Pääsiäistouhuja

Ei saatu pääsiäiskaritsaa, mutta pääsiäistiput ne vaan kasvaa. Ihania pikkualhoja ja upeita sulkajalkajättejä. On ne vaan aika mörssäreitä nuo jätit, kun alhotipuihin vertaa. Nyt ei ollut tarkoitus kasvattaa näitä myyntiin, vaan ihan itselle lihoiksi. Meillähän oli viime vuonna se karsea flunssaepisodi kanoilla, ja varsinkin 9-10 viikkoa vanhoilla tipuilla. Aion odotella, että tiput ylittävät tuon iän. Jos mitään kummempaa ei tule/ole, sitten uskallan jokusen tipun halukkaille myydäkin, mutta en ennen sitä.

Tallipihallakin oltiin Muten kanssa. Ja pojan. Isäntä oli reissussa pääsiäisen, ja me pojan kanssa kaksin kotona. Oli tarkoitus laittaa poika hoitoon Tallipiha-vierailun ajaksi, mutta hoitopaikassa oltiinkin kipeinä. Eli ei muuta kuin vuohi ja poika autoon, ja menoksi.
Onneksi otettiin pojalle traktori mukaan, ja vuohelle kuivattua ruisleipää... Poika jaksoi olla tosi hyvin, olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Kolme tuntia, eikä mitään ongelmaa. Isoveljensä kävi paikalla niin, että kävivät pojan kanssa syömässä vohveleita. Ihana isoveli, kun ehti kiireiltään tulla.

Mute sen sijaan ei ollut yhtä ongelmitta. Sitä kovasti ujostutti ja pelotti ihmiset ja kaupungin hälinä. Ei puhettakaan, että olisi antanut ihmisten suosiolla rapsuttaa. Se säikkyi yhtäkkisiä ääniä ja nopeita liikkeitä. Se piileskeli minun selän takana, jos joku halusi tulla lähelle.
Eli se oli sitten Muten ensimmäinen ja viimeinen kerta ihmisten ilmoilla. Turha sitä on stressata, jos ei tilanteesta tykkää. Tästä lähtien hommaa saa hoidella Martta (tai Nasta...). Martta tykkäsi olla huomion keskipisteenä, oli kuin kotonaan kun kerran kävi Tallipihalla.

Aamulehden kuva, tekivät nettilehteen pikku jutun. Minulla kahvimuki kädessä, nauratti...

Sain myös aivan ihastuttavan pääsiäispäivällisen. Oikein oli pöytään katettu sillä aikaa, kun ruokin lampolassa eläimiä. Kertakaikkinen herrasmies, tuo pieni 3v.

Pieni herrasmies oli myös mukana, kun laittelin lampolaan karitsointikarsinoita. Touhusi välillä ulkona juttujaan, mutta tuli sitten yhtäkkiä kysymään, että "äiti, tarvitko apua?". Aika ihana.

Lampaista Tyyne ja Justiina ovat nyt sitten omissa karsinoissaan. Tyyneä kävin jo aamuyöstä katsomassa, kun näytti iltatarkistuksella, että synnytys olisi pikkuhiljaa käynnistymässä. Tyynellähän oli se karitointihalvaus. Ei ole uusinut sen kerran jälkeen, olen lisännyt ruokaan vähän melassia energiaa antamaan, ja vähän kalkkia joka ruuan yhteyteen. Huolimatta siitä, että niillä on nyt lampolassa oma kalkkiastia.
Justiinan eka (ja viimeisin) synnytys oli vaikea, karitsa oli virheasennossa. Sain auttaa sitä, ja Justiina oli aivan poikki. Se oli aika kipeä jo ennen synnytystä, kuopi paljon ja oli levoton.
Huomaan, että se on kipeä taaskin. Se vähän kuopi jo vajaa viikko sitten, seisoskelee kipeän näköisenä jalkaa välillä vaihtaen. Ei se koko aikaa kipeän näköinen ole, syö ja juo ihan normaalisti ja on aktiivinen, mutta välillä selvästi näkee, että nyt sattuu.

