuului tuttu "mau". Koko viikon oli ollut aurinkoista ja suorastaan hellettä, ja nyt tuli vettä kuin aisaa. Ja sieltä se tuli, talon nurkan takaa, pikkuinen ja märkä Sissi! Ja puski... Nälkäinen kuin mikä, ja väsynyt. Sissi söi, tutki paikat ja meni omalle paikalleen pönttuunin viereen nukkumaan.
Että sinänsä ihan kiva taas, kun ilmat viilenee ja syksy tulee. Tuleepahan kissatkin öiksi kotiin, eikä ravi olla niin huolissaan.


Bongaa alakuvasta Sissi-kissa...Siellä se riekkuu aitan katolla.


lauantai 29. elokuuta 2015

Pupulandiaa


Onpa unohtuneet koneelle nämä viikon takaiset pupukuvat. Pikkupuput kasvavat nyt ihan huimaa kyytiä. Tosi kauniin värisiä ovat kaikki.

Luonnonharmaa neiti
Luonnonruskea neiti
Tämä taitaa olla sininen neiti
Egern tyttönen
Ja vielä luonnonkeltainen poika


Pupulaa. Vasemmalla on Casper yksinään. Viereisessä häkissä tytöt ja poikaset. Tarkoitus on tehdä tuohon pöydän paikalle tilat Casperille ja mahdolliselle uudelle siitosurokselle. Tuohon Casperin häkkiin tulee sitten osa tytöistä, näistä poikasista kun jää pari kotiin.
Ne pari keväällistä urosta, joista en kertakaikkiaan pysty luopumaan, muuttavat kanalaan tyhjään häkkiin. Toistaiseksi ovat vielä ulkona teuraspupujen kanssa.


Ja sitten kuva "lomareissulta". Käytiin tuossa muuan viikko sitten Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Polkuautot oli kova sana, kuten myös alakerran "aravuusalus". Mutta lähes yhtä kova oli satunnaisen leikkipuiston laiva ja keinu, jotka tuli vastaan kun käytettiin koiria kävelyllä...

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pässinpäät

Pässit viettävät kuumaa elokuista siestaa. Vasemmalta Ami, Jalo, Veeti, Topi ja Ville

Nämä pässinpäät on maailman parhaita pässinpäitä. Vaihdoin niille laidunta, vein ne takapihan metsästä tien  yli laitumelle. Siirtoa on jotain pari sataa metriä. Jätkät meni paremmin, kuin moni koira. Kukaan ei kiskonut (kaksi oli hihnassa, muut seurasivat perässä), kukaan ei rynninyt. Ihan kaikessa rauhassa käpsyteltiin uudelle laitumelle. Meidän ihanat pässipojat <3


Ami-pässi. Ami on kiistaton lauman pomo. Aivan tosi kultainen luonne ihmiselle, lähes puhetta vailla. Ami saa tänä syksynä astua ihanan Marjatta kainuunharmaksen. Josko siitä jättäisi mahdollisen uuhikaritsan kotiin...



 Musta suomenlammas Ville. Omapäinen, omanlainen. 8-vuotias jo, alkaa olla pian iäkäs herra.



Villen veli Veeti, jäyhä jököttäjä. Vanhoja poikia hänkin. Veetin takana suomenlammaspässi Topi. Topi on se keväällinen karitsa, joka me haettiin saaristosta. Topi saa muutaman suomenlammasneidon astuttavaksi ensi kuussa.



Jalo, ruskea kainuunharmaspässi, keväällisiä poikia hänkin. Topin tavoin myös Jalo saa aloittaa siitospässin hommansa ensi kuussa.


 Komea Ami ja Veeti.


Ja sitten Runne... Runne on muuttanut väriään, selkä ja hännäntyvi tummuvat hienosti. Runne on tosi reipas ja ihana. Kauhean rauhallinen ja jollain tapaa pikkuvanha. Kova vahti se on, ilmoittaa Joikuakin paremmin, jos jotain epäilyttävää ilmaantuu. Epäilyttävää tai "epäilyttävää"... Metsälenkeillä pysyy hienosti porukoissa. Joiku tuppaa kiitämään vähän turhan etäälle, Runne jää ainakin vielä katsomaan perään. Vähän saattaa intoutua irtaantumaan ihmisestä, mutta tulee kyllä hyvin pian takaisin.


