perjantai 26. syyskuuta 2014

Uusi tuttavuus


On ollut kauniita syyspäiviä. Upeita usvaisia aamuja, komeita auringonpaistepäiviä. Kun säätiedotukset povas alkuviikolle kylmiä ja sateisia päiviä, tuli lampureille (taas) kiire ottaa lampaat sisälle laitumilta.
Märehtijät joutuivat olemaan yhden sateisen ja kylmän vuorokauden ulkona, ennen kuin pääsivät puhtaille ja lämpimille pahnoille heinää syömään. Niiden talvilaitumet ei ole vielä valmiit, joten porukka joutuu olemaan sisätiloissa toistaiseksi. Uuhet näyttävät tyytyväisiltä, mutta pässimiehet eivät hevin alistu menetettyyn vapauteen. Heti seuraavana aamuna sisälleotosta olivat ne potkineet oven auki. Vilkasin sisällä ikkunasta ulos, ja siellähän ne ketkut oli kasvimaalla salaatinloppujen kimpussa...
 Pahimmat kelit olivat toistaiseksi takanapäin, joten vein pässykät takaisin metsälaitumelle. Heti lähtivät pojat askeltamaan metsän suojiin, näyttivät oikein tyytyväisiltä. Onhan se tietysti iso muutos, kun on saanut koko kesän mennä vapaasti pitkin laitumia, ja sitten joutuu sisätiloihin.
Eilen illalla oli vähän sadetta ilmassa, joten otin pässimiehet sisälle yöksi. Saapa nähä, noinko on jätkät panhoilla makoilemassa, vai onko ne ulkoistaneet itsensä.

Uuhia

Meidän ensimmäinen lammas, kuohittu suomenlammas Ville

Kainuunharmas siitospässimme Aatu

Viime viikolla meillä oli kanalassa todellinen yllätysvieras. Kaunis isosilmäinen liito-orava! Se nökötti niin tiiviisti kanalan ovenkarmin päällä, että luulin siinä olevan jotain vikaa. Sitä sai vähän töniä kepillä, ja ottaa tosi läheltä kuvia, eikä se liikahtanutkaan. Soitin ystävälleni, joka on luonnonvaraisten eläinten eläinsuojeluneuvoja, että mitä tehdään. Hän lupasi noutaa eläimen, mikäli se on loukkaantunut.


Hain isännän vahvat työhanskat, ja ei muuta kuin oravaa kohti. Se antoi minun laitella tuolin sen alle ihan kaikessa rauhassa, eikä se hätkähtänyt vaikka kipusin ihan sen viereen. Vasta, kun poimin kurren käsiini, tuli siihen eloa. Liukkaana luikkuna se pääsi pakenemaan käsistäni tosi helposti, kipitti pitkin käsivarttani olkapäälleni istumaan. Siitä se katsella killitti minua hetken, ja hyppäsi sitten pystyparruun. Sain poimittua sen vielä käsiini, ja hätäisesti tutkimaan ettei siinä ainakaan ollut mitään näkyvää vikaa tai vammaa. Ja taas mentiin, orava teki hienon loikan samaan pystyparruun, josta se sitten liidähti katonrajaan. Hetken se telmusi ympäri, ei oikein tiennyt minne menisi, kunnes jäi paikoilleen katsomaan minua. Kun vähän liikahdin, liikahti kurre samalla toiseen suuntaan.
Se oli tosi valpas ja reipas, joten ei sillä hätää ollut. Se oli vain ollut päivälevolla vähän epäsuotuisassa paikassa. Soitin eläinsuojeluneuvojalle takaisin, että ei kannata kunnossa olevaa eläintä alkaa mihinkään raahailemaan.
Jännä ajatus, että tuolla se jossain elelee. Seuraavana aamuna kanalaan mennessä oli pieni jännitys, että oliskohan uusi tuttavuus taas asemapaikallaan. Ei se ollut, mutta oli se jättänyt terveisensä. Kauralaarin kannella oli pieni kasa kakkaa...


