Nuutti ja Nappi

Niin ne kasvaa Irmelin pikkukilitkin. Pojat on nyt nimetty. Vaaleampi raitanaama ilmoitti nimekseen Nuutti lähes heti synnyttyään. Valkonenä antoi hieman odottaa, mutta tulihan se sieltä. Siitä tuli Nappi.

Nuutti ja Nappi aloittivat ulkoilut jo heti vuorokauden ikäisinä. Kauhean kauas ne eivät uskaltaneet lampolasta lähteä ekana päivänä, mutta toisena päivänä jo mennä viipotettiin kilimäisellä elämänriemulla. Toistaiseksi pojat ovat pysyneet hyvin omalla puolellaan, mutta eiköhän elinpiiri ala pikkuhiljaa laajenemaan...

Nuutti

Näyttäisi siltä, että Nuutista tulee nupo, mutta Napille tulisi sarvet. Ihan kiva olisi yks sarvellinenkin, meillä näitä nupoja on nyt ollut. Vielä en ole yhtään kiliä laittanut julkiseen myyntiin, mutta kovasti olen suunnitellut kuttujen karsinan laajennusmahdollisuutta... Se on selvää, että pukkipojat joutuvat tavalla tai toisella syksyllä lähtemään, mutta Nastan kohtalo on täysin avoin.

Nappi

 Lampaiden puolella ei ole jakaantumisia vielä tapahtunut. Ensimmäinen laskettu aika on Tyynellä (joka voi edelleen paksusti, mutta olosuhteisiin nähden hyvin) heti pääsiäisen jälkeen, sitten Justiinalla. Minä Justiinalle jo juttelin, että jos se saa uuhikaritsan, niin se jää aivan varmasti kotiin. Olishan se sentään Aatun tytär. Jos oikein lottovoitto tulee, jättää Justiina edes yhden tummanharmaavillaisen uuhikaritsan. Ja nyt kun tämän ääneen sanoin, tulee sieltä varmaan kolme vaaleaa pässikaritsaa...

Natiaiset seuraa tarkkaan, kun puuhailen lampolassa.

Se, että laumaan jäisi uuhikaritsoita, merkitsee armotonta pähkäilyä syksyllä. Tuo nykyinen 14 uuhta on aika maksimimäärä. Ehkä yksi lisää vielä menisi, mutta sitten on kyllä paikat ihan täynnä (eikä laajennusmahdollisuutta lampaiden puolella ole. Ellei sitten tee ihan uutta siipeä...). Eli jos lisää tulee, täytyy jonkun lähteä. Ehdottomasti tämän lammastouhun karseimpia puolia. Kun et vaan voi keräillä niitä, mutta yhdestäkään et haluaisi luopua.

Irmelin pikkupukit

Irmeli-äiti pitää hyvää huolta jälkikasvustaan.

Eilen jännättiin. Irmelin laskettu aika oli toissapäivänä. Eilen aamulla näin, että synnytys oli käynnistynyt. Irmelillä oli silmissä erilainen katse, eikä se tullut syömään aamuheiniä, kuin ehkä vähän hampsien. Nakkasin valkoisen Valpuri-vuohen Martan ja Nastan kanssa samaan karsinaan, antaen Irmelille rauhan synnyttää. Irmelin ulko-oven pidin visusti kiinni, mikä vähän näytti Irmeliä harmittavan. Se katseli haikeana ikkunasta, kun muut nauttivat ihanasta auringonpaisteesta ulkotarhassaan.

Irmeli katselee ikkunasta, kun muut pääsivät ulos keväiseen aurinkokylpyyn.

Itselläni oli hyvin huonosti nukuttu yö takana, meille oli yöllä rantautunut pienen miehen ensimmäinen oksennustauti. Touhusin siinä aamutoimet pitäen silmällä niin synnyttävää Irmeliä, kuin oksennustautista poikaakin (poika oli ulkona tosi reipas, ajeli uudella pyörällään ja tonki vähän traktorilla sulanutta hiekkaa).

Veljekset kuin ilv... vuohekset.

Tyyne-lammas näyttäisi hyvin toipuneen karitsointihalvauksestaan. Ruuvasin kaikkiin karsinoihin kalkkiastian, saavat nyt itse käydä hakemassa, jos siltä tuntuu. Eipä tässä ole Tyynenkään laskettuun aikaan kuin reilu pari viikkoa. Olen ymmärtänyt, että kalkin anto saattaisi vauhdittaa poikimista, joten Tyynekin on tarkan tarkkailun alla.

