Pääsiäistouhuja

Ei saatu pääsiäiskaritsaa, mutta pääsiäistiput ne vaan kasvaa. Ihania pikkualhoja ja upeita sulkajalkajättejä. On ne vaan aika mörssäreitä nuo jätit, kun alhotipuihin vertaa. Nyt ei ollut tarkoitus kasvattaa näitä myyntiin, vaan ihan itselle lihoiksi. Meillähän oli viime vuonna se karsea flunssaepisodi kanoilla, ja varsinkin 9-10 viikkoa vanhoilla tipuilla. Aion odotella, että tiput ylittävät tuon iän. Jos mitään kummempaa ei tule/ole, sitten uskallan jokusen tipun halukkaille myydäkin, mutta en ennen sitä.

Tallipihallakin oltiin Muten kanssa. Ja pojan. Isäntä oli reissussa pääsiäisen, ja me pojan kanssa kaksin kotona. Oli tarkoitus laittaa poika hoitoon Tallipiha-vierailun ajaksi, mutta hoitopaikassa oltiinkin kipeinä. Eli ei muuta kuin vuohi ja poika autoon, ja menoksi.
Onneksi otettiin pojalle traktori mukaan, ja vuohelle kuivattua ruisleipää... Poika jaksoi olla tosi hyvin, olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Kolme tuntia, eikä mitään ongelmaa. Isoveljensä kävi paikalla niin, että kävivät pojan kanssa syömässä vohveleita. Ihana isoveli, kun ehti kiireiltään tulla.

Mute sen sijaan ei ollut yhtä ongelmitta. Sitä kovasti ujostutti ja pelotti ihmiset ja kaupungin hälinä. Ei puhettakaan, että olisi antanut ihmisten suosiolla rapsuttaa. Se säikkyi yhtäkkisiä ääniä ja nopeita liikkeitä. Se piileskeli minun selän takana, jos joku halusi tulla lähelle.
Eli se oli sitten Muten ensimmäinen ja viimeinen kerta ihmisten ilmoilla. Turha sitä on stressata, jos ei tilanteesta tykkää. Tästä lähtien hommaa saa hoidella Martta (tai Nasta...). Martta tykkäsi olla huomion keskipisteenä, oli kuin kotonaan kun kerran kävi Tallipihalla.

Aamulehden kuva, tekivät nettilehteen pikku jutun. Minulla kahvimuki kädessä, nauratti...

Sain myös aivan ihastuttavan pääsiäispäivällisen. Oikein oli pöytään katettu sillä aikaa, kun ruokin lampolassa eläimiä. Kertakaikkinen herrasmies, tuo pieni 3v.

Pieni herrasmies oli myös mukana, kun laittelin lampolaan karitsointikarsinoita. Touhusi välillä ulkona juttujaan, mutta tuli sitten yhtäkkiä kysymään, että "äiti, tarvitko apua?". Aika ihana.

Lampaista Tyyne ja Justiina ovat nyt sitten omissa karsinoissaan. Tyyneä kävin jo aamuyöstä katsomassa, kun näytti iltatarkistuksella, että synnytys olisi pikkuhiljaa käynnistymässä. Tyynellähän oli se karitointihalvaus. Ei ole uusinut sen kerran jälkeen, olen lisännyt ruokaan vähän melassia energiaa antamaan, ja vähän kalkkia joka ruuan yhteyteen. Huolimatta siitä, että niillä on nyt lampolassa oma kalkkiastia.
Justiinan eka (ja viimeisin) synnytys oli vaikea, karitsa oli virheasennossa. Sain auttaa sitä, ja Justiina oli aivan poikki. Se oli aika kipeä jo ennen synnytystä, kuopi paljon ja oli levoton.
Huomaan, että se on kipeä taaskin. Se vähän kuopi jo vajaa viikko sitten, seisoskelee kipeän näköisenä jalkaa välillä vaihtaen. Ei se koko aikaa kipeän näköinen ole, syö ja juo ihan normaalisti ja on aktiivinen, mutta välillä selvästi näkee, että nyt sattuu.

