torstai 20. helmikuuta 2014

Jumin suurperhe

Ja lisää tulee. Kurkiniemen ensimmäiset neloset syntyi eilen. Suomenlammas Jumi synnytti aamulla reippaat pässineloset, kaksi mustaa ja kaksi ruskeaa. Toistaiseksi kaikki on hyvin, lapsoset reippaita ja Jumi jaksaa imettää kärsivällisesti kaikkia. Toivottavasti tämä jatkuu, ja lisämaitoa ei tarvittaisi. Emollahan on ainoastaan kaksi tissiä, joista neljän jätkän pitää ravintonsa saada.
Karitsoita kun ahkerasti punnitsee, pääsee ajoissa puuttumaan tilanteeseen, jos joku ei kasva kunnolla. Sitten otetaan tuttipullot kehiin, lypsetään Irmeliltä vähän vuohenmaitoa ja aletaan varatissiksi.

Jumin synnytys meni hyvin. Eilen aamulla puoli seiskalta huomasin, että avautuminen on alkanut. Jumilla oli vähän polttoja, mutta ruoka kumminkin maistui. Kävin kurkkimassa vointia vähä väliä aamulla, ja yhdeltätoista sitten alkoi tapahtumaan. Jumi ponnisti, mutta karitsa ei meinannut tulla ulos. Karitsa oli sikiöpussissa, joten en saanut ihan selvää, että mikä osa sieltä on tulossa. Olin katsovinani, että pää tulisi ensin. Yleensähän karitsa tulee etusorkat edellä ja pää nätisti siinä sorkkien päällä.
Katsoin hetken ponnistamista, ja lähdin varuilta pesemään kädet ja leikkaamaan kynnet. Käsipesulta kun tulin, makasi pahnoilla vastasyntynyt pikkuinen musta karitsa. Vähän aavistelinkin, että niin saattaa käydä. Jotkut emot vaan eivät halua, että siinä ihminen kyttää.
Yhden putsattuaan Jumi alkoi valmistautumaan uuteen karitsointiin. Kun toinenkin musta karitsa oli saatettu pahnoille, puski kolmas jo tuloaan. Avitin Jumia sen verran, että kaapasin karitsoilta ilmatiet puhtaiksi limasta, sitten jätin ne hetkeksi omaan rauhaan. Näin toki, että sieltä on vielä lisää tulossa, mutta lapsi vaati just siinä kohtaa huomiota.
Neljäskin tuli hienosti maailmaan, ja Jumilla olikin sitten kädet täynnä töitä... Vähän hysteerisen oloisesti se mäkätti lapsilleen, yritti putsata jokaista ja ohjata ensiksi tullutta tissille. Kaikki meni kumminkin hyvin, ja tänä aamuna lampolassa oli suloinen pikkuperhe samassa läjässä nukkumassa.

Marjatta ja tytöt voivat myös hyvin. Karitsat ovat uteliaita ja eläväisiä, ja Marjatta tosiaankin hyvä emo. Huomena pikkutytöt saavat korvakorut ja otetaan 3:n vuorokauden painot. Sitten uunituore pikkuperhe pääsee toisten sekaan kirmailemaan.
Jumi saa olla poikiensa kanssa omassa yksiössään ainakin vielä muutaman päivän, tarvittaessa enemmänkin. Kunhan nyt varmistetaan, että kaikki tosiaan saavat sitä maitoa ja kasvu lähtee hyvin käyntiin.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Karitsoinnit korkattu






Tämän vuoden poikimiset on nyt sitten korkattu. Kainuunharmasuuhi Marjatta teki aamulla kauniit uuhikaksoset, toinen on läsipäinen ja toisella valkoinen pää ja silmissä merirosvolaput.
Marjatalla oli laskettu aika lauantaina, eli kolme päivää meni yli ajan. Siirsin Marjatan eilen omaan karsinaansa, ja tänään aamulla mennessäni puoli seiskalta lampolaan, oli Marjatalla poltot alkaneet. Reilussa tunnissa se karitsoi molemmat karitsat.
Marjatta on aina ollut hyvä emo. On karitsoinut itse ilman apua, poikimiset on olleet nopeita ja rauhallisia. Karitsat hyvän kokoisia ja elinvoimaisia, maitoa on riittänyt ja karitsat kasvaneet hyvin. Toivottavasti tälläkin kertaa kaikki menee yhtä hyvin. Näiden karitsojen jälkeen Marjatta saakin sitten pitää taukoa.

Marjatan kanssa samana päivänä oli laskettu aika suomenlammas Jumilla. Jumi ehti jo käväisemään karitsointiyksiössäänkin, mutta palautin sen sitten laumaan, kun mitään ei tapahtunutkaan. Jumi pitää meitä yhä jännässä, sielä se lampolassa märehtii kaikessa rauhassa... Jumillakin on kyllä olleet karitsoinnit nopeita ja helppoja, onneksi.