Tästä tuli Nuutti.

Irmelin synnytys eteni pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Kävin kurkkimassa sitä 1,5-2 tunnin välein. Iltapäivällä kävin katsomassa sitä 14 aikoihin. Vähän valutteli limaa, ja päkätti pienesti vatsassa oleville kileilleen. En nähnyt ponnistuksia, enkä ajatellut sen synnyttävän ihan heti.
Sitten 16 aikoihin menin seuraavan kerran, ja siellä olikin kaksi ihanaa vastasyntynyttä kiliä karsinassa! Irmeli oli syömässä jälkeisiään, ja osin kuivatut kilit ihmettelivät maailmaa.
Tulokkaat ovat pukkeja. Kävi vähän kuin toivonkin. Nyt Mute-pukki saa laitumelleen kesäksi kavereita. En tiedä, mitä pikkupukeille tapahtuu syksyllä, jos niitä ei saa myytyä. Tai tiedän, mutten raski sanoa, on ne vielä niin ihania pikkujätkiä.

Kurakelit ei pyöräilyä hidasta.

Laitetaan pitkästä aikaa yks virstanpylväs. Poika sai uuden pyörän. 16 tuumaisen Cresentin. Kateltiin poikaa, kun se sytkytteli hurjaa kyytiä 12 tuumaisellaan, ja todettiin, että on aika ostaa isompi pyörä. Ihan älytöntä, miten tämä aika vierähtää! Ja ihan älytöntä, miten lujaa tuommosella 16 tuumasella pääseekään.

Mukulat kasvaa

Terveisiä kummitädille! :D Nasta se vain kasvaa ja kasvaa. Riiviöiässä ollaan, kaikki paikat tongitaan ja tutkitaan. Joka paikkaan pitää päästä ja ittensä ängetä. Mutta suht fiksukin se on. Parista kerrasta oppi, että pässien puolelle ei kannata vahingossa joutua, sieltä ei meinaa löytää pois. Pari kertaa sen nostin emonsa luo viereiseen karsinaan, eikä sen jälkeen ole sinne mennyt. Tai jos onkin, on löytänyt tiensä ulos.

Pupulassakin alkaa olemaan vilinää. Penikat on tulleet pesästä ulos. Alla erityishuono kuva keltaisesta (tai kanelisa) poikasesta, kun se viuhahti pesän ulkopuolella. Tongin vähän pesää, ja siellä näyttäisi olevan yksi musta, tämä keltainen, ilmeisesti harmaa ja oletettavasti madagaskar/isabella. Olin aiemmin pentuja tutkiessani katsovinani, että siellä olisi ollut ruskeakin, mutta ei ole enää? Joko katsoin väärin, tai sitten sille on tapahtunut jotain.

Nämä penikat ovat ruskean Nastin. Nastin sisko Pella on myös astutettu. Pari viikkoa vielä, ja sitten olisi sen laskettu aika. Varmaan kevään edetessä astutan vielä yhden naaraan, viimekeväisen harmaan poikasen. Ehkäpä kesällä/loppuksesällä astutan vielä lisää. Pakko sanoa, että se kaninliha oli erinomaisen hyvää...!

Martta-kutun kili!

Meidän teiniäiti Martta poiki eilen aivan itsensä näköisen kuttukilin! Minähän juoksin jo keskiviikosta lähtien lampolassa, taisinpa yhtenä yönä käydä parikin kertaa tarkistamassa tilannetta. Martta valutteli vähän limaa keskiviikkona ja torstaina, olin varma että kohta mennään...
Vaan ei, Martta on täsmällinen kuttu. Tasan laskettuna aikanaan ja minulta lähes salaa se pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan.

Kuin kaksi marjaa... Punainen väri pahnoilla on lämpölampusta, ei verta...

Olisin toivonut Martalle pukkikiliä. Kilin isästä kun ei ole täyttä varmuutta, en uskalla laittaa sitä myyntiin. Voi nimittäin olla, että kili on enonsa lapsi, eli Martan velipuolen Morrisonin. Niitä oli kolme pukkia laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.
Olen kuitenkin melko varma, että kili on Luukaksen jälkeläinen. Luukas oli suurin ja vanhin pukkiporukassa, Johtaja. Kun huomasin, että Martta oli pukkien puolella, ei Luukas päästänyt pikkujätkiä (Mutea ja Morrisonia) lähellekään Marttaa. Mutta sehän ei takaa mitään.
Pukkikili olisi huomattavasti helpompi laittaa pois, kuin tuo ihana kuttulainen.

