Kesä

Kesän alku. Lämmin ja ihana, mitä ei olisi heti uskonut. Toukokuun lopulla vielä tuli yhtäkkiä lunta ja räntää, oli kylmä ja tuntui että kesä on ihan varmasti peruttu.
No onneksi ei kuitenkaan ollut. Ihan yhtäkkiä tulikin kesä, saatiin aurinkoa ja lämpöä.
Meillä on pieni uimaranta ihan lähellä. Siellä polskittiin lähes joka ilta.

Oma poika ja pikkuserkkunsa läheisellä uimarannalla.

Ihana Hangon aurinko ja ihana ranta.

Sitten tuli taas kylmää, mutta onneksi ei enää lunta. Me pakattiin tukilapset (kaksi poikaa, 4 ja 6 vuotiaat) ja oma porukka koirineen kaikkineen autoon, ja suunnistettiin Hankoon. Autossa oli tiivis tunnelma... Onneksi saatiin hienot lomakelit, sateisiin tuli aukko ja lämpötila kohosi.
Kaksi yötä oltiin paikallisella leirintäalueella. Tarkoituksena oli stressitön ja aikatauluton loma, ihan vain biitsillä hengaamista ja kaupungilla pyörimistä. Luontoa, merta, rauhaa, yhdessäoloa. Ei mitään härveliä, hilavitkutinta, paikasta toiseen juoksemista tai ylivirittynyttä kaahailua.
Onnistuttiin.

Siellä jossain minä ja koirat.

Oli tosi mukava loma.
Aamuisin pojat säntäsivät leirintäalueen pomppulinnoihin (niitä oli ruhtinaalliset kolme kappaletta!). Siitä sitten rantsuun. Meressä likoamisen jälkeen vähän lepoa ja taas rantsuun tai pompulinnoihin. Yhtenä päivänä käytiin Hangon keskustassa kävelemässä. Siellä oli kiva leikkipuisto, jossa jätkät viihtyi.
Ja tulihan todettua, että jos ei anna valmiita leluja, pääsee mielikuvitus valloilleen. Meillä ei ollut ulkoleluja mukana (vesilelut oli, ei muuta), mutta ei se haitannut. Pojat keksi itse lelut mm. kaarnoista, kepeistä ja kannonjämästä... Myöskään mitään digivehkeitä ei ollut mukana.

Mökkivahdit.

Reissun jälkeen saatiin uus vahvistus pupupporukkaan. Viimeinkin sain suurihopeanaaraan. Tarkoitus on poi'ittaa se keväällä. Josko saataisiin parempaa kasvua lihapupuihin.

Suurihopeatyttö Villaverstaan Ratkiriemu eli Riemu

Meidän ihana Pörröturkki-angoraoika muutti uuteen kotiin. Juuri ennen muuttoa laitoin yhden angoraneidin Pörröturkin kanssa heilastelemaan. Haaveissa oli saada yks Pörröturkin värinen naaraspupu... Ja näyttäisi, että haave jopa toteutuu. Poikasia tuli kaksi, joista toinen on aivan Pörröturkin värinen, ja mitä ilmeisimmin tyttö!

Pörröturkin toivottu jälkeläinen.

Juhannusta vietettiin kaupungissa. Ilma oli kuten juhannuksena kuuluukin. Rakeita ei sentään tullut kuten edellispäivinä, mutta sopivan viileää kuitenkin oli (+12). Oli oikein mukava ja erilainen juhannus. Kylillä hengailun jälkeen käytiin parissa tapahtumassa, oli makkaranpaistoa, vohveleita, pihapelejä, ihmisiä, tuttuja. Poika osallistui ihailtavasti erilaisiin aktiviteetteihin, reipas jätkä.

Eläväämusiikkia ihmettelemässä.

Juhannuskokko.

Joikun leikkauksesta tuli jo 7 viikkoa, huomenna on kontrolliröntgen. Vielähän se seistessään keventää paljonkin, mutta käyttää jalkaansa tosi hyvin. Pieniä matkoja ollaan jo ravattukin, pihassa tehdään pujottelua ja kahdeksikkoa, paljon ollaan kävelty metsissä ja pelloilla. Käydään päivittäin pari 30-40 min lenkkiä, ja sen lisäksi pikkukävelyjä omassa metsässä. Joiku liikkuu 8 metrin flexissä, vapaaksi en vielä ole sitä uskaltanut päästää, mitä nyt pihassa valvotusti vähän.
Mieli koiralla on erittäin iloinen ja aktiivinen, poika leikkisi ja peuhaisi oikein mielellään.