Rauhallista pääsiäistä!

Kurkiniemessä jännätään, saadaanko pääsiäiseksi karitsoita, vai meneekö ensi viikolle ensimmäiset karitsoinnit. Tyyne jo kovasti eilen puuskutteli, on varmasti jo vaikea olla valtavan vatsansa kanssa.

Pikkupuput kasvavat hurjaa kyytiä, ja onpa uusi pesuekin kasvamassa. Pella-emo synnytti pian pari viikkoa sitten neljä poikasta sekin. Saapa nähdä, koska uudet tulokkaat näyttäytyvät pesän ulkopuolella.

Pääsiäistipujakin saatiin. Alhojen puolelle kuoriutui 9 tipua, vähän sekalaista sakkia tällä kertaa. Osa on alhoja, osan munista otin jättien puolelta, siis brahmojen ja jättikochinien jälkeläisiä.

Me Kurkiniemestä toivotellaan rauhallista pääsiäistä kaikille!

Pahin takanapäin

Irja-harmas ja lapset

Nyt on sitten karitsoinneista aiheutuva suurin työ takanapäin. En ole enää pullotellut ketään, kun emoilta tulee maitoa hyvin ja karitsat ovat tyytyväisiä. En ole myöskään nyt hetkeen punninnut ketään. Karitsointikarsinat on purettu ja karitsoille laitettu karitsakammari jossa on ruokaa ja vettä koko ajan tarjolla.

Tänään oli aivan ihana auringonpaiste (kuvat on muutaman päivän takaisia), ja kyllä se vaan on mahtavaa katella pikkuisia karitsoja, jotka kiitää kuin siivet selässään ja pelkkää elämisenrieua täynnä.
Iltatarkistuksella voiko olla hellyttävämpää näkyä, kuin karitsat makuulla puhtailla, kuivilla pahnoilla vierivieressä raukeina ja tyytyväisinä?

Jonin ihanat kaksoset. Näitä on vaikea olla jättämättä kotiin.

Meillään vaihtuu suomenlammaspässi. Meidän ihana Juuso kehittelee talipaiseita. Viime kesänä taistelin yhden kanssa. Sitä ei millään meinannut saada umpeen, vaan kärpäset yritti koko ajan pesiä haavaan. Päätettiin, että jos Juuso tekee niitä vielä lisää, on Juuson aika mennä. Ja ikävä kyllä se on tässä talven aikana tehnyt nyt kaksi paisetta. Ne on semmosia tolkuttoman isoja, parin nyrkin kokoisia. Puhjetessaan niistä valuu tolkuttoman paljon majoneesin näköistä mähnää. Vähän kuin isoja finnejä olisivat. Eivät sinänsä ole vaarallisia lampaalle.

Marjatan tytöt muuttavat Valkeakoskelle.

Tilalle tarvitaan siis uusi pässi. Tästä syystä voin jättää kotiin pari Juuson jälkeläistä. Valinta on vaikea. Tiluksille jäänee Jumin musta karitsa (villan värin takia, mustia lampaita meillä ei ole kuin kaksi ennestään) Mustikka, sekä Liinan mäyräkaritsa Martta.

Masi-poika pääsee Parkanoon ja saa ihania tyttöystäviä.

Kainuunharmaksiakin tekee mieli jättää kotiin. Jos vaan vaihtokaupat onnistuu, lähtee ihana mäyräpässi Masi Parkanoon, ja tilalle tulee kainuunharmaspässikaritsa. Emme kuitenkaan luovu nykyisestä harmaspässi Aatusta, lisätään vaan pässejäkin yhdellä...

Irjan kauniskasvoinen uuhikaritsa. Tätäkin on vaikea olla jättämättä kotiin.

