Uusi arki

Voi kun aika kiitää.
Elämä meni vähän uusiksi, kun sain yhtäkkiä töitä tilan ulkopuolelta. Olen ollut sen melkein 5 vuotta kotona kotiäitinä. Nyt tuli eteen työ, jota oli pakko lähteä kokeilemaan. Täysin oman aiemman ammatillisen suuntautumiseni ulkopuolelta. Homma, joka on ollut ajatuksissani jo kauan. Halu kokeilla, ottaa selvää onko minusta siihen.

Yhtäkkisen työelämään päätymisen johdosta mulla oli kerinnät myöhässä, astutukset myöhässä, kanojen pehkujen laitto meinas myöhästyä... Pihan talvisiivous edelleen tekemättä.  Mutta pikkuhiljaa lampaat ovat kuitenkin päässeet villoistaan ja muutama uuhikin on jo astutettu. Lokakuu meni kyllä aivan totaalisen hujauksessa ohi. Oli niin ajatuksisa, että viimeistään lokakuun lopussa on kaikki kahdeksan uuhta astutettu. No, ei ollut.

Uskollinen ystävä odottaa.

Onneksi ehdittiin nauttia aivan uskomattoman ihanista syyspäivistä. Käytiin paljon metsälenkeillä ja pari kertaa laavulla makkaraa paistamassa.  Pohjoisessakin poikettiin pikaisesti ennen minun töiden alkua. Tuskin tulee ehdittyä sinne enää tämän vuoden puolella. Runne-porokoira otti stressiä pakulla matkaamisesta. Ihan tuli mieleen Spurtti-vainaa, kun Runne niin pelkäs pakun ääniä ja kolinoita. Raukka jännitti koko matkan, mennen tullen.

Kalkkunat kohtas päivänsä, kuten myös pikkupuput. Pässipojat lähtee viimeiselle matkalleen ens viikolla. Uuhia piti vähentää peräti neljä (4 !!) kappaletta, mutta yhtään ei ole vielä vähentyneet... Ei niitä vain yksinkertaisesti raski laittaa pois, meidän vanhoja, ihania uuhia.
Olen muutaman kerran aloittanut tekemään niistä myynti-ilmoitusta, mutta sitten kuitenkin jättänyt tekemättä. Vaikea niitä on myydä uuteen kotiin. Uuhia, jotka on olleet meidän laumassa karitsasta saakka. Sitten pitäisi vielä vanhoilla päivillään muuttaa uuteen laumaan, hakea paikkansa siellä, totuttautua uusiin ihmisiin, lampolaan, tapoihin...
Äh.
Katsotaan nyt tämä talvi vielä näin, ja mietitän keväällä asiaa uudelleen.

Pirhana kun on laitettu lyhyt hihna koiranpoikaselle... Laavulla makkaranpaistossa piti laittaa koirat hetkeksi vähän kauemmas.

Tähän loppuun haluan laittaa meidän 4-vuotiaan valokuvataiteilijan valikoituja otoksia meidän kodista. Taiteilija itse on ollut 3 v näitä kuvatessaan...

Vahdit portilla

Kalkkunat kasvaa ja komistuu... Rakennettiin niille isompi tarha, ihan meidän portinpieleen, ulkosaunan taakse. Sielä kasvoi vaikka mitä, myös nokkosia, joihin kalkkunat ovat ihan hulluina. No, ei juuri kasva enää. Näille pitäisi olla moninkertaisesti isompi laidun, jotta riittäisi tuoretta koko kesäksi.
Saapa nähdä, onko vihreästä syksyn tullen jäljellä enää yhtään haiventa. 

Kalkkunoilla on niitten mökki tuommoisen pikku kallion päällä. Kuva on otettu portin edestä. Siinä on kiva tuoda kalkuille rehua, kun ne ovat loikoilemassa katoksessaan. Nehän eivät lennä, mutta kovasti yrittävät. Se on näky (ja kokemus...), kun nämä viisi huimapäätä lähtevät siivet räpisten juoksulentoon kalliota alas kohti ruokasankkoa.
Kuttujen laidunta näkyy taustalla, taitaa siellä valkoinen Valpurikin makoilla.  Tuomi on kaluttu ihan pystyynkuolleeksi kuttujen toimesta.No, eipähän tarvi katella tuomenkehrääjien ahkeroimia kummituspuita.

