keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulua


Jouluaatto kului Kurkiniemessä rauhallisesti. Märehtijät saivat aamuruualla havuja, jotka kävimme pojan ja koirien kanssa hakemassa omasta metsiköstä.


Pässeille toivotettiin Hyvää ja Rauhallista joulua, vasemmalta Ami, sitten Ville, Juuso ja Veeti. Keli oli mukavan lauha, joten kaikki saivat joulutervehdyksensä ulos.


Aatu-pässi vietti joulunsa navetassa parin tyttöystävän kanssa. Tyttöystävät olivat tulleet vain ns. yhden yön jutulle, todellisuudessa viettävät yhden kiimakierron meillä. Tytöt ovat Särkänniemen kainuunharmaksia, toiveissa siis pikku-Aatuja keväällä. Ulos ne eivät päässeet, koska navetan ulkotarha on aivan lumen peitossa.
Karsinanaapureina näillä on neljä pikkupässiä, joista ei näköjään ole kuvaa.


Uuhet ovat aina yhtä riemuissaan menossa ulos havuja syömään. Pelkäsin ensin, että keritseminen jäi liian myöhäiseksi, mutta onneksi pelko näyttää olevan turhaa. Tässä on ehtinyt olemaan oikein kunnon pakkasiakin, mutta kun on ruokaa nenän alla ja kunnolla kuivaa ja ilmavaa olkea alla, ei näytä tyttöjä palelevan.
Valpuri ja Irmeli-vuohet omassa talviaitauksessaan taustalla syövät omia jouluhavujaan.
Luukas-pukista ei kuvaa tullutkaan, se on tuolla kuttujen ja pässien välissä.





Kanasillekin vietiin havuja, mukavaa virikettä niillekin. Uudet tulokkaat ovat sopeutuneet parveen ällistyttävän hyvin. Ja parvi uusiin tulokkaisiin. Yhtään kunnon ottelua en ole nähnyt, vaikka joukkoon tuli uusi nuori kukko. Ehkä hyväksymistä helpotti, että kukolla oli mukanaan oma parvi, kolme kaunista alhokanaa.

Kaikki eläimet saivat vielä iltaruualla lantun-, porkkanan-, omenan- ja perunanpalasia sekä kuoria. Kovastihan niiden ruokintaa ei voi muuttaa ettei tule vatsaongelmia, mutta kyllähän sitä nyt joulua täytyy jotenkin juhlistaa.

Mukava ja rauhallinen joulu siis Kurkiniemessä takana.

maanantai 24. joulukuuta 2012

lauantai 22. joulukuuta 2012

Tallipihan joulunodotusta


Ami-pässi on rapsuteltavana Tampereen Tallipihalla vielä tänään, klo 13-16. Olemme olleet siellä nyt muutaman kerran tänä talvena, ja mukavaa on ollut. Ihanaa, kun ihmiset ovat leppoisia ja hyväntuulisia, rupattelua riittää. Ja lapsilla iloa pässistä.

Tulkaa siis kaikki kynnelle kykeneväiset Tallipihalle tänään, Ami-pässin lisäksi siellä on tallissa aasi ja pari lammasta. Lisäksi vossikkakyyti kuljettaa ihmisiä ajelulla (se hevonen on aivan upea!) ja poninkin selkään pääsee. Kädentaitajat myyvät uniikkeja tuotteitaan ja taitaapa siellä vilahdella oikea joulutonttukin.

torstai 13. joulukuuta 2012

Kurkiniemen uusimmat asukkaat

Mustavoittoinen kana, peruspunainen kana, harmaavoittoinen kana sekä komea harmaa kukkopoika.
Olemme saaneet alhoparveemme täydennystä. Siitosmunista kuoriutui kolme kanaa ja viisi kukkoa. Kanat jäivät tietysti kotiin, ja kukoista yksi hieno ruskea. Nämä ovat lähtöisin Sastamalasta. Ja eilen toimme mukanamme pohjoisesta kolme kaunista kananeitoa sekä yhden harmaan kukkopojan, ylä- ja alakuvassa tämä porukka.
Uudet tulokkaat saivat viettää yönsä omassa yksiössän, ja seuraavana aamuna pääsivät (joutuivat?) uuteen parveensa. Kanat sujahtivat uuteen parveen hienosti, kukko-rukka sai vähän kylmempää kyytiä aikuiselta Hjalmar-kukoltamme. Hjalmar ei kumminkaan kurmoottanut mitenkään pahasti, olipahan vain äärimmäisen hämmentynyt parveen lehahtaneesta ilmiselvästä kukkopojasta. Vähän se sitä ajatti ja teki selväksi, että kuka on kukko tunkiolla.