Muutokset ei lopu tähän. Komealla Siiri-harmaksella on siis krooninen utaretulehdus. Poistoon pitää laittaa. Hyi mikä ajatus. Siiri on ihana. Pahaääninen, mutta rauhallinen ja mukava lammas. Erittäin hyvä emo, ja tehnyt hyvän kokoisia ja elinvoimaisia karitsoja. En millään haluaisi luopua Siiristä, mutta tilat on rajalliset. Tulee olemaan tosi ikävä reissu teurastamoon kesän alussa, kun kyytissä on sekä Juuso että Siiri.

Liinan mäyrätyttö. Tämä jää kotiin.

Vuohetkin lisääntyy. Luukas-pukki saa pikkukaverin. Luukas on ollut yksinään, mutta sillä on ollut kutut ihan näköpiirissä viereisellä laitumella, ja lampolassa naapureina on pässit. Nyt on kuitenkin tarkoitus tehä Luukakselle uusi laidun, jossa ei ole kavereita ihan vieressä. Hyvä on silläkin olla lajitoveri samalla laitumella.

Iinan uuhikolmoset.  Pandasilmä jää kotiin.

Kanalakuuluiset on jääneet ihan karitsaelon jalkoihin. Kanalassakin on jälkikasvua. Haudonnat on tuottaneet tulosta, ja tipuja on kuoriutunut. Vielä on sitkeitä emoja, jotka haluavat omia tipusia. Näille laitetaan myös munat alle. Munantuotanto on tipahtanut roimasti siitä, missä se vuodenvaihteessa käväs. Alhoilta ei ainakaan lisääntymisviettiä puutu...

Kuoriutumisia

Alhot hautoo taas...! Tällä kertaa kaikki on mennyt tosi hyvin. Siirsin ensimmäisen emon tänään poikastensa kanssa upouuteen tipulaan. Saavat olla tipulassa keskenään siihen asti, että seuraavat alkaa kuoriutua.

Sekaparvessakin on hautomiskuumetta vankasti ilmassa. Laitoin yhdelle innokkaalle munat alle. Yritin valita kaikista isoimpia munia, toivoen että edes toinen vanhemmista on brahma. Näistä kuoriutuvat kukkotiput saavat jäädä kotiin kasvamaan. Pojat saa elää mukavan elämän juosten pitkin pihamaata, ja syksyllä ne laitetaan sitten pakkaseen.

Tämän kevään ensimmäiset tiput ovat jo isoja poikia.

Kevät tulee

"Älä kuorsaa siinä"? Harmaahapset päiväunilla hyvän metsälenkin jälkeen.

Viikko on kulunut Valpurin lasketusta ajasta. Mitään ei ole tapahtunut. Kuttu on ehkä hivenen pyöreä, mutta voi johtua ruuastakin. On ollut aika vahvalla ruokinnalla, onhan ollut oletuksena että sillä on kilit vatsassa kasvatettavana. Kuttu on edelleen normaali oma itsensä. Syö hyvin, märehtii hyvin ja on muutenkin eloisa.
Reilun viikon päästä on suomenlammas Tyynellä laskettu aika. Se on oikea tankki, hurjan pullea. Jänskättää, hyvässä ja pahassa.

Tipurintamalla taas huonoja uutisia. Kaksi on joukosta poissa. Yksi pieni rääpäle, jota vähän uumoilinkin, ettei kaikki ole kunnossa. Se ei kasvanut kunnolla, piipitti koko ajan ja oli vähän eksyneen oloinen. Niinpä se löytyi sitten hengettömänä eräänä aamuna. Mutta niin löytyi myös ihan terhakas ja elinvoimainen pikkutipukin! Näytti, että sillä olisi niskat poikki, oli ihan vetelä. Siis kuusi enää jäljellä! Uskomatonta, ikinä aiemmin ei ole ollut poikaskuolleisuus mitään tällaista. Toivottavasti seuraavat haudonnat sujuu jo paremmin. Sekaparven puolella alhorouva on asettunut mukavasti pesään läsöttämään... Se saa brahmanmunia alleen. Ei rotupuhtaita, kun ei ole puhtaita munia, mutta ainakin emo on brahma. 
Ilmeisesti olemme kumminkin päässeet rotasta eroon. Kylmän viileästi laitoin myrkyt kanalaan. Eipähän varastele enää munia eikä syö tipuja.