Marjatan karitsat ovat varattavissa, luovutus on huhtikuussa. Karitsojen isä on meidän Aatu-pässi. Sukutietoja saa pyydettäessä osoitteesta jatta ät kolumbus.fi. Ja soittaakin saa: 040-7022570

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kiitos Hjalmar ja Jukka-kana


Meidän alhopääkukkomme Hjalmar vaihtoi hiippakuntaa vuoden lopulla. Kanalassa mellasti ärhäkkä flunssa, jota Hjalmar ei syystä tai toisesta kestänyt. Tosi harmi juttu. Hjalmar oli meidän ihka ensimmäinen alhokukko, eikä ollut tarkoitus siitä ikinä luopua. Se oli komea, ylväs, hyvä johtaja kanoilleen eikä yhtään vihamielinen ihmisille. Aikuistuttuaan se ei juurikaan alentunut tappelemaan. Jos jossain nahisteltiin, tepasteli Hjalmar rinta kaarella paikalle, ja sai pelkällä olemuksellaan tilanteen rauhoittumaan. Pikkujätkät jos kisus turhaan, ärähti Hjalmar kerran, ja jo oli jätkät nöyrinä siipi lipassa...
Mutta jostain syystä näin sitten kävi, eikä kukkoa saa takaisin vaikka kuinka harmittaisi.



Hjalmarin lähdön jälkeen kanalassa vallitsi kauhea sekasorto. Alhopuolella oli kolme kukkoa, Hjalmar pääjehuna, Oula seuraavana ja alimmaisena nuori Piiparinen. Oula-rukka nousi yhtäkkiä johtajaksi, ja sehän meni siitä ihan hämilleen. Ei päästänyt Piiparista lattialle laisinkaan, vaan ajatti sen aina orsille tai tason päälle. Kanojaan se vartioi hysteerisenä, sinkoili vartijantehtävissään vähän sinne ja tänne.
Touhusta ei meinannut tulla loppua laisinkaan. Kanojenkin keskuudessa oli levottomuutta, ei puhettakaan siitä ihanasta rauhasta ja harmoniasta joka oli Hjalmarin aikana, kun kaikki tiesivät paikkansa ja roolinsa.

Oula

Niinpä sitten tein päätöksen, että Oula saa lähteä, kun aletaan teurastamaan pikkukukkoja. Ja näin tapahtui, Piiparisen hurja kosto... Harmittihan se vähän, Oula oli matkannut pohjoisesta asti tuomaan uutta verta kanalaan. Sanoinkin sille, että olisi nyt vaan antanut sen Piiparisen olla rauhassa.
Oulan mukana meni 9 kpl pikkukukkoja pakkaseen. Metsästävä serkkupoika hoiti teurastuksen, me sitten miehen kanssa oltiin muussa touhussa apuna. Jotenkaan en kestä, kun elukasta lähtee henki. En, vaikka kuinka "pitäisi" kestää. Olen päästänyt itseni pahasta, ja olen armollinen itelleni. Jos minä annan näille elukoille hyvän ja lajinmukaisen elämän, ei liene kovin paha "synti", jos joku asian paremmin hoitava hoitaa hengenoton.


Nuori Piiparinen oikealla, Herra Paisti vasemmalla...

Kanalasta on lähtenyt paremmille maille myös meidän ensimmäisten kanojen joukossa tullut Jukka-kana. Tämäkin koskettaa erityisesti. Jukka-kana tuli meille 2008 kesällä. Oli jo silloin kutakuinkin 6-vuotias.  Jukka-kana oli ihana äidillinen kana, vähän pyylevä persjalkanen emo. Ja hyvä emo olikin, kärsivällinen hautoja, huolellinen äiti. Hyvä munimaan, jopa vielä vanhuuden päivillään. Ei ollut koskaan ihmiselle ärhäkkä, ei edes silloin kun oli pienet tiput alla, ja menin tipuja ruokkimaan. Antoi ihmisen tehdä rauhassa hommansa (toisin kuin "siskonsa" Tiri, joka tulee päälle tosissaan kuin yleinen syyttäjä, jos sillä on poikaset huollettavanaan).
Jukka-kana piti poikasia hoteissaan huomattavan kauan. Siinä kun muut kanat potkivat pikkuhiljaa jälkeläisiään kohti itsenäistä elämää, levitti Jukka-kana siipensä leveämmälle että isot aikamiespojat mahtuvat paremmin alle nukkumaan...
Ihana persoona.


Jukka-kana etummaisena, tuo vaalea.


Kanat aloittivat munintataukonsa rytinällä vuoden vaihteessa. Munia tuli 12-16 päivässä. Kunnes. Niin, kunnes emo toisensa perään on läsähtänyt pesiin hautomaan... Voi elämä, en kestä! Munien tulo tyssäs taas, nyt tulee hyvä jos 7 kpl/päivä. Kyllähän tuolla määrällä itse munissa pysyy, mutta kun halukkaita olis ihan jonoksi asti. Olis kiva, jos kanaset pystyis ansaitsemaan edes osan kauroistaan, ja ennen kaikkea olis kiva, jos pystyis antamaan ihmisille kunnon kananmunia.
Olen luvannut rouville, että maaliskuussa saa alkaa hautomaan sitten oikein urakalla. Ajatuksena olis kasvattaa kesän aikana talveksi kukkopoikaa. Rakennan niille oman tarhan, jossa saavat kuopsutella kesän. Syksyn viileiden myötä otetaan kukot sitten hengiltä. Näin ei tarvitse kasvatella niitä sisällä, tilat on kumminkin rajalliset.