Rauhallista pääsiäistä!

Kurkiniemessä jännätään, saadaanko pääsiäiseksi karitsoita, vai meneekö ensi viikolle ensimmäiset karitsoinnit. Tyyne jo kovasti eilen puuskutteli, on varmasti jo vaikea olla valtavan vatsansa kanssa.

Pikkupuput kasvavat hurjaa kyytiä, ja onpa uusi pesuekin kasvamassa. Pella-emo synnytti pian pari viikkoa sitten neljä poikasta sekin. Saapa nähdä, koska uudet tulokkaat näyttäytyvät pesän ulkopuolella.

Pääsiäistipujakin saatiin. Alhojen puolelle kuoriutui 9 tipua, vähän sekalaista sakkia tällä kertaa. Osa on alhoja, osan munista otin jättien puolelta, siis brahmojen ja jättikochinien jälkeläisiä.

Me Kurkiniemestä toivotellaan rauhallista pääsiäistä kaikille!

Muutoksen tuulia

Lalli

Alhoparvi on saanut uuden johtajan, komean kukon nimeltä Lalli. Teimme vaihtokaupat, meidän Piiparinen meni pääkukoksi Lallin parveen. Lalli sai apupojiksi pari nuorta kukkopoikaa, toinen on kaunis harmaaruskea kukko ja toinen enempi perinteisen aapiskukon oloinen, mustaruskea kukkopoika.
Myös kanat lisääntyvät, kotiin jää viisi siitosmunista haudottua kanatipua, sekä alho-brahmaparvesta siirretyt ehdat alhorouvat. Nokkaluku on siis kutakuinkin 20 alhokanaa ja heidän 3 kukkoa.
Jättikanojen parveen on hakusessa siitosmunia, noita lempeitä sulkajalkoja pitäisi lisätä. Brahmoja ja jättikochineja nyt etupäässä.

Hellettä on riittänyt.  Hiki virraten laitettiin elukoille laitumia kuntoon. Onneksi saatiin apujoukkojakin pohjoisesta, ilman heitä olis tässä kyllä nyt vähän hätä kädessä. Mutta sielä ne nyt on, joka sorkka laitumella.
Ja nyt on joka laitumella sähköt, ja pukeilla ihan uus metsälaidunkin. Ainoastaan kerran on pikkupukki (Mute, kukas muukaan...) tullut sähkölangoista läpi. Sekin oli heti ensimmäisen laitumellaolotunnin jälkeen. Pikkupukit on tottuneet olemaan kuttujen kans, Luukasta ne vähän vierastaa. Ilmeisesti (toivottavasti!) on tärsky ollut kumminkin sen verran iso, ettei sieltä ole kukaan enää tullut ulos.
Meillä on neljässä kerroksessa sähköpiuhaa. Tien viereen laitettiin lammasaita, jonka edessä ja yläpuolella on sähköpiuha. Saapa nähdä kesemmällä, kun laidun on tuttu, miten on tuon aitojensisälläpysymisen laita...

Martta, Valpuri ja Irmeli laitumella.

Martta ottaa rennosti, nokkospuskan keskellä...

Pukit laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.

Luukas laitumella.

Satoi tai paistoi...

Kukkaislapsi Ville...

Kukkopoikain kuulumisia

Kukkopoikia on tällä hetkellä 18 kpl kasvamassa. 13 niistä muutti omaan poikamiesboksiinsa, loput saavat vielä hetken olla äitiensä helmoissa. Poikamiesboksiin muuton myötä saadaan rauha pysymään kanalassa, kun nuoret klopit ei ala haastamaan pääkukkoja. Ja onhan tuo ruokkiminenkin helpompaa. Nämä jätkät nimittäin syövät kuin pienet hevoset!

