Ystävänpäivä

Ystävyys.
Minulla on yksi ystävä, joka on ollut mukana elämässäni siitä lähtien, kun täytin 5vuotta. Nykyään nähdään harvoin, mutta silti ollaan mukana toistemme elämissä. Myös muutama lapsuuden/nuoruuden/teini-ikäisyyden ystäväkin on säilynyt. Ei montaa, mutta muutama. Heidänkin kanssa nähdään harvoin, mutta ihmeellisesti sitä kuitenkin  toistemme mukana kuljetaan.
Nuoren aikuisena sain taas uusia ystäviä, heistäkin osa on jäänyt elämääni tavalla tai toisella mukaan. On mahtavaa, että vaikka ei kauhean usein nähdäkään, kaikki jatkuu nähdessämme kuin aikaa välissä ei olisi ollut laisinkaan. Tuntuu hyvältä, kun elämässä on paljon erilaisia ihmisiä.
Toisaalta sitten taas, kauhean harvoin tässä varsinaisesti ketään tapaa. Elämä pyörii sen oman arjen ja perheen parissa. Aika hurahtaa ihan huomaamattomasti, ihan hullua vauhtia. Yhtäkkiä tajuaa, että rakkaan ystävän tapaamisesta on kulunut vuosi.
Mutta täytyy sanoa, että ystäviksi luen myös tämän perheeni. Näiden jätkien kanssa on mukava viettää aikaa, tehdä kaikkea kivaa, reissata tai olla vain.
Tietenkään se ei poista sitä, että olisi kiva nähdä ystäviäkin useammin.

Myös eläimet ystävystyy keskenään. Esimerkkinä nyt vaikkapa meidän kuohitut pässiveljekset Ville ja Veeti. Ne on kuin paita ja peppu. Olen ne pariin kertaan joutunut erottamaan, ja voi sitä huolta ja hermostuneisuutta, joiden valtaan pässirievut joutuivat. Ne määkivät toisilleen, ja pysyivät näkökontaktissa niin pitkään, kuin vain voivat.

Laitoin syksyllä Veetin uuhien joukkoon kiimoja synkronoimaan (Ville ja Veeti ovat molemmat kuohittuja). Ville jäi pässilään. Jätkät malttoivat juuri ja juuri syödä, kun piti jo mennä aidalle notkumaan, että näkisi velipojan  (pässien ja uuhien talvitarhan välissä on strategisesti kutut. Eipähän tule hinkua pässeillä vierailla kiimaisen uuhen luona, kun vartijana toimii sarvellinen Valpuri-kuttu...).
Kun muu lauma meni sisälle lampolaan päivälevolle ja märehtimiselle, Ville ja Veeti jäivät ulos. Ne tuijottivat toisiaan, ja märehtivät seisaaltaan. Jos toinen hävisi näkyvistä, tuli toiselle hätä. Se määki ja juoksi sisälle ja takasin ulos, etsi veljeään. Kumpaakaan ei hetkauta laisinkaan, jos joku muu lähtee pässilaumasta pois. Mutta annas olla, jos velipoika lähtee... Olenkin mietttinyt, että jos näistä jommalle kummalle tapahtuu jotain, pitänee toinenkin laittaa pois. Ovat kuitenkin ikänsä olleet yhdessä.

Kuvissa Ville ja Veeti halaavat. Lampaat halaa painamalla poskensa yhteen. Usein myös silmät suljetaan, ja siinä voidaan olla ihan hyväkin tovi, läheisyyttä tankkaamassa.

Hyvää ystävänpäivän iltaa/yötä lukijoille. Halailkaa toisianne!

Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 

Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.

Syksyn tuulia

Joiku haistelee syystuulien tuomia tuoksuja.

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Kaunis ruska maassa ja puissa, aurinko paistaa matalammalta. Kurjet lähtee isoina töräyttelevinä parvina pitkälle taipaleelleen. Kauniisti kellastuneet lehdet tippuu puista, välillä tulee pieniä lehtisateita kun tuuli niitä pyörittää.
Kyllä, se on syksy.

Runnelikin on jo iso poika.