 Kanalassa on muutamia piilopaikkoja tulokkaille, on kuusenoksia roikkumassa alimmilta orsilta ja juuttisäkkiä suojaseinänä. Toivottavasti pikkukukko tajuaa olevansa Hjalmarin reviirillä, ja Hjalmar antaa kukon olla tehtyään asemansa selväksi. Nähtäväksi jää.
Siitosmunista kuoriutuneilla ei tätä ongelmaa vielä ainakaan ole, koskapa ovat kuoriutuneet Hjalmarin parvessa.

Hieno harmaavoittoinen Olga edessä, mustakuvioinen Orvokki vieressään, takana punainen Onerva ja Oula.kukko

Nimiä mietimme kovasti, ja siitosmunista kuoriutuneen kukon nimeksi tuli Pauli, koskapa on Paulilta lähtöisin. Kanat ovat kaikki P-alkuisia, ihan jotta pysyy muistissa kuka on mistäkin. Paulin kanat ovat Pirjo, Pirkko ja Pirita. Vielä ei ole päätetty, kuka on kuka.

Harmaa kukkopoika sai nimekseen Oula, koskapa on Oulun seutuvilta kotoisin. Kanoista harmaavoittoinen on Olga, mustakuvioinen Orvokki ja punainen Onerva.

Paulin pikkukanoja.
Kävin aamulla antamassa kanoille ruuat ja tarkistamassa tilanteen, ja ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Uudet tulokkaat pönöttivät pesien katolla ja ihmettelivät muuttunutta eloaan. Heiteltyäni kaura-ohra seokset pehkuihin, lehahtivat ne hienosti kuusenoksien taakse piiloon syömään.

Ja kaikki astutettavaksi aiotut lampaatkin on nyt astutettu. Kahdeksan laitettiin pässeille tänäkin vuonna, kaksi suomenlammasta ja loput harmaksia. Ja kutuista molemmat ovat ilmeisesti kantavia. Irmeli luvan kanssa, Valpuri yhden illan kielletystä suhteesta... Luukas-pukki oli päässyt loppusyksystä murtautumaan tyttöjen laitumelle (viimeisenä laidunpäivänä!). En arvannut Valpurin olevan kiimassa silloin, mutta ilmeisesti on ollut nyt sitten kumminkin, koskapa kiimoja ei ole sen koommin tullut. Vaan eipä tuo haittaa, kilit on aivan mahdottoman ihania, mukava että niitä hurjia riiviöitä on tulossa tälle kummulle enemmänkin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Nakuja naisia


Kaikki lampaat ovat vihdoista viimein keritty, ja lampolassa on solakoita nakuja naisia. Pässit pääsivät villoistaan jo kuukausi sitten. Piti jatkaa samaa huumaa uuhien kanssa, mutta niinpä vain aika vierähti luvattoman pitkälle. Lammashan kyllä kasvattaa parissa viikossa lämmittävää alusvillaa, mutta silti olisin kyllä mielelläni saanut nekin kerittyä jo kuukausi sitten.

Viime syksynähän meillä jäi osa lampaista keritsemättä vallan kokonaan. Silloin oli pieni poika tullut juuri taloon, ja yhtäkkiä havahduin tilanteeseen, että kaikkia lampaita ei tosiaankaan ole keritty. Oli jo talvi, ja ilman kylmenivät, joten en sitten kerinyt niitä ollenkaan. Se oli virhe.
Kevään kerinnöissä näillä lampailla oli mielettömän huopunut, huono villa, ei puhettakaan että sitä olisi voinut käyttää käsitöihin. Olin myös huomaavinani, että nämä kerimättä jääneet yksilöt palelivat kunnon pakkasilla, toisin kuin syksyllä kerityt kaverinsa. Olisiko niin, että lammas kasvattaa syksyllä kerinnän jälkeen tiheämpää villaa talvea varten, vähän kuin koira kasvattaa talvikarvan? Eikä se huopunut osin laatoittunut villa kyllä muutenkaan ole mitään parasta lämmittäjää (verrattuna ilmavaan hienoon villaan).
Eli vahingosta viisastuneena en edes ajatellut jättää keritsemättä uuhia. Huolimatta siitä, että kerintä venyi näinkin pitkälle. Täytyy nyt sitten vain toivoa oikein kovasti, ettei tule pakkasia. Ja jos nyt kumminkin tulee, täytyy ottaa se huomioon ruuan määrässä ja laadussa, sekä kuivittamisessa. Upotkoon rouvat kunnon olkikasaan lämpimikseen.
Nyt onkin sitten taas iso läjä villaa käsiteltävänä. Ei liene vapaa-ajan ongelmia tiedossa vieläkään...

