Vahdit portilla

Kalkkunat kasvaa ja komistuu... Rakennettiin niille isompi tarha, ihan meidän portinpieleen, ulkosaunan taakse. Sielä kasvoi vaikka mitä, myös nokkosia, joihin kalkkunat ovat ihan hulluina. No, ei juuri kasva enää. Näille pitäisi olla moninkertaisesti isompi laidun, jotta riittäisi tuoretta koko kesäksi.
Saapa nähdä, onko vihreästä syksyn tullen jäljellä enää yhtään haiventa. 

Kalkkunoilla on niitten mökki tuommoisen pikku kallion päällä. Kuva on otettu portin edestä. Siinä on kiva tuoda kalkuille rehua, kun ne ovat loikoilemassa katoksessaan. Nehän eivät lennä, mutta kovasti yrittävät. Se on näky (ja kokemus...), kun nämä viisi huimapäätä lähtevät siivet räpisten juoksulentoon kalliota alas kohti ruokasankkoa.
Kuttujen laidunta näkyy taustalla, taitaa siellä valkoinen Valpurikin makoilla.  Tuomi on kaluttu ihan pystyynkuolleeksi kuttujen toimesta.No, eipähän tarvi katella tuomenkehrääjien ahkeroimia kummituspuita.

PS. Pitäähän sitä nyt yks Rannukin laittaa... Tai itseasiassa monta... Nämä on sen verran jo vanhoja kuvia (muutaman päivän), että Rannulla on vielä molemmat korvat lurpallaan. Sillähän on noussut toinen korva jo pystyyn.
Rannu tapaa Irmelin ja muut vuohet.

JA VIELÄ YKS PEEÄS: Päivitin tuonne "myytävänä"-sivulle uusia taljoja.  Käykääs tsekkaamassa.

Rannun elämää

Yhtä Rannua nyt nämä päivitykset...
Rannun eka päivä meillä oli kuin se olis aina ollut. Aamulla syötiin, ja lähdettiin ulos. Välillä tuli pikkuitku, selvästi oli emo Mansi, kasvattiäiti Pipari ja leikkikaveri Unna hukassa, puhumattakaan velipojista.  Mutta sitten meno jatkui taas, itkut oli itketty.

Muistan, kuinka oltiin Joikusta huolissaan, kun se ei meinannut malttaa pentuna nukkua laisinkaan. Piti oikein järjestää päiväunet pienelle. Rannulla ei tätä näytä olevan. Se nukkui milloin keittiön pöydän alla, milloin koirien pedillä makuuhuoneessa. Hauska juttu, me laitettiin se banaanilaatikko makkariin Rannulle pediksi. Se ei ole kertaakaan käynyt siellä, vaan meni heti koirien pedille kuin omalle, tutulle paikalleen.

Pieniä villiintymiskohtauksiakin saatiin jo ekana päivänä. Lelu suuhun ja menoksi. Vuohiakin Rannu näki. Irmelin lypsyt meinas mennä ihan harakoille, kun Rannulainen olis iosallistunut touhuun. Rohkeasti se meni vuohia katsomaan, kun kuljetin ne pihan poikki uudelle laitumelle. Haukkui vähän ja oli utelias.

Kissoihin Rannu on tottunut jo kasvattajalla. Ja sen kyllä huomasi. Hienosti kävi tervehtimässä kissat (Sissi tosin livahtelee karkuun, ei halua tutustua vielä), ja antoi tilaa pienimmästäkin varoitusmerkistä.
Myös kanat oli tuttu juttu. Itku tuli, kun menin kanojen ulkohäkkiä siivoamaan. Rannu roikkui häkissä ja haukkui ja vikisi. Sama juttu kalkkunoitten häkillä.

Joiku-rukka oli aivan haltioitunut uudesta kaverista. Se yritti saada pikkukoiraa leikkimään kanssaan, tarjos palloa ja houkutteli toista takaa-ajo leikkiin. Olen kyllä niin ylpeä ja onnellinen Joikun suhtautumisesta, siitä miten hienosti se otti Rannun vastaan.

Tuo Joikun ilme on kertakaikkisen hellyttävä.

Myös pikkuisäntä (kuvassa korjaamassa siimaleikkuriaan, joka oli mennyt rikki...) näyttää saaneen kaverin. 

Rannu vaikuttaa tosi reippaalta. Siinä missä Joiku pinkoi kuistille pakoon kun bokserit ilmoitti haukulla jostain oudosta, pinkoo Rannu Joikun perässä haukkuen. Muutenkin Rannu pitää vahtia. Sisällä jos huomaa jotain omituista, haukahtelee se heti korvat pystyssä varoitushaukkuja. Se näki eilen naapurin lapinkoiratytöt. Ensin oli vähän nöyränä kauempana, sitten rohkaistui ja meni leikkeihin mukaan. Uutterasti se myös yritti astua toista tytöistä... Uskoi heti, kun sai kipakat pakit.

Joikun uusi pikkuveli

Joiku otti pennut vastaan avoimen ystävällisenä. Tuo koira on kyllä kultaa.

Ollaan oltu pari viikkoa pohjoisessa sukuloimassa. Ystävä piti huolta kodista ja eläimistä sillä aikaa, ja vähän naapuritkin.
Käytiin merillä, tunturissa ja maalla. Festareilla ja ulkomailla (Haaparannassa...). Nähtiin kavereita ja sukulaisia. Reissu oli hyvä, joskin auttamatta liian lyhyt.
Reissun kruunasi pikkuinen Rannu-porokoira, joka haettiin kotimatkalla Kolilta.

Meidän nuori isäntä oli pennun kanssa ihan omistajan elkein. Niistä tulikin heti ystävät. Hauska on, että pennuista juuri Rannu tuli meitä tervehtimään. Jäljellä oleva Sahfi katseli ensin vähän kauempaa.  Kun Kirsti-kasvattaja vei pennut sisälle, vain Sahfi meni. Rannu jäi meidän kanssa. Sitä helposti tulee tunne, että tuo todellakin on meidän koira.

Rannu laitettiin banaanilaatikkoon, ja laatikko minun jalkatilaan. Matkattiin pakulla, joten tilaa onneksi oli. Rannu sinnitteli Mikkeliin asti, ennen kuin antoi periksi ja simahti.

Käytiin jalottelemassa monta kertaa.

Isännän uusi ystävä...

Poika ja koira. Nämä olivat heti oiva kaksikko. Tauoilla ne juoksivat peräkanaa ja kilpaa, pyörivät hiekassa ja laskettelivat hiekkamäkeä.

Väsynyt porokoirapoika nukahti viimein. Pidin jalkaani banaanilaatikossa, ja siihenhän se käpertyi.

Koska päivä oli lämmin, valelin Rannun pään vedellä. Vähänhän se meinasi mieltänsä pahoittaa moisesta, mutta taisi ymmärtää että ihanasti viilensi.
Yhtään ei voinut huonosti, kaiken kaikkiaan Rannu oli tosi reipas pikkukoira. Kotona se kävi huoneet läpi Joikun kanssa, riehui pihassa ja söi ison annoksen ruokaa. Ensimmäisen yönsä nukkui kuin tukki Joikun kanssa sängyn alla. Jossain vaiheessa oli tehnyt pissat paperille, niin hiljaa ettei kukaan siihen herännyt.
Valloittava pikkumies.