Keväiset kilit laitettu tilaukseen

 

Tulee näköjään päivitettyä noita facebook-sivuja enemmän, kuin tätä blogia. Yritän ryhdistäytyä.
Pakkaset sahas koko tammikuun -30 ja -20 asteen välimaastossa. Kolattiin meidän takapihan lampeen luistinrata. Miten ihmeessä me ei olla aiemmin sitä tajuttu?! Aivan ihana luistella omassa rauhassa, ja saa pitää koirat mukana telmuamassa.

Kutut ja uuhet ovat poteneet kiimojaan yllättävän pitkälle. En muista, että kovin useana talvena kiimat olisi pyörineet vielä tammikuun lopullakin. Kyllä ne on tupanneet loppumaan talven alettua.
Yläkuvassa Mutea huutelevan Valpurin kutsuhuudot ei tuottaneet tulosta, kukaan ei tullut. Kiima laittaa Valputin huutamaan kuin henkeä vietäisiin. Huutoa kestää pari päivää, sitten kiimat alkavat menemään ohitse. Tullakseen taas kolmen viikon päästä uudelleen...
Sen sijaan Valpurin tytär Irmeli sai Mute-pukin heilastelemaan kanssaan. Valpuri oli täynnä inhoa ja epäuskoa, kun tuo sarveton adonis asteli kuttujen karsinasta sisään. Se meni karsinan perimmäiseen nurkkaan mulkoilemaan, ja märehtimään alkaessaan se asettautui samaan nurkkaan makuulleen, selkä tiiviisti käännettynä nuorelleparille.
Mute heilasteli Irmelin kanssa vuorokauden, ja sitten se lähti toisiin naisiin toisille tiloille. Mute palautunee takaisin kotiin seikkailtuaan aikansa maailmalla.

Ilmat lauhtui yhtäkkiä n. 30 astetta. Lähestulkoon yhdessä yössä.  Sade vain ropisi pupulan peltikattoon, kun keritsin pupuja. Ihmeellistä. Lauhtumisten ja vesisateiden myötä saadaan sanoa hyvästit hiihtokeleille ja luisteluradalle. Kyllä alkaa pohjoisen ihmisille olemaan vähän turhan extremeä nämä etelän talvet.

Lauhtumisessa oli yksi hyvä puoli. Sain kerittyä angorakanit. Villa alkoi olemaan jo aika pitkää, mutta paukkupakkasilla pupuja ei voi keritä. Nyt kerintä osui just nappiin, villa oli pitkää mutta hyväkuntoista, ei yhtään takussa eikä huopunutta. Yläkuvassa on Pörröturkki (4v pojan ristimä) juuri parturoituna, saavissa on sen villat. Ihanaa, valkoista angoravillaa.
Ei voi kun ihmetellä, miten mukavaa nykyään tuo kerintä onkaan. Olen aiemmin kerinnyt puput sylissä, ja se on ollut semmosta venkoilua ja paikallaanpysymättömyyttä, ihan hermostuttavaa touhua. Aikaa on mennyt tunti/eläin. Nyt, kun keritsen puput pienellä pöydällä, on homma huomattavasti helpompaa. Puput oikein asettautuvat makuulle siihen pöydälle, saan kaikessa rauhassa keriä villat pois. Ostin Fiskarssin parturisakset hommaa varten, oli hyvä ostos. Parturointi mani- ja pedikyyreineen kesti nyt 30 min/eläin. Mikään aikajuoksuhan tuo toimenpide ei ole, mutta mukavahan se on jos nyt ei ihan tuntia yhdessä eläimessä mene.
Kerinnän päätteeksi kärräsin kottikärryillä ison osan pehkuista pois. Sitä olikin ehtinyt kertyä talven aikana aikamoinen patja. Vielä kun laitoin puhtaat oljet pinnalle, oli pupulassa tyytyväisiä pupuja. Ja tyytyväinen emäntä.

 

Yläkuvissa pari angoravillatuotetta. Tein muutamat vauvantumput myyntiin. Toivottavasti ovat juurikin niin lämpimät ja pehmeät käytössä, kuin miltä kutoessa tuntui. Toinen kuva on hassu. Ei juuri tuo oikeutta huiville, mutta laitan sen silti. Olen tehnyt tuon tuubihuivin viimevuonna. On uskomattoman lämmin.
Olin koirien kans lenkillä reilussa 20 asteen pakkasessa. Pipo olikin yllättäen liian ohut varuste (vaikka ihan paksu korvaläpällinen pipo onkin). Onneksi oli tuo huivi mukana. Siitä kun kietasi osan pipon kaveriksi päätä ja korvia lämmittämään, ei palellut enää yhtään. Päinvastoin, hiki tuli.

Vielä yksi kuva tammikuulta. Kuka arvaa?
Teema näytti yhden lauantai-illan pelkkää Bowieta. Me ollaan miehen kanssa oltu ajat ja iät suuria Bowie-faneja, ja tuo yllättävä poismeno kosketti ja puhutti ja mietitytti kyllä aika lailla. Otettiin suuren taiteilijan muistoksi viinilasilliset, ja nautittiin Teeman annista.