Joiku ja Runne peltolenkillä.

Pitkästä aikaa myös kanaparveen on tullut lisäystä. Ostin brahmakukon. Aivan ihanan uljaan ja kesyn Kukkelin (meidän 5v nimeämä...). Kukkeli saa olla nuorten patakukkojen ja -kanojen kanssa nyt hetken aikaa. Nuoriso saa paremmin syötyä, kun ei ole aikuiset päsmäröimässä. Laitettiin teurasporukalle hyvät tilat entiseen pässilään, on tilaa niin sisällä kuin ulkonakin. Tästä porukasta on tarkoitus jättää muutama kananeito kotiin, Kukkelille tyttöystäväksi.

Etualalla Kukkeli, taustalla brahma- ja jättikochinnuorisoa.

Pupulandiaa

Onpa unohtuneet koneelle nämä viikon takaiset pupukuvat. Pikkupuput kasvavat nyt ihan huimaa kyytiä. Tosi kauniin värisiä ovat kaikki.

Luonnonharmaa neiti

Luonnonruskea neiti

Tämä taitaa olla sininen neiti

Egern tyttönen

Ja vielä luonnonkeltainen poika

Pupulaa. Vasemmalla on Casper yksinään. Viereisessä häkissä tytöt ja poikaset. Tarkoitus on tehdä tuohon pöydän paikalle tilat Casperille ja mahdolliselle uudelle siitosurokselle. Tuohon Casperin häkkiin tulee sitten osa tytöistä, näistä poikasista kun jää pari kotiin.
Ne pari keväällistä urosta, joista en kertakaikkiaan pysty luopumaan, muuttavat kanalaan tyhjään häkkiin. Toistaiseksi ovat vielä ulkona teuraspupujen kanssa.

Ja sitten kuva "lomareissulta". Käytiin tuossa muuan viikko sitten Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Polkuautot oli kova sana, kuten myös alakerran "aravuusalus". Mutta lähes yhtä kova oli satunnaisen leikkipuiston laiva ja keinu, jotka tuli vastaan kun käytettiin koiria kävelyllä...

Kesän touhuja

No onpa aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Kevät ja kesän alku on aina niin kiireistä ja puuhaa täynnä, ettei ehdi päivittelemäänkään.
Laitumet on kunnostettu ja kaikki eläimet on ulkona, lampolasta lampaiden iso karsina tyhjennetty (kiitos pohjoisen apujoukoille!!), puput on saaneet kesäkampaukset, kalkkunat haettu, vuohille tehty uus laidunmökki, pässeille aidattu uus metsälaidun... mitä vielä?

Ihana vaalea pupupoika kesätukassaan.

Eniten aikaa ja ennen kaikkea hermoja on kuitenkin käytetty Muten-pukin kanssa. Se kun ei tahtonut olla omalla laitumellaan laisinkaan. Yhä uudelleen se keksi minun laittamista aidoista porsaanreikiä (pukinreikiä?), ja pinkas kuttujen luo.
Se vietti monta aurinkoista loppukevään päivää kaverinsa Nappi-kilin kanssa sisällä karsinassa, kun minä virittelin talvilaidunta pukinvarmaksi paikaksi. Kun päästin sen tutustumaan aikaansaannoksiini, mittaili se hetken tekeleitäni, ja roiskas yli... Voi että oli kirosanat herkässä, kerran kiireessä ja nälkäisenä myös itku. Olihan kerran myös puhelinkin jo kädessä, ja teurastajan numero valittuna. Vaan silti ajattelin vielä kerran kokeilla...
Kun sain talvilaitumesta Mutenkestävän, saatoin keskittyä kesälaitumen fiksaamiseen. Sähköä Mute kyllä kunnioittaa, mutta heti jos se saa sorkillaan jostain ponnistettua, tulee se yli että heilahtaa.
Pukkilaidun rajoittuu yhdeltä sivultaan puuliiteriin, ja siitä seinää vasten viistosti ponnistamalla Mute tuli yli. Eli aidan korotusta parilla sähköpiuhalla. Sitten seuraavaksi vuorossa puinen laidunportti. Korotin ensin porttia laudoilla ja aitaverkolla, vaan tämä pukin ja hämähäkkimiehen ilmiselvä risteytys tuli siitäkin yli. Pariin kertaan laittelin portin päälle sähköpiuhat, ja kas, Mute tuli silti yli. Nyt viimeisenä epätoivon tekona on portin eteen viritetty säälittävä viritelmä, joka ihme kyllä toimii!
Vedin siis portin eteen kolmella sähköpiuhalla alueen, eli Mute ei enää pääse portillekaan.