PS. Pitäähän sitä nyt yks Rannukin laittaa... Tai itseasiassa monta... Nämä on sen verran jo vanhoja kuvia (muutaman päivän), että Rannulla on vielä molemmat korvat lurpallaan. Sillähän on noussut toinen korva jo pystyyn.
Rannu tapaa Irmelin ja muut vuohet.

JA VIELÄ YKS PEEÄS: Päivitin tuonne "myytävänä"-sivulle uusia taljoja.  Käykääs tsekkaamassa.

Kesän touhuja

No onpa aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Kevät ja kesän alku on aina niin kiireistä ja puuhaa täynnä, ettei ehdi päivittelemäänkään.
Laitumet on kunnostettu ja kaikki eläimet on ulkona, lampolasta lampaiden iso karsina tyhjennetty (kiitos pohjoisen apujoukoille!!), puput on saaneet kesäkampaukset, kalkkunat haettu, vuohille tehty uus laidunmökki, pässeille aidattu uus metsälaidun... mitä vielä?

Ihana vaalea pupupoika kesätukassaan.

Eniten aikaa ja ennen kaikkea hermoja on kuitenkin käytetty Muten-pukin kanssa. Se kun ei tahtonut olla omalla laitumellaan laisinkaan. Yhä uudelleen se keksi minun laittamista aidoista porsaanreikiä (pukinreikiä?), ja pinkas kuttujen luo.
Se vietti monta aurinkoista loppukevään päivää kaverinsa Nappi-kilin kanssa sisällä karsinassa, kun minä virittelin talvilaidunta pukinvarmaksi paikaksi. Kun päästin sen tutustumaan aikaansaannoksiini, mittaili se hetken tekeleitäni, ja roiskas yli... Voi että oli kirosanat herkässä, kerran kiireessä ja nälkäisenä myös itku. Olihan kerran myös puhelinkin jo kädessä, ja teurastajan numero valittuna. Vaan silti ajattelin vielä kerran kokeilla...
Kun sain talvilaitumesta Mutenkestävän, saatoin keskittyä kesälaitumen fiksaamiseen. Sähköä Mute kyllä kunnioittaa, mutta heti jos se saa sorkillaan jostain ponnistettua, tulee se yli että heilahtaa.
Pukkilaidun rajoittuu yhdeltä sivultaan puuliiteriin, ja siitä seinää vasten viistosti ponnistamalla Mute tuli yli. Eli aidan korotusta parilla sähköpiuhalla. Sitten seuraavaksi vuorossa puinen laidunportti. Korotin ensin porttia laudoilla ja aitaverkolla, vaan tämä pukin ja hämähäkkimiehen ilmiselvä risteytys tuli siitäkin yli. Pariin kertaan laittelin portin päälle sähköpiuhat, ja kas, Mute tuli silti yli. Nyt viimeisenä epätoivon tekona on portin eteen viritetty säälittävä viritelmä, joka ihme kyllä toimii!
Vedin siis portin eteen kolmella sähköpiuhalla alueen, eli Mute ei enää pääse portillekaan.

Martta, Muten kaveriksi muuttanut Nappi-pukki ja Irmeli

Se on jännä juttu, jos en olis ollut niin saakutin kiukkuinen, olisin syvästi ihaillut vuohen älykkyyttä. Mute nimittäin kokeili joka raon ja reiän, mitä kuvitella saattaa. Kun päästin sen fiksattuun aitaukseen, se meni keskelle seisomaan ja mittaili aitaa. Se siis seurasi katseellaan sähköpiuhaa, mietti mihin se menee. Kun se löysi pienenkin katkoksen, tuli se heilahtamalla yli. Valehtelematta kymmeniä kertoja minä olen tälle keväälle aitoja fiksaillut. Nyt tuo porttiviritelmä tuntuisi pitävän, Mute on ollut yli viikon omalla puolellaan.
Sormet ristissä...

