Lampolassa taas elämää

Pässit, etualalla ihana Ami. Keskellä on kuttujen ulkotarha ja taimmaisena uuhet.

Lampaat ja vuohet on siirtyneet takaisin lampolaan, ja paluu "normaali arkeen" voi alkaa.
Sitä aina odottaa, että tulis kesä ja laidunkausi. Hetken on innoissaan, kun pääsee vähän helpommalla ruokkimisen ja muun huollon kanssa. Sitten kesän edetessä alkaa ahistamaan... Viimeistään alkusyksyllä, kun illat alkaa pimentyä, sitä huomaa odottavansa että saa elukat lampolaan.

Uuhet ihmettelee uusia naapureita.

Ensin haettiin laitumilta uuhet. Uuhilla oli laidun jo loppumassa, eikä niillä ole kunnon sääsuojaa. Ahistaa, kun elukat joutuu makoilemaan viilesässä syyssateessa, hyvässä lykyssä kylmän pohjoistuulen puhaltaessa. Onhan niillä montakin metsäsaareketta laitumella, mutta eihän se kunnon sateen osuessa kastumiselta estä.
Niinpä otettiin lampaat lampolaan syyskuun alkupuolella.

Kuttuja ketuttaa, kun joutuvat olemaan lampaiden keskellä...

Sitten oli vuorossa pässit. Pässeillä on ihan hyvä laidunkatos laitumella, mutta niidenkin laitumelta alkoi ruoka loppumaan. Kuskailin sinnekin heinää ja kakaroille kauraa, mutta helpommalla pääsee, kun kuskailee ruuat lampolaan.
Viimeisinä kotiin pääsivät kutut, muutaman päivän pässien jälkeen. Kutuille tehtiin vähän isompi karsina, johon laitettiin monta heinähäkkiä. Meidän 8v matriarkka Valpuri on käynyt vähän äkeäksi ikää saatuaan. Se mielellään pomottaa muita kuttuja, ei anna niiden syödä ja pitää ne muutenkin herran nuhteessa.
Laitettiin kuttujen karsinaan kahden heinähäkin väliin pieni väliseinäke. Semmonen 1/3 karsinan leveydestä, pieni tilanjakaja. Karsinassa on myös kaksi ovea ulkoaitaukseen. Huomasin viime talvena kun oli vain yksi ovi, että Valpuri saatoi usein pomottaa ovella. Ei päästänyt Irmeliä ja Marttaa sisälle...
Tämä uus ratkaisu tuntuu toimivan tosi hyvin. Kaikilla on tilaa syödä, ja pieni väliseinä rajaa tilaa hienosti.
Toivottavasti systeemi toimii talvellakin, muuten joudutaan laittamaan Valpuri omaan yksiöön.

Uuhet on kerääntyneet ihmettelemään sarvipäitä.

On kiva, kun märehtijät ovat taas yhden katon alla. Lampolassa on kiva tunnelma. Saa taas istuskella ja rapsutella eläimiä kaikessa rauhassa.

Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 

Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.

Naistenmies yöjuoksulla

Meidän Ami-pässi pääsi naisiin. Tosin aika oli vähän väärä, mutta kävipä silti vähän riiailemassa Siiriä ja Marjattaa, kauniita kainuunharmaksia. Toivoisin, että saisin Amilta uuhikaritsan, jonka jättäisin kotiin. Ami on erityislaatuinen pässi, kertakaikkisen ihana luonteeltaan. Olisi suuri sääli, jos siltä ei jäisi jälkikasvua.
 

Ami itse innostui riiuureissustaan valtavasti, huolimatta siitä, että aika ei ollut ihan otollinen. Ami oli testosteronia täynnä, kun palautin sen pässilaumaan. Se puhisi ja puhkui, eikä suvainnut yhtään pässinpäätä, taikka pukkipoikaa, lähelleen.