Karitsanlihat menivät oikeastaan käsistä. Osa halukkaista taisi jäädä ilmankin. Emme sen kummemmin missään niistä ilmoitelleet, puskaradion kautta lähinnä. Ja heti saimme varauksen pääsiäistä varten kasvamassa olevasta karitsasta (meillä ei ole kuin 5 kpl karitsoja kasvamassa pääsiäistä varten. eka kerta kun kokeilemme sisäkasvatusta, emme olleet varmoja tilojen riittävyydestä, joten emme uskaltaneet astuttaa enempää uuhia).

Taljat vein pojan kanssa Lavialle Rantasen Nahkamuokkaamoon. Lupasivat, että ne ovat valmiit 2-3 kuukauden kuluttua. En malttaisi odottaa! Myyntin laitetaan ne, mitkä raskitaan... Eli ainakin yksi iso aikuisen lampaan harmaa talja pitkällä villalla, muutama karitsan eriasteisen harmaa talja niin ikään pitkällä villalla, ja ehkä yks lyhytvillainen harmaa-musta karitsantalja on tulossa myyntiin.  Hinta pyörii siinä 80-100 euron paikkeilla karitsan taljasta, aikuisen lampaan talja tullee olemaan 120€. Hinta voi elää vielä, riippuu siitä minkälainen lasku tulee muokkaamolta.

Kanat viettävät yhä sulkasatoaan. Kanalaan on jo lisätty valaistusta aika roimastikin, mutta edelleen siellä on vain pari rouvaa, jotka pyöräyttävät munan meidän iloksemme. Toivon kovasti, että tahti siitä alkaa pikkuhiljaa kiihtymään. Vakituiset "muna-asiakkaamme" ovat kärsivällisesti odottaneet pienkanalan maukkaita munia jo kuukausi kaupalla.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Villalankaa myynnissä


Saimme viimein kehräämöltä lähettämämme villat lankoina takaisin.
Nyt on sitten myynnissä ihanaa kainuunharmaksen harmaata villalankaa. On taatusti 100% suomalaista lankaa.

Hintaa langoilla on 80,00€/kg. Yhdessä vyyhdissä on 100-150g, koot vähän vaihtelee.

Parhaiten saat yhteyden laittamalla sähköpostia: jatta ät kolumbus.fi. Soittaakin voi 040-7022570. Puhelin ei aina kulje mukana, joten kannattaa laittaa vaikka viesti, jos en vastaa. Soitan sitten takaisin. Pelkkiin tuntemattomiin numeroihin ilman viestiä en lähde takaisin soittelemaan.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Poikia maailmalle

 

Sunnuntaina lähti arka Kiki-pukkipoika uuteen kotiin. Luulen, että myös Kiki pääsi erittäin hyvään kotiin ja hyviin hoteisiin. Sitä odotti muutama kutturouva tositoimiin.
Tiesin kyllä, että se oli pukkikolmikosta aroin, mutten arvannut, että se niin arka on. En ole kauheasti seurustellut näiden pukkien/pässien kanssa, jotka eivät kotiin jää. Toki olen istuskellut kalliolla niiden kanssa ja vaihtanut kuulumisia, mutten mitenkään ole yrittänyt kaverustua.


Kaksi muuta pukkipoikaa luotti ihmiseen, vähän väisti silittäessä, mutta muuten pyöri ympärillä ja tuli viereen kun istuin kalliolle. Huomasin vasta kun Kiki ja kotiinjäävä Kapu siirrettiin navettaan pois ulkotarhasta, ettei  Kiki luota ihmiseen. Se pakenee eikä anna koskea.
iinpä sitten istuskelin poikien karsinassa ja vaivihkaa rapsuttelin Kikiä ja olin vaan. Olisin toivonut, että se olisi edes vähän kesyyntynyt ennen uuteen kotiin muuttoa, mutta aika arkajalka se on.