Väki vähenee tiluksilla, elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomaansa. Pikkukukot on tosiaan saatettu pakkaseen, huomena lähtee teuraspuput viimeiselle matkalleen. Vielä jää yksi poikue kasvamaan, ovat nyt vasta vajaan 6 viikkoisia. Yksi tyttöpupu lähti tänään matkaan kohti pohjoista. On kiva luovuttaa eläimiä uuteen kotiin, kun on tunne että hyvään kotiin pääsevät. Ainahan näistä on pieni huoli, että mihin päätyvät ja millaisen elämän saavat.

Ehdinpäs... kameraan tallentui muutama kurki valtavasta kurkiparvesta.

Muten Nappi-poika muutti sekin uuteen kotiin, pääsi hellustelemaan. Mute siirtyikin sitten pässien porukkaan, ettei tarvitse yksin olla. Hienosti on mennyt, ei mitään nahisteluja eikä törttöilyjä, pojat kunnioittaa toisiaan ja elelevät kaikessa rauhassa. Muten lempipaikaksi on tullut ison kivi, siellä se makoilee kiven päällä ja katselee maailmaa.

Pässilä ei ole ihan vielä valmis. Mutta eipä pojat sitä tunnu kaipaavan. Niillä on metsäisessä talvitarhassaan kolme suurta kuusta, joiden suojissa pojat tykkäävät makoilla. Edes sade ei aja pässejä sisälle pässilään, Mute kylläkin hienohelmana livahtaa katon alle sadetta pakoon.
Teuraspässit ovat vielä isojen pässien kanssa, tänään olisi operaationa siirtää ne omaan karsinaansa lampolaan.

Tyytyväinen Mute.

Tyytyväinen Veeti metsälaitumellaan.

Ami-pässi ja Topi Topiassoni.

Pikkupuput, joista yksi lähti kohti uutta kotiaan.

Pässinpäät

Pässit viettävät kuumaa elokuista siestaa. Vasemmalta Ami, Jalo, Veeti, Topi ja Ville

Nämä pässinpäät on maailman parhaita pässinpäitä. Vaihdoin niille laidunta, vein ne takapihan metsästä tien  yli laitumelle. Siirtoa on jotain pari sataa metriä. Jätkät meni paremmin, kuin moni koira. Kukaan ei kiskonut (kaksi oli hihnassa, muut seurasivat perässä), kukaan ei rynninyt. Ihan kaikessa rauhassa käpsyteltiin uudelle laitumelle. Meidän ihanat pässipojat <3

Ami-pässi. Ami on kiistaton lauman pomo. Aivan tosi kultainen luonne ihmiselle, lähes puhetta vailla. Ami saa tänä syksynä astua ihanan Marjatta kainuunharmaksen. Josko siitä jättäisi mahdollisen uuhikaritsan kotiin...

 Musta suomenlammas Ville. Omapäinen, omanlainen. 8-vuotias jo, alkaa olla pian iäkäs herra.

Villen veli Veeti, jäyhä jököttäjä. Vanhoja poikia hänkin. Veetin takana suomenlammaspässi Topi. Topi on se keväällinen karitsa, joka me haettiin saaristosta. Topi saa muutaman suomenlammasneidon astuttavaksi ensi kuussa.

Jalo, ruskea kainuunharmaspässi, keväällisiä poikia hänkin. Topin tavoin myös Jalo saa aloittaa siitospässin hommansa ensi kuussa.

 Komea Ami ja Veeti.

Ja sitten Runne... Runne on muuttanut väriään, selkä ja hännäntyvi tummuvat hienosti. Runne on tosi reipas ja ihana. Kauhean rauhallinen ja jollain tapaa pikkuvanha. Kova vahti se on, ilmoittaa Joikuakin paremmin, jos jotain epäilyttävää ilmaantuu. Epäilyttävää tai "epäilyttävää"... Metsälenkeillä pysyy hienosti porukoissa. Joiku tuppaa kiitämään vähän turhan etäälle, Runne jää ainakin vielä katsomaan perään. Vähän saattaa intoutua irtaantumaan ihmisestä, mutta tulee kyllä hyvin pian takaisin.

Poika aloitti vajaaviikkoisen päiväkodin, joten olen nyt ekaa kertaa neljään vuoteen yksin päivisin (tosin vain kolme päivää viikossa, mutta edes sen). On tosi kummallista, kun on ihan oikeaa aikaa tehdä tilan töitä. Viime viikolla tyhjensin vielä tyhjentämättä olleet pässien ja pukkien karsinat. Ensi viikolla on vuorossa pupujen kerinnät ja angoravillan kehräys. Ajattelin tehdä joulumarkkinoille angoralangasta lapsille tossuja, vanttuita ja pipoja, ehkä kaulureita ja huivejakin. Tuo angoravilla on niin tolkuttoman lämmintä, että ehkäpä sellaisissa lapasissa alkaisi pikkulasten sormetkin jo pysymään lämpiminä.