Kevättä on kovasti ilmassa. Päivät ovat olleet aurinkoisia, mutta öisin on pakastunut. Lintulaudalla käy kova kuhina, kun kylmän yön jälkeen tankataan. Ihania hiihtokelejä, kantohanget. Putket olivat ensimmäistä kertaa tälle talvelle jäässä. Onneksi aukesivat todella nopeasti. Siemeniä laitetaan itämään, kasvimaata suunnitellaan. Listataan kaikki kevään työt, laitetaan tekemiset jonkinlaiseen järjestykseen.
Kutkuttavaa aikaa tämä kevät.

Terhakkaat tiput

Vaikka lähtö haudonnoille ja tipuille olikin huono, on tämän hetkinen tilanne erittäin hyvä. Kanalassa vilistää kahdeksan terhakkaa ja reipasta kananpoikasta.
Ylläolevassa kuvassa on tipujen ruokailuhäkki. Sinne on pari kulkuaukkoa, ja tiput ovat oppineet käyttämään niitä hyvin. Häkin tarkoitus on pitää tipujen saatavilla koko ajan ruokaa. Kulkuaukot on just sen verran isoja, että tiput mahtuu mutta kanat ei. Kanan kaula venyy ja yltää yllättän pitkälle, joka täytyy ottaa kulkuaukkojen suunnittelussa huomioon... Ei ole tarkoitus, että kanat vetelevät tipujen ruuat parempiin nokkiin.

Näillä kahdeksalla tipulla on älytön määrä emoja. On oikeita emoja ja sitten wanna-be emoja. Nämä wanna-be emot ovat oikein hyviä emoja, jo vähän vanhempia konkareita. Niillä oli kova haudontavietti, mutta en antanut niille munia alle. Niinpä ne sitten sujahtivat huolehtijan rooleihinsa mutkattomasti, kun tipuja alkoi kuoriutumaan.
Toisinaan se aiheuttaa vähän nokkapokkaa, mutta ei mitään suurta draamaa kumminkaan.

Yläkuvassa on Saima ja tipunsa. Saima on ensikertalainen. Saima aloitti koko tämän haudontabuumin. Sille kuoriutui neljä tipua, joista on jäljellä enää yksi. Tämä yksi tipu saa erinomaista huolenpitoa, Saima on tosi hyvä emo. Ne menevät kylki kyljessä pitkin kanalaa, ja Saima opettaa tipulle millaista on olla kana. Melkein tulee jo toivo, että tipu olisi kana ja sen voisi jättää kotikanalaan...
Lupasin kyllä itselleni, että yhtään ei aleta tähän "onpa ihana, voinko pitää sen!" -juttuun tänä vuonna ollenkaan. Katsotaan nyt. Jos hyvin käy, Saiman tipu on kukko ja se saa hyvän kodin jonkun kanaparven vartijana.

Epäonnea haudonnoissa

Tipuja on alkanut syntymään. Mitä lähemmäksi kuoriutumispäivä tuli, sitä innokkaammaksi kävin. Mukava saada taas tipusia!
Mutta mutta. Onpa ollut epäonnea näiden kanssa. Ensin kuoriutui viisi ihanaa alhotipua nuorelle Saima-emolle. Kaikki meni hyvin. Tiput olivat emonsa kanssa pari päivää pesässä, kunnes laitoin ne isoon häkkiin. Siellä olivat muutaman päivän, ja sitten avasin häkin luukut että saavat tulla ja mennä.

