torstai 29. kesäkuuta 2017

Luonto- ja maatilapainotteinen päivätoimintakokeilu

Rollaattorit parkissa.

Ikäihmisten viriketoiminta.
Sisältöä päiviin. Sisältöä elämään. Syy nousta ylös, ja jaksaa seuraavaan kertaan.
Ennaltaehkäisy.
Toiminnallisuuden säilyminen. Uskoa omiin kykyihin, pystyvyyden tunne.
Yksinäisyyden tunteen vähentäminen. Mahdollisuus sosiaaliseen elämään.

Jokaiselle vastat kotiinviemisiksi. Osa ei saa vastoa saunassa (ettei tule roskia...?!), mutta tuoksutella voi.

Olin mukana kokeilussa, joka tarjosi luonto- ja maatilapainotteista päivätoimintaa ikäihmisille. Hankkeen takana oli Green Care Lab ja Hämeen Ammattikorkeakoulu.
Toimintapaikkana oli Ilolan Maatila Valkeakoskella, ohjaajana toimin minä.

Yksi toteutuneista toiveista, hevosajelu!

Voi että oli antoisa kokeilu! Niin minulle kuin asiakkaillekin. Toimintaa oli kerran viikossa. Jokaiselle kerralle laadittiin väljästi aikataulu. Tiukkaa aikataulua ei ollut, tarkoitus ei ollut uuvuttaa ihmisiä ryntäämällä ohjelmasta toiseen. Muutama teema päivälle oli riittävästi, lepoa ja rauhallisuutta kuului olennaisesti päiviin. Ja luonnollisesti päivää rytmitti ruokailut.
Jokaisena kertana nautimme aamiaisen yhdessä, rupattelimme tulevasta päivästä, edellisistä kerroista. Kuulostelimme kuulumisia, luimme lehtiä. Aamiaisen jälkeen lähdimme ulos. Kiersimme eläinsuojat, tervehdimme eläimet. Liikuntaa ja aktiivisuutta tuli ihan itsestään, kun menimme eläinryhmän luota toiseen.
Sitten oli vuorossa suunniteltua aktiviteettiä. Teimme kielokimppuja, kuuntelimme gramofonia ulkona ja teimme samalla pientä jumppaa, sidoimme jokaiselle omat vastat (joita kaikki eivät saaneet viedä palvelutalonsa saunaan, koska siitä tulee roskia?! Kuulostaa ihan uskomattomalta omaan korvaan, jos näin on. Vasta on tälle sukupolvelle kuitenkin aika tärkeä, tulee oikeasti surullinen (ja vihainen?) olo, ettei sitä nautintoa enää elämän ehtoopuolella anneta saunaan tulevien roskien takia?!).

Hevonen tuo monille muistoja.

Saimme myös silitellä niin hevosta kuin poniakin, pääsipä eräs osallistuja jopa toivomalleen hevosajelulle. Myös traktoriajelu jäejestettiin, johon pääsivät kaikki. Paistoimme makkaraa ja lättyjä. Kävimme pienellä maisema-ajelulla ja Metsäkansan vanhassa kirkossa. Bongasimme lintuja ja katselimme eläimiä.
Ennen kaikkea vietimme aikaa yhdessä, luonnossa. Pois kaupungin hälystä.
Eräs osallistuja tiivisti hyvin sanoessaan, että onpa ihana päästä ulos, kun ei hän  kotona pääse kuin betonikuutionsa parvekkeelle ampiaisten kiusaamaksi.

Traktoriajelullekin päästiin!

Ensimmäisellä kerralla kaikkia jännitti. Usko omiin kykyihin ja pärjäämiseen maatilaolosuhteissa oli horjuva. Liikkuminen koettiin vaikeaksi, koska ei ollut asfalttia ulkona eikä ramppeja vanhoissa taloissa. Paitsi yksi, joka oli vähän jyrkkä ja jossa oli pieni kynnys. Se koettiin haastavaksi ja vaikeaksi. Matka vessaan oli sokkeloinen ja hankala.
Mutta ulkona oleminen oli ihanaa, yhdessä tekeminen oli ihanaa, eläimet olivat ihania ja luonnon rauha oli ihanaa, "kun ei kuulu sitä autojen surinaa". 

Myön poni kävi tervehtimässä osallistujia.

Toisella kertaa ulkona liikkumien ei ollutkaan enää niin hankalaa. Ramppi ei tuntunutkaan enää niin haastavalta. Vessakin tuntui olevan lähempänä ja mutkat suorempia. Jännittäminen väheni ja usko omaan pärjäämiseen vahvistui. Ryhmä alkoi ryhmääntyä, kaikki saivat suunvuoron ja kaikkien asiaa kuunneltiin. Ja mikä parasta, aurinko jatkoi paistamistaan.

Kävelyllä maatilan ympäristössä, eläimiä katsellen.

