Kesä

Kesän alku. Lämmin ja ihana, mitä ei olisi heti uskonut. Toukokuun lopulla vielä tuli yhtäkkiä lunta ja räntää, oli kylmä ja tuntui että kesä on ihan varmasti peruttu.
No onneksi ei kuitenkaan ollut. Ihan yhtäkkiä tulikin kesä, saatiin aurinkoa ja lämpöä.
Meillä on pieni uimaranta ihan lähellä. Siellä polskittiin lähes joka ilta.

Oma poika ja pikkuserkkunsa läheisellä uimarannalla.

Ihana Hangon aurinko ja ihana ranta.

Sitten tuli taas kylmää, mutta onneksi ei enää lunta. Me pakattiin tukilapset (kaksi poikaa, 4 ja 6 vuotiaat) ja oma porukka koirineen kaikkineen autoon, ja suunnistettiin Hankoon. Autossa oli tiivis tunnelma... Onneksi saatiin hienot lomakelit, sateisiin tuli aukko ja lämpötila kohosi.
Kaksi yötä oltiin paikallisella leirintäalueella. Tarkoituksena oli stressitön ja aikatauluton loma, ihan vain biitsillä hengaamista ja kaupungilla pyörimistä. Luontoa, merta, rauhaa, yhdessäoloa. Ei mitään härveliä, hilavitkutinta, paikasta toiseen juoksemista tai ylivirittynyttä kaahailua.
Onnistuttiin.

Siellä jossain minä ja koirat.

Oli tosi mukava loma.
Aamuisin pojat säntäsivät leirintäalueen pomppulinnoihin (niitä oli ruhtinaalliset kolme kappaletta!). Siitä sitten rantsuun. Meressä likoamisen jälkeen vähän lepoa ja taas rantsuun tai pompulinnoihin. Yhtenä päivänä käytiin Hangon keskustassa kävelemässä. Siellä oli kiva leikkipuisto, jossa jätkät viihtyi.
Ja tulihan todettua, että jos ei anna valmiita leluja, pääsee mielikuvitus valloilleen. Meillä ei ollut ulkoleluja mukana (vesilelut oli, ei muuta), mutta ei se haitannut. Pojat keksi itse lelut mm. kaarnoista, kepeistä ja kannonjämästä... Myöskään mitään digivehkeitä ei ollut mukana.

Mökkivahdit.

Reissun jälkeen saatiin uus vahvistus pupupporukkaan. Viimeinkin sain suurihopeanaaraan. Tarkoitus on poi'ittaa se keväällä. Josko saataisiin parempaa kasvua lihapupuihin.

Suurihopeatyttö Villaverstaan Ratkiriemu eli Riemu

Meidän ihana Pörröturkki-angoraoika muutti uuteen kotiin. Juuri ennen muuttoa laitoin yhden angoraneidin Pörröturkin kanssa heilastelemaan. Haaveissa oli saada yks Pörröturkin värinen naaraspupu... Ja näyttäisi, että haave jopa toteutuu. Poikasia tuli kaksi, joista toinen on aivan Pörröturkin värinen, ja mitä ilmeisimmin tyttö!

Pörröturkin toivottu jälkeläinen.

Juhannusta vietettiin kaupungissa. Ilma oli kuten juhannuksena kuuluukin. Rakeita ei sentään tullut kuten edellispäivinä, mutta sopivan viileää kuitenkin oli (+12). Oli oikein mukava ja erilainen juhannus. Kylillä hengailun jälkeen käytiin parissa tapahtumassa, oli makkaranpaistoa, vohveleita, pihapelejä, ihmisiä, tuttuja. Poika osallistui ihailtavasti erilaisiin aktiviteetteihin, reipas jätkä.

Eläväämusiikkia ihmettelemässä.

Juhannuskokko.

