Joikun uusi pikkuveli

Joiku otti pennut vastaan avoimen ystävällisenä. Tuo koira on kyllä kultaa.

Ollaan oltu pari viikkoa pohjoisessa sukuloimassa. Ystävä piti huolta kodista ja eläimistä sillä aikaa, ja vähän naapuritkin.
Käytiin merillä, tunturissa ja maalla. Festareilla ja ulkomailla (Haaparannassa...). Nähtiin kavereita ja sukulaisia. Reissu oli hyvä, joskin auttamatta liian lyhyt.
Reissun kruunasi pikkuinen Rannu-porokoira, joka haettiin kotimatkalla Kolilta.

Meidän nuori isäntä oli pennun kanssa ihan omistajan elkein. Niistä tulikin heti ystävät. Hauska on, että pennuista juuri Rannu tuli meitä tervehtimään. Jäljellä oleva Sahfi katseli ensin vähän kauempaa.  Kun Kirsti-kasvattaja vei pennut sisälle, vain Sahfi meni. Rannu jäi meidän kanssa. Sitä helposti tulee tunne, että tuo todellakin on meidän koira.

Rannu laitettiin banaanilaatikkoon, ja laatikko minun jalkatilaan. Matkattiin pakulla, joten tilaa onneksi oli. Rannu sinnitteli Mikkeliin asti, ennen kuin antoi periksi ja simahti.

Käytiin jalottelemassa monta kertaa.

Isännän uusi ystävä...

Poika ja koira. Nämä olivat heti oiva kaksikko. Tauoilla ne juoksivat peräkanaa ja kilpaa, pyörivät hiekassa ja laskettelivat hiekkamäkeä.

Väsynyt porokoirapoika nukahti viimein. Pidin jalkaani banaanilaatikossa, ja siihenhän se käpertyi.

Koska päivä oli lämmin, valelin Rannun pään vedellä. Vähänhän se meinasi mieltänsä pahoittaa moisesta, mutta taisi ymmärtää että ihanasti viilensi.
Yhtään ei voinut huonosti, kaiken kaikkiaan Rannu oli tosi reipas pikkukoira. Kotona se kävi huoneet läpi Joikun kanssa, riehui pihassa ja söi ison annoksen ruokaa. Ensimmäisen yönsä nukkui kuin tukki Joikun kanssa sängyn alla. Jossain vaiheessa oli tehnyt pissat paperille, niin hiljaa ettei kukaan siihen herännyt.
Valloittava pikkumies.