Kesä

Kesän alku. Lämmin ja ihana, mitä ei olisi heti uskonut. Toukokuun lopulla vielä tuli yhtäkkiä lunta ja räntää, oli kylmä ja tuntui että kesä on ihan varmasti peruttu.
No onneksi ei kuitenkaan ollut. Ihan yhtäkkiä tulikin kesä, saatiin aurinkoa ja lämpöä.
Meillä on pieni uimaranta ihan lähellä. Siellä polskittiin lähes joka ilta.

Oma poika ja pikkuserkkunsa läheisellä uimarannalla.

Ihana Hangon aurinko ja ihana ranta.

Sitten tuli taas kylmää, mutta onneksi ei enää lunta. Me pakattiin tukilapset (kaksi poikaa, 4 ja 6 vuotiaat) ja oma porukka koirineen kaikkineen autoon, ja suunnistettiin Hankoon. Autossa oli tiivis tunnelma... Onneksi saatiin hienot lomakelit, sateisiin tuli aukko ja lämpötila kohosi.
Kaksi yötä oltiin paikallisella leirintäalueella. Tarkoituksena oli stressitön ja aikatauluton loma, ihan vain biitsillä hengaamista ja kaupungilla pyörimistä. Luontoa, merta, rauhaa, yhdessäoloa. Ei mitään härveliä, hilavitkutinta, paikasta toiseen juoksemista tai ylivirittynyttä kaahailua.
Onnistuttiin.

Siellä jossain minä ja koirat.

Oli tosi mukava loma.
Aamuisin pojat säntäsivät leirintäalueen pomppulinnoihin (niitä oli ruhtinaalliset kolme kappaletta!). Siitä sitten rantsuun. Meressä likoamisen jälkeen vähän lepoa ja taas rantsuun tai pompulinnoihin. Yhtenä päivänä käytiin Hangon keskustassa kävelemässä. Siellä oli kiva leikkipuisto, jossa jätkät viihtyi.
Ja tulihan todettua, että jos ei anna valmiita leluja, pääsee mielikuvitus valloilleen. Meillä ei ollut ulkoleluja mukana (vesilelut oli, ei muuta), mutta ei se haitannut. Pojat keksi itse lelut mm. kaarnoista, kepeistä ja kannonjämästä... Myöskään mitään digivehkeitä ei ollut mukana.

Mökkivahdit.

Reissun jälkeen saatiin uus vahvistus pupupporukkaan. Viimeinkin sain suurihopeanaaraan. Tarkoitus on poi'ittaa se keväällä. Josko saataisiin parempaa kasvua lihapupuihin.

Suurihopeatyttö Villaverstaan Ratkiriemu eli Riemu

Meidän ihana Pörröturkki-angoraoika muutti uuteen kotiin. Juuri ennen muuttoa laitoin yhden angoraneidin Pörröturkin kanssa heilastelemaan. Haaveissa oli saada yks Pörröturkin värinen naaraspupu... Ja näyttäisi, että haave jopa toteutuu. Poikasia tuli kaksi, joista toinen on aivan Pörröturkin värinen, ja mitä ilmeisimmin tyttö!

Pörröturkin toivottu jälkeläinen.

Juhannusta vietettiin kaupungissa. Ilma oli kuten juhannuksena kuuluukin. Rakeita ei sentään tullut kuten edellispäivinä, mutta sopivan viileää kuitenkin oli (+12). Oli oikein mukava ja erilainen juhannus. Kylillä hengailun jälkeen käytiin parissa tapahtumassa, oli makkaranpaistoa, vohveleita, pihapelejä, ihmisiä, tuttuja. Poika osallistui ihailtavasti erilaisiin aktiviteetteihin, reipas jätkä.

Eläväämusiikkia ihmettelemässä.

Juhannuskokko.

Joikun leikkauksesta tuli jo 7 viikkoa, huomenna on kontrolliröntgen. Vielähän se seistessään keventää paljonkin, mutta käyttää jalkaansa tosi hyvin. Pieniä matkoja ollaan jo ravattukin, pihassa tehdään pujottelua ja kahdeksikkoa, paljon ollaan kävelty metsissä ja pelloilla. Käydään päivittäin pari 30-40 min lenkkiä, ja sen lisäksi pikkukävelyjä omassa metsässä. Joiku liikkuu 8 metrin flexissä, vapaaksi en vielä ole sitä uskaltanut päästää, mitä nyt pihassa valvotusti vähän.
Mieli koiralla on erittäin iloinen ja aktiivinen, poika leikkisi ja peuhaisi oikein mielellään.

Joiku ja Runne peltolenkillä.