Runnen kanssa elellään siis ihan normaalia arkea. Aamuisin ne tulevat mukana, kun huollan elukat. Sitten käydään pieni metsälenkki, jonka jälkeen koirat jäävät yksin muutamaksi tunniksi. Kun tulen sisälle syömään, pääsevät koirat ulos. Sen jälkeen ne jäävät vielä joksikin aikaa keskenään, kunnes on tullut aika hakea poika tarhasta. Hyvin on mennyt tuo systeemi. Runnekin menee ihan kaikessa rauhassa maaten omalle pedilleen, eikä pidä minkäänlaista älämölöä.
Illalla sitten käydään metsälenkillä, tai kylillä hihnakävelyllä ja maailmaa ihmattelemässä. Toissapäivänä käytiin naapurissa peuhaamassa ihanien lapinkoiratyttöjen kanssa.
Mitään tiukkaa koirakoulua Runnen kanssa ei ole käyty. Kotona opiskellaan näitä arkipäivässä tarvittavia taitoja, ja ainakin vielä kaikki on ollut mutkatonta ja helppoa.

Kesän touhuja

No onpa aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Kevät ja kesän alku on aina niin kiireistä ja puuhaa täynnä, ettei ehdi päivittelemäänkään.
Laitumet on kunnostettu ja kaikki eläimet on ulkona, lampolasta lampaiden iso karsina tyhjennetty (kiitos pohjoisen apujoukoille!!), puput on saaneet kesäkampaukset, kalkkunat haettu, vuohille tehty uus laidunmökki, pässeille aidattu uus metsälaidun... mitä vielä?

Ihana vaalea pupupoika kesätukassaan.

Eniten aikaa ja ennen kaikkea hermoja on kuitenkin käytetty Muten-pukin kanssa. Se kun ei tahtonut olla omalla laitumellaan laisinkaan. Yhä uudelleen se keksi minun laittamista aidoista porsaanreikiä (pukinreikiä?), ja pinkas kuttujen luo.
Se vietti monta aurinkoista loppukevään päivää kaverinsa Nappi-kilin kanssa sisällä karsinassa, kun minä virittelin talvilaidunta pukinvarmaksi paikaksi. Kun päästin sen tutustumaan aikaansaannoksiini, mittaili se hetken tekeleitäni, ja roiskas yli... Voi että oli kirosanat herkässä, kerran kiireessä ja nälkäisenä myös itku. Olihan kerran myös puhelinkin jo kädessä, ja teurastajan numero valittuna. Vaan silti ajattelin vielä kerran kokeilla...
Kun sain talvilaitumesta Mutenkestävän, saatoin keskittyä kesälaitumen fiksaamiseen. Sähköä Mute kyllä kunnioittaa, mutta heti jos se saa sorkillaan jostain ponnistettua, tulee se yli että heilahtaa.
Pukkilaidun rajoittuu yhdeltä sivultaan puuliiteriin, ja siitä seinää vasten viistosti ponnistamalla Mute tuli yli. Eli aidan korotusta parilla sähköpiuhalla. Sitten seuraavaksi vuorossa puinen laidunportti. Korotin ensin porttia laudoilla ja aitaverkolla, vaan tämä pukin ja hämähäkkimiehen ilmiselvä risteytys tuli siitäkin yli. Pariin kertaan laittelin portin päälle sähköpiuhat, ja kas, Mute tuli silti yli. Nyt viimeisenä epätoivon tekona on portin eteen viritetty säälittävä viritelmä, joka ihme kyllä toimii!
Vedin siis portin eteen kolmella sähköpiuhalla alueen, eli Mute ei enää pääse portillekaan.