Joikun leikkauksesta tuli jo 7 viikkoa, huomenna on kontrolliröntgen. Vielähän se seistessään keventää paljonkin, mutta käyttää jalkaansa tosi hyvin. Pieniä matkoja ollaan jo ravattukin, pihassa tehdään pujottelua ja kahdeksikkoa, paljon ollaan kävelty metsissä ja pelloilla. Käydään päivittäin pari 30-40 min lenkkiä, ja sen lisäksi pikkukävelyjä omassa metsässä. Joiku liikkuu 8 metrin flexissä, vapaaksi en vielä ole sitä uskaltanut päästää, mitä nyt pihassa valvotusti vähän.
Mieli koiralla on erittäin iloinen ja aktiivinen, poika leikkisi ja peuhaisi oikein mielellään.

Joiku ja Runne peltolenkillä.

Pitkästä aikaa myös kanaparveen on tullut lisäystä. Ostin brahmakukon. Aivan ihanan uljaan ja kesyn Kukkelin (meidän 5v nimeämä...). Kukkeli saa olla nuorten patakukkojen ja -kanojen kanssa nyt hetken aikaa. Nuoriso saa paremmin syötyä, kun ei ole aikuiset päsmäröimässä. Laitettiin teurasporukalle hyvät tilat entiseen pässilään, on tilaa niin sisällä kuin ulkonakin. Tästä porukasta on tarkoitus jättää muutama kananeito kotiin, Kukkelille tyttöystäväksi.

Etualalla Kukkeli, taustalla brahma- ja jättikochinnuorisoa.

5 viikkoa leikkauksesta

Kylläpä aika vierii! Leikkauksen jälkeen tuntui, että kesä on pilalla ja kaikki on pilalla ja voi kauhea... Nyt on enää muutama viikko, ja saadaan alkaa varovaisesti irrottamaan hihnasta.

Jalka on parantunut hyvin. Kävellessä Joiku käyttää sitä jo hyvin (toki keventäen), mutta paikallaan seistessä ei varaa jalalle juri yhtään. Selkeästi nojaa vasemmalle puolen. Nyt jumpataan, jotta saadaan painoa pikkuhiljaa taakse ja oikeallekin.

Ollaan alettu käymään myös metsässä! Voi että oli koirapoika onnellinen, kun pääsi omaan lempimetsään. Vielä illallakin metsän vaikutus näkyi niin, että Joiku tuli koko ajan uusi lelu suussaan minun eteen, häntä heilui vimmatusti ja silmät loisti iloa. Siinä se tarjosi mulle lelua leikittäväksi. Aika ihana.

Kesän alku on ollut tosi kylmä, kuten kuvasta näkyy. Nahkahanska kädessä lenkillä. Onneksi nyt tällä viikolla lämpeni, poikakin heitti toissapäivänä talviturkkinsa lampeen... Itse en todellakaan uskaltanut.

Lampaat on laitumilla, tosin laitumet kasvaa todella hitaasti kylmien kelien ja sateettomuuden takia. Lampaita on tällä hetkellä kuusi aikuista uuhta ja kaksi kotiin jäävää karitsaa. Pässejä on kolme (päivittämättä on se, kun meidän ensimmäiset pässit Ville ja Veeti lähtivät teurastamolle!!) sekä yksi keväällinen karitsa, jonka joko myyn tai kasvattelen lihoiksi. Vuonia on neljä kuttua, yksikään ei poikinut eikä ole lypsyssä. Kaneja viisi aikuista naarasta, Wilburi-uros sekä 6 lihaksi menevää urospoikasta sekä kaksi juuri syntynyttä poikuetta. Kanoja vaihteleva määrä, reilu 10 kpl poikasia kasvamassa ensi talven lihaksi. Muita ei ollakaan tiluksille tänä kesänä otettu. Selkeästi joku tarve pitää ns. välivuosi, ei mitään ylimääräistä. Näillä mennään, hyvä mieli.