Pitkästä aikaa myös kanaparveen on tullut lisäystä. Ostin brahmakukon. Aivan ihanan uljaan ja kesyn Kukkelin (meidän 5v nimeämä...). Kukkeli saa olla nuorten patakukkojen ja -kanojen kanssa nyt hetken aikaa. Nuoriso saa paremmin syötyä, kun ei ole aikuiset päsmäröimässä. Laitettiin teurasporukalle hyvät tilat entiseen pässilään, on tilaa niin sisällä kuin ulkonakin. Tästä porukasta on tarkoitus jättää muutama kananeito kotiin, Kukkelille tyttöystäväksi.

Etualalla Kukkeli, taustalla brahma- ja jättikochinnuorisoa.

Pääsiäistouhuja

Ei saatu pääsiäiskaritsaa, mutta pääsiäistiput ne vaan kasvaa. Ihania pikkualhoja ja upeita sulkajalkajättejä. On ne vaan aika mörssäreitä nuo jätit, kun alhotipuihin vertaa. Nyt ei ollut tarkoitus kasvattaa näitä myyntiin, vaan ihan itselle lihoiksi. Meillähän oli viime vuonna se karsea flunssaepisodi kanoilla, ja varsinkin 9-10 viikkoa vanhoilla tipuilla. Aion odotella, että tiput ylittävät tuon iän. Jos mitään kummempaa ei tule/ole, sitten uskallan jokusen tipun halukkaille myydäkin, mutta en ennen sitä.

Tallipihallakin oltiin Muten kanssa. Ja pojan. Isäntä oli reissussa pääsiäisen, ja me pojan kanssa kaksin kotona. Oli tarkoitus laittaa poika hoitoon Tallipiha-vierailun ajaksi, mutta hoitopaikassa oltiinkin kipeinä. Eli ei muuta kuin vuohi ja poika autoon, ja menoksi.
Onneksi otettiin pojalle traktori mukaan, ja vuohelle kuivattua ruisleipää... Poika jaksoi olla tosi hyvin, olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Kolme tuntia, eikä mitään ongelmaa. Isoveljensä kävi paikalla niin, että kävivät pojan kanssa syömässä vohveleita. Ihana isoveli, kun ehti kiireiltään tulla.

Mute sen sijaan ei ollut yhtä ongelmitta. Sitä kovasti ujostutti ja pelotti ihmiset ja kaupungin hälinä. Ei puhettakaan, että olisi antanut ihmisten suosiolla rapsuttaa. Se säikkyi yhtäkkisiä ääniä ja nopeita liikkeitä. Se piileskeli minun selän takana, jos joku halusi tulla lähelle.
Eli se oli sitten Muten ensimmäinen ja viimeinen kerta ihmisten ilmoilla. Turha sitä on stressata, jos ei tilanteesta tykkää. Tästä lähtien hommaa saa hoidella Martta (tai Nasta...). Martta tykkäsi olla huomion keskipisteenä, oli kuin kotonaan kun kerran kävi Tallipihalla.

Aamulehden kuva, tekivät nettilehteen pikku jutun. Minulla kahvimuki kädessä, nauratti...

Sain myös aivan ihastuttavan pääsiäispäivällisen. Oikein oli pöytään katettu sillä aikaa, kun ruokin lampolassa eläimiä. Kertakaikkinen herrasmies, tuo pieni 3v.

Pieni herrasmies oli myös mukana, kun laittelin lampolaan karitsointikarsinoita. Touhusi välillä ulkona juttujaan, mutta tuli sitten yhtäkkiä kysymään, että "äiti, tarvitko apua?". Aika ihana.

Lampaista Tyyne ja Justiina ovat nyt sitten omissa karsinoissaan. Tyyneä kävin jo aamuyöstä katsomassa, kun näytti iltatarkistuksella, että synnytys olisi pikkuhiljaa käynnistymässä. Tyynellähän oli se karitointihalvaus. Ei ole uusinut sen kerran jälkeen, olen lisännyt ruokaan vähän melassia energiaa antamaan, ja vähän kalkkia joka ruuan yhteyteen. Huolimatta siitä, että niillä on nyt lampolassa oma kalkkiastia.
Justiinan eka (ja viimeisin) synnytys oli vaikea, karitsa oli virheasennossa. Sain auttaa sitä, ja Justiina oli aivan poikki. Se oli aika kipeä jo ennen synnytystä, kuopi paljon ja oli levoton.
Huomaan, että se on kipeä taaskin. Se vähän kuopi jo vajaa viikko sitten, seisoskelee kipeän näköisenä jalkaa välillä vaihtaen. Ei se koko aikaa kipeän näköinen ole, syö ja juo ihan normaalisti ja on aktiivinen, mutta välillä selvästi näkee, että nyt sattuu.