Martta, Muten kaveriksi muuttanut Nappi-pukki ja Irmeli

Se on jännä juttu, jos en olis ollut niin saakutin kiukkuinen, olisin syvästi ihaillut vuohen älykkyyttä. Mute nimittäin kokeili joka raon ja reiän, mitä kuvitella saattaa. Kun päästin sen fiksattuun aitaukseen, se meni keskelle seisomaan ja mittaili aitaa. Se siis seurasi katseellaan sähköpiuhaa, mietti mihin se menee. Kun se löysi pienenkin katkoksen, tuli se heilahtamalla yli. Valehtelematta kymmeniä kertoja minä olen tälle keväälle aitoja fiksaillut. Nyt tuo porttiviritelmä tuntuisi pitävän, Mute on ollut yli viikon omalla puolellaan.
Sormet ristissä...

Juuri tulleet kalkkunalapset

Ja tosiaan kalkkunat on haettu. Viis kappaletta tällä kertaa. Aluksi olivat sisällä ajaan viikon. Nyt ovat jo siirtyneet ulos, edelliskesäiseen kalkkunahäkkiin. Vielä pitäisi tehdä isompi kalkkunalaidun ja sinne kalkkunamökki.

Karitsoille tehtiin karitsabaari laitumelle. Ajatuksena oli, että saavat käydä siellä syömässä karitsarehua. Eipä ole maistunut. Vihreää sen sijaan syövät kuin lampaat konsanaan. Juhannuksena vieroitetaan karitsat emoistaan, ja osa karitsoista matkaa jo uusiin koteihinsa.

Uskollinen paimenpoikani Joiku ja lampaat

Pässilauma on myös saanut täydennystä. Käytiin hakemassa Ahvenanmaalta uus suomenlammaspässi, Topi. Topi on linjan 14 ruskea pässipoika. Vähän ujo, mutta utelias ja rohkea.
Topi sai kaverikseen kainuunharmaspässikaritsa Jalon. Jalo on kauan haaveilemani ruskea kainuunharmas. Jalo on ollut osittain pulloruokinnalla, joten se on hirmu kesy ja rapsutusperso. Nätisti niiaa ihan maahan asti, kun vähänkään rapsuttelee.

Isot pässit ottivat tosi hienosti uudet tulokkaat vastaan. Mitään ahdisteluja tai kahnauksia ei ole ollut. Ja Topista ja Jalosta tuli heti kaverit. Ne kulkee kimpassa ja nukkuu vierekkäin. Ihanat pässipojat!

Harmaspässi Jalo.

Suomenlammaspässi Topi.

Topi, Veeti ja Ami suolaisella iltapalalla.

Pässit kesätöihin

Isot pässipojat ja Mute-pukki lähtivät eilen kesätöihin, metsää raivaamaan. Niillä onkin nyt ihan uus laidun, saapa nähdä minkälaista jälkeä saavat kesän aikana tehtyä. Metsä on meidän "takapihalla", oikea satumetsä paikoin, mikä huomattiin kun rämmittiin siellä pusikoiden ja vesakoiden seassa aitaamassa. Toivottavasti pojat kuorivat sen esiin .
Pojat menivät laitumelle eilen iltapäivällä. Jo kerran kiikutin Muten ja valkoisen Veetin omalle puolen aitaa... Olisivatko ali lipsahtaneet, Mute pienenä ensin ja Veeti-valtamerilaiva perässä. Näillähän ei ole kuin kaksi lankaa sähköaidassa. Isot pässit pelkää sähköä kuin mitäkin petoa, mutta Mutelle voi houkutus käydä sähköäkin vahvemmaksi. 
Mutenhan lähtee omalle kallioiselle laitumelleen, jahka Irmelin Nappi-pukki vierotetaan Mutelle kaveriksi. Siellä on neljä piuhaa sähköä, viime vuonna piti pukit hyvin omalla puolellaan. Paitsi että kerran jouduin Muten viemään omalle puolelleen... Se on vähän tuommonen Houdini tuo meidän Mute...

Uuhetkin saisi viedä jo laitumelle. Saatiin kaksi lohkoa kuntoon, vielä olisi yhden lohkon tolpat kunnostamatta. Se lohko jäi viime keväänä jostain syystä välistä, ja sen kyllä huomaa. Kuusitolpat alkaa lahoamaan oikein urakalla, ja tuntuu että lähes jokaisen tolpan joutuu terottamaan uusiksi tai kokonaan vaihtamaan. Kuttuja en vielä vie laitumelle, kulettelen niitä metsissä syömässä. Odotan, että laidun purskahtaa täyteen mittaansa. Toissa keväänä vein ne innoissani aivan liian aikaisin laitumelle, ja nehän putsas sen hetkessä, eikä siellä sitten kasvanut koko kesänä oikein mitään.

