Elämä asettuu uomiisa

Pikkuhiljaa alkaa elämä asettua uomiinsa. Osa kukkopojista, kalkkunat ja Luukas-pukki kohtasivat päivänsä lauantaina. Kaikki meni tosi hienosti. Metsästävä ystäväpariskunta tuli hoitamaan teurastukset ja pukin leikkuun, yhdessä  sitten availimme siipikarjan, ja laitoimme riippumaan. Luukaskin sai lähteä omalla kotipihalla pää kauraämpärissä. Voiko parempaa loppua olla?

Luukas

Pikkujätkät (-pukit) Mute ja Morrison olivat vähän ihmeissään, kun Päällikkö lähti. Kulkivat aidanviertä ja mäkättivät hieman. Mutta nytpä ne jo ovat lampolassa nekin, ja ihan eri mäkätykset on mielessä. Pukkipojat ovat seinänaapureita kuttujen kanssa, ja saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Armotonta nujakointia on ainakin tämä ensimmäinen lampolavuorokausi ollut. Jos meno ei tuosta rauhoitu, vaan pojat stressaa kutuista koko ajan, pitänee harkita josko ne palautuisivat takaisin laitumelleen. Sielä niillä kumminkin on vanha lantala suojana, ei niillä sielä huono ole olla. Päinvastoin. Itseäni ajatellen olis vaan helpompaa ja mukavampaa ruokkia ja huoltaa ne yhteen paikkaan, eikä juosta pitkin pihoja.

Pukkipoika Mute

Tuo pitkin pihoja juokseminen alkoi jo ihan tosissaan tympiä. Loppusyksyt on aina vähän semmosta, että porukka on ihan hajallaan pitkin tiluksia. Tuossa oli pahimmillaan 7 eri paikkaa, johon viedä heinät, kaurat, puurot, kuivikkeet, vedet ja tämä pari kertaa päivässä. Päivien lyhenemisen myötä myös oma ajankäyttö piti ajatella uudelleen, tuntui että elämä on yhtä elukoiden ruokkimista ja huoltoa, ja jossain välissä pitäis ehtiä koirakin lenkkeilyttämään ja lapsen kanssa leikkimään, kotitöistä puhumattakaan... Helposti tulee ressi...

Morrison

Pässipojat lähti viimeiselle matkalleen eilen. Samassa kyytissä meni nyt sitten Meri ja Milja, ihanat uuhikaritsat. Milja oli vielä laidunkauden jälkeen vähän arahko, mutta Meri alkoi jo tosissaan reipastumaan. Tuli syliin istumaan ja nykimään takinliepeistä. Piti ihan oikeasti laittaa stoppi lampolassa istuskelulle, kun tajusin että teuraaksi joutuvat.
Mutta semmostahan se on. Saadaan sieltä nyt ainakin kauniit taljat ja hyvää lihaa. Lihasta puheenollen, onpa mahtista kun on pakkanen pullollaan kukon- ja kalkkunanlihaa, ja Joikullekin paljon luita kaluttavana sekä herkullista vuohenlihaa ja sisäelimiä. Pelkkiä kalkkunafileitä oli kutakuinkin 7 kg, siihen päälle koivet ja muu liha, joka jauhettiin jauhelihaksi. Ei hullumpaa.

Pahin takanapäin

Irja-harmas ja lapset

Nyt on sitten karitsoinneista aiheutuva suurin työ takanapäin. En ole enää pullotellut ketään, kun emoilta tulee maitoa hyvin ja karitsat ovat tyytyväisiä. En ole myöskään nyt hetkeen punninnut ketään. Karitsointikarsinat on purettu ja karitsoille laitettu karitsakammari jossa on ruokaa ja vettä koko ajan tarjolla.