maanantai 15. syyskuuta 2014

City-Martta


Voi että oli Martta hienosti Tallipihalla. Ei olis uskonut, että neidin ensimmäinen kerta kylillä ja ihmisten ilmoilla. Vähän välillä ujostutti, mutta ei mitään paniikkia eikä pelkoa. Korvat uteliaasti pystyssä se katteli maailman menoa. Ihmiset olivat ihmeissään, että mikä rotu se tällainen koira on...
Sattuipa paikalle pikkutyttö, joka innoissaan silitteli Marttaa ja kertasi juuri koulussa opittua "siis tämähän on kili, eikö? Vuohen lapsi. Oliko se naarasvuohi kuttu? Onpa jännää, saan sitten koulussa kertoa, että silitin elävää kuttukiliä!"
Tällaisia reissuja melkein jo toivoisi lisää. Martan kanssa on helppo matkustaa, senkun avaa farkun takaluukun, ja käskee Martan autoon. Ami-pässin kanssa piti aina tyhjentää paku, vuorata se muovilla ja oljilla, tehdä karsina. Oma lukunsa oli autoonlaitto.Vastaanhangoittelevaa 90 kg pässiä ei noin vain autoon laitetakaan...


Lampaat ovat yhä laitumella. On ollut niin kauniita syyspäiviä, että olisi synti laittaa ne nyt jo sisälle. Ne saavat laitumelle kutakuinkin kerran viikossa ison pyöröpaalin heinää, jotta varmasti pysyy vatsat pulleina. Vielä olisi yks laidunkin, jonne ne pääsevät kun tämä paali on syöty. Sitten alkaakin olla jo laitumet loppuunkalutut.


Ainahan se vähän mietityttää nämä pimenevät illat. Uskomattomia juttuja kuulee, kuinka lampaita häviää laitumilta. Löytyy vain katkaistuja aidanpätkiä, ja olipa jossain löytynyt läheisestä ojasta muovipussi, jossa kadonneen lampaan jäänteet. Ihmiset on käsittämättömiä.


Tänä vuonna ei olekaan sitten astutusrumbaa. Päätettiin pitää välivuosi karitsoinnissa. Josko sitä sitten maaliskuussa päästäisiin pohjoiseen poropaimennustapahtumaankin. Aina on olleet lasketut ajat juurikin samana viikonloppuna tapahtuman kanssa, ei mitään toivoa päästä mukaan. Puput on tarkoitus astuttaa keväällä, että ihan ilman jälkikasvuja ei jäädä. Ja tietysti alhot hautoo...
Muutenkin olen aivan riehaantunut tuosta angoravillasta. Olen kehrännyt sitä langaksi, ja voi että on pehmeää ja ihanaa lankaa! Katsotaan nyt, josko otetaan keväällä muutama jänö lisää.

Iloinen apulaiseni


Vielä yksi virstanpylväs täytyy tähän laittaa. Nimittäin pian 3v pojalla alkoi syksyn alussa kerho. Sellainen, johon äidit ei saa osallistua. Pari kertaa viikossa se viedään kerhoon kolmeksi tunniksi, sitten saan hakea pojan kotiin. Uskomattoman hienosti se sinne jäi. Ja uskomattoman paljon on äiti saanut aikaseksi, kun innokas apulainen kerhoilee...
(pyöräilykypärä päässä siksi, kun poljettiin pyörällä kerhoon. vielä ei toki poika mennyt omalla pyörällään, vaan istua napotti äidin pyörän kyydissä.)

perjantai 12. syyskuuta 2014

Martta lähtee kylille



Meidän Ami-pässimmehän on käynyt erilaisissa tapahtumissa rapsuteltavana. Nyt on Ami sairaslomalla sorkkaongelman vuoksi. Sillä on lohjennut pala sorkasta, ja on tietysti vähän kipeä.
Amia pyydettiin sadonkorjuujuhliin Tallipihalle. Koska Ami ei pysty, lähtee tuuraajaksi Martta-kuttunen.