Sinällään harmi, ei ole mukava kun uusi eläin talossa on arka ja pelokas. Kauheasti energiaa pitää tuhlata pelkästään luottamuksen voittamiseen. Toivon tosissaan, että Kiki siitä reipastuu ja että siitä tulee mukava ja kiva pukki.


Myös pässipojat lähtivät. Tosin eivät uuteen kotiin, vaan teurastamolle. Minun ihanat ja komeat pässimiehet... Tämä oli eka kerta, kun meiltä lähti teuraaksi porukkaa. Kyllähän se vähän kirpas, ja pitihän sitä muutama kyynelkin poskelle vieräyttää kotiin ajaessani...
Ehkä eniten kumminkin kirpas se, että joukossa oli muutama vanha uuhikin. Luottavainen Liinu, joka oli kuin ihmisen mieli. Meidän vanha matriarkka.

Olihan se kova moraalinen pohdinta, joka piti läpikäydä. Tosiasiahan se on, että eläin vanhenee. Tietyssä pisteessä sen suunta on ainoastaan alaspäin. Se ei muutu nuoreksi eikä terveeksi, eikä asiantunteva apu hätätilanteessa olekaan itsestään selvä asia. Lemmikkieläimen kohdalla tilanne on eri. Sille saat apua vaikka sunnuntaiyönä kello kaksi, jos tarve vaatii.
Ja entä sitten, kun se eläin kuolee. Omalle pihalle et saa haudata, vaan pitää odotella raatoautoa, johon se kuollut elukka nostetaan muiden raatojen sekaan.

Meillä on kerran kuollut ihana pässimies minun syliini. Apua ei ollut saatavilla, eikä meillä ollut mitään, millä pässin lopettais. Aika nopeasti sille lopulta se loppu tuli, mutta todella inhottavaahan se oli. Päätin, ettei ikinä enää. Enkä kestäis, jos siinä olis meidän ihana Liinu-rouva.

Niinpä sitten raskain mielin pakkasin Liinun, Taimin ja kampurajalkaisen Jämän pässikuljetukseen. Ajon lampaat itse pakettiautolla teurastamolle. Matkaa ei ole kuin n. 25 km:ä.

Nyt sitten odotellaan lihoja valmistuvaksi. Myymme itse suoramyyntinä ne muutamat ruhot, osan tietysti jätämme itselle. Myös taljat otamme. Osa lähtee nahkamuokkaamoon, osan muokkaamme itse. Tai opettelemme muokkaamaan.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Tyyne ja Juuso ne yhteen soppii...

Toissapäivänä pääsi Juuso aloittamaan syksyn astutukset. Ruskea suomenlammas Tyyne viputteli vienosti häntäänsä, kun päästin ne aamulla ulos. Otin Tyynen laumasta ja siirsin tyhjillään olevaan ulkotarhaan. Seuraavaksi hain paikalle vähän ihmeissään olevan ruskean mäyrävärisen Juuso-suomenlammaspässin. Vaan eipä ollut kauaa ihmeissään...
Herrasmiehen elkein se alkoi lirkuttelemaan Tyynelle ja vähän kopautteli sorkalla. Aika oli otollinen, ja  toivottavasti lyhyet päivätreffit tuottivat toivottua tulosta.


Juuso-herra

Tyyne-rouva
Meillähän käytetään täsmäastutusta. Kun on tämmöinen pieni lauma, pystyn seurailemaan tarkasti uuhien kiimoja. Vielä kun pässit pääsevät ihan lähelle uuhia metsälaitumeltaan, vaikutus korostuu. Siinä vaihdetaan hempeitä kuiskauksia ja vähän suorempaakin vihjailua aidan raoista...

Kun oikea uuhi on kiimassa, otan sen erilleen viereiseen tyhjään aitaukseen ja haen pässin paikalle. Pariskunta on yhdessä päivän, ehkä seuraavankin. Tosi hyviä tuloksia on tästä tavasta. Ainoastaan kerran on jäänyt uuhi tyhjäksi, mutta silloinkin oli sulhona meidän nuori Ilari-pässimme. Olisko ollut niin, että nuorella herralla oli intoa enemmän kuin oleellisempia asioita...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pässinpäät


Nyt on sitten teuraspäivä sovittu. 5.11. lähtee meidän pieni pässijoukko viimeiselle matkalleen. Mukaan lähtee ihana Karpaasi, jota olen empinyt siitä lähtien, kun Karpaasi syntyi. Olen pallotellut ajatuksella, että Karpaasi voisi olla isänsä Amin kaverina erilaisissa tapahtumissa. Kaverina tai jatkajana, ihan miten vaan.