Tänään oli aivan ihana auringonpaiste (kuvat on muutaman päivän takaisia), ja kyllä se vaan on mahtavaa katella pikkuisia karitsoja, jotka kiitää kuin siivet selässään ja pelkkää elämisenrieua täynnä.
Iltatarkistuksella voiko olla hellyttävämpää näkyä, kuin karitsat makuulla puhtailla, kuivilla pahnoilla vierivieressä raukeina ja tyytyväisinä?

Jonin ihanat kaksoset. Näitä on vaikea olla jättämättä kotiin.

Meillään vaihtuu suomenlammaspässi. Meidän ihana Juuso kehittelee talipaiseita. Viime kesänä taistelin yhden kanssa. Sitä ei millään meinannut saada umpeen, vaan kärpäset yritti koko ajan pesiä haavaan. Päätettiin, että jos Juuso tekee niitä vielä lisää, on Juuson aika mennä. Ja ikävä kyllä se on tässä talven aikana tehnyt nyt kaksi paisetta. Ne on semmosia tolkuttoman isoja, parin nyrkin kokoisia. Puhjetessaan niistä valuu tolkuttoman paljon majoneesin näköistä mähnää. Vähän kuin isoja finnejä olisivat. Eivät sinänsä ole vaarallisia lampaalle.

Marjatan tytöt muuttavat Valkeakoskelle.

Tilalle tarvitaan siis uusi pässi. Tästä syystä voin jättää kotiin pari Juuson jälkeläistä. Valinta on vaikea. Tiluksille jäänee Jumin musta karitsa (villan värin takia, mustia lampaita meillä ei ole kuin kaksi ennestään) Mustikka, sekä Liinan mäyräkaritsa Martta.

Masi-poika pääsee Parkanoon ja saa ihania tyttöystäviä.

Kainuunharmaksiakin tekee mieli jättää kotiin. Jos vaan vaihtokaupat onnistuu, lähtee ihana mäyräpässi Masi Parkanoon, ja tilalle tulee kainuunharmaspässikaritsa. Emme kuitenkaan luovu nykyisestä harmaspässi Aatusta, lisätään vaan pässejäkin yhdellä...

Irjan kauniskasvoinen uuhikaritsa. Tätäkin on vaikea olla jättämättä kotiin.

Muutokset ei lopu tähän. Komealla Siiri-harmaksella on siis krooninen utaretulehdus. Poistoon pitää laittaa. Hyi mikä ajatus. Siiri on ihana. Pahaääninen, mutta rauhallinen ja mukava lammas. Erittäin hyvä emo, ja tehnyt hyvän kokoisia ja elinvoimaisia karitsoja. En millään haluaisi luopua Siiristä, mutta tilat on rajalliset. Tulee olemaan tosi ikävä reissu teurastamoon kesän alussa, kun kyytissä on sekä Juuso että Siiri.

Liinan mäyrätyttö. Tämä jää kotiin.

Vuohetkin lisääntyy. Luukas-pukki saa pikkukaverin. Luukas on ollut yksinään, mutta sillä on ollut kutut ihan näköpiirissä viereisellä laitumella, ja lampolassa naapureina on pässit. Nyt on kuitenkin tarkoitus tehä Luukakselle uusi laidun, jossa ei ole kavereita ihan vieressä. Hyvä on silläkin olla lajitoveri samalla laitumella.

Iinan uuhikolmoset.  Pandasilmä jää kotiin.

Kanalakuuluiset on jääneet ihan karitsaelon jalkoihin. Kanalassakin on jälkikasvua. Haudonnat on tuottaneet tulosta, ja tipuja on kuoriutunut. Vielä on sitkeitä emoja, jotka haluavat omia tipusia. Näille laitetaan myös munat alle. Munantuotanto on tipahtanut roimasti siitä, missä se vuodenvaihteessa käväs. Alhoilta ei ainakaan lisääntymisviettiä puutu...