Mitään tappeluja ei ole poikien kesken ollut, sulassa sovussa jakavat uuden kämppänsä. Pojat saavat aamuisin kaurarypsiseosta ja puuromössöä. Kaurat heitellään pehkuihin, näin kukot saavat luontaista tekemistä kun kuopsuttelevat pehkuja ja etsivät jyviä. Puuro pojille tarjoillaan pesuvadeista.
Ruuan lisäksi pojilla on boksissaan kanankalkkia, turpeella ja puutuhkalla täytetty kylpyastia, vettä, pöytä jolta voi katsella ikkunasta ulos (ja tätä mahdollisuutta ne kyllä hyödyntävät! Ihanan näköistä, kun kukkoarmeija päivystää navetan ikkunasta...) ja tietysti orret.

Osa kukoista on jo sen verran isoja, että ne voisi teurastaa vaikka heti. Näistä maatiaisistahan ei mitenkään valtavan kokoisia tule, eikä ole tarkoituskaan. Rauhassa saavat kasvaa sinne puoleen vuoteen asti. Alhojen lisäksihän meillä on alho-brahma risteytyskukkoja pari kappaletta. Brahma on liharotu, iso ja majesteettinen. Nämä risteytystiput kasvavat vähän isommiksi kuin puhtaat alhot.

Itsehän minä en näitä pysty päiviltä ottamaan. Ollaan joskus miehen kanssa teurastettu ekat omat kukkopojat. Minä pitelin kukkoa, mies käytti vesuria. Kyllähän niistä henki lähti tosi nätisti, ei mitään ongelmaa ollut, mutta kovillehan se otti. Seuraavaa teurastuskertaa ei tullut. Se hetki, kun kukko pitää pölkylle laittaa... Se liike ei vaan lähde, kädet jumittuu...
Meinashan se vähän harmittaa, että kyllähän se nyt pitää pystyä oma liha teurastamaan, mutta sitten pääsin itseni kanssa sopuun. Ajattelen asian niin, että minä tarjoan kukkopojille mahdollisimman hyvän ja luonnonmukaisen elämän, se riittäkööt. Joku toinen hoitelee sitten sen asiallisen lopetuksen. Se "Joku Toinen" on metsästävä serkkupoika, joka tulee tarvittaessa hätiin.

Yks tosi huono puoli näissä kukoissa on. Ne ovat nimittäin aika ihania... Hienoja värityksiä ja rohkeita luonteita. Ei millään hennoisi laittaa niitä pois. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla bongaamatta sieltä mitään suosikkia, väkisinkin silmä aina etsii sitä yhtä ruskeaa, jossa on paljon valkoista ja harmaata.  Tai sitä kokoharmaata, jossa on hienoinen aavistus punaista ja keltaista....

Kanakuulumisia

Kanalassa on hieman uudistuksia. Tai tarkemmin kanojen rehustuksessa. Meillähän on kanat syöneet lähi-kauraa ja lähi-ohraa, mutta siihen se lähi onkin sitten loppunut. Munitusrehu on tullut kaupan pussista. Tämä geenimanipulaation aika laittoi miettimään asioita uusiksi (kyllä kirpaisi käydä maatalouskaupasta 40 kg:n rehupussi, jonka tuoteselostuksessa vasta kotona huomasin lukevan "geenimuunneltu soija").  

Nyt on kokeilussa kotoperäinen ruokinta. Ohran ja kauran lisäksi kanat tarvitsee eläin- ja kasvivalkuaista sekä viherrehua. Eläinvalkuainen on helposti hoidettu kun arkkupakastin on täynnä erilaisia lihoja koirille ja vuohesta saadaan kanoillekin piimää, mutta tuo kasvivalkuainen on ollut muka jotenkin ongelma. En tunne lähistöltä herneen tmv. tuottajia, eikä tee kyllä mieli kauheasti ajella pitkin maakuntaa milloin minkäkin ainesosan perässä.
Kunnes hermostuin pähkäilyyn, ja ostin ihan tavan kaupasta muutaman pussillisen hernettä, auringonkukan siemeniä sekä pellavansiementä. Nämä tehosekottimeen ja avot, kanasilla on kasvivalkuaissotku valmis! Tätä kauran ja ohran sekaan ja kaikki sekaisin ruokinta-automaatteihin. Ja menee kuin kuumille kiville.

Hjalmar-kukon tiukka katse.