Viimeisellä kerralla mikään ei ollut hankalaa. Kynnykset ylitettiin mennen tullen, ramppia lasketeltiin kuin vanhat tekijät, vessa tuntui "tulleen lähemmäksi". Pihalla viipotettiin niin, että meinasi olla hankaluuksia saada pidettyä ryhmä kasassa...

Kertakaikkisen hyvä kokeilu, olen kiitollinen mahdollisuudestani saada olla mukana. Toivoisin sydämestäni, että tällainen päivätoiminta yleistyisi. Ihmiset olivat silminnähden virkistyneet, he liikkuivat paremmin ja olivat rentoja. Juttu luisti ja silmät loisti.
Ennen kaikkea se usko omiin kykyihin vahvistui. Saattoipa olla, että se usko oli ekalla kerralla hyvinkin koetuksella. Miten ihana onkaan se "minä pärjäsin!" tunne! Sen tunteen voimalla ehkä jaksaa lähteä arjessakin herkemmin ulos, tapaamaan muita ihmisiä sinne kotiinjämähtämisen vastapainoksi. Elämä saattaa joillain olla muuten aika yksinäistä ja virikkeetöntä, tällaisen toiminnan myötä tulee jotain mitä odottaa.

Viimeisellä kerralla annoimme jokaiselle valokuvia muistoksi. Toivon, että osallistujat saavat hyvänolon tunteen, ja ilon onnistumisestaan niitä kuvia katselemalla. Että se tunne kestäisi ja olisi voimavarana arkeen.

Pipsa-koira oli kaikkien suosikki.

Vanhusten kohtaloista ja kohteluista saa nykyään lukea mitä kauhistuttavimpia juttuja. Väistämättä tulee mieleen omat läheiset ja sukulaiset. Kiduttava ajatus, että toisten armoilla elävät ihmiset joutuisivat kokemaan ala-arvoista kohtelua. Eikä sen kohtelun tarvitse olla mitenkään räikeää ollakseen ala-arvoista. Se, mitä toisesta ihmisestä ajattelet, merkitsee. Onko se ihminen sulle pelkkä  ohjattava rollaattori tai työnnettävä pyörätuoli.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kesä


Kesän alku. Lämmin ja ihana, mitä ei olisi heti uskonut. Toukokuun lopulla vielä tuli yhtäkkiä lunta ja räntää, oli kylmä ja tuntui että kesä on ihan varmasti peruttu.
No onneksi ei kuitenkaan ollut. Ihan yhtäkkiä tulikin kesä, saatiin aurinkoa ja lämpöä.
Meillä on pieni uimaranta ihan lähellä. Siellä polskittiin lähes joka ilta.

Oma poika ja pikkuserkkunsa läheisellä uimarannalla.

Ihana Hangon aurinko ja ihana ranta.

Sitten tuli taas kylmää, mutta onneksi ei enää lunta. Me pakattiin tukilapset (kaksi poikaa, 4 ja 6 vuotiaat) ja oma porukka koirineen kaikkineen autoon, ja suunnistettiin Hankoon. Autossa oli tiivis tunnelma... Onneksi saatiin hienot lomakelit, sateisiin tuli aukko ja lämpötila kohosi.
Kaksi yötä oltiin paikallisella leirintäalueella. Tarkoituksena oli stressitön ja aikatauluton loma, ihan vain biitsillä hengaamista ja kaupungilla pyörimistä. Luontoa, merta, rauhaa, yhdessäoloa. Ei mitään härveliä, hilavitkutinta, paikasta toiseen juoksemista tai ylivirittynyttä kaahailua.
Onnistuttiin.

Siellä jossain minä ja koirat.

Oli tosi mukava loma.
Aamuisin pojat säntäsivät leirintäalueen pomppulinnoihin (niitä oli ruhtinaalliset kolme kappaletta!). Siitä sitten rantsuun. Meressä likoamisen jälkeen vähän lepoa ja taas rantsuun tai pompulinnoihin. Yhtenä päivänä käytiin Hangon keskustassa kävelemässä. Siellä oli kiva leikkipuisto, jossa jätkät viihtyi.
Ja tulihan todettua, että jos ei anna valmiita leluja, pääsee mielikuvitus valloilleen. Meillä ei ollut ulkoleluja mukana (vesilelut oli, ei muuta), mutta ei se haitannut. Pojat keksi itse lelut mm. kaarnoista, kepeistä ja kannonjämästä... Myöskään mitään digivehkeitä ei ollut mukana.

Mökkivahdit.

Reissun jälkeen saatiin uus vahvistus pupupporukkaan. Viimeinkin sain suurihopeanaaraan. Tarkoitus on poi'ittaa se keväällä. Josko saataisiin parempaa kasvua lihapupuihin.