Elämä asettuu uomiisa

Pikkuhiljaa alkaa elämä asettua uomiinsa. Osa kukkopojista, kalkkunat ja Luukas-pukki kohtasivat päivänsä lauantaina. Kaikki meni tosi hienosti. Metsästävä ystäväpariskunta tuli hoitamaan teurastukset ja pukin leikkuun, yhdessä  sitten availimme siipikarjan, ja laitoimme riippumaan. Luukaskin sai lähteä omalla kotipihalla pää kauraämpärissä. Voiko parempaa loppua olla?

Luukas

Pikkujätkät (-pukit) Mute ja Morrison olivat vähän ihmeissään, kun Päällikkö lähti. Kulkivat aidanviertä ja mäkättivät hieman. Mutta nytpä ne jo ovat lampolassa nekin, ja ihan eri mäkätykset on mielessä. Pukkipojat ovat seinänaapureita kuttujen kanssa, ja saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Armotonta nujakointia on ainakin tämä ensimmäinen lampolavuorokausi ollut. Jos meno ei tuosta rauhoitu, vaan pojat stressaa kutuista koko ajan, pitänee harkita josko ne palautuisivat takaisin laitumelleen. Sielä niillä kumminkin on vanha lantala suojana, ei niillä sielä huono ole olla. Päinvastoin. Itseäni ajatellen olis vaan helpompaa ja mukavampaa ruokkia ja huoltaa ne yhteen paikkaan, eikä juosta pitkin pihoja.

Pukkipoika Mute

Tuo pitkin pihoja juokseminen alkoi jo ihan tosissaan tympiä. Loppusyksyt on aina vähän semmosta, että porukka on ihan hajallaan pitkin tiluksia. Tuossa oli pahimmillaan 7 eri paikkaa, johon viedä heinät, kaurat, puurot, kuivikkeet, vedet ja tämä pari kertaa päivässä. Päivien lyhenemisen myötä myös oma ajankäyttö piti ajatella uudelleen, tuntui että elämä on yhtä elukoiden ruokkimista ja huoltoa, ja jossain välissä pitäis ehtiä koirakin lenkkeilyttämään ja lapsen kanssa leikkimään, kotitöistä puhumattakaan... Helposti tulee ressi...

Morrison

Pässipojat lähti viimeiselle matkalleen eilen. Samassa kyytissä meni nyt sitten Meri ja Milja, ihanat uuhikaritsat. Milja oli vielä laidunkauden jälkeen vähän arahko, mutta Meri alkoi jo tosissaan reipastumaan. Tuli syliin istumaan ja nykimään takinliepeistä. Piti ihan oikeasti laittaa stoppi lampolassa istuskelulle, kun tajusin että teuraaksi joutuvat.
Mutta semmostahan se on. Saadaan sieltä nyt ainakin kauniit taljat ja hyvää lihaa. Lihasta puheenollen, onpa mahtista kun on pakkanen pullollaan kukon- ja kalkkunanlihaa, ja Joikullekin paljon luita kaluttavana sekä herkullista vuohenlihaa ja sisäelimiä. Pelkkiä kalkkunafileitä oli kutakuinkin 7 kg, siihen päälle koivet ja muu liha, joka jauhettiin jauhelihaksi. Ei hullumpaa.

Kiitos Hjalmar ja Jukka-kana

Meidän alhopääkukkomme Hjalmar vaihtoi hiippakuntaa vuoden lopulla. Kanalassa mellasti ärhäkkä flunssa, jota Hjalmar ei syystä tai toisesta kestänyt. Tosi harmi juttu. Hjalmar oli meidän ihka ensimmäinen alhokukko, eikä ollut tarkoitus siitä ikinä luopua. Se oli komea, ylväs, hyvä johtaja kanoilleen eikä yhtään vihamielinen ihmisille. Aikuistuttuaan se ei juurikaan alentunut tappelemaan. Jos jossain nahisteltiin, tepasteli Hjalmar rinta kaarella paikalle, ja sai pelkällä olemuksellaan tilanteen rauhoittumaan. Pikkujätkät jos kisus turhaan, ärähti Hjalmar kerran, ja jo oli jätkät nöyrinä siipi lipassa...
Mutta jostain syystä näin sitten kävi, eikä kukkoa saa takaisin vaikka kuinka harmittaisi.