Juuri tulleet kalkkunalapset

Ja tosiaan kalkkunat on haettu. Viis kappaletta tällä kertaa. Aluksi olivat sisällä ajaan viikon. Nyt ovat jo siirtyneet ulos, edelliskesäiseen kalkkunahäkkiin. Vielä pitäisi tehdä isompi kalkkunalaidun ja sinne kalkkunamökki.

Karitsoille tehtiin karitsabaari laitumelle. Ajatuksena oli, että saavat käydä siellä syömässä karitsarehua. Eipä ole maistunut. Vihreää sen sijaan syövät kuin lampaat konsanaan. Juhannuksena vieroitetaan karitsat emoistaan, ja osa karitsoista matkaa jo uusiin koteihinsa.

Uskollinen paimenpoikani Joiku ja lampaat

Pässilauma on myös saanut täydennystä. Käytiin hakemassa Ahvenanmaalta uus suomenlammaspässi, Topi. Topi on linjan 14 ruskea pässipoika. Vähän ujo, mutta utelias ja rohkea.
Topi sai kaverikseen kainuunharmaspässikaritsa Jalon. Jalo on kauan haaveilemani ruskea kainuunharmas. Jalo on ollut osittain pulloruokinnalla, joten se on hirmu kesy ja rapsutusperso. Nätisti niiaa ihan maahan asti, kun vähänkään rapsuttelee.

Isot pässit ottivat tosi hienosti uudet tulokkaat vastaan. Mitään ahdisteluja tai kahnauksia ei ole ollut. Ja Topista ja Jalosta tuli heti kaverit. Ne kulkee kimpassa ja nukkuu vierekkäin. Ihanat pässipojat!

Harmaspässi Jalo.

Suomenlammaspässi Topi.

Topi, Veeti ja Ami suolaisella iltapalalla.

Elämä asettuu uomiisa

Pikkuhiljaa alkaa elämä asettua uomiinsa. Osa kukkopojista, kalkkunat ja Luukas-pukki kohtasivat päivänsä lauantaina. Kaikki meni tosi hienosti. Metsästävä ystäväpariskunta tuli hoitamaan teurastukset ja pukin leikkuun, yhdessä  sitten availimme siipikarjan, ja laitoimme riippumaan. Luukaskin sai lähteä omalla kotipihalla pää kauraämpärissä. Voiko parempaa loppua olla?

Luukas

Pikkujätkät (-pukit) Mute ja Morrison olivat vähän ihmeissään, kun Päällikkö lähti. Kulkivat aidanviertä ja mäkättivät hieman. Mutta nytpä ne jo ovat lampolassa nekin, ja ihan eri mäkätykset on mielessä. Pukkipojat ovat seinänaapureita kuttujen kanssa, ja saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Armotonta nujakointia on ainakin tämä ensimmäinen lampolavuorokausi ollut. Jos meno ei tuosta rauhoitu, vaan pojat stressaa kutuista koko ajan, pitänee harkita josko ne palautuisivat takaisin laitumelleen. Sielä niillä kumminkin on vanha lantala suojana, ei niillä sielä huono ole olla. Päinvastoin. Itseäni ajatellen olis vaan helpompaa ja mukavampaa ruokkia ja huoltaa ne yhteen paikkaan, eikä juosta pitkin pihoja.

Pukkipoika Mute

Tuo pitkin pihoja juokseminen alkoi jo ihan tosissaan tympiä. Loppusyksyt on aina vähän semmosta, että porukka on ihan hajallaan pitkin tiluksia. Tuossa oli pahimmillaan 7 eri paikkaa, johon viedä heinät, kaurat, puurot, kuivikkeet, vedet ja tämä pari kertaa päivässä. Päivien lyhenemisen myötä myös oma ajankäyttö piti ajatella uudelleen, tuntui että elämä on yhtä elukoiden ruokkimista ja huoltoa, ja jossain välissä pitäis ehtiä koirakin lenkkeilyttämään ja lapsen kanssa leikkimään, kotitöistä puhumattakaan... Helposti tulee ressi...