Martasta on kasvanut hurjan kaunis nuori neiti. Sen värit ovat voimistuneet, ja sille on tullut hauska musta kaulus. Martta on tosi osallistuvainen, utelias ja tykkää rapsutuksista. Ensi sunnuntai tulee olemaan sen ensiesiintyminen, se ei ole koskaan poistunut omaa pihaa kauemmas, saati ole ollut hihnassa.
Ollaankin vähän harjoiteltu hihnassakävelyä tuossa meidän kotitiellä. Hyvinhän se sujuu, en usko että Martalla tulee olemaan kauheasti ongelmia olla ihailun keskipisteenä...


Syksy alkaa väistämättä saapumaan, illat pimenemään. Isot pässit laitettiin takapihalle metsää harventamaan, sielä riittää vielä ruokaa. Kaikille muille on jo aloitettu lisäruokinta. Aikuiset saavat heinää ja omenoita, nuoret kasvavat saavat kauraa lisäksi, teuraspässit vähän rypsiäkin.
Toistaiseksi kaikki ovat vielä laitumilla, eikä ole mitään kiirettä niitä saada sisälle. Kauniita ja lämpimiä syyspäiviä on tiedossa, ja kaikilla on sateensuojat, hätäkö heillä. Uuhillekin viritettiin iso pressu puiden väliin, alle kuivaa olkea. Mikäs siellä mahdollisia sadepäiviä vietellessä.


Yksi virstanpylväskin on tällä mäellä taas saavutettu. Nuori isäntä viilettää nykyään pienellä pyörällä ja ilman apurattaita. Koko kesän se treenasi tasapainoa potkupyörällä (jolla muuten saa hurjat vauhdit, ja alamäessä voikin nostaa jalat ilmaan, ja antaa tuulen viuhua korvissa...), loppukesästä se harjoitteli vajaan viikon verran polkimien polkemista, ja sitten heitettiinkin apurattaat menemään. Päivässä se oppi lähtemään liikenteeseenkin, ja pyöräilee nyt kuin vanha tekijä. Voi sitä riemua! Vielä kun saataisiin se jarrutuskin selkäytimeen, niin voisikin viilettää naapurin muksujen kanssa tuhatta ja sataa...

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Taistelevat kalkkunat


Meidän kalkkunoista kaksi on ukkoa ja yksi akka. Pojat alkavat miehistymään, eikä nahisteluilta voida välttyä.
Satuin olemaan kameran kanssa asemissa, kun kalkkunoiden kylpyhetki sai toisenlaisen käänteen.


Aluksi vain purut pöllysi, kun jätit kylpi menemään. Ovat itse valinneet tuon tilan, joka ei ole järin suuri kaikille kolmelle. Ja tokihan siinä pitää kylpeä koko kööri kerrallaan, yksin ei kukaan kylve.


Sitten toinen ukoista vetas jostain herneen nokkaan. Antoi pahaa silmää kaverille.


Kaverikin siitä nousi pystyyn, että mitäs mitäs nyt sitten. Tuimaa tuijottelua...


...kunnes kaveria tönäistiin tylysti.


Vaan siitäpä kaveri sisuuntui niin, että tukisti kanssaeläjäänsä. Vaikka tukka puttuu, on takaraivossa sen verran löysää nahkaa, että siitä saa isolla nokalla tiukan otteen. Ja sitten vaan vääntämään...


Vääntöä kesti hetken, kunnes tappelukaveri alistui ihan tyystin. Pyyteli hienovaraisesti armoa toisen varmistaessa, että kaveri tietää paikkansa.


Voiton merkiksi jalka alistuneen kaverin päälle. Tämän jälkeen kylpeminen jatkui. "Ei muistella pahalla"?