perjantai 25. maaliskuuta 2016

Oikku ja yllätysneloset


Kuvissa Kumman päivän ikäinen Oikku-karitsa. Oikku on kasvanut ihan hurjasti, ja se onkin tosi komea pässipoika.Pitää ottaa uusia kuvia tänään. Oikku olisi sääli laittaa teuraaksi, toivottavasti se pääsee siitospässiksi jonnekin ihanalle tilalle ihanien uuhien iloksi. Oikkuhan on linjan 14 suomenlammaspässi. Emä on meidän Kumma, isä Ahvenanmaalta haettu Topi.


Uusia karitsoitakin on tullut. Yllätysneloset yllältysuuhelle.
Tuossa muutama viikko sitten aloin katselemaan joutilaiden uuhien puolella olevaa Jumi-uuhta, että onpa se tuhdissa kunnossa. Sitten huomasin, että hyvänen aika, sen utareet on kasvaneet. Kokeilin vatsasta (siitä utareitten edestä kun vähän nostaa ja kokeilee), ja ihan selkeitä karitsoitahan siellä oli.
Vähän paniikkia. Muut tiineet uuhet olivat saaneet tunnutusruokaa, eli tiineysajan vahvempaa väkirehua (meillä käytetään kauraa, härkäpapua ja vähän melassia) jo viikkoja, Jumi ei muuta kuin heinää.
Sitten kokeilin muut uuhet. Tiineeksi uuheksi laihahkolla Liinalla tuntui myös selkeitä karitsan liikkeitä vatsassa.
Vähän lisää paniikkia (ja samalla helpotuksen huokaus, että muilla ei ollut ylläreitä).
Aloitin siltä seisomalta varovaisen tunnutuksen Jumille ja Liinalle. Lampaallehan ei saa tehdä nopeita ruokintamuutoksia, voi olla kohtalokasta tupata yhtäkkiä eteen uutta ruokaa. Ehkä noin viikko menee, että lampaan pötsi on kunnolla tottunut uuteen ruokaan.


Kun olin ruokkinut yllätysmammoja vajaan viikon väkirehulla, siirsin ne muiden tiineiden kanssa samaan ryhmään. Ja näköjään ihan viime metreillä. Seruraavana aamuna lampolassa oli Liinan puhtaiksi nuollut neloset! Kaksi viikkoa etuajassa lasketusta ajasta (nämä yllärimammat on tulleet tiineiksi Topi-pässin yöllisestä seikkailusta, onneksi laitoin karkureissun kalenteriin ylös).
Laitoin kiireesti poikimakarsinan, ja aloin siirtämään karitsoita sinne. Liina vaikutti huomattavan hämmentyneeltä. Kai sillä oli täysi työ neljän karitsansa kanssa. Hommaa vaikeutti se, että tiineenä oleva Joni-uuhi oli ominut ainakin yhden karitsan itselleen. Huulet punaisina karitsan putsaamisesta se huusi sydäntäsärkevästi, kun otin "sen" karitsan, ja vein Liinan kanssa samaan karsinaan. Koko aamun se huuteli karitsaansa, mutta onneksi iltapäivästä se jo rauhoittui.
Annoin karitsoille varmuuden vuoksi ruiskulla emän terniä, kun en ollut ihan varma, olivatko ne saaneet itse imettyä. Karitsat olivat tosi pieniä ja rääpäleitä.
Annoin emälle väkirehut ja heinät, laitoin kakaroille lämpölampun. Hienosti osasivat mennä lampun alle lämpimään. Liina oli rauhallinen, ja luojan kiitos hyväksyi Jonin nuoleman karitsankin omakseen. Vähän se sitä haisteli ihmeissään, mutta päästi tissille ja piti huolta.
Liina ei yhtään stressaantunut minun läsnäolostani, luottavaisesti se antoi minun touhuta. Ihan selvästi se ymmärsi, että minä olen auttamassa. Erikoislammas <3