Morrison

Pässipojat lähti viimeiselle matkalleen eilen. Samassa kyytissä meni nyt sitten Meri ja Milja, ihanat uuhikaritsat. Milja oli vielä laidunkauden jälkeen vähän arahko, mutta Meri alkoi jo tosissaan reipastumaan. Tuli syliin istumaan ja nykimään takinliepeistä. Piti ihan oikeasti laittaa stoppi lampolassa istuskelulle, kun tajusin että teuraaksi joutuvat.
Mutta semmostahan se on. Saadaan sieltä nyt ainakin kauniit taljat ja hyvää lihaa. Lihasta puheenollen, onpa mahtista kun on pakkanen pullollaan kukon- ja kalkkunanlihaa, ja Joikullekin paljon luita kaluttavana sekä herkullista vuohenlihaa ja sisäelimiä. Pelkkiä kalkkunafileitä oli kutakuinkin 7 kg, siihen päälle koivet ja muu liha, joka jauhettiin jauhelihaksi. Ei hullumpaa.

Taistelevat kalkkunat

Meidän kalkkunoista kaksi on ukkoa ja yksi akka. Pojat alkavat miehistymään, eikä nahisteluilta voida välttyä.
Satuin olemaan kameran kanssa asemissa, kun kalkkunoiden kylpyhetki sai toisenlaisen käänteen.

Aluksi vain purut pöllysi, kun jätit kylpi menemään. Ovat itse valinneet tuon tilan, joka ei ole järin suuri kaikille kolmelle. Ja tokihan siinä pitää kylpeä koko kööri kerrallaan, yksin ei kukaan kylve.

Sitten toinen ukoista vetas jostain herneen nokkaan. Antoi pahaa silmää kaverille.

Kaverikin siitä nousi pystyyn, että mitäs mitäs nyt sitten. Tuimaa tuijottelua...

...kunnes kaveria tönäistiin tylysti.

Vaan siitäpä kaveri sisuuntui niin, että tukisti kanssaeläjäänsä. Vaikka tukka puttuu, on takaraivossa sen verran löysää nahkaa, että siitä saa isolla nokalla tiukan otteen. Ja sitten vaan vääntämään...

Vääntöä kesti hetken, kunnes tappelukaveri alistui ihan tyystin. Pyyteli hienovaraisesti armoa toisen varmistaessa, että kaveri tietää paikkansa.

Voiton merkiksi jalka alistuneen kaverin päälle. Tämän jälkeen kylpeminen jatkui. "Ei muistella pahalla"?

Pissavaivoja ja ummetusta

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viimekirjoituksen.
Kanalassa on tällä hetkellä kaikki hyvin. Tiput kasvavat hurjaa kyytiä. Kalkkunat alkavat pikku hiljaa olla teuraskunnossa. Ne ovat tosi kovia syömään ja - paskomaan. Ruokaa kuluu isot määrät, mutta myös tulee ulos. Ei tulis mieleenkään päästää niitä vapaaksi pihaan, sen verran isoja läjiä tipauttelevat joka paikkaan.
Kauhean seurallisia ja tuttavallisiahan ne ovat, mutta hiukan yksinkertaisia. Ne vaan rynnii. Jos sattuu vesiastia tielle, ei haittaa. Aina voi kävellä joko sen päältä (jalka astiaan ja vesi paskassa) tai sitten yksinkertaisesti sen yli (läpi?) niin että vedet on maassa. Olen yrittänyt sijoittaa vesiastiaa eri kohtiin tarhassa, mutta ei auta. Aina ne sen löytää ja joko paskottaa tai kaataa.

Kuva on jo kuukauden vanha, kovasti on pitkäkaulat tuosta kasvaneet.

Tuon sonnan kans oli haastavaa löytää kuiviketta. Sitten muistin, että meillä on sahanpurua, semmosta ihan jauhomaista ja pölyävää. Sitä kun heittelee sateenjälkeen tarhan valkoiseksi, niin johan kuivaa. Kalkkunoitten tarha ei haise oikeastaan laisinkaan, ja elukat on puhtaita. Puhtaus kyllä varmaan johtuu siitä, että nämä sankarit nukkuu yhä mökkinsä katolla. Satoi tai paistoi. Kyllä vähän hirvittää tulevat pakkaset. Tosin toiveissa olisi päästä näistä eroon jo heti syyskuulla. Viimeistään syys-lokakuun vaihteessa.