Poika aloitti vajaaviikkoisen päiväkodin, joten olen nyt ekaa kertaa neljään vuoteen yksin päivisin (tosin vain kolme päivää viikossa, mutta edes sen). On tosi kummallista, kun on ihan oikeaa aikaa tehdä tilan töitä. Viime viikolla tyhjensin vielä tyhjentämättä olleet pässien ja pukkien karsinat. Ensi viikolla on vuorossa pupujen kerinnät ja angoravillan kehräys. Ajattelin tehdä joulumarkkinoille angoralangasta lapsille tossuja, vanttuita ja pipoja, ehkä kaulureita ja huivejakin. Tuo angoravilla on niin tolkuttoman lämmintä, että ehkäpä sellaisissa lapasissa alkaisi pikkulasten sormetkin jo pysymään lämpiminä.


Runnen kanssa elellään siis ihan normaalia arkea. Aamuisin ne tulevat mukana, kun huollan elukat. Sitten käydään pieni metsälenkki, jonka jälkeen koirat jäävät yksin muutamaksi tunniksi. Kun tulen sisälle syömään, pääsevät koirat ulos. Sen jälkeen ne jäävät vielä joksikin aikaa keskenään, kunnes on tullut aika hakea poika tarhasta. Hyvin on mennyt tuo systeemi. Runnekin menee ihan kaikessa rauhassa maaten omalle pedilleen, eikä pidä minkäänlaista älämölöä.
Illalla sitten käydään metsälenkillä, tai kylillä hihnakävelyllä ja maailmaa ihmattelemässä. Toissapäivänä käytiin naapurissa peuhaamassa ihanien lapinkoiratyttöjen kanssa.
Mitään tiukkaa koirakoulua Runnen kanssa ei ole käyty. Kotona opiskellaan näitä arkipäivässä tarvittavia taitoja, ja ainakin vielä kaikki on ollut mutkatonta ja helppoa.

maanantai 10. elokuuta 2015

Kaksiviikkoiset

"Moikka, minä olen kaksiviikkoinen angorakanin pentu, ja olen juuri lähtenyt pesästä tutkimaan vähän maailmaa!"

Pentuja tuli siis viisi kappaletta, ja ne ovat aloittaneet maailmanvalloituksensa. Ne on niin hauskoja pikkurottia, vipeltäessään pitkin pupulaa.
Meidän kanithan eivät ole mitään sylikaneja. Elelevät tuolla navetassa omassa porukassaan. Poikasia kuitenkin totutetaan joka päivä käsittelyyn, nostetaan syliin ja tarkistetaan. Silitellään ja sylitellään. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Aina ei ehdi hulluna paijailemaan, mutta jos nyt edes vähän nostaisi syliin.
Perus lemmikkipupuun verrattuna nämä on arkoja. Tulevat kuitenkin aina katsomaan, että mitä se emäntä sieltä tällä kertaa tuo. Pari tykkää silityksistä, toiset pinkasee mieluummin pois paikalta.  


Yläkuvan pentu olisi ehkäpä luonnonruskea, mikäli oikein ymmärsin. Ja ihan kuin näyttäisi olevan tyttöpupu. Jos molemmat pitää paikkansa, jää tämä suloisuus kotiin. Se luonnonruskea uros kun olisi haaveissa.



Tässä hyvin vaaleanharmaa pupu. Vatsa on saman värinen. Minä näistä värityksistä en niin tiedä, mutta olisko tämä egern?  Tosi nätti väri. Tytöksi luulisin tätäkin.



Tämä tumma pupu on mitä ilmeisimmin luonnonharmaa. Meillähän on Malviina luonnonharmaa, ja täytyy sanoa että nätti väri. Ehkäpä tyttö tämäkin. Miten näitä voi olla jättämättä kotiin?!?



Entäpä tämä? Tosi vaalea, jolla valkoinen mahanalus. Sinichinchilla? Tytöltä vaikuttaisi kuitenkin hänkin.



Ja sitten vielä luonnonkeltainen, mitä ilmeisimmin poika.



Tosi kauniita värejä on pupuissa. Kyllä minä pari näistä jätän kotiin. Näiden päivittäinen huoltohan on helppoa, mutta kolmen kuun välein tehtävä kerintä onkin sitten vähän työläämpää. Se täytyy pitää mielessä, kun näitä tekee mieli alkaa haalimaan ja hamstraamaan. Kaikkia ihanuuksia vain ei voi jättää kotiin.


Siellä pennut vipeltää, kun aikuiset syö.


Meillä on tällä hetkellä viisi  kappaletta naaraita, kaksi ruskeaa, luonnonkeltainen, luonnonharmaa sekä sininen. Sitten on luonnonkeltainen siitosuros Casper.  Tällä hetkellä kehrättävänä on lähes valkoisen poikapupun villat. Ihan mahtavaa villaa! 

maanantai 3. elokuuta 2015

Citykoirat ja patapuput

 

Väsyneet pihavahdit... Kaverukset heräsi unilta ja heti portaille vahtia pitämään.
 