Seuraavana aamuna puhelin soi klo 06:30, kun olin laittamassa aamupalaa. Katsoin, että soittaja on naapuri. Sydän vähän pompahti, miksi ihmeessä naapuri soittaa siihen aikaan? Mielessä välähti pieni huojennus, että ainakin elukat on kaikki omilla paikoillaan (kesäisin kieltämättä tulee pientä kylmää rinkiä takalistoon, kun näkee soittajan olevan joku naapureista, liian usein soitto on koskenut aihetta "teidän lampaat on karanneet"...). No, naapurin asia oli että "olin töihin ajelemassa, kun tuossa tiellä tuli vastaan pässi!". Kysyin heti, että onko iso ja harmaa. Oli. Jep. Amihan se siellä. Oli lähtenyt omatoimiselle naisenhakureissulle. Raukka poukkoili yksin pimeässä, oli vissiin kolunnut uuhien laitumet ja oli nyt matkalla pässilaitumelle. Onneksi oli pysytellyt tuossa meidän hiljaisella yksityistiellä, eikä ollut suunnannut isolle tielle.

Lähdin heti hakemaan Amia kotiin. Sieltähän se tuli kuin koulutettu koira, kun kutsuin sitä. Juoksi suoraan lampolan ovelle, sinne missä tytöt on. Laitoin sille pannan kaulaan, ja taluttelin pässipihattoon. Taskulampun valossa huomasin, että sähköpiuhoja oli venytelty. Luulen, että Ami on yksinkertaisesti rynninyt piuhoista läpi. Sillä on massiivinen villa, joka eristää hienosti sähköä. Korjailin piuhoja ja toivoin, että pässi pysyisi laitumellaan.

Ihana Nestori-kainuunharmas, joka pääsee siitospässiksi harmasneideille.

 Ami on pysytellyt piuhojen takana koko tämän päivän (tuo karkaamisepisodi tapahtui aamulla). Toivottavasti se on siellä vielä aamullakin. Täytyy tarttua mitä pikimmiten kerintäkoneeseen, että saadaan villat pois. Ei siitä mitään tule, että meidän elikot juoksentelee pitkin kyliä öisin. Tai päivisin. Tulee pahaa jälkeä, jos joku eksyy isolle tielle.

Syksyn tuulia

Joiku haistelee syystuulien tuomia tuoksuja.

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Kaunis ruska maassa ja puissa, aurinko paistaa matalammalta. Kurjet lähtee isoina töräyttelevinä parvina pitkälle taipaleelleen. Kauniisti kellastuneet lehdet tippuu puista, välillä tulee pieniä lehtisateita kun tuuli niitä pyörittää.
Kyllä, se on syksy.

Runnelikin on jo iso poika.

Väki vähenee tiluksilla, elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomaansa. Pikkukukot on tosiaan saatettu pakkaseen, huomena lähtee teuraspuput viimeiselle matkalleen. Vielä jää yksi poikue kasvamaan, ovat nyt vasta vajaan 6 viikkoisia. Yksi tyttöpupu lähti tänään matkaan kohti pohjoista. On kiva luovuttaa eläimiä uuteen kotiin, kun on tunne että hyvään kotiin pääsevät. Ainahan näistä on pieni huoli, että mihin päätyvät ja millaisen elämän saavat.

Ehdinpäs... kameraan tallentui muutama kurki valtavasta kurkiparvesta.

Muten Nappi-poika muutti sekin uuteen kotiin, pääsi hellustelemaan. Mute siirtyikin sitten pässien porukkaan, ettei tarvitse yksin olla. Hienosti on mennyt, ei mitään nahisteluja eikä törttöilyjä, pojat kunnioittaa toisiaan ja elelevät kaikessa rauhassa. Muten lempipaikaksi on tullut ison kivi, siellä se makoilee kiven päällä ja katselee maailmaa.

Pässilä ei ole ihan vielä valmis. Mutta eipä pojat sitä tunnu kaipaavan. Niillä on metsäisessä talvitarhassaan kolme suurta kuusta, joiden suojissa pojat tykkäävät makoilla. Edes sade ei aja pässejä sisälle pässilään, Mute kylläkin hienohelmana livahtaa katon alle sadetta pakoon.
Teuraspässit ovat vielä isojen pässien kanssa, tänään olisi operaationa siirtää ne omaan karsinaansa lampolaan.

Tyytyväinen Mute.

Tyytyväinen Veeti metsälaitumellaan.

Ami-pässi ja Topi Topiassoni.

Pikkupuput, joista yksi lähti kohti uutta kotiaan.

