lauantai 30. huhtikuuta 2016

Karitsoinnit ohitse

Oikku ja äitinsä Kumma

Karitsoinnit ovat ohitse. Huh. Kyllä täytyy sanoa, että meidän pikkutilalle 10 poikivaa emoa on ihan tarpeeksi. Se huolen määrä... Ja tilat on käyttäneet täydet kapasiteetit, yhtään enempää poikimakarsinaa ei olisi ollut varaa tehdä.
Mutta kaikki meni hienosti. Muutamaa jouduin avustamaan, yhtä enemmän kuin muita, siitä tarkemmin alempana. Nyt ihastelemme Oikku-pässiä. Muistatteko, tuo pikkuinen Oikku, joka hurmas jo silloin. Nyt siitä on tullut iso ja mukavan pyöreä pässimies. Tulee kyselemättä hakemaan rapsutuksia, hyppää ihmistä vasten kuin koira. Kertakaikkisen ihana pässimies!

Oikku-poika <3
Oikku (isompi) ja Oikun siskopuoli...

Kaksi Jumin kolmosista, uuhikaritsat.

Kaksi Jännän kolmosista, uuhikaritoita nämäkin.

Jännä ja Jännän uuhikaritsat, pässipoika huitelee jossain

Viimeisenä poikineen Jännän synnytys olikin sitten todella jännä. Katselin sitä perjantaina, että joku mättää. Se näytti aloittelevan synnytystä, mutta ei sitten kuitenkaan. Mitenkään kauhean kipeältä se ei näyttänyt (ei kuopinut raivokkaasti eikä tehnyt sitä makuulle-ylös-makuulle-jumppaa), mutta hyvin uupuneelta vaikutti.
Lauantaina kokeilin tilannetta, ja paljastui, että synnytys oli todellakin alkanut, mutta Jännän paikat ihan kiinni.  Kohdunsuun aukeamista täytyy siis auttaa mekaanisesti, eli "ruuvaamalla". Ensin yhdellä sormella suurentaa reikää, sitten pikkuhiljaa toista sormea mukaan ja kolmatta jne niin kauan, että saadaan koko käsi sisälle ja karitsat ulos.
Eli ei muuta kuin ruuvaamaan. Oli kertakaikkisen turhauttavaa, kun kohdunsuu oli avoinna vain yhdelle sormelle, mutta heti siinä suun takana tuntui karitsa. Ja se suu ei auennut, ei sitten millään.

Tunnin ruuvaamisen jälkeen ruokin eläimet. Jännä-rukka oli ihan poikki, se oli ponnistanut ja yrittänyt synnyttää koko sen ajan. Ajattelin, että josko se "luonto hoitais" sillä aikaa, kun hoidan muut eläimet. Ei hoitanut. Kohdunsuu oli yhtä tiukassa, kuin aloittaessakin. Ellei jopa tiukemmassa.
Minä siis ruuvasin ja ruuvasin ja ruuvasin. Urakka tuntui ihan toivottomalta. Reilu tunti ruuvaamista, eikä edistymistä. Oma kroppanikin oli jo ihan puhki, ja tuntui ettei sormessakaan ollut tuntoa enää laisinkaan. Mutta ei paljoa auttanut valittaa, uuhi se vasta poikki olikin. Raukka.
1,5 tunnin päästä yhtäkkiä huomasin, että toista sormea oli mennyt sisälle enemmän. Varovainen toive, että josko tämä sittenkin päättyisi onnellisesti (olin ollut ihan siinä rajoilla, etten pyytänyt naapurin isäntää tulemaan ja lopettamaan uuhen).  Sitten yhtäkkiä kohdunsuu lähti avautumaan, ja sain käteni sisälle. Ja siinä tosiaan oli kaksi karitsaa tulossa. Toista vähän lykkäsin takaisin päin, ja toista jouduin varovaisesti kääntämään, oli tulossa vähän virheasennossa.
Voi sitä tunnetta, kun sain ensimmäisen ulos, ja ihan elävänä! Melkein itkuhan siinä tuli.
Karitsoita tuli neljä, joista yksi oli kuollut. Emo ei jaksanut hoitaa aluksi yhtään, makasi vain pää maassa ja keräili voimia.
Minä kuivasin karitsat ja lypsin emältä ternit (makaavalta uuhelta, ei sekään ihan helppo homma :D ). 1,5 tunnin kuluttua emo alkoi itse hoitamaan karitsoita.

Onneksi minulla oli puhelimen päässä apua. Muuten olisin luovuttanut paljon aikaisemmin. En olis jaksanut uskoa hyvään lopputulokseen. Henkinen apu tuommosissa tilanteissa on korvaamaton!


Tiukan synnytyksen jälkeen Jännä oli toipilas kolme vuorokautta. Minä juotin karitsoita pullosta, kun Jännälle ei maistunut väkirehut. Heinää se onneksi söi. Vähän se meinasi karitsoita tuuppia pois (ei ihme sellaisen synnytyksen jälkeen!), mutta onneksi kuitenkin hyväksyi ne omikseen.
Neljäntenä päivänä alkoi väkirehutkin maistumaan, ja Jännä ilmiselvästi alkoi palailemaan "elävien kirjoihin".
Yksi karitsa jäi osittain pullolle, kun oli niin mahdottoman pieni ja reppana, että jäi aina innokkaiden sisarustensa jalkoihin.
Eli tällä tarinalla oli erittäin onnellinen loppu, hyvin synkästä ja huolestuttavasta alusta huolimatta. Jännällä ei tullut edes tulehdusta, ei mitään.

Valtava loikka!

Nyt on tarkoitus vähän pienentää laumaa. Uuhia on ihan pakko vähän karsia. Se sama projekti siis, joka piti tehdä jo syksyllä... Nyt olisi tarkoitus saada pässit ja puput myöskin lampolaan, nythän ne on olleet omissa rakennuksissaan. Eli paikkoja on ollut neljä, joissa juosta elukoita hoitamassa. Hoitamisesta tulee lähinnä kujanjuoksua, ei ehdi kunnolla seurustelemaan ja nauttimaan eläimistä (varsinkin, jos käy tilan ulkopuolella töissä ja haluaisi vähän viettää aikaa perheenkin kanssa).
Kesällä täytyy tehdä pientä pintaremonttia (raivausta, järjestelyä, seinien kaatoa, karsinoita...), että on syksyksi valmiit tilat.

Suomenlammas karitsoita, Tyynen kaksostytöt.

Pullopoika, yksi Liinan etuajassa syntyneistä nelosista. Jäänyt ihan tosi pieneksi, mutta pippuriseksi.

Runne katselee portinraosta paimennettaviaan.



Kevät ja pyöräilykelit! Ison pojanklopin kanssa... <3