Pupuilla on lainauros Lumimies hommissa. Luonnonkeltainen Maija-angora on astutettu parisen viikkoa sitten. Parhaillaan siellä on harmaa Malviina Lumimiehen kanssa treffeillä. Katsotaan, mitä näistä tulee. Nythän on syntynyt kaksi poikuetta, toiseen syntyi 5 poikasta, toiseen 4, joista yksi kuoli viikon vanhana kuristuttuaan emonsa nyppimiin villoihin... Näistä 6 on poikaa, ja kaksi tyttöä. Yksi poika, ihana luonnonkeltainen Niki, on muuttanut omaan kotiin, muut jäänevät kasvamaa paisteiksi. Naaraista ajattelin pitää ainakin toisen, sinisen Nillan. Musta tyttöpupu vielä odottelee kohtaloaan, voi olla että laitan sen myyntiin. Jos raskin.

Kyydistä jääneet

Sonja-kainuunharmas

Sinne lähti lampaat. Ihana Sonja seisoi rapsuteltavana kaikessa rauhassa, katseli suurilla silmillään, että minnes nyt ollaan tultu. Kukka piileskeli Sonjan takana ja Manu hääri toiveikkaana uuhien kimpussa.
Siiri jäi kyydistä. En tiedä oliko hyvä vai huono ratkaisu, mutta jäipä nyt kuitenkin. En raskinut viedä teuraaksi. Pitäisi keriä se, on paksussa ja pitkässä villassa. Jotenkin pitäisi osata keriä saksilla niin, että Siirille jäisi parin sentin lämmittävä villakerros. Ei ihan viitsi päästellä koneella nakuksi, kuitenkin muut uuhet ulkoilevat, eikä Siiri kyllä laumaeläimenä jää yksin lampolaan.

Kuvassa kolme etummaista lammasta: mummo, äiti, lapsi ja lapsenlapsi. Vasemmalla Siiri, keskellä Siirin lapsi Justiina. Oikeanpuolimmaisena Iina, joka on Justiinan mummo Justiinan isän puolelta.

Matkasta jäi myös Aatu. Aatu on käyttäytynyt oikein mallikelpoisesti. Itseasiassa oikein herrasmiesmäisesti. Se tulee reippaasti kohti, mutta hiljentää huomattavan ajoissa. Sitten astuu muutaman askeleen, kaula pitkälle ojentuneena, pää vähän vinossa. Tekee kaikin tavoin selväksi, että rauhassa tullaan. Tiedä sitten, mikä ihmeen juttu se puskeminen oli.
Tietenkään minä en nyt luota Aatuun. Vaatii vähän pitemmän ajan, että luottamus taas palautuu. Koko ajan on silmät selässä kun pässien karsinassa touhuan.

Entten tentten teelikamentten...

Vasemmalla Kukka, linssiluteena Siiri ja taempana Jumi

Maanantaiksi on sovittu parin lampaan teurastus. Ihan kauhiaa pähkintää. Kesällä jo päätin, että kolme aikuista uuhta lähtee. Yks on hirmuisen arka, toinen huono emo ja synnyttäjä, ja kolmannella oli viime keväänä utaretulehus. Näiden mukana lähtee myös Manu-pässi. Mutta mutta...
Minä tuota utaretulehus-Siiriä olen pähkinyt. Se on hieno uuhi. Toimii kuin ajatus, saa vantteria karitsoita ja on loistava emo. Kerran jo itseni kovetin, että Siiri nyt vain lähtee. Mutta kun en halua. Kyselin vähän lampureilta, että mitäs mieltä utaretulehuksesta, onko se tappotuomio heti kättelyssä. Vähän oli porukka sitä mieltä, että ei välttämättä. Pullottamiseksihan se menee jos uusii (mitä todennäkösesti tekee), uuhelle kipulääkitys ja antibioottikuurit, jos utareeseen ei ole jäänyt kovettumaa. Jos kovettuma on jäänyt, on se sitten varmat hyvästit sille lohkolle, se on pois pelistä.
Mitä minä olen Siirin utareita kopeloinut, en ole kovettumaa havainnut. Aioin ronklata sen vielä kerran perusteellisesti läpi. Jos paukamia ei tunnu, jää Siiri laumaan.