Pässinpäät

Pässit viettävät kuumaa elokuista siestaa. Vasemmalta Ami, Jalo, Veeti, Topi ja Ville

Nämä pässinpäät on maailman parhaita pässinpäitä. Vaihdoin niille laidunta, vein ne takapihan metsästä tien  yli laitumelle. Siirtoa on jotain pari sataa metriä. Jätkät meni paremmin, kuin moni koira. Kukaan ei kiskonut (kaksi oli hihnassa, muut seurasivat perässä), kukaan ei rynninyt. Ihan kaikessa rauhassa käpsyteltiin uudelle laitumelle. Meidän ihanat pässipojat <3

Ami-pässi. Ami on kiistaton lauman pomo. Aivan tosi kultainen luonne ihmiselle, lähes puhetta vailla. Ami saa tänä syksynä astua ihanan Marjatta kainuunharmaksen. Josko siitä jättäisi mahdollisen uuhikaritsan kotiin...

 Musta suomenlammas Ville. Omapäinen, omanlainen. 8-vuotias jo, alkaa olla pian iäkäs herra.

Villen veli Veeti, jäyhä jököttäjä. Vanhoja poikia hänkin. Veetin takana suomenlammaspässi Topi. Topi on se keväällinen karitsa, joka me haettiin saaristosta. Topi saa muutaman suomenlammasneidon astuttavaksi ensi kuussa.

Jalo, ruskea kainuunharmaspässi, keväällisiä poikia hänkin. Topin tavoin myös Jalo saa aloittaa siitospässin hommansa ensi kuussa.

 Komea Ami ja Veeti.

Ja sitten Runne... Runne on muuttanut väriään, selkä ja hännäntyvi tummuvat hienosti. Runne on tosi reipas ja ihana. Kauhean rauhallinen ja jollain tapaa pikkuvanha. Kova vahti se on, ilmoittaa Joikuakin paremmin, jos jotain epäilyttävää ilmaantuu. Epäilyttävää tai "epäilyttävää"... Metsälenkeillä pysyy hienosti porukoissa. Joiku tuppaa kiitämään vähän turhan etäälle, Runne jää ainakin vielä katsomaan perään. Vähän saattaa intoutua irtaantumaan ihmisestä, mutta tulee kyllä hyvin pian takaisin.

Poika aloitti vajaaviikkoisen päiväkodin, joten olen nyt ekaa kertaa neljään vuoteen yksin päivisin (tosin vain kolme päivää viikossa, mutta edes sen). On tosi kummallista, kun on ihan oikeaa aikaa tehdä tilan töitä. Viime viikolla tyhjensin vielä tyhjentämättä olleet pässien ja pukkien karsinat. Ensi viikolla on vuorossa pupujen kerinnät ja angoravillan kehräys. Ajattelin tehdä joulumarkkinoille angoralangasta lapsille tossuja, vanttuita ja pipoja, ehkä kaulureita ja huivejakin. Tuo angoravilla on niin tolkuttoman lämmintä, että ehkäpä sellaisissa lapasissa alkaisi pikkulasten sormetkin jo pysymään lämpiminä.

Runnen kanssa elellään siis ihan normaalia arkea. Aamuisin ne tulevat mukana, kun huollan elukat. Sitten käydään pieni metsälenkki, jonka jälkeen koirat jäävät yksin muutamaksi tunniksi. Kun tulen sisälle syömään, pääsevät koirat ulos. Sen jälkeen ne jäävät vielä joksikin aikaa keskenään, kunnes on tullut aika hakea poika tarhasta. Hyvin on mennyt tuo systeemi. Runnekin menee ihan kaikessa rauhassa maaten omalle pedilleen, eikä pidä minkäänlaista älämölöä.
Illalla sitten käydään metsälenkillä, tai kylillä hihnakävelyllä ja maailmaa ihmattelemässä. Toissapäivänä käytiin naapurissa peuhaamassa ihanien lapinkoiratyttöjen kanssa.
Mitään tiukkaa koirakoulua Runnen kanssa ei ole käyty. Kotona opiskellaan näitä arkipäivässä tarvittavia taitoja, ja ainakin vielä kaikki on ollut mutkatonta ja helppoa.

Lampolassa jälleen elämää

"Työhuonenäkymät", uuhet ja kutut eroteltuna lammasverkolla ja parilla sähköpiuhalla.

Onpa mukavaa, kun lampola alkaa taas täyttyä elämästä ja ikkunoista näkee eläimiä. Pukit ovat ainoastaan enää lampolan asukkaista ulkona, uuhet, kutut ja pässit ovat jo otettu sisälle. Tai eihän niitä mihinkään sisälle ole otettu, vapaa kulku niillä on ulos. Pukeilla on niin hyvä suoja laitumella (vanha lantala), ettei niillä ole mitään kiirettä lampolaan.