Martta, Muten kaveriksi muuttanut Nappi-pukki ja Irmeli

Se on jännä juttu, jos en olis ollut niin saakutin kiukkuinen, olisin syvästi ihaillut vuohen älykkyyttä. Mute nimittäin kokeili joka raon ja reiän, mitä kuvitella saattaa. Kun päästin sen fiksattuun aitaukseen, se meni keskelle seisomaan ja mittaili aitaa. Se siis seurasi katseellaan sähköpiuhaa, mietti mihin se menee. Kun se löysi pienenkin katkoksen, tuli se heilahtamalla yli. Valehtelematta kymmeniä kertoja minä olen tälle keväälle aitoja fiksaillut. Nyt tuo porttiviritelmä tuntuisi pitävän, Mute on ollut yli viikon omalla puolellaan.
Sormet ristissä...

Juuri tulleet kalkkunalapset

Ja tosiaan kalkkunat on haettu. Viis kappaletta tällä kertaa. Aluksi olivat sisällä ajaan viikon. Nyt ovat jo siirtyneet ulos, edelliskesäiseen kalkkunahäkkiin. Vielä pitäisi tehdä isompi kalkkunalaidun ja sinne kalkkunamökki.

Karitsoille tehtiin karitsabaari laitumelle. Ajatuksena oli, että saavat käydä siellä syömässä karitsarehua. Eipä ole maistunut. Vihreää sen sijaan syövät kuin lampaat konsanaan. Juhannuksena vieroitetaan karitsat emoistaan, ja osa karitsoista matkaa jo uusiin koteihinsa.

Uskollinen paimenpoikani Joiku ja lampaat

Pässilauma on myös saanut täydennystä. Käytiin hakemassa Ahvenanmaalta uus suomenlammaspässi, Topi. Topi on linjan 14 ruskea pässipoika. Vähän ujo, mutta utelias ja rohkea.
Topi sai kaverikseen kainuunharmaspässikaritsa Jalon. Jalo on kauan haaveilemani ruskea kainuunharmas. Jalo on ollut osittain pulloruokinnalla, joten se on hirmu kesy ja rapsutusperso. Nätisti niiaa ihan maahan asti, kun vähänkään rapsuttelee.

Isot pässit ottivat tosi hienosti uudet tulokkaat vastaan. Mitään ahdisteluja tai kahnauksia ei ole ollut. Ja Topista ja Jalosta tuli heti kaverit. Ne kulkee kimpassa ja nukkuu vierekkäin. Ihanat pässipojat!

Harmaspässi Jalo.

Suomenlammaspässi Topi.

Topi, Veeti ja Ami suolaisella iltapalalla.

Sataa, sataa ropisee

Niin se hurahti juhannus koleassa sadesäässä. On ollut niin viileitä kelejä, ettei laidunkaan kunnolla kasva. Molemmat lohkot ovat siinä kunnossa, että kasvurauhaa toivottais. Ja silti on lampaiden saatava laiduntaa, eli mitä tehdä? No aidataan tietysti lisää laidunta.
Aitasimme ihan liian pitkään ja kortiseen niittyyn sähköpiuhoilla laitumen. Laitumeen tuli oikein kiva metsäsaareke, jossa on paljon pajua ja muuta lehtipuuta ja pensasta. Olin tyytyväinen aherrukseemme. Tai miehen aherrukseen. Hän se siellä raivaussahalla raivasi linjat, nakutteli pojan kanssa tolpat ja veti sähköt. Vajaa 3v poika meni sähköpiuharullan kans edeltä ja mies pyöräytti piuhat eristysnapukkaan. Lapsityövoiman käyttö on siis alkanut.
Ihan laakereillahan en minäkään maannut miesten puuhatessa laidunta. Kanala sai kunnon suursiivouksen. Poistin sieltä kaiken irtilähtevän. Orret, tasot, kupit ja kipot. Osan pesistä. Kupit ja kipot pesin, muut meni vaihtoon. Kuurasin seinät ja pysyvät pesät, maalasin lattian, nikkaroin uudet orret ja laitoin lisäpesiä pahvilaatikoista. Kyllä siinä ihan reilu työpäivä tuli tehtyä.