Runnen ensimmäinen retki suureen ulkomaailmaan. Käytiin viime viikolla paikallisten kauppakeskusten luona ihmettelemässä. Samalla reissu taisi olla toinen kerta, kun Runne on hihnassa... Ja hienosti meni. Pentu oli tosi rauhallinen, lähinnä katseli ja kummasteli. Oma peilikuva mainosikkunassa aiheutti rähinän, karvat pystyssä se räyhäsi peilikuvalleen. Myös toiset koirat, tai pelkkä toisten koirien haukku, saa saman reaktion. Runne oli suht välinpitämätön toista ihmisistä. Pyörätkään ei aiheuttaneet ihmeempia ihmettelyjä.


Joiku on kyllä paras roolimalli tuolle penikalle. Se on niin rauhallinen, ottaa asiat lunkisti. Pienen kävelyreissun jälkeen istuttiin tuossa kaupan edessa kauan aikaa. Joiku löi heti maaten, Runne hetken perästä myös.
Loppuviikolla käytiin joka päivä jossain. Torilla ja kylillä kävelemässä. Tuossa oman kylän pinnassa lähiöremmilenkillä. Toisia koiria täytyisi tulla lenkillä vastaan enemmän, että Runne tottuu niihinkin. Se on saanut leikkiä muutaman koiran kanssa, mutta hihnassa oitsemenoa täytyisi kyllä päästä harjoittelemaan.
Eilen oltiin autolla liikenteessä monta tuntia. Koirat oli mukana. Välillä käytettiin koiria pissalla ja kävelemässä ja vettä juomassa. Oli hienoa huomata, että Runnestakin on tullut jo Autokoira. Siellä se nukkui jalat levällään kuin sammakko, ei paljoa hetkauttanut autoilu.  Hyvä niin, koirat kun on aina kulkeneet meillä tosi paljon mukana.

Pojat odottelee ruokaansa...

Kissojen ruokailu, ylinnä Sisu, sitten Siru ja alimpana Sissi

Pupuista sananen. Meillä oli tosi poikavoittoiset poikueet kesällä. Taisi tulla kaksi naarasta, loput oli uroksia. Ja tosi kivoja värejä tuli. Jätin itselle yhden sinisen naaraan. Ja kasan poikapupuja...
Poijat oli tarkoitus kasvattaa pataan, mutta näyttää siltä, että pataan päätyy vai yksi pupu, luonnonkeltainen uros. Pojat on olleet ulkohäkissä kesän. Nyt kun naaraat lähti sisälle, ei pojilla ole ollut suurempia kahnauksia. Tai ainakaan en ole nähnyt. Viime vuonna, kun tytöt oli naapurissa, oli meno poikien puolella välillä aika hurjaa. Ne astui toisiaan jatkuvalla syötöllä. Pupujen hermojen lisäksi kärsi myös villat.
Nyt jos mitään kummempaa ei ilmene, jätän pojat villaa tuottamaan niin kauaksi, kuin häkissä harmonia säilyy. Ja jos oikein ihanaa villaa tulee, teen muutamalle oman yksiön lampolaan.  Jääkööt taloon.


Yläkuvassa vasemmalla luonnonkeltainen uros, sen vieressä ihana tosi vaaleanharmaa uros (en tiedä tälle ns. virallista värinnimeä), sitten on valkoisen villan omaava tummamaskinen uros (tämänkin väritys vähän hukassa, mutta villa on upeaa) ja oikeanpuolimmaisena luonnonruskea, tosi ihana ja kesy poika.
Ainakin tuon luonnonruskean ja valkovillaisen haluaisin jättää itselle, kova kutina olisi myös tuohon vaaleanharmaaseen. Katsotaan nyt, mitä noissa vastasyntyneissä on.


Huomaa kyllä, että syksy sieltä pikkuhiljaa tulee. Koko kesänä en ole koskenutkaan kutimiin tai rukkiin. Nyt olen ottanut rukin kesäteloilta, öljynnyt ja putsannut, ja kerännyt angoraa. Myös kutimet on kaivettu esiin, ja pehmeät ja lämmittävät angorakynsikkäät on pian päättelyä vaille valmiit. Eilen keitettiin teetä. Varma enne syysilloista. Koko kesänä ei olla teetä juotu. 
Saapa nähdä, mitä syksy tuo tullessaan.