Suurihopeatyttö Villaverstaan Ratkiriemu eli Riemu

Meidän ihana Pörröturkki-angoraoika muutti uuteen kotiin. Juuri ennen muuttoa laitoin yhden angoraneidin Pörröturkin kanssa heilastelemaan. Haaveissa oli saada yks Pörröturkin värinen naaraspupu... Ja näyttäisi, että haave jopa toteutuu. Poikasia tuli kaksi, joista toinen on aivan Pörröturkin värinen, ja mitä ilmeisimmin tyttö!

Pörröturkin toivottu jälkeläinen.

Juhannusta vietettiin kaupungissa. Ilma oli kuten juhannuksena kuuluukin. Rakeita ei sentään tullut kuten edellispäivinä, mutta sopivan viileää kuitenkin oli (+12). Oli oikein mukava ja erilainen juhannus. Kylillä hengailun jälkeen käytiin parissa tapahtumassa, oli makkaranpaistoa, vohveleita, pihapelejä, ihmisiä, tuttuja. Poika osallistui ihailtavasti erilaisiin aktiviteetteihin, reipas jätkä.


Eläväämusiikkia ihmettelemässä.

Juhannuskokko.

Joikun leikkauksesta tuli jo 7 viikkoa, huomenna on kontrolliröntgen. Vielähän se seistessään keventää paljonkin, mutta käyttää jalkaansa tosi hyvin. Pieniä matkoja ollaan jo ravattukin, pihassa tehdään pujottelua ja kahdeksikkoa, paljon ollaan kävelty metsissä ja pelloilla. Käydään päivittäin pari 30-40 min lenkkiä, ja sen lisäksi pikkukävelyjä omassa metsässä. Joiku liikkuu 8 metrin flexissä, vapaaksi en vielä ole sitä uskaltanut päästää, mitä nyt pihassa valvotusti vähän.
Mieli koiralla on erittäin iloinen ja aktiivinen, poika leikkisi ja peuhaisi oikein mielellään.

Joiku ja Runne peltolenkillä.

Pitkästä aikaa myös kanaparveen on tullut lisäystä. Ostin brahmakukon. Aivan ihanan uljaan ja kesyn Kukkelin (meidän 5v nimeämä...). Kukkeli saa olla nuorten patakukkojen ja -kanojen kanssa nyt hetken aikaa. Nuoriso saa paremmin syötyä, kun ei ole aikuiset päsmäröimässä. Laitettiin teurasporukalle hyvät tilat entiseen pässilään, on tilaa niin sisällä kuin ulkonakin. Tästä porukasta on tarkoitus jättää muutama kananeito kotiin, Kukkelille tyttöystäväksi.

Etualalla Kukkeli, taustalla brahma- ja jättikochinnuorisoa.



perjantai 9. kesäkuuta 2017

5 viikkoa leikkauksesta


Kylläpä aika vierii! Leikkauksen jälkeen tuntui, että kesä on pilalla ja kaikki on pilalla ja voi kauhea... Nyt on enää muutama viikko, ja saadaan alkaa varovaisesti irrottamaan hihnasta.


Jalka on parantunut hyvin. Kävellessä Joiku käyttää sitä jo hyvin (toki keventäen), mutta paikallaan seistessä ei varaa jalalle juri yhtään. Selkeästi nojaa vasemmalle puolen. Nyt jumpataan, jotta saadaan painoa pikkuhiljaa taakse ja oikeallekin.


Ollaan alettu käymään myös metsässä! Voi että oli koirapoika onnellinen, kun pääsi omaan lempimetsään. Vielä illallakin metsän vaikutus näkyi niin, että Joiku tuli koko ajan uusi lelu suussaan minun eteen, häntä heilui vimmatusti ja silmät loisti iloa. Siinä se tarjosi mulle lelua leikittäväksi. Aika ihana.


Kesän alku on ollut tosi kylmä, kuten kuvasta näkyy. Nahkahanska kädessä lenkillä. Onneksi nyt tällä viikolla lämpeni, poikakin heitti toissapäivänä talviturkkinsa lampeen... Itse en todellakaan uskaltanut.


Lampaat on laitumilla, tosin laitumet kasvaa todella hitaasti kylmien kelien ja sateettomuuden takia. Lampaita on tällä hetkellä kuusi aikuista uuhta ja kaksi kotiin jäävää karitsaa. Pässejä on kolme (päivittämättä on se, kun meidän ensimmäiset pässit Ville ja Veeti lähtivät teurastamolle!!) sekä yksi keväällinen karitsa, jonka joko myyn tai kasvattelen lihoiksi. Vuonia on neljä kuttua, yksikään ei poikinut eikä ole lypsyssä. Kaneja viisi aikuista naarasta, Wilburi-uros sekä 6 lihaksi menevää urospoikasta sekä kaksi juuri syntynyttä poikuetta. Kanoja vaihteleva määrä, reilu 10 kpl poikasia kasvamassa ensi talven lihaksi. Muita ei ollakaan tiluksille tänä kesänä otettu. Selkeästi joku tarve pitää ns. välivuosi, ei mitään ylimääräistä. Näillä mennään, hyvä mieli.