Vuoden ensimmäisenä päivänä

Vuoden ensimmäisenä päivänä käytiin vuoden ensimmäinen metsäretki. Mukana oli muutama keksi ja mehua, eli siis ihan oikea eväsretki... Pakkasta ei juuri ollut, mutta kylmä tuuli oli.

Näitä vanhoja piikkilankoja löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Melko pian vuoden vaihtumisen jälkeen tuli tulipalopakkaset meillekin. Puuta kului, kun uuneja piti lämmittää niin aamulla kuin illallakin. Eläimille aloitettiin taas lämpimän veden kantaminen, ylimääräiset heinä- ja kaura-annokset, olkea lapettiin urakalla, jotta olisi lämmin märehtiä. Kanalassa lisättiin lämmitystä rakennuspuhaltimilla.
Ja hyvinhän se meni. Kukaan ei paleltunut, eikä kenelläkään ollut huono olla.

Kun pakkanen lauhtui sieltä -30 asteen tuntumasta lähemmäs -20 astetta, pääsivät pääsit ja Mute ulos havuja syömään. Pässien kerintä vaan viivästyi turhan pitkälle syksyyn, josta syystä niillä on vähän turhan lyhyt villa. Kauaa ne eivät siis saaneet ulkoilla, mutta sen verran nyt kuitenkin, että vähän sai nauttia kauniista pakkaspäivästä.

Ja sitten nappitekele. Nimittäin 100% villaa olevat villahousut! Näillä ei tule kylmä. Ja huolimatta siitä, että ovat täyttä villaa, ei ole poika valittanut että kutittaisi. Ihanat pöksyt, olen ihan kateellinen noista.. Kun olisi puhtia, aikaa ja kärsivällisyyttä, niin tekisin itsellenikin samanlaiset villapökät. Näissä on se(kin) hyvä puoli, että joustavat hyvin sivusuunnassa ( =kasvuvaraa hyvin). Jos (KUN!) ovat ensi talvena jo pienet, ei tarvitse kuin jatkaa lahkeita vähän, ja ehkä vyötäröä, ja avot, taas on lämpimät housut käytössä!

Joulukuinen suppilovahverometsäreissu

Kuvat on kuin ainakin syysretkeltä. Eipä uskois, että ne on otettu vain paria päivää ennen joulua. Vettä sateli ja asteet reilusti plussan puolella. Tämmösiä kai nämä talvet nyt sitten tulee olemaan?
Tuo 4v on kyllä älyhyvä metsienmies, tämäkin reissu kesti reilun tunnin, ja jätkä ei valittanut kertaakaan. Toki loppumatkasta, ehkä 100m ennen autoa, alkoi väsähtämään. Muuten oli hyvinkin hyväntuulinen ja reipas.

Yllätys "talvimetsässä", suppilovahveroita... Ei jaksais kauheasti valittaa, mutta onhan se tympiää kun talvet menee näin, mustia jouluja eikä pulkkamäestä tietoakaan.

Myös ylläoleva kaksikko jaksaa hyvinkin juosta reilun tunnin metsässä... Jaksais varmaan vaikka koko päivän. Ollaan joskus mietitty, että miten näiden karvakasojen kans elämä on aina vaan niin helppoa, ei mitään ylimääräisiä taisteluja eikä riekkumisia. Yksi erittäin iso syy on varmasti se, että koirat pääsee lähes joka päivä vapaina reiluksi tunniksi joko mettä- tai peltolenkille. Siinä saa nenätyöskentelyä, kun juoksee kaikenmaailman peurojen, kettujen, jänisten ja myyrien jälkien perässä. Myös fyysinen rasitus on kova, siinä kun juoksee umpimettässä mäkiä ylös ja toista alas, tasapainoilee vähän kaantuneen puun rungolla ja isojen kivien päällä, ei juuri jää energiaa enää tyhjänpäiväisiin valtataisteluihin.

Vähän kädentöitäkin esille... Olen tehnyt tuosta itsekehräämästä angoralangasta vauvan tumppuja. Mikään mestarikutojahan minä en ole, mutta tässä pääosissa onkin tuo ihana materiaali. Niin lämmin, niin pehmeä, eikä kutita herkkääkään ihoa.
Poika pyysi minua tekemään jotain hänellekin, kun on niin ihanaa lankaa. Kauan piti miettiä, että mitäköhän se olisi. Jotain käytännöllistä. Me ei olla niitä, jotka pukee lapsen ihaniin vaatteisiin ja asusteisiin ihan vain siksi, kun se on niin söpöä. Meillä vaatteiden ja asusteiden pitää olla käytännöllisiä, semmosia passeleita reippaalle ja meneväiselle 4-vuotiaalle pikkuisännälle (eikä sillä, että se söpöihin vaatteisiin pukeminen olisi jotenkin minun mielestäni huono juttu, kukin tyylillään).
Mietin, että jos tekis sille vanttuut. Mutta sillä on jo parit lampaanvillavanttuut "kaupunkivanttuina". Eniten meillä käytetään kunnon rukkasia.
Sitten ajattelin tehdä kaulurin. Mutta tuo angora on niin tolkuttoman lämmin, että kaulurissa vois jo kaula paahtua. Nyt onkin sitten puikoilla tulossa muhkea kaulahuivi, johon olis ajatuksena tulla nappikiinnitys. Kaulahuivien solmut ei meillä oikein ole käteviä, huivin kun pitää mahtua takin kauluksen alle, ja solmusta tulee ikävä möykky kurkkua painamaan.