Vähän jo turhan pitkässä villassa oleva Siiri (kasvattelin, että saisin pitkävillasen taljan).

Sittenpä iso pähkintä, että kuka Siirin tilalle...? Olen päättänyt, että lampaita lähtee se kolme plus Manu-pässi. Huh huh ja ärsytys.
Tänään sattui pari ikävää juttua. Meidän Aatu-pässi on ollut astutuslainassa yhdellä vanhemmalla naisella. Liekö tästä niin stressaantunut, että se kävi minun päälle. Eilen eka kerran, ei pahasti mutta että kumminkin puski. Tänään aamulla toisen kerran, ja nyt iltapäivällä kolmannen. Vieläkin tuntuu takalistossa, että Aatu jyräs päälle. Ihan puskista tuli tämä, Aatu on aina ollut kiltti ja sävyisä.

Aatu pässilän ovella

Nyt on sitten ihan hirveässä pohdinnassa, että laitanko minä Aatun Siirin tilalle. On ollut aikomuksena kyllä vaihtaa pässiä, että sen puolesta kyllä. Mutta aika nopeasti tuli tämä, pikainen päätös pitää tehä, maanantai on jo nurkantakana.
Kun tietäs, että oliko se vain hetkellinen mielenhäiriö, jos Aatu onkin vain stressaantunut riiuureissulla oltuaan? Sitten taas, tuo 3v mukula on innokas eläintenhoitaja. En kertakaikkiaan voi pitää täällä elukkaa, johon ei voi luottaa, että tuleeko se päälle vai ei.

Elämä asettuu uomiisa

Pikkuhiljaa alkaa elämä asettua uomiinsa. Osa kukkopojista, kalkkunat ja Luukas-pukki kohtasivat päivänsä lauantaina. Kaikki meni tosi hienosti. Metsästävä ystäväpariskunta tuli hoitamaan teurastukset ja pukin leikkuun, yhdessä  sitten availimme siipikarjan, ja laitoimme riippumaan. Luukaskin sai lähteä omalla kotipihalla pää kauraämpärissä. Voiko parempaa loppua olla?

Luukas

Pikkujätkät (-pukit) Mute ja Morrison olivat vähän ihmeissään, kun Päällikkö lähti. Kulkivat aidanviertä ja mäkättivät hieman. Mutta nytpä ne jo ovat lampolassa nekin, ja ihan eri mäkätykset on mielessä. Pukkipojat ovat seinänaapureita kuttujen kanssa, ja saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Armotonta nujakointia on ainakin tämä ensimmäinen lampolavuorokausi ollut. Jos meno ei tuosta rauhoitu, vaan pojat stressaa kutuista koko ajan, pitänee harkita josko ne palautuisivat takaisin laitumelleen. Sielä niillä kumminkin on vanha lantala suojana, ei niillä sielä huono ole olla. Päinvastoin. Itseäni ajatellen olis vaan helpompaa ja mukavampaa ruokkia ja huoltaa ne yhteen paikkaan, eikä juosta pitkin pihoja.

Pukkipoika Mute

Tuo pitkin pihoja juokseminen alkoi jo ihan tosissaan tympiä. Loppusyksyt on aina vähän semmosta, että porukka on ihan hajallaan pitkin tiluksia. Tuossa oli pahimmillaan 7 eri paikkaa, johon viedä heinät, kaurat, puurot, kuivikkeet, vedet ja tämä pari kertaa päivässä. Päivien lyhenemisen myötä myös oma ajankäyttö piti ajatella uudelleen, tuntui että elämä on yhtä elukoiden ruokkimista ja huoltoa, ja jossain välissä pitäis ehtiä koirakin lenkkeilyttämään ja lapsen kanssa leikkimään, kotitöistä puhumattakaan... Helposti tulee ressi...

Morrison

Pässipojat lähti viimeiselle matkalleen eilen. Samassa kyytissä meni nyt sitten Meri ja Milja, ihanat uuhikaritsat. Milja oli vielä laidunkauden jälkeen vähän arahko, mutta Meri alkoi jo tosissaan reipastumaan. Tuli syliin istumaan ja nykimään takinliepeistä. Piti ihan oikeasti laittaa stoppi lampolassa istuskelulle, kun tajusin että teuraaksi joutuvat.
Mutta semmostahan se on. Saadaan sieltä nyt ainakin kauniit taljat ja hyvää lihaa. Lihasta puheenollen, onpa mahtista kun on pakkanen pullollaan kukon- ja kalkkunanlihaa, ja Joikullekin paljon luita kaluttavana sekä herkullista vuohenlihaa ja sisäelimiä. Pelkkiä kalkkunafileitä oli kutakuinkin 7 kg, siihen päälle koivet ja muu liha, joka jauhettiin jauhelihaksi. Ei hullumpaa.