Vaan lampaatpa eivät olleetkaan yhtä innoissaan uudesta laitumesta. Niitä pelotti sähköpiuha. Meillä on nuo ensimmäiset laitumet aidattu verkkoaidalla, jonka alareunassa kulkee yksi sähköpiuha. Avasin verkosta sauman ja laskin sähköpiuhan maahan. Mielikuvissani lampaat juosisivat uudelle laitumelle silmät innosta loistaen. Todellisuudessa vain osa tuli, ja sekin hurjan maanittelun jälkeen. Osa ei tullut. Mitä enemmän niitä maanittelee, sitä epäluuloisemmiksi ne käyvät, kunnes normaalisti rapsutuksia hakemaan tulevat lampaat eivät anna edes koskea itseensä...Ne pelkäsivät sähköpiuhaa. Ei auttanut, vaikka nostin piuhan tolppien nokkaan  niin, etteivät ne olleet lampaiden välittömässä näkökentässä.
Isojen ja pienen lampureiden nälkä ja väsy pakottivat jättämään operaation asemasotaan. Eripuolille jäivät. Seuraavana iltana kävimme avaamassa sauman ja ruuvaamassa sähköpiuhan tolppien nokkaan. Tutkikoon itse kaikessa rauhassa. Totuushan on se, että jos meillä olisi aidassa tuollainen aukko niin että me ihmiset emme sitä tietäisi, viilettäisi meidän lampaat jo kovaa kyytiä pitkin naapureiden pihamaita. Eivätköhän ne pian tajua, että piuhaa ei ole, iskua ei tule, ei muuta kuin rehevälle laitumelle pajuja tuhoamaan.

Niin on ollut kylmiä ja sateisia päiviä, että kasvihuone- ja avomaakurkut paleltuivat. Kesäkurpitsa ei näköjään niin herkästi ole ottanut itseensa. Vielä en ole toivoa menettänyt. Sain vinkin, että avomaakurkut ehtii vielä, kun kylvää kaksinkertaisen harson alle. Se siis ohjelmassa tänään. Yritän myös metsästää paria kasvihuonekurkun tainta, josko saatais sittenkin omat kurkut. Viime kesänä sato oli mahtava, ei ollut kyllä kurkuista pulaa koko kesänä.

Sähköä ilmassa

Heinäkuun ehkä rankimpiin hommiin kuului uuhilaitumen sähköistäminen. Olen jotenkin karttanut sähköä minkä ehdin. En pidä siitä, inhoan sitä, pelkään sitä. Usein ollaan mietitty, että miksei laiteta sähköä laitumille, todettu että vois toimikin, ja jätetty asia siihen. Kunnes sitten nyt.
Nuo meidän kuusitolpat on tosiaan sen verran jo lahoja, ettei tarvi suurtakaan nojaamista poikki mennäkseen. Uusimaan niitä ei kyllä vielä aleta, mutta kieltämättä loppuishan se nojailu kun laittais vähän sähköä kulkemaan aidassa.
Niinpä suunnittelimme, että jätetään lammasverkko kulkemaan omalla paikallaan, ja laitetaan verkon sisäpuolelle pari sähköpiuhaa.

Innokas puuhamies ja kaitsijansa...

Itse piuhojen veto ja sähkön asennus ei ollut homma eikä mikään. Mutta se kasvillisuuden raivaaminen!  Verkko on ollut paikoillaan sen kolmisen vuotta, aika hyvin oli ehtinyt jo painua ruohon sisään. Aloitin ensin pikku sirpillä katkomaan verkon alta heinää. Temmoin verkon irti kasvillisuudesta ja katkoin heinät alta. Totesin, että ennemmin menee ranteet ja mielenterveys, kuin koko laidun on kierretty.
Niinpä mies apuun raivaussahallaan.

