perjantai 29. tammikuuta 2016

Keväiset kilit laitettu tilaukseen

 

Tulee näköjään päivitettyä noita facebook-sivuja enemmän, kuin tätä blogia. Yritän ryhdistäytyä.
Pakkaset sahas koko tammikuun -30 ja -20 asteen välimaastossa. Kolattiin meidän takapihan lampeen luistinrata. Miten ihmeessä me ei olla aiemmin sitä tajuttu?! Aivan ihana luistella omassa rauhassa, ja saa pitää koirat mukana telmuamassa.


Kutut ja uuhet ovat poteneet kiimojaan yllättävän pitkälle. En muista, että kovin useana talvena kiimat olisi pyörineet vielä tammikuun lopullakin. Kyllä ne on tupanneet loppumaan talven alettua.
Yläkuvassa Mutea huutelevan Valpurin kutsuhuudot ei tuottaneet tulosta, kukaan ei tullut. Kiima laittaa Valputin huutamaan kuin henkeä vietäisiin. Huutoa kestää pari päivää, sitten kiimat alkavat menemään ohitse. Tullakseen taas kolmen viikon päästä uudelleen...
Sen sijaan Valpurin tytär Irmeli sai Mute-pukin heilastelemaan kanssaan. Valpuri oli täynnä inhoa ja epäuskoa, kun tuo sarveton adonis asteli kuttujen karsinasta sisään. Se meni karsinan perimmäiseen nurkkaan mulkoilemaan, ja märehtimään alkaessaan se asettautui samaan nurkkaan makuulleen, selkä tiiviisti käännettynä nuorelleparille.
Mute heilasteli Irmelin kanssa vuorokauden, ja sitten se lähti toisiin naisiin toisille tiloille. Mute palautunee takaisin kotiin seikkailtuaan aikansa maailmalla.


Ilmat lauhtui yhtäkkiä n. 30 astetta. Lähestulkoon yhdessä yössä.  Sade vain ropisi pupulan peltikattoon, kun keritsin pupuja. Ihmeellistä. Lauhtumisten ja vesisateiden myötä saadaan sanoa hyvästit hiihtokeleille ja luisteluradalle. Kyllä alkaa pohjoisen ihmisille olemaan vähän turhan extremeä nämä etelän talvet.



Lauhtumisessa oli yksi hyvä puoli. Sain kerittyä angorakanit. Villa alkoi olemaan jo aika pitkää, mutta paukkupakkasilla pupuja ei voi keritä. Nyt kerintä osui just nappiin, villa oli pitkää mutta hyväkuntoista, ei yhtään takussa eikä huopunutta. Yläkuvassa on Pörröturkki (4v pojan ristimä) juuri parturoituna, saavissa on sen villat. Ihanaa, valkoista angoravillaa.
Ei voi kun ihmetellä, miten mukavaa nykyään tuo kerintä onkaan. Olen aiemmin kerinnyt puput sylissä, ja se on ollut semmosta venkoilua ja paikallaanpysymättömyyttä, ihan hermostuttavaa touhua. Aikaa on mennyt tunti/eläin. Nyt, kun keritsen puput pienellä pöydällä, on homma huomattavasti helpompaa. Puput oikein asettautuvat makuulle siihen pöydälle, saan kaikessa rauhassa keriä villat pois. Ostin Fiskarssin parturisakset hommaa varten, oli hyvä ostos. Parturointi mani- ja pedikyyreineen kesti nyt 30 min/eläin. Mikään aikajuoksuhan tuo toimenpide ei ole, mutta mukavahan se on jos nyt ei ihan tuntia yhdessä eläimessä mene.
Kerinnän päätteeksi kärräsin kottikärryillä ison osan pehkuista pois. Sitä olikin ehtinyt kertyä talven aikana aikamoinen patja. Vielä kun laitoin puhtaat oljet pinnalle, oli pupulassa tyytyväisiä pupuja. Ja tyytyväinen emäntä.


 

Yläkuvissa pari angoravillatuotetta. Tein muutamat vauvantumput myyntiin. Toivottavasti ovat juurikin niin lämpimät ja pehmeät käytössä, kuin miltä kutoessa tuntui. Toinen kuva on hassu. Ei juuri tuo oikeutta huiville, mutta laitan sen silti. Olen tehnyt tuon tuubihuivin viimevuonna. On uskomattoman lämmin.
Olin koirien kans lenkillä reilussa 20 asteen pakkasessa. Pipo olikin yllättäen liian ohut varuste (vaikka ihan paksu korvaläpällinen pipo onkin). Onneksi oli tuo huivi mukana. Siitä kun kietasi osan pipon kaveriksi päätä ja korvia lämmittämään, ei palellut enää yhtään. Päinvastoin, hiki tuli.



Vielä yksi kuva tammikuulta. Kuka arvaa?
Teema näytti yhden lauantai-illan pelkkää Bowieta. Me ollaan miehen kanssa oltu ajat ja iät suuria Bowie-faneja, ja tuo yllättävä poismeno kosketti ja puhutti ja mietitytti kyllä aika lailla. Otettiin suuren taiteilijan muistoksi viinilasilliset, ja nautittiin Teeman annista.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäisenä päivänä


Vuoden ensimmäisenä päivänä käytiin vuoden ensimmäinen metsäretki. Mukana oli muutama keksi ja mehua, eli siis ihan oikea eväsretki... Pakkasta ei juuri ollut, mutta kylmä tuuli oli.


Näitä vanhoja piikkilankoja löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista.


Melko pian vuoden vaihtumisen jälkeen tuli tulipalopakkaset meillekin. Puuta kului, kun uuneja piti lämmittää niin aamulla kuin illallakin. Eläimille aloitettiin taas lämpimän veden kantaminen, ylimääräiset heinä- ja kaura-annokset, olkea lapettiin urakalla, jotta olisi lämmin märehtiä. Kanalassa lisättiin lämmitystä rakennuspuhaltimilla.
Ja hyvinhän se meni. Kukaan ei paleltunut, eikä kenelläkään ollut huono olla.


Kun pakkanen lauhtui sieltä -30 asteen tuntumasta lähemmäs -20 astetta, pääsivät pääsit ja Mute ulos havuja syömään. Pässien kerintä vaan viivästyi turhan pitkälle syksyyn, josta syystä niillä on vähän turhan lyhyt villa. Kauaa ne eivät siis saaneet ulkoilla, mutta sen verran nyt kuitenkin, että vähän sai nauttia kauniista pakkaspäivästä.





Ja sitten nappitekele. Nimittäin 100% villaa olevat villahousut! Näillä ei tule kylmä. Ja huolimatta siitä, että ovat täyttä villaa, ei ole poika valittanut että kutittaisi. Ihanat pöksyt, olen ihan kateellinen noista.. Kun olisi puhtia, aikaa ja kärsivällisyyttä, niin tekisin itsellenikin samanlaiset villapökät. Näissä on se(kin) hyvä puoli, että joustavat hyvin sivusuunnassa ( =kasvuvaraa hyvin). Jos (KUN!) ovat ensi talvena jo pienet, ei tarvitse kuin jatkaa lahkeita vähän, ja ehkä vyötäröä, ja avot, taas on lämpimät housut käytössä!