Yllättävän ketteriä - ja itsepäisiä- nämä kalkkunat. Sitkeästi niistä yksi vaan tuli tuohon oven päälle nukkumaan, vaikka laitoin esteeksi vanerinpalasenkin. Tuossa ei voi olla hyvä nukkua... En halunnut niitä tuohon nukkumaan, koska aamulla ne pongahti pihan puolelle, ja en kestä sitä kakan määrää pihassa... Saatikka 5.30 alkavaa kurnutusta avoimen makuuhuoneen ikkunan alta... Lisää barrikadeja siis....

Pässipoikien kanssa oli ongelmia muuan viikko sitten. Pässien kesätyöpaikasta soitettiin, että nyt ei kyllä ole kaikki kunnossa. Pässi oli vaisu, makoili paljon, ei syönyt. Pötsihäiriö? Auringonpistos? Miten kakka/pissa? Eivät ole vielä nähneet, mutta" pässi näyttäis venyttelevän enemmän kuin muut".  Voi ei. Apua. Virtsakivet.
Sovittiin, että pässinvuokraajat aloittavat itse hoidon minun ohjeitten pohjalta. Hienosti he hoitivat, antoivat kipulääkettä ja tuhtia annosta c-vitamiiniä, juottivat paljon nestettä. Kipulääkkeitten jälkeen pässi piristyi sen verran, että laidunsi vähän muiden mukana. Mutta silti pässillä ei kaikki tuntunut olevan ok.
Pissa tuli aluksi ihan tipottain, mutta sitten olikin kuulemma pissannut ihan kunnolla. Innostuin, että kyllä se siitä sitten.

Parempiakin kuvia olisin voinut ottaa, mutta... Potilas on tuo vaaleampi.

Vaan ei. Ei syö, nuupottaa yksinään, makoilee paljon.
Ajattelin, että pötsi ei ole tykännyt syömättömyydestä. Neuvoin antamaan soodaa ja hiivaa. Ei auta.
Sovittiin, että tulen hakemaan pässin kotiin, otan veljensäkin mukaan, ettei tarvi ihan yksin olla.
Tarkkailin pässiä koko sen illan. Se ei pissannut juuri laisinkaan, pikku tippoina vähän kerrallaan. Korvat lurpallaan seisoskeli tai makoili. Siinä kun velipoika laidunsi reippaana, nuljotti tämä makoillen.
Näytti aika huonolta. Ajattelin, että jos se ei ole aamulla yhtään parempi, täytyy se lopettaa. Niinpä annoin sille tuhdin annoksen kipulääkettä sekä vielä tuhdimman annoksen c-vitamiiniä. Siis todellakin tuhdin, jotain 8 kpl vahvoja poretabletteja. Annoin myös pötsiläälettä sekä juotin sille vettä paljon. Valelin pippeliä lämpimällä vedellä, ja hieroin aika kovakouraisesti että kivet lähtisivät liikkeelle. Sitten vain istuin ja tarkkailin. Syömään lähtiessä laitoin pässille vaipan, että näen tuleeko sieltä yhtään mitään.

