Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. joulukuuta 2015
Joulu on meillä!
Singahdettiin ottamaan joulukorttikuvia heti, kun tuli se lumi maahan. Onneksi singahdettiin, eihän sitä lumisuutta kestänyt kuin sen pari päivää. Ensin oltiin vähän kuttujen kanssa, sitten vaihdettiin koiriin. Ylilentävä korppi kiinnitti kuvauskohteiden huomion...
Vaikka lumettomuus yrittääkin syödä joulutunnelmaa, ei anneta sen lannistaa.
Kaunista joulua ihmiset, vietetään rauhallinen ja mukava joulu!
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Joulunjatkoa
| Mesi jouluhavujen kimpussa. |
Niin se vain joulu mennä hurahti. Onneksi saatiin meillekin valkoinen joulu!Ja pakkasta. Semmosta -10 astetta on ollut mittarissa, olipa eräänä aamuna lukema jo -17. Uunit lämpiää sisällä, elukoilla on lämmintä vettä, hyvää heinää edessä ja lämmin olkipehku alla. Ulkona lumiset puut ja auringostakin pilkahdus. Olipa toissayönä komeat revontuletkin taivaalla!
| Miia ja Mesi ihmettelemässä paimenpoikaa. |
Kuten myös kanien ruokinta, vaikkei niillä pötsiä olekaan.
| Ystäväni jouluhavuja hakemassa. |
Ensin haetaan jouluhavut. Kuusen- ja männynoksat on lampaille terveellisiä, ja erityistä herkkua. Niitä voi syöttää huoletta. Ja toisekseen elukoille viedään hyvin maltillinen määrä omenan-, lantun- ja porkkanankuoria. Lampaat, vuohet ja kanit pääsevät nauttimaan näistä herkuista. Kanoille viedään kokonaisia omenoita ja kaalinpäitä.
| Talonvahti. |
Ja yksi kuva pitää kyllä vielä laittaa näkyville. Nimittäin elämäni ensimmäinen villatakki! Tein sen "kässänopen painajainen" ohjeella, löytynee googlettamalla helpostikin. En ole ikinä ollut mikään käsityöihminen, enemmän olen ollut tekemisissä kovien materiaalien kanssa. Vaan niinpä vain vetas villa mukanaan, sukkia ja vanttuita on tullut tehtyä jo vino pino. Ja nyt on siis pojalle villatakki valmis. Puikoilla on tällä hetkellä oikeat villaousut. Omista langoista tietysti. Tai no, omista ja ostetuista, mutta taattua suomenlampaanvilla kumminkin.
Vielä kun saisi kehräämöön lähetetyt villat lankoina takaisin, voisin alkaa tekemään villahousuja myös itselleni.
Käsitöden saralla on tapahtunut joku mielennotkahdus. Olen huovutellut korvakoruja. Niihin on tullut oikein valtava into ja himo. En malttaisi odottaa, että pääsen tekemään huopapallo- ja poronsarvikaulakorua. Semmosta pitkää, kahdesti kaulaan kiepautettavaa. Myös muita huovutustuotteita on kehitteillä. Jossain vaiheessa päivitän tuotteita tuonne "Myytävänä"- sivulle.
Ollaan aloitettu suunta kohti valoa, ihan kuin sen tuntisi jo. Ainakin mielessä myllertää suunnitelmia ja haaveita, jotka odottavat malttamattomina alullepanemista. Ei hullumpi olotila.
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Joulua
Jouluaatto kului Kurkiniemessä rauhallisesti. Märehtijät saivat aamuruualla havuja, jotka kävimme pojan ja koirien kanssa hakemassa omasta metsiköstä.
Pässeille toivotettiin Hyvää ja Rauhallista joulua, vasemmalta Ami, sitten Ville, Juuso ja Veeti. Keli oli mukavan lauha, joten kaikki saivat joulutervehdyksensä ulos.
Aatu-pässi vietti joulunsa navetassa parin tyttöystävän kanssa. Tyttöystävät olivat tulleet vain ns. yhden yön jutulle, todellisuudessa viettävät yhden kiimakierron meillä. Tytöt ovat Särkänniemen kainuunharmaksia, toiveissa siis pikku-Aatuja keväällä. Ulos ne eivät päässeet, koska navetan ulkotarha on aivan lumen peitossa.
Karsinanaapureina näillä on neljä pikkupässiä, joista ei näköjään ole kuvaa.
Uuhet ovat aina yhtä riemuissaan menossa ulos havuja syömään. Pelkäsin ensin, että keritseminen jäi liian myöhäiseksi, mutta onneksi pelko näyttää olevan turhaa. Tässä on ehtinyt olemaan oikein kunnon pakkasiakin, mutta kun on ruokaa nenän alla ja kunnolla kuivaa ja ilmavaa olkea alla, ei näytä tyttöjä palelevan.
Valpuri ja Irmeli-vuohet omassa talviaitauksessaan taustalla syövät omia jouluhavujaan.
Luukas-pukista ei kuvaa tullutkaan, se on tuolla kuttujen ja pässien välissä.
Kanasillekin vietiin havuja, mukavaa virikettä niillekin. Uudet tulokkaat ovat sopeutuneet parveen ällistyttävän hyvin. Ja parvi uusiin tulokkaisiin. Yhtään kunnon ottelua en ole nähnyt, vaikka joukkoon tuli uusi nuori kukko. Ehkä hyväksymistä helpotti, että kukolla oli mukanaan oma parvi, kolme kaunista alhokanaa.
Kaikki eläimet saivat vielä iltaruualla lantun-, porkkanan-, omenan- ja perunanpalasia sekä kuoria. Kovastihan niiden ruokintaa ei voi muuttaa ettei tule vatsaongelmia, mutta kyllähän sitä nyt joulua täytyy jotenkin juhlistaa.
Mukava ja rauhallinen joulu siis Kurkiniemessä takana.
maanantai 24. joulukuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