Eikä se mitään helppoa heinäntekoa ollut raivaussahallakaan, mutta meni onneksi joutuisammin kuin sirpillä. Toinen nosti verkkoa, toinen raivasi. Kunnes sitten pienempi isäntä kyllästyi laitumella pyörimiseen, ja toinen saikin jäädä yksinään nostamaan verkkoa ja raivaamaan alta...
Ennen talven tuloa olisi toiveissa, että ehdittäis nostamaan verkkoa kymmenisen senttiä maasta irti. Niitot sujuis sitten ihan leikiten vaan.

Mutta sähkö on ollut hyvä juttu, olen enemmän kuin tyytyväinen. Lampaat otti pari tälliä (itsepintaisemmat vähän enemmän...), ja alkoivat antaa periksi. Enää ei notkuta tolpilla, eikä kurkoteta aidansilmästä paremman ruohon perään.

Kerppujakin on tehty jonkin verran. Enemmänkin toki sais olla tehtynä, mutta en valita. Mukava sitten talven pimeinä iltoina kaivella koivu- tai pajukerppuja elukoiden iloksi. Kanoille olen kuivattanut pihasta ruohonleikkuri- sun muuta raivausjätettä.

Siellä lampaat viettää kuumaa kesäpäivää metsikön suojissa. Lähtevät sitten illan viiletessä käyskentelemään ja ruohoa hampsimaan.

Aidoista läpi

Karitsoiden luovutus uusiin koteihin on siis alkanut. Eilen lähti Marjatan ihanat tytöt ja lempeä Lenni-pässi. Kotona on enää Sonjan kolmoset ja Siirin tytär. Nämä lähtenevät juhannuksen jälkeen uusiin koteihin. Niin, ja tietysti pieni pässilauma, joka odottelee syksyä.

Tyynen ruskeat kolmoset lähti maisemanhoitoon, loput pässipojat pääsevät aikanaan isojen pässyköiden kanssa laiduntamaan. Mikäli tuo kylmä sade tänään taukoaa, vien sinne jo ensimmäiset pojat. Lennartti ja Loimu ovat tällähetkellä lampolassa ihmettelemässä äiditöntä eloaan. Mitä todennäköisemmin ainakin toinen näistä pojista saa syksyllä jatkaa sukua ennen lähtöä teurastamolle. Niin hyväkasvuiset ja ihanaluontoiset pojat kyseessä, ja Loimulla varsinkin hyvä villa.

Tyynen kolmoset ja pikkulampuri siellä jossain...

Viime vuonna tein itselleni lupauksen, etten turhaa kaveeraa teuraspässien kans. On inhottava pala viedä pässit viimeiselle matkalleen, jos niihin on mennyt ihastumaan. Keväällä se onnistuikin. Kävin navetassa vain huoltamassa elukat, päästin aamuisin jalottelemaan metsään, katsoin että kaikki on kunnossa ja se siitä. Ei rapsutuksia ei taputuksia, ei juuri edes silmiin katsomista...Mutta nyt olen jotenkin lipsunut... Sitä huomaa istuvansa lampolassa ja rapsuttelevansa pikkujätkiä, jotka niiaavat takajaloillaan melkein maahan asti ja viputtavat pieniä häntiään.
Ja kyllähän siihen erityinen suhde tulee, kun istuskelee vastaniitetyn heinäkuorman päällä mönkijän peräkärryssä emostaan erotettu Lennartti sylissä... Voi mikä kuvan paikka, mutta tietystikään kameraa ei mailla halmeilla, kuvaajasta puhumattakaan.

Ruskea mäyräpoika Lenni

Vuohet tuottaa päänvaivaa ihan tosissaan. Tai vuohien kesäpaikka. Viime vuonna aidattiin niille hyvät metsälaitumet ajatuksella, että tekevät samalla hyvää maisemanhoitotyötä, paikka kun oli pahoin pusikkoutunut. Laidun oli iso, kallioinen ja varmasti vuohen mielestä mahtimesta. Mutta mutta.
Sarvipäät teki niin hyvää työtä, että nyt siellä ei kasva mikään! Pieni ruohopläntti ja muutama kituuttava nuori puu, ei muuta. Ei puhettakaan, että sieltä riittäisi ruokaa kolmelle aikuiselle vuohelle ja kahdelle kilille.
Siispä niittämään. Ja päästämään vuohet "ulos syömään". Ei iso homma, mutta ei kelpaa vuohille. Ne haluaa syömään silloin kun itse haluaa. Jos aamulla on ruoka myöhässä, tulee ne aitojen läpi. Tai jos illalla ruualle päästö venähtää, on ulkona kauhea huuto ja vuohilla ketutus.
Niittoheinäähän sinne ei kannata määräänsä enempää syytää, vuohet vaan talloo ne jalkohinsa eivätkä syö. Ja taas tullaan läpi aidoisa...