Karpaasilla on hyvä luonne. Se on rauhallinen ja tykkää ihmisistä ja ihmisten seurasta. Komeakin se on, iso ja raamikas. Ja niin Amin näköinen, että aivan hämmentää (yläkuvassa vasemmalla). Sille, kuten velipuolelleen Kuurallekin (yläkuvassa oikealla), on tulossa Amin leijonanharja. Kerittyinähän sitä ei huomaa muuten, kuin tummasta alueesta kaulalla. On tosi harmi laittaa Karpaasi pois.

Mutta eihän näitä yksinkertaisesti voi alkaa keräilemään. Aina syntyy joku, joka on aivan ihana ja kiva ja aivan pakko jättää kotiin. Pakko on itsensä kovettaa.


Meillähän on jo viis pässiä. Näistä kaksi on siitoskäytössä, suomenlammas Juuso ja kainuunharmas Aatu. Ami-pässiä käytin viime syksynä, kun ei ollut oikein sopivaa kainuunharmasta. Omalla Iikka-pässillämme oli jo sen verran sukulaisia laumassa, ettei sitä voinut käyttää kuin muutamalle uuhelle. Sittemminhän Iikka muutti Mikkeliin, ja Aatu tuli tilalle.
Mutta Amin pääasiallinen "tarkoitus" meidän laumassamme on olla tietysti pässipoikien vankkumaton johtaja, mutta myös eräänlainen terapiapässinä olo. Amia voi tilata tapahtumiin rapsutettavaksi.

Takana vasemmalla Ville Veeti vierellään, selin kameraan on Juuso, vierellään Aatu ja Ami kuvassa poikittain

Vielä on siis kaksi pässiä, Ville ja Veeti. Nämä ovat meidän ensimmäiset pässimme. Paperittomat  ja pallittomat suomenlammasveljekset. Olleet poistouhan alla jo niin monta kertaa, että laskuissa on seottu. Vaan pois ei laiteta. Periaatteessahan niillä ei ole meillä mitään "käyttöä", ovat pelkästään syömässä ja tilaa viemässä...

Mutta tarkemmin ajateltuna, niillä on oma paikkansa lauman tasapainoittajina. Viiden pässin lauma on jo hyvä lauma. Saavat nujuta keskenään poikaporukassa, ei tarvi purkaa tarmoaan ihmiseen. Ja sitäpaitsi, Ville ja Veeti ovat aivan mainioita metsänraivaajia. Siinä vesakot nöyrtyy, kun tämä kaksikko pyyhältää paikalle! Ja onhan niiden villa ihan hyvää villaa. Toinen on musta ja toinen valkoinen. Ainoa valkoinen lammas mitä meillä on, eikä noita mustiakaan liikaa ole.
Että eiköhän pojat ole paikkansa lunastaneet.

Ami käskee ja muu lauma kuuntelee...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Lypsyllä



Meiltä on kyselty kutun lypsystä, joten ajattelinpa kertoa näin blogin välityksellä.
Eli tosiaan meillä on yksi vuohi lypsyssä, Irmeli-kuttu. Kesällä lypsimme myös Irmelin äitiä Valpuria, mutta laitoimme sen umpeen. Valpurin maito maistuu enemmän vuohelle, välillä oikeinkin kovasti, eikä sitä tullut juotua eikä käytettyä mihinkään.
Mutta kyllä yksikin kuttu meidät maidossa pitää. Irmeli lypsi kesällä n. 2,5 litraa vuorokaudessa, näin syksyllä määrä on vähentynyt reiluun litraan.


Lypsy tapahtuu niin, että otan kolmen litran maitotonkan, litran kahvallisen astian, suodattimen, rätin sekä pienen astian, jossa on pesuvettä. Kutulle laitetaan väkirehut lypsypöydällä olevaan astiaan. Väkirehu koostuu kaurasta, ohrasta, rypsistä sekä melassista.
Kun vermeet on paikoillaan, otetaan kuttu karsinastaan. Kerrasta oppineena olen nyt pitänyt Irmeliä kiinni lypsyn ajan. Luulin, ettei tarvitse, mutta niinpä se vain kerran lähti livohkaan syötyään kupin tyhjäksi. Sitä mentiin pitkin mettiä, Irmeli edellä, minä perässä. Kutulla oli hauskaa, emännällä ei juurikaan.