Tipuja katsellessani huomasin yhden rääpäleen. Sillä ei ollut juurikaan pyrstöä (edes sitä pientä), se seistä tönötti aika paljon paikoillaan ja silmät kiinni piipitti. Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna löysin sen kuolleena kanalan lattialta.
Neljä jäljellä. Elinvoimaisia, terhakkaita. Kunnes... Nuori emo oli ottanut tavaksi viedä jälkikasvunsa yöksi yhdenlaiseen pesään, nimittäin tuhkakylpyastiaan. Meillä on autonrenkaassa tuhkaa ja turvetta, kanat on aivan tohkeissaan tästä kylpypaikasta. En tiedä miten se on käynyt, mutta niin vain löysin yks aamu yhden keltaisista tipuista puoliksi autonrenkaan alta. Jotenkin se oli sinne litistynyt ja tukehtunut. Kolme jäljellä.

Olin jättänyt tipuille ruokintapaikaksi ison kaninhäkin. Se on ollut tipulana jo useamman vuoden. Ideana on, että jätän häkkiin pienen kulkuaukon, josta tiput pääsee syömään ruokaansa, mutta rohmut kanat ei. Näin tipuilla on koko ajan ruokaa ja vettä tarjolla.
Iltatarkastukselle mennessäni huomasin, että kaksi tipua oli jäänyt päällekäin puristuksiin häkin kaltereihin! Olivat yrittäneet emon luokse kaltereiden välistä, mutta olivat jääneet "hartioistaan" kiinni. Sain toisen, päälimmäisen tipun melko vaivattomasti irti, ja se kipitti heti emon suojiin.
Toista tipua sai hetken irrotella. Se oli ihan veltto. Silmät oli kiinni eikä ääntäkään päästänyt. Luulin, että se oli kuollut. Hieroin sitä kumminkin ja annoin tekohengitystä. Lämmitin sitä käsieni välissä ja laitoin lämpölampun alle lämpenemään (sen jalat olivat ihan kylmät).
Ja voi ihmettä, tipu virkosi! Ensin kuului ihan pieni "piip", sitten vähän isompi ja sitten avautuivat jo silmätkin. Hetken mietin, olisiko parempi ottaa se sisälle virkoamaan, mutta päätin että emo saa hoitaa. Kun tipu oli terhakkaasti silmät avoinna ja huusi emonsa perään, laitoin sen emon siiven alle. Seuraavana aamuna se touhusi muiden mukana hyvinkin terhakkaasti. Oli tosi tyytyväinen ja iloinen.

Naapurihäkissä, alho-brahmaparvessa, oli myös emoja hautomassa. Kolmella oli munat alla. Samoihin aikoihin kanalaan ilmestyi kutsumaton ja hyvin ei toivottu vieras (toivottavasti on vain yksikössä, ei monikossa). Nimittäin rotta. Se on tehnyt pehkuun käytäviä ja surukseni huomasin, että se käy varastamassa hautovien emojen alta munia!
Loppujen lopuksi jäljelle jäi kaksi kehittymään lähtenyttä munaa. Että otti pattiin! Mutta surullisinta oli, ettei nämäkään tiput saaneet jatkaa elämää. Kanat hautoivat pesintäkoppien päälle pahvilaatikkoon tehdyssä pesässä. En todellakaan ollut huomannut, että laatikkoon oli tullut pieni repeämä seinään. Ja miten huonoa tuuria voi olla, että molemmat kuoriutuneet tiput olivat pudonneet reiästä lattialle! Ihanat, rotevat brahmatiput! Toinen oli ihan vastakuoriutunut, märkä ja kylmä. Toisella oli jo kuivunut untuvapeite. Emot (näitä hautoi siis kaksi emoa yhdessä) olivat sinnikkäästi pesässä. Melkein kyllä itku tuli, kun näin tiput lattialla.

Hjalmar-kukko pitää huolta omistaan

Eikä vastoinkäymiset tähän loppuneet. Se pikkuinen urhea tipu, jonka pelastin kaltereiden välistä, oli kuollut eilen. Iltatarkistuksella näin sen makaavan kylmänä lattialla. Ottaa niin paljon pattiin, että tulee olo heittää hanskat naulaan. Todeta, ettei yhtään tipua enää tälle mäelle.
Kanalassa on nyt siis jäljellä 8 tipua kolmella emolla. Vielä on kuoriutumatta muutama muna. Saa nähdä.