Uusi tuttavuus

On ollut kauniita syyspäiviä. Upeita usvaisia aamuja, komeita auringonpaistepäiviä. Kun säätiedotukset povas alkuviikolle kylmiä ja sateisia päiviä, tuli lampureille (taas) kiire ottaa lampaat sisälle laitumilta.
Märehtijät joutuivat olemaan yhden sateisen ja kylmän vuorokauden ulkona, ennen kuin pääsivät puhtaille ja lämpimille pahnoille heinää syömään. Niiden talvilaitumet ei ole vielä valmiit, joten porukka joutuu olemaan sisätiloissa toistaiseksi. Uuhet näyttävät tyytyväisiltä, mutta pässimiehet eivät hevin alistu menetettyyn vapauteen. Heti seuraavana aamuna sisälleotosta olivat ne potkineet oven auki. Vilkasin sisällä ikkunasta ulos, ja siellähän ne ketkut oli kasvimaalla salaatinloppujen kimpussa...
 Pahimmat kelit olivat toistaiseksi takanapäin, joten vein pässykät takaisin metsälaitumelle. Heti lähtivät pojat askeltamaan metsän suojiin, näyttivät oikein tyytyväisiltä. Onhan se tietysti iso muutos, kun on saanut koko kesän mennä vapaasti pitkin laitumia, ja sitten joutuu sisätiloihin.
Eilen illalla oli vähän sadetta ilmassa, joten otin pässimiehet sisälle yöksi. Saapa nähä, noinko on jätkät panhoilla makoilemassa, vai onko ne ulkoistaneet itsensä.

Uuhia

Meidän ensimmäinen lammas, kuohittu suomenlammas Ville

Kainuunharmas siitospässimme Aatu

Viime viikolla meillä oli kanalassa todellinen yllätysvieras. Kaunis isosilmäinen liito-orava! Se nökötti niin tiiviisti kanalan ovenkarmin päällä, että luulin siinä olevan jotain vikaa. Sitä sai vähän töniä kepillä, ja ottaa tosi läheltä kuvia, eikä se liikahtanutkaan. Soitin ystävälleni, joka on luonnonvaraisten eläinten eläinsuojeluneuvoja, että mitä tehdään. Hän lupasi noutaa eläimen, mikäli se on loukkaantunut.

Hain isännän vahvat työhanskat, ja ei muuta kuin oravaa kohti. Se antoi minun laitella tuolin sen alle ihan kaikessa rauhassa, eikä se hätkähtänyt vaikka kipusin ihan sen viereen. Vasta, kun poimin kurren käsiini, tuli siihen eloa. Liukkaana luikkuna se pääsi pakenemaan käsistäni tosi helposti, kipitti pitkin käsivarttani olkapäälleni istumaan. Siitä se katsella killitti minua hetken, ja hyppäsi sitten pystyparruun. Sain poimittua sen vielä käsiini, ja hätäisesti tutkimaan ettei siinä ainakaan ollut mitään näkyvää vikaa tai vammaa. Ja taas mentiin, orava teki hienon loikan samaan pystyparruun, josta se sitten liidähti katonrajaan. Hetken se telmusi ympäri, ei oikein tiennyt minne menisi, kunnes jäi paikoilleen katsomaan minua. Kun vähän liikahdin, liikahti kurre samalla toiseen suuntaan.
Se oli tosi valpas ja reipas, joten ei sillä hätää ollut. Se oli vain ollut päivälevolla vähän epäsuotuisassa paikassa. Soitin eläinsuojeluneuvojalle takaisin, että ei kannata kunnossa olevaa eläintä alkaa mihinkään raahailemaan.
Jännä ajatus, että tuolla se jossain elelee. Seuraavana aamuna kanalaan mennessä oli pieni jännitys, että oliskohan uusi tuttavuus taas asemapaikallaan. Ei se ollut, mutta oli se jättänyt terveisensä. Kauralaarin kannella oli pieni kasa kakkaa...