Kakarat täyttävät tänään viisi vuorokautta. Hienosti ne ovat saaneet painoa, ja ovat alkaneet jo pienen rallinkin karsinassa. Ensimmäiset kolme vuorokautta ne nukkuivat tosi paljon, kaikki ihanassa kasassa lämpölampun alla. Karitsat punnitaan joka ilta, jotta varmistetaan hyvä kasvu. Ja nähdään, että saako kaikki karitsat maitoa. Yhtä pienintä olen nyt pullottanut, emältä ei tunnu riittävän (vielä ainakaan) tarpeeksi maitoa koko nelikolle.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Siirin Onni-poika


Siirin Onni-poika on hauska tapaus. Se ei juuri välitä, missä emo menee (ellei sitten tissibaarille ole hinkua). Onni hengailee uuhen kuin uuhen kyljessä, ponnahtaa ketterästi hieromaan nukkuvien mammojen selkiä pienillä sorkillaan. Häätää uuhen kuin uuhen ylös makoilemasta sinnikkäästi sorkallaan takomalla. 


Valvoin viime yönä Kumma-uuhen karitsointia, ja siinä oli hyvää aikaa seurailla Onnin touhuja. Ihan ääneen pisti naurattamaan, kun Onni otti ja haastoi lauman vanhimman uuhen. Korvat vinossa ja silmät hurjasti pyöristyneinä se hyökkäili Iinan edessä. Painoi päätään ja oli puskevinaan. Iinaa selvästi vähän ärsytti, mutta tokihan se tiesi, että tuo pieni junkkari on vasta ihan vauva. Lempeästi mutta päättäväisesti Iina piti mukulan ruodussa.


Onni on käynyt jo ulkoilemassakin. Ei sitä juuri hetkauttanut iso ja avara maailma. Mattosuikaleistakin pujahdettiin tomerasti läpi. Joskus on karitsoja, jotka ei  millään uskalla tulla mattojen lävitse. Ne huutaa hädissään lampolassa, ja emä yrittää  saada niitä tulemaan ulos.
Todella reipas pikkumies tämä Onni.

Ylpeä, uunituore teini-isä, ruskea sarvellinen kainuunharmaspässi Niittymäen Jalo, linjaa T.

Viimeyönä karitsoi ruskea suomenlammas Kumma. Se jätti iltaruualla väkirehut syömättä, josta tiesin että synnytys lähestyy. Laitoin sen omaan yksiöön, ja kävin myöhemmin sitä katsomassa. Synnytys oli alkanut, mutta karitsa niin iso, ettei meinannut tulla ulos. Kumma äänteli karitsalleen, ja yritti ponnistaa sitä ulos. Ulkona oli vain etusorkat ja vähän kuonoa.
Jouduin taas kätilöksi, ja sain tehdä ihan oikeasti hommia, että sain karitsan ulos, niin iso se oli. Pelkäsin ensin, että sieltä on tulossa useita yhtä aikaa, mutta ei siinä ollut kuin yksi pää ja kahdet etujalat.
Rauhallisesti (lujaa) vetämällä karitsa kuitenkin tuli ulos. Valtavan iso ja kauniinruskea valkomerkkinen pässipoika, ihan on äitinsä ja isänsä näköä.

Kumma on aiemmin synnyttänyt kolmoset. Oli outuoa, että nyt tuli vain yksi. Seurailin uutta pikkuperhettä niin kauan, että sieltä tuli jälkeiset, eli ainoaksi karitsaksi jäi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on Onnillakin kaveri, jahka uusi tulokas tuosta pikkuisen kasvaa.
Nyt onkin pieni tauko ennen seuraavia synnytyksiä, ensi kuun alussa pitäisi taas tulla karitsoita.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Siirin karitsointi


Ihan nappiin ei lähtenyt tämä karitsointikausi liikkeelle.
Siiri kainuunharmas ohitti iloisesti lasketun aikansa. Siiri on yleensä tehnyt karitsansa kolme päivää lasketun ajan jälkeen, joten en hermoillut. Uuhi oli rauhallinen, söi ja märehti, eli kaikki kunnossa.
Eilen huolestuin. Siirillä oli kipuja, se seisoi nurkassa ja tuijotti tyhjyyteen. Narskutti hampaitaan korvat takana. Välillä makoili. Iltaruualla se jätti heinät ja väkirehut syömättä, ja huomasin sen valuttavan vaaleanpunaista verensekaista limaa. Sitä tuli aika paljon. Aika siis tutkia.