Aidoista läpi

Karitsoiden luovutus uusiin koteihin on siis alkanut. Eilen lähti Marjatan ihanat tytöt ja lempeä Lenni-pässi. Kotona on enää Sonjan kolmoset ja Siirin tytär. Nämä lähtenevät juhannuksen jälkeen uusiin koteihin. Niin, ja tietysti pieni pässilauma, joka odottelee syksyä.

Tyynen ruskeat kolmoset lähti maisemanhoitoon, loput pässipojat pääsevät aikanaan isojen pässyköiden kanssa laiduntamaan. Mikäli tuo kylmä sade tänään taukoaa, vien sinne jo ensimmäiset pojat. Lennartti ja Loimu ovat tällähetkellä lampolassa ihmettelemässä äiditöntä eloaan. Mitä todennäköisemmin ainakin toinen näistä pojista saa syksyllä jatkaa sukua ennen lähtöä teurastamolle. Niin hyväkasvuiset ja ihanaluontoiset pojat kyseessä, ja Loimulla varsinkin hyvä villa.

Tyynen kolmoset ja pikkulampuri siellä jossain...

Viime vuonna tein itselleni lupauksen, etten turhaa kaveeraa teuraspässien kans. On inhottava pala viedä pässit viimeiselle matkalleen, jos niihin on mennyt ihastumaan. Keväällä se onnistuikin. Kävin navetassa vain huoltamassa elukat, päästin aamuisin jalottelemaan metsään, katsoin että kaikki on kunnossa ja se siitä. Ei rapsutuksia ei taputuksia, ei juuri edes silmiin katsomista...Mutta nyt olen jotenkin lipsunut... Sitä huomaa istuvansa lampolassa ja rapsuttelevansa pikkujätkiä, jotka niiaavat takajaloillaan melkein maahan asti ja viputtavat pieniä häntiään.
Ja kyllähän siihen erityinen suhde tulee, kun istuskelee vastaniitetyn heinäkuorman päällä mönkijän peräkärryssä emostaan erotettu Lennartti sylissä... Voi mikä kuvan paikka, mutta tietystikään kameraa ei mailla halmeilla, kuvaajasta puhumattakaan.

Ruskea mäyräpoika Lenni

Vuohet tuottaa päänvaivaa ihan tosissaan. Tai vuohien kesäpaikka. Viime vuonna aidattiin niille hyvät metsälaitumet ajatuksella, että tekevät samalla hyvää maisemanhoitotyötä, paikka kun oli pahoin pusikkoutunut. Laidun oli iso, kallioinen ja varmasti vuohen mielestä mahtimesta. Mutta mutta.
Sarvipäät teki niin hyvää työtä, että nyt siellä ei kasva mikään! Pieni ruohopläntti ja muutama kituuttava nuori puu, ei muuta. Ei puhettakaan, että sieltä riittäisi ruokaa kolmelle aikuiselle vuohelle ja kahdelle kilille.
Siispä niittämään. Ja päästämään vuohet "ulos syömään". Ei iso homma, mutta ei kelpaa vuohille. Ne haluaa syömään silloin kun itse haluaa. Jos aamulla on ruoka myöhässä, tulee ne aitojen läpi. Tai jos illalla ruualle päästö venähtää, on ulkona kauhea huuto ja vuohilla ketutus.
Niittoheinäähän sinne ei kannata määräänsä enempää syytää, vuohet vaan talloo ne jalkohinsa eivätkä syö. Ja taas tullaan läpi aidoisa...

Luukas-pukki joutui jo muuttamaan hetkeksi takaisin lampolaan ja laudoitettuun talvitarhaansa. Se on niin painava, että se katkoo helposti meidän kuusitolpat ihan vain vähän nojailemalla niihin koko ruhollaan... Täytyy askaroida sille pukinpitävä aitaus, ja syöttää Luukasta sinne. Ihan turha katkotuttaa sillä kaikkia tolppia vuohien metsälaitumelta. Toivottavasti saadaan pian taas isot pässit maisemanhoitotöihin takapihan metsää raivaamaan, Luukas-poika saa mennä niiden mukana.