Siinä Irmelin aterioidessa pesen sen utareet rätillä ja lämpimällä vedellä. Ensin isommalla kaarella koko utare puhtaaksi, sitten vaihdetaan puhdas puoli ja pyyhitään vetimet. Meillä on kyllä kuivat ja siistit karsinat, joten mitenkään paskottumaanhan ne tissit eivät pääse.
Pesun jälkeen utareet kuivataan, ja pestään omat kädet.
Sitten aletaan puhtain ja kuivin käsin lypsylle.

Ennen varsinaista lypsyä otetaan muutama suihkaus molemmista tisseistä hukkaan. Tämä siksi, että ekoissa suihkauksissa on eniten bakteereja. Sitten voidaan aloittaa varsinainen lypsy.


Lypsän ensin maitoa litran kahvalliseen astiaan, josta tyhjennän maidon maitotonkkaan. Jos sattuu jotain (kuttu potkasee, astiaan tulee roska tmv), ei ole kaikki maito pilalla, eikä harmita niin paljoa. Suodatan maidon jo tonkkaan laittaessa kahvinsuodattimen läpi. Eipä sinne juuri mitään mene, mutta saattaahan sitä joskus joku karva irrota kutusta.

Lypsy tapahtuu puristusotteella. Tässä taitaa tapoja olla monia, mutta itselle on paras tuo puristaminen. Peukalo ja etusormi toimivat "maitohanan" sulkijana, loput sormet puristavat vuorollaan maidon utareesta ulos. Homma sujuu sutjakkaasti ja rytmissä juonesta kiinni saatuaan.


Lypsämisen jälkeen laitan maitotonkan joko kaivokylmään veteen loppuaskareiden ajaksi, tai vien suoraan sisälle pakkaseen hetkeksi. Maito olisi hyvä jäähdyttää mahdollisimman nopeasti, näin säilyvyys paranee. Hetken jäähdytyksen jälkeen kaadan maidon vielä kerran suodattimen läpi laisisiin pulloihin.



Maitoa käytämme ehdottomasti eniten piimänä sekä jugurttina. Juomme maitoa myös sellaisenaan, välillä lantraamme kevytmaidon sekaan. Lypsyhygienian ollessa kunnossa, karsinoiden puhtaat ja kuivat sekä kutun ollessa terve en näe syytä, miksi maidossa olisi huonoja bakteereja. Pojallekin olen antanut raakamaitoa, mutta useimmiten pastöroimme hänen maidon. On vielä sen verran pieni, että pastörointi tuntuu parhaalta.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kiho uuteen kotiin

Tervetuloa Kurkiniemen Tilan blogiin! Vaihdoimme "kuulumisia"-osion erilliseen blogiin, kun tähän on helpompaa lisätä kuvia, ja muutenkin mukavampaa käyttää.


Kiho vasemmalla, velipoikansa Kiki oikealla

Suomenvuohipukki Kurkiniemen Kiho muutti tänään uuteen kotiin. On aivan mahtavaa, kun pääsi samaan kotiin, jonne meidän Inari ja Kerttu lampaamme ovat muuttaneet. Olen niin onnelinen Kihon puolesta, kun saa hyvän kodin. Poika-rukka, eipä vielä aavista, mihin joutuu. Siellä on nimittäin vuohirouvia kiimat päällä odottelemassa uutta sulhoa... :D

Kiho on oikein mukava pikkumies. Reipas ja vuohimaisen utelias, ihmiselle ei ole osoittanut lyhyen elämänsä aikana mitään vihamielisyyden aikeita. Kiho on syntynyt huhtikuussa 2012.

Joiku-porokoira tekee tuttavuutta vuohipoikien kanssa. Vasemmalla Kiho ja oikealla Kapu.

Kihoa jäi kaipaamaan pukkipoika Kapu, joka jää meille Luukas-pukin kaveriksi. Kapu ja Kiho ovat ollet kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Kolmantena pyöränä on pyörinyt Kihon veli Kiki.
Kiki on vähän alistuvaisempi, kuin mitä Kapu ja Kiho. Pojat tuntuu välillä vähän päällepäsmäreiltä, ja Kiki onkin kulkenut jonkin verran yksinään. Toivon kovasti, että Kikikin pääsee omaan kotiin jo ensi viikonloppuna.