sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulunjatkoa

Mesi jouluhavujen kimpussa.

Niin se vain joulu mennä hurahti. Onneksi saatiin meillekin valkoinen joulu!Ja pakkasta. Semmosta -10 astetta on ollut mittarissa, olipa eräänä aamuna lukema jo -17. Uunit lämpiää sisällä, elukoilla on lämmintä vettä, hyvää heinää edessä ja lämmin olkipehku alla. Ulkona lumiset puut ja auringostakin pilkahdus. Olipa toissayönä komeat revontuletkin taivaalla!

Miia ja Mesi ihmettelemässä paimenpoikaa.
Usein meille maalaillaan ihanaa kuvaa, miten me syötetään eläimillekin kaikkia jouluherkkuja vatsat - ja pötsit- pullolleen. Vaan eipä syötetäkään. Ei siksi, että oltais jotenkin ilkeitä antijouluihmisiä, vaan ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että tuo lampaan pötsi on hyvin herkkä juttu. Sinne ei sovi tupata yhtäkkiä kaikkea uutta ja erilaista. Ruokinnan täytyy pysyä suht samana, muutokset on tehtävä hitaasti ja maltilla.
Kuten myös kanien ruokinta, vaikkei niillä pötsiä olekaan.

 
Ystäväni jouluhavuja hakemassa.
Mutta yksi jouluperinne meillä sentään elukoidenkin osalta on. Tai kaksi, oikeastaan.
Ensin haetaan jouluhavut. Kuusen- ja männynoksat on lampaille terveellisiä, ja erityistä herkkua. Niitä voi syöttää huoletta. Ja toisekseen elukoille viedään hyvin maltillinen määrä omenan-, lantun- ja porkkanankuoria. Lampaat, vuohet ja kanit pääsevät nauttimaan näistä herkuista. Kanoille viedään kokonaisia omenoita ja kaalinpäitä.

Talonvahti.
Joiku-poika on yhä ainoa koira. Kaveri on sille kyllä etsinnässä ja "tilauksessa", mutta aina nämä jutut ei mene niin kuin itse ne suunnittelisi. Malttia malttia, vaikka välillä meinaa kuume yltyä.


Ja yksi kuva pitää kyllä vielä laittaa näkyville. Nimittäin elämäni ensimmäinen villatakki! Tein sen "kässänopen painajainen" ohjeella, löytynee googlettamalla helpostikin. En ole ikinä ollut mikään käsityöihminen, enemmän olen ollut tekemisissä kovien materiaalien kanssa. Vaan niinpä vain vetas villa mukanaan, sukkia ja vanttuita on tullut tehtyä jo vino pino. Ja nyt on siis pojalle villatakki valmis. Puikoilla on tällä hetkellä oikeat villaousut. Omista langoista tietysti. Tai no, omista ja ostetuista, mutta taattua suomenlampaanvilla kumminkin.
Vielä kun saisi kehräämöön lähetetyt villat lankoina takaisin, voisin alkaa tekemään villahousuja myös itselleni. 


Käsitöden saralla on tapahtunut joku mielennotkahdus. Olen huovutellut korvakoruja. Niihin on tullut oikein valtava into ja himo. En malttaisi odottaa, että pääsen tekemään huopapallo- ja poronsarvikaulakorua. Semmosta pitkää, kahdesti kaulaan kiepautettavaa. Myös muita huovutustuotteita on kehitteillä. Jossain vaiheessa päivitän tuotteita tuonne "Myytävänä"- sivulle.

Ollaan aloitettu suunta kohti valoa, ihan kuin sen tuntisi jo. Ainakin mielessä myllertää suunnitelmia ja haaveita, jotka odottavat malttamattomina alullepanemista. Ei hullumpi olotila.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Lunta!


Lunta tuli, lampaat sekos. Sitä pukiteltiin, kaahattiin ja kohnotettiin. Juostiin ees taas. Hauskoja.


Musta lammas Jumi yrittää poseerata, kun samaan aikaan taustalla Jännä-sisko häröilee minkä ehtii.



Etualalla mäyränvärinen Jännä, takanaan tyttärensä mäyränvärinen Mesi. Mesi on kasvanut hienosti, siitä on tullut oikein kiva lampaanalku.



Ihana ruskea suomenlammasTyyne. Tyyne sai nimensä, kun oli niin cool matkatessaan autossa meille. Kotona se osottautui ihan silmänlumeeksi. Tyyne oli kaikkea muuta kuin tyyne. Kauhea huutaja, etuilija, karkailija. Röyhkeä. Vaan sittenpä luonne tasaantui, ja Tyyne todellakin on tyyne. Erikoislammas, kaikkine ominaisuuksineen rakas.


Säätöä ja koohotusta. Nuo keritsemättömät karvaturrikat odottelee teurastamoon lähtöä. Se tapahtuu vasta loppiaisen jälkeen. En viitsinyt alkaa keritsemään niitä, kun tahdon pitkävillaisia taljoja. Toivottavasti vaan ei tule liian pitkävillaisia. Alkaa olemaan muhkeat villat rouvilla.