Vuoden vaihtumista

Uusi vuosikin on nyt sitten otettu vastaan -vesisateessa. Jo on keleillä lykätty kyllä tätä talvea. Ensin on huimia pakkasia, sitten yhtäkkiä lauhtuukin niin, että lumet sulaa ja räystäiltä tippuu vettä niskaan.
Eläimiä tämä ei näytä häiritsevän. Sitä keekoillaan ulkona entiseen malliin, satoi tai paistoi.

Mammoilla on alkaneet vatsat jo aavistuksen pyöristymään. Ruskea suomenlammas Tyyne alkaa mukavasti levenemään, kuten myös Valpuri-vuohi. Valpurin laskettu aika on maaliskuun ensimmäinen päivä, Tyynellä siitä parin viikon päästä. Siitä se sitten lähtee taas.

Sateinen kesä ilmeisesti aiheutti sen, että heinä on kivennäisiltään köyhempää. Meillä oli viime vuonna melassilla höystettyä kivennäistä, jota lampaat hotkivat aivan innoissaan. Ostin tälle sisäkaudelle melassitonta kivennäistä, ja siltikin sitä kuluu aivan huimia määriä. Koko ajan saa olla lisäämässä.  Kuulin, että näin on vähän siellä sun täällä, kivennäistä kuluu. Myös vitamiinipuutosta on esiintynyt. Onneksi aloin heti sisäkauden alettua antamaan lisävitamiineja, toivottavasti on riittävästi ja kaikki menee hyvin.

Luukaksen karva ja iho on parantuneet aivan huimasti viime vuoteen verrattuna. Meinasin ensin laittaa pukin myytäväksi johonkin, missä olisi lämmitetyt tilat. Viime talven paleleminen oli kertakaikkiaan kurjaa katsottavaa meidän kylmälampolassamme. Silloin päätin, että jos karva ei kasva eikä iho uusiinnu, saa Luukas muuttaa lämpimämpään kotiin.
Mutta iho on kuoriutunut, se ei ole enää ollenkaan kova ja parkkiintunut, vaan ihan oikea, terve iho. Karva ei vieläkään ole samanlainen  kuin mitä meidän kutuilla, mutta ero entiseen on huikea. Katsokaa vaikka itse.

Kuva otettu 8.1.2012 Iho parkkiintunut ja kova, karvaa ei nimeksikään.

Kuva otettu 30.12.2012 Ei mikään hulmutukka, mutta aluskarvaa pukkaa vaaleana höytyvänä.

Luukaksella on edelleen hevosten sinkki-seleeni-kupari- kivennäistä vapaasti saatavilla, sekä välillä lammaskivennäistä. Sillä on karsinassaan myös yksi kivennäiskivi, eli kolmea eri kivennäistä käytössä. Ajatus on, että ottakoot mitä tuntee tarvitsevansa. Tuota hevoskivennäistä uppoaa edelleen eniten. Se on myös ade-vitamiinikuurilla, sekä satunnaisesti saa b-vitamiiniä. Alkutalvesta laittelin rypsiöljyä porkkanoiden sekaan, sekä merilevää ja valkosipulia. Tuhdit on dropit, mutta toivottavasti jo ensi talvena on vaje kunnossa ja Luukaksella tuuhea ja lämmittävä karva.

Ja JOS SATTUU, että lukijoissa olisi joku jolla olisi tiedossa hyvät vetovaljaat pukille, niin heti sähköpostia minulle osoitteeseen jatta@kolumbus.fi!
Luukas ei ollut mikään hyvä hihnassa kävelijä meille tullessaan, eikä taatusti tullut luo kun huusi, mutta tätä ollaan harjoiteltu. Meillä on tosi hieno reki, pojan kummisedän tekemä, jota toivoisin Luukaksen vielä joku päivä vetävän. Valjaat puuttuu, sekä aisat. Joten sanaa saa levittää, että täällä on vetovaljaat hakusessa.