Teurastuskurssilla

Olin viikko sitten teurastuskurssilla. Minä. Minä, joka itkeä pillitän jo ajatuksesta, että pitäisi laittaa elukoita pois. No ehken nyt ihan pillitä, mutta ei se kaukana ole.
Teurastuskurssille minut ajoi halu tietää, mitä tehdä, jos jotain sattuu. Jos oikein tiukka paikka tulee, eikä apua lähimaillakaan. Sen lisäksi teurastuskurssilla käytiin läpi lampaan anatomiaa. Opittiin raakapalottelu ja taljan nylkemistä. Ehkä ennen kaikkea opin, että kun henki lähtee, henki myös lähtee. Sen jälkeen eläin on raato. Siltä voi ihan reippaasti alkaa poistelemaan sorkkia ja nylkemään taljaa. Ei se tunne enää.

Pakkohan se on sanoa, että kun ekaa teurastettavaa (viriiliä nuorta pukkia) tuotiin paikalle, otin pari askelta taaksepäin. Kun pulttipyssyä soviteltiin vilkkaan pukin päälaelle, otin vielä pari askelta lisää... Kyllä minua vistottaa se, kun se henki lähtee. Minua vistottaa aukoa puukolla verisuonia. Ennen kaikkea minua vistottaa, kun se eläin sätkii ja potkii. Olkonkin vaikka kuinka refleksit, ja olkoonkin vaikka kuinka taju kankaalla siinä vaiheessa, mutta kun se pieni häntä viputtaa ja ruumis kouristelee niin... Noh, minä hysterisoin ja lietson turhaa tunnetta, siksi minä en varmaan ikinä tule teurastamaan omia lampaitani, ellei ole ihan kauhea pakko.

Eipä sillä, olisi aivan mahtavaa niitä teurastaa. Ei tarvis viedä teurastamolle. Hakisi kaikessa rauhassa eläimen tutusta laumastaan, rapsuttelis vähän, antais kaurakipon nenän eteen. Siihen nopea pulttaus ja verienlasku, ei tarvi eläimen hätäillä eikä kärsiä.
Mutta kun ei niin ei.

Teurastuskurssi oli tervetullut ihan sosiaalisena tapahtumanakin. Oli ihanaa nauraa rätkättää pölhöille jutuille, oli mukavaa jutella lampaista ja eläimistä. Oli mukava tutustua uusiin, samankaltaisiin ihmisiin.

Morrison

Pikkukilit keväällä, Morrison voittajanpallilla

Meidän ihanat pikkupukit kasvoivat isoiksi pojiksi. Kun laidunkausi loppui, joutuivat pojat jakamaan pienemmän elintilan. Ja silloin alkoi taistelu. Morrison vahvana johtajana hermostui tyystin kilpailijastaan. Yhden päivän aikana se oli hakannut ystävänsä Muten tosi huonoon kuntoon.

Valpuri ja Morrison

Menin käymään lampolassa ja huomasin, että jätkillä oli joku tilanne päällä. Mute seistä kyhnötti karsinan ovensuulla, Morrison oli karsinassa eikä päästänyt Mutea sisälle. Joka kerta kun Mute vähän liihahti, Morrison ampui päälle. En tajunnut silloin, miten vakava tilanne siinä oli.

Martta ja Morrison, näillä kahdella on sama isä.

Tuuppasin Muten sisälle karsinaan, jolloin Morrison tosissaan hyökkäsi. Nupoilla sarvillaan se rusikoi Mutea, ja Mute puolustautui parhaansa mukaan. Touhu oli niin totista ja veristä, että nappasin Morrisonin karsinasta pois. Jotenkin älytön tilanne, pikkujätkät siinä enemmän kuin tosissaan.

Kesälaitumilla, Luukaskin taustalla.

Mute löi saman tien maaten, kun pääsi kiusaajastaan eroon. En ollut tajunnut, että se oli aivan loppupoikki. Morrison joutui pässien karsinaan, jossa se muuttui heti tappokoneesta pikkupukiksi. Joutui poika isojen maailmassa nöyrtymään.

Vasemmalla hymyilee Morrison, vieressä kattelee Mute.

Mute sairasti pari päivää. Annoin sille kipulääkettä ja hellää hoivaa. Sillä oli silmät vähän turvonneet ja pää ja niska ihan varmasti kipeä. Sitten kun se alkoi toipumaan, murtautui se ensitöikseen kuttujen puolelle. Vein pojan takaisin omaan loossiinsa, paikkasin karkaamiskohdan ja käänsin selkäni. Samoin tein Mute olikin takaisin kuttujen luona. Tavallaan vähän hymyilytti. Mute oli Mute jo pienenä, aina väärässä paikassa.

Morrison syksyllä, komea poika.

Mulla oli vähän kiire toisaalle, joten tein nopean ratkaisun. Heitin Muten pässien kans ja Morrisonin Muten yksiöön. Siitä muutaman tunnin kuluttua kotiuduin, ja huomasin että Mute oli loikannut pässien puolelta pois ja oli omassa karsinassaan. Siinä, missä oli myös Morrison. Ja kyllä, Mute oli taas rusikoitu...

Pässit ja Morrison

Morrison takaisin pässien karsinaan, Mutelle kipulääkettä ja sitten korottamaan Muten karsinanlaitoja... Näillä mentiin. Vielä yhden karkaamisen Mute teki. Mulla oli tarkoitus astuttaa Irmeli-kuttu Morrisonilla. No, toisin kävi. Mute ehti ensin... Mutta selvää oli, ettei tilanne voinut jatkua niin. Toisesta pukista olisi luovuttava. Pässien puolella ei riitä tila kasvavalle Morrisonille, eikä sen pidossa olisi mitään järkeä jos ne eivät tule Muten kanssa toimeen. Morrisonilla ja Martta-kutulla on sama emo, joten eipä juuri epäselvää kumpi pukeista joutuu lähtemään.

Morrison kikkailee pässien puolella.

Onneksi Morrison löysi viimein oman kodin, jossa sitä odotteli kaksi astuttavaa kuttua. Oli kyllä tosi inhottava paikka luopua siitä. Kyllä siinä vähän tippaa pyrki silmäkulmaan, kun Morrison kaarsi uusein omistajiensa kanssa pois. Sielä se nöpötti takalasissa, katseli meitä niin kauan kuin näkyvissä oltiin...
Se oli hieno pukki, komea ja uljas. Just semmonen, josta voisi tulla koiran kaltainen kumppani ja seuralainen.

Ihana Morrison.