Vatsassa oli kuollut karitsa. Se oli tosi syvällä, ja tuntui ettei Siiri ollut auennut vielä kunnolla. Oli tosi hankalaa päästä karitsaan käsiksi, ja sen lisäksi karitsalla oli etujalat tiukasti koukussa. Olin ihan varma, että vastassa on epämuodostunut karitsa, koska en kertakaikkiaan saanut oikaistuksi jalkoja. Kieltämättä siinä kyllä sydän vähän tykytti, ja kysyinkin Siiriltä, että mikä ihme sieltä on tulossa.
Karitsa oli tosi tiukassa, meinasi jo usko loppua kesken. Mutta niin se vain saatiin ulos, kaunis pieni karitsa. Kovin kauaa se ei ole kuolleena ehtinyt olemaan, muutaman päivän veikkaisin. Se oli ihan valmis, mutta tosi pieni.
Kokeilemalla tunsin, että kohdussa oli vielä yksi karitsa. Olin ihan varma, että sekin olisi kuollut. Vaan eipä mitään, se tunne kun karitsan suu aukesi Siirin kohdussa minun sitä kokeillessani! Tuli kiirus, mutta oli muistettava pysyä rauhallisena.
Tämäkin karitsa oli aika tiukassa, mutta rauhallisesti Siirin polttojen mukaan sain karitsan ulos. Iso ja todella elinvoimainen pässinjötkäle! En ole ikinä nähnyt niin nopeaa tissille pääsyä, kuin mitä tuo pässipoika teki. Ihana, pikimusta poika.
Siiri oli heti hyvä emo, putsasi karitsaa ja antoi imeä. Sitten Siiri söi vähän heinää ja joi vettä, ja putsasi taas.



Hiihtoloman viimeisenä päivänä pääsimme kuin pääsimmekin hiihtämään.  Ihan uskomaton suoritus nelivuotiaalta. Se hiihti hyvin (nelivuotiaaksi), ja jaksoi hiihtää. Ei tullut kuuloonkaan, että olisimme kääntyneet kotiin pikkumutkan jälkeen. Piti hiihtää "kunnon lenkki". Ja tosiaan, mehu ja keksitaukoineen olimme reissussa 1,5 tuntia! Eikä valituksen sanaa pojalta, päinvastoin. Näimme kaikenlaista ihmeellistä, kuten ylitselentävän, yksinäisen joutsenen, näädän pikkuruisen jälkijonon, jonkin eläimen totaalisesti hajottaman muurahaispesän...
Oli tosi mukava hiihtoreissu, ja ihan mahtavaa huomata, että pikkusälli on jo niin iso poika, että sen kanssa voi tehdä tuollaisia hiihtoreissuja.

Valtava onkalo kaivettuna muurahaispesään.
Toinen hajoitettu muurahaispesä, intternetti tiesi kertoa, että palokärki tekisi tällaista. Palokärjen ääntä kyllä on usein kuulunut juuri tuolta suunnalta, että helppo uskoa.

Laitetaan vielä kuva Joikusta ja Joikun tulevasta tyttöystävästä. Olen niin onnellinen, jos Joiku saa jälkikasvua. Joiku on ollut täysin terve koira. Se on luotettava melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa "Melkeinpä" siksi, että se kuitenkin on eläin. Voisin sanoa että Joiku on 99.9% luotettava kaikissa tilanteissa. Se antaa minun ottaa vastuun kaikesta. Se kyllä komppaa ja on mukana heti jos osoitan tarvitsevani sitä, mutta ei ole mikään itsekseen säätävä höyrypää.
Se tottelee hyvin, on nöyrä (välillä tuntuu että liiankin,näin entisenä bokseri-ihmisenä...), ei lähde pihasta enää näin aikuisena (nuorena kloppina lähti muutaman kerran naapureiden lapinkoirien perään). Paimennusviettikin sillä on voimissaan. Joiku on kertakaikkiaan niin uskollinen ja luotettava koira. Oikea kultakimpale.