Kuttulaiset uudella talvilaitumellaan.

Se on jännä juttu, että mikään ei tunnu koskaan riittävän. Elukoilla on ollut ihan hyvät talvitarhat, itseasiassa kuttujen tarhaakin laajennettiin viime vuonna. Vaan ei tarpeeksi, näköjään. Tehtiin uuhille iso laajennus, nyt niillä on mäkisen metsän lisäksi pieni niittykin. Eihän ne lumiseen aikaan juuri paljoa ulkona liikuskele, mutta näin syksyllä ja keväällä kylläkin.
Kun uuhien laajennus oli saatu tehtyä, oli vuoro laajentaa kuttujen tarhaa. Tarhassa on nyt metsäkaistale, pienempiä kiviä ja saatiin Martan kilinä suosima iso kivikin mukaan. On tosi mukavaa kattoa keittiön ikkunasta, kun vuohet kuljeksii metsässään ja hampsii pudonneita lehtiä. Tai kun Martta kikkailee tutulla kivellään.

Martta ja Martan kivi.

Keväällä oli isot haaveet laajentamisesta. Piti hommata ruskea kainuunharmaspässi, ja jättää useampi uuhikaritsa kotiin. Meillähän vaihtui suomenlammaspässi, joten siinä oli hyvä tilaisuus jättää suomenlampaita kotiin. Niitä jäikin sitten loppujen lopuksi kaksi, musta mäyrä Mesi ja ruskea mäyrä Miia. Tosi mukavia ja hyvinkasvaneita karitsoja molemmat.
Kainuunharmaksia piti jättää korkeintaan yksi, jos sitäkään. No niitä jäi kaks... Ihastuin ihan pieneen Miljaan, kun hoidin sen jalkaa. Sillä oli hauska väritys, ja se oli niin reipas pikkurukka jalkansa kanssa. Sanoin miehelle, että jos tuosta jalasta vielä kunnon jalka tulee, saa Milja jäädä kotiin. Se siis oli se korkeintaan yksi kainuunharmas. Sitten sain päähäni sen ruskean harmaspässin. Minä niin kovasti haluaisin sellaisen.
Ja mikä olisikaan mukavampaa, kuin jättää ruskean harmasuuhi Iinan jälkeläinen laumaan. Eihän sitä tiedä, jos sieltä tupsahtaisi sitten ruskean pässin kanssa ruskeita harmaskaritsoita. Näin sitten jäi laumaan myös ihana Meri-karitsa. Meri on tosi vaalea harmas, naamassakin vain pienet tummat laikut silmien ympärillä.

Uuhet siellä jossain talvilaitumellaan.

Vaan niinpä se jäi harmaspässi hommaamatta. Kesän mittaan koko ajan vahvistui ajatus, että en halua laajentaa. Oikeastaan päinvastoin. Sitten kun tuo meidän pieni lampolalaajennus jäi aikapulan takia tekemättä, sinetöi se ajatuksen. Uuhia oli vähennettävä.

Aivan kauheaa. Alusta asti oli selvää, että Kukka joutuu lähtemään. Se on ihan toivottoman arka. Sen oli tarkotus lähteä silloisten pässikaritsojen kanssa teuraaksi, joten en luonut siihen oikeastaan minkäänlaista kontaktia. Kukka on Amin tytär, eli kainuunharmas-jaalanlammas. Sillä oli kumminkin kasvu sen verran huonoa, että jätin sen kotiin kasvamaan. Sitten tuli ajatus, että astutan sen jossain vaiheessa. Se tulee koko ajan kauniimmaksi ja kauniimmaksi, semmosta hitaastikypsyvää laatua.
Mutta en kumminkaan viitsi niin arkaa uuhta astuttaa, periyttäähän se sen kuitenkin. Kukka on yhenlainen väliinputoaja. Kurjaa katella sitä, ja ajatella että tuo tuosta lähtee teuraaksi.
Minä haluaisin jättää Amilta meille jälkeläisen. Ami on niin Erityinen Lammas. Mutta en halua jättää sellaista, joka sinkoaa seinille jos sitä edes vilkasee. Varmaan jos lauma olisi vähän pienempi ja ottaisi sen ihan asiakseen, Kukastakin saisi kesytettyä edes vähän kesymmän. Mutta jos kerran jonkun on lähdettävä, niin Kukka lähtee.