Liha-/piimä-/ruuantähdepuurosta tulee siis eläinvalkuainen. Tähän on helppo lisätä kivennäisiä ja vitamiiniä tai vaikka valkosipulia tarpeen mukaan. Pakkasilla kannetaan lämpimät puurot joka päivä nokkien alle, mutta normaalisti mössö jaetaan muutaman kerran viikossa.
Viherrehua nyhdetään pihasta ämpärikaupalla niin kauan kuin sitä riittää. Sitten tyydytään kokonaisiin kaalinpäihin (mukavaa tekemistä kanasille, kun saa niitä nokkia), salaatteihin, kurkkuihin ja kuivaheinään. Saapa nähdä miten tulee sujumaan. Helpompaahan se toki on nakata pussista sapuskat kuppeihin, mutta ei tämä järjestely ainakaan toistaiseksi liikoja pääse rasittamaan.

"Joko sitä herkkupuuroa saa?"

Ettei tule harhaluuloja, niin mainitaan nyt vielä että edellämainittujen lisäksi kanat tarvitsevat kalkkia munien tuottamiseen, sekä soraa/karkeaa hiekkaa. Sora/hiekka toimii kivipiirassa hampaiden tavalla, jauhaen ruokaa pienemmäksi. Kesällä meillä ei ole soraa laisinkaan tarjolla, kanaset löytävät kyllä ulkoa tarvitsemansa, mutta talveksi sitä laitellaan pikku kuppeihin kanalaan. Soraa kuluu tosi vähän. Välillä tuntuukin, että rakeinen kanakalkki toimittaa myös soran virkaa.

Nuori kukkopoika, jonka piti päätyä pölkyn kautta ruokapöytään. Vaan oli niin komea ja hyvätapainen, että sai meiltä kodin ja nimekseen Piiparinen...

Syksyn ekat kukkopojatkin on nyt sitten päätyneet pakkaseen. Onneksi serkkupoika metsästää, joten hän on lupautunut hengenotto-puuhiin. Kerran olemme sen itse tehneet, ja tais mennä vähän ("vähän"...) vetistelyn puolelle koko homma. Kukot kyllä pääsivät kunniallisesti hengestään, mutta emäntä sai jonkinasteisia hengenahdistuksia... Olen kiitollinen, että voin tarjota hyvän ja lajityypillisen elämän kukkopojille, ja olen erittäin kiitollinen että joku muu ottaa ne pois päiviltä. Suutarit pysykööt lestissään.

Vielä riittää kukkopoikia teurastettavaksi, joten kaupan rääkättyyn höttöbroileriin ei tarvi hetkeen koskea. (Docventuresin erittämän Food,inc:in jälkeen nakkasin vielä yhdelle sinnikkäälle hautojalle 8 munaa alle, hautokoot sitten ja tehkööt meille lisää kukkopaisteja...)

Emokana ylpeänä päiväkävelyllä jälkeläistensä kanssa.

Kanasilla on alkanut sulkasato päivien pidentymisen myötä. Osa on jo ihan resupellen näköisiä, ja pyrstösulkien puuttuminen tekee niisstä hassun tynkiä. Valon vähentyminen aiheuttaa myös muninnan laskua. Kanat saavat pitää ansaittua taukoa, kunnes kaikilla on sulkapeite uusiutunut. Sitten aletaan pikkuhiljaa lisäilemään valoja kanalaan, ja muninta käynnistyilee.

Talvellahan nämä eivät ulkoile. Eivät, vaikka mahdollisuus siihen annettaisiinkin. Lumen tuloon tyssää ulkoilu, sitten tyydytään vain katselemaan ikkunasta tai avoimesta luukusta talvista maisemaa.

Kuoriutumisia

Alhot hautoo taas...! Tällä kertaa kaikki on mennyt tosi hyvin. Siirsin ensimmäisen emon tänään poikastensa kanssa upouuteen tipulaan. Saavat olla tipulassa keskenään siihen asti, että seuraavat alkaa kuoriutua.