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Flunssan kourissa

Mäyränvärinen suomenlammas Mesi, takanaan ruskea suomenlammas Kumma ja vieressä kurkottamassa kainuunharmas Joni

Lampolassa alkaa olemaan ähinää ja puhinaa, isoja mammoja. Siiri-kainuunharmas on ensimmänen, sen laskettu aika oli 1.3. Yhä se puuskuttaa yhtenä kappaleena. Toivottavasti karitsat tulee tänään päivällä, ettei mene yövalvomiseksi.

Iina, ruskea kainuunharmas

Meillä on ollut oikea kipeysaalto. Kuukausi sitten oltiin pojan kanssa kovassa kuumeessa. Se alkoi monta päivää kestävällä pikkulämmöllä. Just sillä ärsyttävällä, et ole oikeasti kipeä, mutta et normaali reipas itsesikään. Sitten paukahti kunnon lukemat mittariin. Mulla oli yhden päivän 40 astetta, lääkkeillä aleni hetkeksi, mutta muutaman tunnin kuluttua taas mentiin. Pojalla oli korkeimmillaan reilu 39.
Sitten se lähti tippumaan, mutta jäi taas usean päivän kestäväksi pikkulämmöksi.
Ukkokulta oli kovilla, kun töiden jälkeen piti huoltaa elukat, lenkittää koirat ja vähän hoivata potilaitakin.

Onneksi ehdin ennen sairastumista erottaa joutilaat uuhet omaan karsinaansa. Näin tiineet jäi keskenään, ja niiden ruokinta oli huimasti helpompaa. Tiineet kun saavat väkirehua heinän lisäksi, ja jos ne ovat kaikki samassa karsinassa, joutuu kyhäilemään porteilla tilan väkirehua syöville, koska luonnollisesti myös joutilaat haluaisivat herkkuja. Se on aikamoista säätämistä, joka ilta sama kyhäily.

Rouvat lounaalla.

Mutta paranihan se flunssa pikkuhiljaa, ja palattiin takaisin arkeen. Kunnes sitten koitti kauan odotettu talviloma... Heti sunnuntaina aamulla huomattiin, että onpa se poika kuuma. Ei muuta kuin mittari kainaloon ja 38 oli lukemat. Voi pettymys! Meillä oli juuri samana viikonloppuna pari poikaa yökylässä, ja sunnuntaille oli suunniteltu pulkkamäki- ja makkaranpaistoretki. Se nyt sitten peruuntui.
Koko tämän talviloman alkuviikon poika oli sisällä pienessä kuumeessa. Katseltiin ikkunasta ihanaa keväistä auringonpaistetta. Nyt vain kovasti toivotaan, ettei talvi ollut tässä. Kovastihan sitä on luvattu vesisateita ja plusasteita. Tekis mieli huutaa että "ei vielä!!"Hiihtämäänkään en kunnolla ehtinyt.

Jäähyväiset joulukuuselle...

Vaan eihän se auta. Näillä mennään. Onhan se tietysti hyvä, ettei ole mitkään tulipalopakkaset karitsointien kynnyksellä. Yksi angorapupukin on astutettu, luonnonharmaa Malviina. Seuraavaksi urokselle saa mennä ruskea Nasti. Enempää en varmaan astutakaan. Ja alhot hautoo... Just kun kananmunia alkoi taas kunnolla tulemaan, läsähti naiset pesiin.  Vielä en anna munia alle,  maaliskuun lopulla sitten.
Lisääntymisen aikaa tämä kevät. Joikullakin kävi tyttöystäväehdokas, ihana sirpakka porokoiratyttö. Sovittiin treffit, jahka aika on oikea. Joikusta tulee isä! On sitä odotettukin. On se semmoinen epeli, että kyllä sen soisin sukua jatkavan.