Hjalmarin lähdön jälkeen kanalassa vallitsi kauhea sekasorto. Alhopuolella oli kolme kukkoa, Hjalmar pääjehuna, Oula seuraavana ja alimmaisena nuori Piiparinen. Oula-rukka nousi yhtäkkiä johtajaksi, ja sehän meni siitä ihan hämilleen. Ei päästänyt Piiparista lattialle laisinkaan, vaan ajatti sen aina orsille tai tason päälle. Kanojaan se vartioi hysteerisenä, sinkoili vartijantehtävissään vähän sinne ja tänne.
Touhusta ei meinannut tulla loppua laisinkaan. Kanojenkin keskuudessa oli levottomuutta, ei puhettakaan siitä ihanasta rauhasta ja harmoniasta joka oli Hjalmarin aikana, kun kaikki tiesivät paikkansa ja roolinsa.

Oula

Niinpä sitten tein päätöksen, että Oula saa lähteä, kun aletaan teurastamaan pikkukukkoja. Ja näin tapahtui, Piiparisen hurja kosto... Harmittihan se vähän, Oula oli matkannut pohjoisesta asti tuomaan uutta verta kanalaan. Sanoinkin sille, että olisi nyt vaan antanut sen Piiparisen olla rauhassa.
Oulan mukana meni 9 kpl pikkukukkoja pakkaseen. Metsästävä serkkupoika hoiti teurastuksen, me sitten miehen kanssa oltiin muussa touhussa apuna. Jotenkaan en kestä, kun elukasta lähtee henki. En, vaikka kuinka "pitäisi" kestää. Olen päästänyt itseni pahasta, ja olen armollinen itelleni. Jos minä annan näille elukoille hyvän ja lajinmukaisen elämän, ei liene kovin paha "synti", jos joku asian paremmin hoitava hoitaa hengenoton.

Nuori Piiparinen oikealla, Herra Paisti vasemmalla...

Kanalasta on lähtenyt paremmille maille myös meidän ensimmäisten kanojen joukossa tullut Jukka-kana. Tämäkin koskettaa erityisesti. Jukka-kana tuli meille 2008 kesällä. Oli jo silloin kutakuinkin 6-vuotias.  Jukka-kana oli ihana äidillinen kana, vähän pyylevä persjalkanen emo. Ja hyvä emo olikin, kärsivällinen hautoja, huolellinen äiti. Hyvä munimaan, jopa vielä vanhuuden päivillään. Ei ollut koskaan ihmiselle ärhäkkä, ei edes silloin kun oli pienet tiput alla, ja menin tipuja ruokkimaan. Antoi ihmisen tehdä rauhassa hommansa (toisin kuin "siskonsa" Tiri, joka tulee päälle tosissaan kuin yleinen syyttäjä, jos sillä on poikaset huollettavanaan).

Jukka-kana piti poikasia hoteissaan huomattavan kauan. Siinä kun muut kanat potkivat pikkuhiljaa jälkeläisiään kohti itsenäistä elämää, levitti Jukka-kana siipensä leveämmälle että isot aikamiespojat mahtuvat paremmin alle nukkumaan...

Ihana persoona.

Jukka-kana etummaisena, tuo vaalea.