Sekaparvessakin on hautomiskuumetta vankasti ilmassa. Laitoin yhdelle innokkaalle munat alle. Yritin valita kaikista isoimpia munia, toivoen että edes toinen vanhemmista on brahma. Näistä kuoriutuvat kukkotiput saavat jäädä kotiin kasvamaan. Pojat saa elää mukavan elämän juosten pitkin pihamaata, ja syksyllä ne laitetaan sitten pakkaseen.

Tämän kevään ensimmäiset tiput ovat jo isoja poikia.

Haudon, haudon, haudon

Itsepäinen Thelma

Kurkiniemessä haudotaan. Juuri kun iloittiin muninnan alkamisesta, läsähtää yks sun toinen rouva pannukakkuna pesään, ja taas jää munat saamatta.
Sinnikkäin oli Saima. Saima hautoi ja hautoi. Otin siltä aina munat pois ja illalla nosti orrelle nukkumaan, mutta eiköhän se aamulla ollut taas lättynä pesässä. Se hautoi tyhjääkin pesää semmosella tarmokkuudella, että laitoin sille 10 kpl munia alle. Olkoot. Hautokoot.

En olisi halunnut antaa munia alle vielä tässä vaiheessa. Olen varma, että kunnon pakkaset on vasta edessäpäin, enkä muutenkaan jaksaisi sitä poikasrumbaa vielä. Olisi nyt rauhassa nautittu seesteisestä ja mukavasta talvesta... Poikaset kun kumminkin aina tuottaa lisävaivaa ja huolta, vaikka kuinka emo itse hoitaisi ja olisi hyvä emo.

EdithPiaf on hyvä emo ja sinnikäs hautoja.

Kun yhden antaa hautoa, tarttuu se kuin rutto toisiin kanoihin. Louise, vanha munarosvo, alkoi omimaan Saiman pesää ja munia kun Saima oli hautonut reilun viikon. Yksi kehittymään lähtenyt muna oli jo mennyt pesätaistelun tuoksinnassa rikki. Kokeilin ensin siirtää Louisea pois, mutta eihän se auttanut. Luovutin, ja annoin Louiselle ihan omat munat, aloittakoot alusta sen sijaan että varastaisi toisen huolella hautomat munat.

Annoin Saimalle sen hautomat munat toiseen pesään. Mutta tilanne elää kanalassa koko ajan. Louisen "sisko" Thelmakin haluaa hautoa... Ja vanhemman oikeudella Thelma oli ajanut Saiman pois rakkaiden muniensa päältä, ja ominut pesän itselleen. Ja taas Saima-rukka hautoo tyhjää pesää...

Saima haluaisi vain hautoa.

Saapa nähdä mitä tästä vielä tulee. Thelma ja Louise on sellainen parivaljakko, että ne hautoo aina yhtä aikaa. Kuoriutuneet poikaset ne hoitaa yhdessä, siinä ei aleta erittelemään että mikä on sinun ja mikä minun... (Sinänsä jännä, koska ostin nämä kaksi kanaa säilyttäjältä, ja ne siis tulivat yhdessä meille. Onko kanoilla siis tämmösiä kauan kestäviä kumppanuussuhteita?)
Kunhan nyt Saima valitsisi jonkin pesän omakseen, laittaisin sille sen alkuperäiset munat. Se on kumminkin kovaa hommaa kanalla tuo hautominen, mielellään sitä raskaan uurastuksen palkitsisi.

Kanahan hautoo sen kolme viikkoa. Makaa läsöttää pesässä munien päällä päivästä toiseen. Kerran päivässä käy hätäseen syömässä, juomassa, ottamassa vähän turvekylpyä ja venyttelemässä orrella. Sitten kiiruusti pesään munien luo, etteivät pääse kylmettymään.
Jotkut kanat ovat niin itsepintaisia (vieteiltään siis voimakkaita, mikä tietysti on lajin säilymisen kannalta erittäin hyvä asia), että saattavat hautoa tyhjää pesää vaikka kuinka kauan, jopa näännyksiin asti. Muutaman kerran olen tehnyt niin, että olen antanut hautoa tyhjää pesää. Moni kana on itse luovuttanut, kun aloittamisesta on kulunut reilu kolme viikkoa. Jos ei luovuta, laitan sitten munat alle.
Toisaalta, tämän kanaparvensa kun on oppinut jo tuntemaa, tietää kuka ei tule luovuttamaan. Silloin sitä lykkää suosiolla heti vaan munat alle ja onnittelee kolmen viikon päästä perheenlisäyksestä...