Aamulla pässi oli kuin olikin parempi.Söi, kulki veljensä mukana, mutta ei siltikään vielä normaali. Korvat pysyivät alhaalla, ja vieläkin se venytteli paljon, oli hiljainen. Uus kipulääke ja reilu c-vitamiiniannos. Juottoa. Pötsilääkettä, energiaa. Ja yhtäkkiä pässi pissas! Oikein kunnon lorottelun! Mutta mikä sitten vielä mättää, miksei korvat nouse ja venyttely lopu?
Yhtäkkiä tajusin, etten ole nähnyt sen kakkaavan. Jos se on kuivunut, on sille voinut tulla ummetus. Onni onnettomuudessa, Pontus-bokserilta jäi melkein pullollinen ummetuslääkettä. Sitä ruiskuun, ja pässin kitusiin. Toisella ruiskulla ruuttasin peräreiästä rypsiöljyä. Jätin aineet vaikuttamaan, ja lähdin porokoiran kans lenkille.
Siitä kun muutaman tunnin kuluttua menin katsomaan pässejä, oli yllätys melkoinen. Pässi oli reipas kuin mikä, määki minut nähdessään (se ei ollut päästänyt ääntäkään koko aikana), korvat oli pystyt ja ilme ihan eri. Ja isoja kuralammikoita (kakkaa) useita pitkin laidunta.
Tarkkailin pässiä päivän, ja koska se oli aivan normaali pikkupässi, laitoin veljekset isojen pässien kans samalle laitumelle.
Kyllä tuli hyvä mieli, kun sain jäpikän pelastettua huonosta tilasta. Ja tuli tosi hyvä mieli, että pässin vuokranneet ihmiset oli heti tilanteen tasalla, osasivat lukea eläintä ja havaitsivat ajoissa, että jokin on vinossa.
Siinä oli ne kuumat jaksot, kun mittari sitkeästi pysyi lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta. Tärkeää silloin on juoda, niin ihmisten kuin eläintenkin, ja juoda paljon. Lampailla on laitumella kivennäiskiven lisäksi ihan tavallinen suolakivi. Mutta aina tämä ei riitä. Laitumella saisi mielellään olla erillisessä kipossa myös karkeaa merisuolaa. Mulla on talvellakin pässeillä ja pukeilla merisuolaakin karsinassa. Joskus olen heitellyt heiniinkin lisäsuolaa, jos näyttää että vedenpinta ei ole laskenut tarpeeksi. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa sanoa maisemanhoidossa olevien pässien ihmisille, että laittaa merisuolaakin tarjolle.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kalkkunat

Kurkiniemen uudet asukkaat, kesäkalkkunat, kotiutuivat viikonloppuna. Kolme kaunista 6 viikon ikäistä akkakalkkunaa. Rodultaan ovat butteja, lihakalkkunoiksi jalostettuja. Vähän oli eettisyyden kans neuvoteltava ennen ottoa. Miksi kannattaa rotua, joka on jalostettu kasvamaan nopeasti ja voimallisesti, niin ettei ruumis ja sisäelimet tahdo pysyä mukana? Muunlaisiakin kalkkunoita kun on kuitenkin olemassa.
En tiedä, oli niin tai näin, kalkut saavat elellä maata kuopsuttaen kanaparvessa kesän, syksyllä ne kohtaavat määränpäänsä.

Ollaan usein mietitty kesäpossujen ottoa. Tai sonnipoikien. Possujen kans arveluttaa se työmäärä, pottujen keitto ja ruokkiminen yleensä. Kunnon lätinkin ne tarvii, ja hyvät aidat... Sonnipojat olis muuten hyvä juttu, mutta mistä talviasumus? Ja siksi toiseksi, ollaan käyty läheiseltä lihakarjatilalta ostamassa 10 kg:n satsi naudanlihaa. En tiiä kumpi tulis halvemmaksi, kasvattaa itse omat lihat, vai ostaa läheltä suoramyyntinä. Suoramyyntinä ostaminen on ainakin huomattavasti vaivattomampaa...

Koska aika ei tunnu olevan kypsä possulle tahi sonnille, otettiin kesäkalkkunoita. Ne menevät kanojen kanssa samassa, ja jos eivät mene, ei ole iso homma rakentaa niille oma aitaus pikkumökkeineen. Teollisella ruualla ei ole tarkoitus näitä turvottaa, vaan saavat syödä kauraa ja ohraa, rypsiä ja hernettä, sekä ruuanjämät ja vartavasten kokatut puurot. Lihan lisäksi arvostan hyvää ja lajityypillistä elämää.

Kalkkunatiput on aika kauniita. Ja pitävät aivan tolkuttoman ihanaa, melodista kujerrusta. Vai piipitystäkö se nyt sitten on. Aika arkojahan ne ovat, mutta onhan meillä koko kesä aikaa tutustua. Mitään lellikkejä en niistä haluakaan, helpompi sitten syksyllä laittaa ne lihoiksi kun ei olla ihan parhaiksi ystäviksi tultu.