Kanat aloittivat munintataukonsa rytinällä vuoden vaihteessa. Munia tuli 12-16 päivässä. Kunnes. Niin, kunnes emo toisensa perään on läsähtänyt pesiin hautomaan... Voi elämä, en kestä! Munien tulo tyssäs taas, nyt tulee hyvä jos 7 kpl/päivä. Kyllähän tuolla määrällä itse munissa pysyy, mutta kun halukkaita olis ihan jonoksi asti. Olis kiva, jos kanaset pystyis ansaitsemaan edes osan kauroistaan, ja ennen kaikkea olis kiva, jos pystyis antamaan ihmisille kunnon kananmunia.
Olen luvannut rouville, että maaliskuussa saa alkaa hautomaan sitten oikein urakalla. Ajatuksena olis kasvattaa kesän aikana talveksi kukkopoikaa. Rakennan niille oman tarhan, jossa saavat kuopsutella kesän. Syksyn viileiden myötä otetaan kukot sitten hengiltä. Näin ei tarvitse kasvatella niitä sisällä, tilat on kumminkin rajalliset.

Kukkopoikain kuulumisia

Kukkopoikia on tällä hetkellä 18 kpl kasvamassa. 13 niistä muutti omaan poikamiesboksiinsa, loput saavat vielä hetken olla äitiensä helmoissa. Poikamiesboksiin muuton myötä saadaan rauha pysymään kanalassa, kun nuoret klopit ei ala haastamaan pääkukkoja. Ja onhan tuo ruokkiminenkin helpompaa. Nämä jätkät nimittäin syövät kuin pienet hevoset!

Mitään tappeluja ei ole poikien kesken ollut, sulassa sovussa jakavat uuden kämppänsä. Pojat saavat aamuisin kaurarypsiseosta ja puuromössöä. Kaurat heitellään pehkuihin, näin kukot saavat luontaista tekemistä kun kuopsuttelevat pehkuja ja etsivät jyviä. Puuro pojille tarjoillaan pesuvadeista.
Ruuan lisäksi pojilla on boksissaan kanankalkkia, turpeella ja puutuhkalla täytetty kylpyastia, vettä, pöytä jolta voi katsella ikkunasta ulos (ja tätä mahdollisuutta ne kyllä hyödyntävät! Ihanan näköistä, kun kukkoarmeija päivystää navetan ikkunasta...) ja tietysti orret.

Osa kukoista on jo sen verran isoja, että ne voisi teurastaa vaikka heti. Näistä maatiaisistahan ei mitenkään valtavan kokoisia tule, eikä ole tarkoituskaan. Rauhassa saavat kasvaa sinne puoleen vuoteen asti. Alhojen lisäksihän meillä on alho-brahma risteytyskukkoja pari kappaletta. Brahma on liharotu, iso ja majesteettinen. Nämä risteytystiput kasvavat vähän isommiksi kuin puhtaat alhot.

Itsehän minä en näitä pysty päiviltä ottamaan. Ollaan joskus miehen kanssa teurastettu ekat omat kukkopojat. Minä pitelin kukkoa, mies käytti vesuria. Kyllähän niistä henki lähti tosi nätisti, ei mitään ongelmaa ollut, mutta kovillehan se otti. Seuraavaa teurastuskertaa ei tullut. Se hetki, kun kukko pitää pölkylle laittaa... Se liike ei vaan lähde, kädet jumittuu...
Meinashan se vähän harmittaa, että kyllähän se nyt pitää pystyä oma liha teurastamaan, mutta sitten pääsin itseni kanssa sopuun. Ajattelen asian niin, että minä tarjoan kukkopojille mahdollisimman hyvän ja luonnonmukaisen elämän, se riittäkööt. Joku toinen hoitelee sitten sen asiallisen lopetuksen. Se "Joku Toinen" on metsästävä serkkupoika, joka tulee tarvittaessa hätiin.

Yks tosi huono puoli näissä kukoissa on. Ne ovat nimittäin aika ihania... Hienoja värityksiä ja rohkeita luonteita. Ei millään hennoisi laittaa niitä pois. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla bongaamatta sieltä mitään suosikkia, väkisinkin silmä aina etsii sitä yhtä ruskeaa, jossa on paljon valkoista ja harmaata.  Tai sitä kokoharmaata, jossa on hienoinen aavistus punaista ja keltaista....