Sitten lähtee myös Sonja ja Siiri. Hyi että kun kylmää pelkkä ajatuskin. Se reissu ei kyllä tule olemaan helppo. Sonja ja Siiri on meidän 4. ja 5. uuhi. Ihanat Sonja ja Siiri. Asiasta tekee vielä inhottavamman se, että Siiri on aivan mahtava emo. Se on saanut aina karitsansa ilman ongelmia, ja karitsat on olleet vahvoja ja elinvoimaisia, hyväkasvuisia ja kauniita. Siirillä vaan on ollut utaretulehdus, josta on jäänyt kovettumia utareeseen niin, ettei sieltä oikeastaan tule maitoa laisinkaan. Sonjalla taas on olleet synnytykset yhä vaikeampia ja vaikeampia. Epäilen, että sillä on vatsanpeitteet repeytyneet. Näitä kumpaakaan ei enää kannata astuttaa.
Ikävä kyllä meillä ei ole tilaa (eikä rahaa?) ns. tarpeettomille uuhille. On tehtävä raakaa karsintaa.
Onneksi meille jää Sonjan tytär Marjatta, ja Siiri ja Hapsu-kullan Justiina.

Vielä on vähän kinttaalla, että mitä tehdään Miljalle ja Merille. Ne on mulla myynnissä Miljan emon Janiksen kanssa. Toivoisin niin, että saisin ne eloon myytyä. Janis on myynnissä siksi, kun ne ovat Miljan kanssa aivan erottamattomat. Illalla kun käyn sammuttamassa valot lampolassa, makaa tämä kaksikko poikkeuksetta kylki kyljessä.

Ihan vähän huojentaa ajatus, että uuhilauma tuosta vähän pienenee. Joku hengähdystauko on nyt paikallaan. Ei ole pienintäkään halua tai aikomusta luopua lampaista kokonaan, mutta 18 uuhta ja 5 pässiä on tähän tilanteeseen liikaa. Jos saisi semmosen reilun kymmenen uuhen lauman, olisin helpottunut.
Ja se karitsavapaa vuosikin piti pitää. No eihän siinä ole mitään mieltä, ettei tällä kummulla kirmaisi keväällä edes pientä määrää karitsoita. Niinpä sitten astutetaan suomenlammas Kumma (joka ei ole vielä koskaan poikinut) ja kainuunharmas Justiina. Ainakin. Ehkä myös Ami pääsee astumaan jonkun. Mutta kolme on sitten ehdoton minimi. Onhan?

Martta lähtee kylille

Meidän Ami-pässimmehän on käynyt erilaisissa tapahtumissa rapsuteltavana. Nyt on Ami sairaslomalla sorkkaongelman vuoksi. Sillä on lohjennut pala sorkasta, ja on tietysti vähän kipeä.
Amia pyydettiin sadonkorjuujuhliin Tallipihalle. Koska Ami ei pysty, lähtee tuuraajaksi Martta-kuttunen.

Martasta on kasvanut hurjan kaunis nuori neiti. Sen värit ovat voimistuneet, ja sille on tullut hauska musta kaulus. Martta on tosi osallistuvainen, utelias ja tykkää rapsutuksista. Ensi sunnuntai tulee olemaan sen ensiesiintyminen, se ei ole koskaan poistunut omaa pihaa kauemmas, saati ole ollut hihnassa.
Ollaankin vähän harjoiteltu hihnassakävelyä tuossa meidän kotitiellä. Hyvinhän se sujuu, en usko että Martalla tulee olemaan kauheasti ongelmia olla ihailun keskipisteenä...

Syksy alkaa väistämättä saapumaan, illat pimenemään. Isot pässit laitettiin takapihalle metsää harventamaan, sielä riittää vielä ruokaa. Kaikille muille on jo aloitettu lisäruokinta. Aikuiset saavat heinää ja omenoita, nuoret kasvavat saavat kauraa lisäksi, teuraspässit vähän rypsiäkin.
Toistaiseksi kaikki ovat vielä laitumilla, eikä ole mitään kiirettä niitä saada sisälle. Kauniita ja lämpimiä syyspäiviä on tiedossa, ja kaikilla on sateensuojat, hätäkö heillä. Uuhillekin viritettiin iso pressu puiden väliin, alle kuivaa olkea. Mikäs siellä mahdollisia sadepäiviä vietellessä.