Pitkästä aikaa olen innostunut kutomisesta. Ei millään malttais laskea kutimia käsistään. Eniten jännittää, riittääkö tuo ruskeista kaneista kehrätty lanka, toiseksi en millään malttaisi jaksaa odottaa, että minkälainen tuosta kaulahuivista oikein tuleekaan.

Huopakorviksia

Vaikka joulu vierähti lapsen sairastaessa vesirokkoa, ehdin kuitenkin vähän puuhailemaan villankin parissa. Olen siis villiintynyt noista korvakoruista. Niitä on mukava tehdä. Laittelin tuonne "Myytävänä"-sivulle jokusen parin, jos jollakulla tekee mieli kivoja huopakorviksia (vaikka kuvat ei kyllä tee niille oikeutta, mun mielestä ne on paljon kivemmat luonnossa korvissa heilumassa).
Lisää todennäköisesti tulossa, jahka aika antaa myöten.

Joulunjatkoa

Mesi jouluhavujen kimpussa.

Niin se vain joulu mennä hurahti. Onneksi saatiin meillekin valkoinen joulu!Ja pakkasta. Semmosta -10 astetta on ollut mittarissa, olipa eräänä aamuna lukema jo -17. Uunit lämpiää sisällä, elukoilla on lämmintä vettä, hyvää heinää edessä ja lämmin olkipehku alla. Ulkona lumiset puut ja auringostakin pilkahdus. Olipa toissayönä komeat revontuletkin taivaalla!

Miia ja Mesi ihmettelemässä paimenpoikaa.

Usein meille maalaillaan ihanaa kuvaa, miten me syötetään eläimillekin kaikkia jouluherkkuja vatsat - ja pötsit- pullolleen. Vaan eipä syötetäkään. Ei siksi, että oltais jotenkin ilkeitä antijouluihmisiä, vaan ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että tuo lampaan pötsi on hyvin herkkä juttu. Sinne ei sovi tupata yhtäkkiä kaikkea uutta ja erilaista. Ruokinnan täytyy pysyä suht samana, muutokset on tehtävä hitaasti ja maltilla.
Kuten myös kanien ruokinta, vaikkei niillä pötsiä olekaan.

 

Ystäväni jouluhavuja hakemassa.

Mutta yksi jouluperinne meillä sentään elukoidenkin osalta on. Tai kaksi, oikeastaan.
Ensin haetaan jouluhavut. Kuusen- ja männynoksat on lampaille terveellisiä, ja erityistä herkkua. Niitä voi syöttää huoletta. Ja toisekseen elukoille viedään hyvin maltillinen määrä omenan-, lantun- ja porkkanankuoria. Lampaat, vuohet ja kanit pääsevät nauttimaan näistä herkuista. Kanoille viedään kokonaisia omenoita ja kaalinpäitä.

Talonvahti.

Joiku-poika on yhä ainoa koira. Kaveri on sille kyllä etsinnässä ja "tilauksessa", mutta aina nämä jutut ei mene niin kuin itse ne suunnittelisi. Malttia malttia, vaikka välillä meinaa kuume yltyä.

Ja yksi kuva pitää kyllä vielä laittaa näkyville. Nimittäin elämäni ensimmäinen villatakki! Tein sen "kässänopen painajainen" ohjeella, löytynee googlettamalla helpostikin. En ole ikinä ollut mikään käsityöihminen, enemmän olen ollut tekemisissä kovien materiaalien kanssa. Vaan niinpä vain vetas villa mukanaan, sukkia ja vanttuita on tullut tehtyä jo vino pino. Ja nyt on siis pojalle villatakki valmis. Puikoilla on tällä hetkellä oikeat villaousut. Omista langoista tietysti. Tai no, omista ja ostetuista, mutta taattua suomenlampaanvilla kumminkin.
Vielä kun saisi kehräämöön lähetetyt villat lankoina takaisin, voisin alkaa tekemään villahousuja myös itselleni. 

Käsitöden saralla on tapahtunut joku mielennotkahdus. Olen huovutellut korvakoruja. Niihin on tullut oikein valtava into ja himo. En malttaisi odottaa, että pääsen tekemään huopapallo- ja poronsarvikaulakorua. Semmosta pitkää, kahdesti kaulaan kiepautettavaa. Myös muita huovutustuotteita on kehitteillä. Jossain vaiheessa päivitän tuotteita tuonne "Myytävänä"- sivulle.

Ollaan aloitettu suunta kohti valoa, ihan kuin sen tuntisi jo. Ainakin mielessä myllertää suunnitelmia ja haaveita, jotka odottavat malttamattomina alullepanemista. Ei hullumpi olotila.