Kurkiniemen uusimmat asukkaat

Mustavoittoinen kana, peruspunainen kana, harmaavoittoinen kana sekä komea harmaa kukkopoika.

Olemme saaneet alhoparveemme täydennystä. Siitosmunista kuoriutui kolme kanaa ja viisi kukkoa. Kanat jäivät tietysti kotiin, ja kukoista yksi hieno ruskea. Nämä ovat lähtöisin Sastamalasta. Ja eilen toimme mukanamme pohjoisesta kolme kaunista kananeitoa sekä yhden harmaan kukkopojan, ylä- ja alakuvassa tämä porukka.
Uudet tulokkaat saivat viettää yönsä omassa yksiössän, ja seuraavana aamuna pääsivät (joutuivat?) uuteen parveensa. Kanat sujahtivat uuteen parveen hienosti, kukko-rukka sai vähän kylmempää kyytiä aikuiselta Hjalmar-kukoltamme. Hjalmar ei kumminkaan kurmoottanut mitenkään pahasti, olipahan vain äärimmäisen hämmentynyt parveen lehahtaneesta ilmiselvästä kukkopojasta. Vähän se sitä ajatti ja teki selväksi, että kuka on kukko tunkiolla.

 Kanalassa on muutamia piilopaikkoja tulokkaille, on kuusenoksia roikkumassa alimmilta orsilta ja juuttisäkkiä suojaseinänä. Toivottavasti pikkukukko tajuaa olevansa Hjalmarin reviirillä, ja Hjalmar antaa kukon olla tehtyään asemansa selväksi. Nähtäväksi jää.
Siitosmunista kuoriutuneilla ei tätä ongelmaa vielä ainakaan ole, koskapa ovat kuoriutuneet Hjalmarin parvessa.

Hieno harmaavoittoinen Olga edessä, mustakuvioinen Orvokki vieressään, takana punainen Onerva ja Oula.kukko

Nimiä mietimme kovasti, ja siitosmunista kuoriutuneen kukon nimeksi tuli Pauli, koskapa on Paulilta lähtöisin. Kanat ovat kaikki P-alkuisia, ihan jotta pysyy muistissa kuka on mistäkin. Paulin kanat ovat Pirjo, Pirkko ja Pirita. Vielä ei ole päätetty, kuka on kuka.

Harmaa kukkopoika sai nimekseen Oula, koskapa on Oulun seutuvilta kotoisin. Kanoista harmaavoittoinen on Olga, mustakuvioinen Orvokki ja punainen Onerva.

Paulin pikkukanoja.

Kävin aamulla antamassa kanoille ruuat ja tarkistamassa tilanteen, ja ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Uudet tulokkaat pönöttivät pesien katolla ja ihmettelivät muuttunutta eloaan. Heiteltyäni kaura-ohra seokset pehkuihin, lehahtivat ne hienosti kuusenoksien taakse piiloon syömään.

Ja kaikki astutettavaksi aiotut lampaatkin on nyt astutettu. Kahdeksan laitettiin pässeille tänäkin vuonna, kaksi suomenlammasta ja loput harmaksia. Ja kutuista molemmat ovat ilmeisesti kantavia. Irmeli luvan kanssa, Valpuri yhden illan kielletystä suhteesta... Luukas-pukki oli päässyt loppusyksystä murtautumaan tyttöjen laitumelle (viimeisenä laidunpäivänä!). En arvannut Valpurin olevan kiimassa silloin, mutta ilmeisesti on ollut nyt sitten kumminkin, koskapa kiimoja ei ole sen koommin tullut. Vaan eipä tuo haittaa, kilit on aivan mahdottoman ihania, mukava että niitä hurjia riiviöitä on tulossa tälle kummulle enemmänkin.