Yksi virstanpylväskin on tällä mäellä taas saavutettu. Nuori isäntä viilettää nykyään pienellä pyörällä ja ilman apurattaita. Koko kesän se treenasi tasapainoa potkupyörällä (jolla muuten saa hurjat vauhdit, ja alamäessä voikin nostaa jalat ilmaan, ja antaa tuulen viuhua korvissa...), loppukesästä se harjoitteli vajaan viikon verran polkimien polkemista, ja sitten heitettiinkin apurattaat menemään. Päivässä se oppi lähtemään liikenteeseenkin, ja pyöräilee nyt kuin vanha tekijä. Voi sitä riemua! Vielä kun saataisiin se jarrutuskin selkäytimeen, niin voisikin viilettää naapurin muksujen kanssa tuhatta ja sataa...

Hiljainen lampola

Ami-pässi toivottaa kaikille rehevää kesää!

Nyt on lampola tyhjä ja hiljainen, lampaat lähti eilen laitumille. On ollut aivan ihanan lämpimiä kevätpäiviä, jotka tuntuvat jo ihan kesältä. Yöt ovat kumminkin vielä viileitä, alle 10 asteessa.
Saimme laajennettua uuhien laidunta äitienpäiväviikonloppuna, pässien laidun tarkistettiin eilen. Vielä pitää vähän puljata pässien puolella, täytyy laajentaa laidunta enemmän metsän puolelle, saa pässykätkin paremmin suojaa.

Pässykät ilta-auringossa laitumella.

Ensimmäiset laidunyöt ovat aina jonkinlainen stressi, ainakin lampaanpitäjälle ja vissiin vähän lampaillekin. Lampuri kuuntelee yön hiljaisuutta korvat soikeina, miettii mitenköhän ne siellä pärjää, paleleekohan niitä, ei kai vaan mikään koira pääse niitä kiusaamaan ja ajattamaan... Lampaat ovat riemuissaan laitumelle pääsystä, mutta illan tullen ne jonottavat portilla kuin sanoen "no niin, johan täällä on oltu, tules viemään meidät yöksi kotiin...".

Pian sitä kumminkin tottuu. Lampuri leppoisiin aamuihin, kun ei tarvitse kantaa selkä vääränä ruokaa ja kuivikkeita, ja lampaat ihanaan vapauteen. On mahtava katsoa, kun lampaat makoilevat auringonpaisteessa silmät ummessa märehtien. Yhtäkkiä joku nousee ja vähän villiintyy, ja samassa onkin koko lauma jalkeilla ja tekee hurjia loikkia ja pukitteluja, pompahtelee tasajalkaa menemään. Niin karitsat kuin aikuisetkin, kaikki ovat kuin mitäkin tytönhupakoita.

Pikkuinen Lilian äitinsä ja isänsä kanssa laitumella.

Vuohetkin pääsivät laitumille. Tosin tämä sakki kiikutettiin yöksi sisälle. Vuohilla varsinkin on kauhea kaipuu omaan turvalliseen kotiin yöksi. Joka kevät sama episodi, illan tullen vuohet partioivat levottomina portilla, huutelevat ja varsinkin Valpuri kiljuu kimeästi. "Etkö sinä kuule, tule tänne heti ja vie meidät sisälle!!!"
En ehtinyt laittaa niiden kesämökkiä kuntoon eilen, joten ajattelin että jätän sarvipäät ulos yöksi vasta sitten, kun mökkikin on taas kesäkunnossa.

Tallipihan joulunodotusta

Ami-pässi on rapsuteltavana Tampereen Tallipihalla vielä tänään, klo 13-16. Olemme olleet siellä nyt muutaman kerran tänä talvena, ja mukavaa on ollut. Ihanaa, kun ihmiset ovat leppoisia ja hyväntuulisia, rupattelua riittää. Ja lapsilla iloa pässistä.

Tulkaa siis kaikki kynnelle kykeneväiset Tallipihalle tänään, Ami-pässin lisäksi siellä on tallissa aasi ja pari lammasta. Lisäksi vossikkakyyti kuljettaa ihmisiä ajelulla (se hevonen on aivan upea!) ja poninkin selkään pääsee. Kädentaitajat myyvät uniikkeja tuotteitaan ja taitaapa siellä vilahdella oikea joulutonttukin.