Luukas-pukki joutui jo muuttamaan hetkeksi takaisin lampolaan ja laudoitettuun talvitarhaansa. Se on niin painava, että se katkoo helposti meidän kuusitolpat ihan vain vähän nojailemalla niihin koko ruhollaan... Täytyy askaroida sille pukinpitävä aitaus, ja syöttää Luukasta sinne. Ihan turha katkotuttaa sillä kaikkia tolppia vuohien metsälaitumelta. Toivottavasti saadaan pian taas isot pässit maisemanhoitotöihin takapihan metsää raivaamaan, Luukas-poika saa mennä niiden mukana.

Laidunelämää

Laitumilla on oltu nyt viikko. Ensimmäinen lohko syötiin tyhjiin alle viikossa. Toivottavasti laidun kestää tämän hetkellisen ylipaineen. Pianhan sitä saa alkaa luovuttelemaan ensimmäisiä karitsoita uusiin koteihin.

Lassi, joka lähtee veljiensä kanssa Orivedelle kesätöihin.

Jumi ja poikansa Lemmy. Lemmy lähtee kolmen muun pässipojan kans Kangasalle kesäksi, syksyllä sitä odottaa niin monen muun pikkupässin kohtalo.

Justiinan Lasse ja pikkuinen Late. Hienosti on pienikin kasvanut ja voimistunut.

Kesätyttö Kumma.

Hiljainen lampola

Ami-pässi toivottaa kaikille rehevää kesää!

Nyt on lampola tyhjä ja hiljainen, lampaat lähti eilen laitumille. On ollut aivan ihanan lämpimiä kevätpäiviä, jotka tuntuvat jo ihan kesältä. Yöt ovat kumminkin vielä viileitä, alle 10 asteessa.
Saimme laajennettua uuhien laidunta äitienpäiväviikonloppuna, pässien laidun tarkistettiin eilen. Vielä pitää vähän puljata pässien puolella, täytyy laajentaa laidunta enemmän metsän puolelle, saa pässykätkin paremmin suojaa.

Pässykät ilta-auringossa laitumella.

Ensimmäiset laidunyöt ovat aina jonkinlainen stressi, ainakin lampaanpitäjälle ja vissiin vähän lampaillekin. Lampuri kuuntelee yön hiljaisuutta korvat soikeina, miettii mitenköhän ne siellä pärjää, paleleekohan niitä, ei kai vaan mikään koira pääse niitä kiusaamaan ja ajattamaan... Lampaat ovat riemuissaan laitumelle pääsystä, mutta illan tullen ne jonottavat portilla kuin sanoen "no niin, johan täällä on oltu, tules viemään meidät yöksi kotiin...".

Pian sitä kumminkin tottuu. Lampuri leppoisiin aamuihin, kun ei tarvitse kantaa selkä vääränä ruokaa ja kuivikkeita, ja lampaat ihanaan vapauteen. On mahtava katsoa, kun lampaat makoilevat auringonpaisteessa silmät ummessa märehtien. Yhtäkkiä joku nousee ja vähän villiintyy, ja samassa onkin koko lauma jalkeilla ja tekee hurjia loikkia ja pukitteluja, pompahtelee tasajalkaa menemään. Niin karitsat kuin aikuisetkin, kaikki ovat kuin mitäkin tytönhupakoita.

Pikkuinen Lilian äitinsä ja isänsä kanssa laitumella.

Vuohetkin pääsivät laitumille. Tosin tämä sakki kiikutettiin yöksi sisälle. Vuohilla varsinkin on kauhea kaipuu omaan turvalliseen kotiin yöksi. Joka kevät sama episodi, illan tullen vuohet partioivat levottomina portilla, huutelevat ja varsinkin Valpuri kiljuu kimeästi. "Etkö sinä kuule, tule tänne heti ja vie meidät sisälle!!!"
En ehtinyt laittaa niiden kesämökkiä kuntoon eilen, joten ajattelin että jätän sarvipäät ulos yöksi vasta sitten, kun mökkikin on taas kesäkunnossa.