Hapuilee, hapuilee, hapuilee... Kunnes viimeinkin oikeassa osoitteessa!

Martta on tosi hyvä emo. Erittäin huolehtivainen. Kilin ei tarvitse päästää kuin ihan pienen pieni ääni, ja Martta on kärppänä tilanteessa. Tissille päästi hyvin, ja putsasikin pientä aivan antaumuksella. Ihan turhaa jännitin teiniraskautta ja teiniäiteyttä. Toivottavasti jatkokin sujuu yhtä hienosti, kuin alku.

Jätkiä kiinnosti viereisessä karsinassa aivan hulluna naapurikarsinan tapahtumat.

Martan naapurikarsinassa on pässit ja Mute-pukki. Pässejähän ei ole nyt kuin kolme. Kaikkia kiinnosti viereisen karsinan touhut aivan tautisen paljon. Ne tunkivat turpaansa aidan raoista niin pitkälle kuin saivat, ja silmät pyöreinä haistelivat tilannetta.

"Huh, viimeinkin onnistuin!" Punainen valo on lämpölampun hohkaa.

Nämä pienet on aivan ihania, kun eivät meinaa hoksia, miten pääsee esim. makuulle... Tuo kuttukilikin yritti niin kovin, mutta hitsi vie kun aina jäi takapää pystyyn... Sitten viimein se sen keksi. Se rojahti minun jalkani vierelle, nojasi leukaansa jalkaani ja nukahti. Pää vain retkahti kun pikkukili uuvahti. Olihan sillä kyllä ollutkin aikamoinen päivä.

Morrison

Pikkukilit keväällä, Morrison voittajanpallilla

Meidän ihanat pikkupukit kasvoivat isoiksi pojiksi. Kun laidunkausi loppui, joutuivat pojat jakamaan pienemmän elintilan. Ja silloin alkoi taistelu. Morrison vahvana johtajana hermostui tyystin kilpailijastaan. Yhden päivän aikana se oli hakannut ystävänsä Muten tosi huonoon kuntoon.

Valpuri ja Morrison

Menin käymään lampolassa ja huomasin, että jätkillä oli joku tilanne päällä. Mute seistä kyhnötti karsinan ovensuulla, Morrison oli karsinassa eikä päästänyt Mutea sisälle. Joka kerta kun Mute vähän liihahti, Morrison ampui päälle. En tajunnut silloin, miten vakava tilanne siinä oli.

Martta ja Morrison, näillä kahdella on sama isä.

Tuuppasin Muten sisälle karsinaan, jolloin Morrison tosissaan hyökkäsi. Nupoilla sarvillaan se rusikoi Mutea, ja Mute puolustautui parhaansa mukaan. Touhu oli niin totista ja veristä, että nappasin Morrisonin karsinasta pois. Jotenkin älytön tilanne, pikkujätkät siinä enemmän kuin tosissaan.

Kesälaitumilla, Luukaskin taustalla.

Mute löi saman tien maaten, kun pääsi kiusaajastaan eroon. En ollut tajunnut, että se oli aivan loppupoikki. Morrison joutui pässien karsinaan, jossa se muuttui heti tappokoneesta pikkupukiksi. Joutui poika isojen maailmassa nöyrtymään.

Vasemmalla hymyilee Morrison, vieressä kattelee Mute.

Mute sairasti pari päivää. Annoin sille kipulääkettä ja hellää hoivaa. Sillä oli silmät vähän turvonneet ja pää ja niska ihan varmasti kipeä. Sitten kun se alkoi toipumaan, murtautui se ensitöikseen kuttujen puolelle. Vein pojan takaisin omaan loossiinsa, paikkasin karkaamiskohdan ja käänsin selkäni. Samoin tein Mute olikin takaisin kuttujen luona. Tavallaan vähän hymyilytti. Mute oli Mute jo pienenä, aina väärässä paikassa.

Morrison syksyllä, komea poika.

Mulla oli vähän kiire toisaalle, joten tein nopean ratkaisun. Heitin Muten pässien kans ja Morrisonin Muten yksiöön. Siitä muutaman tunnin kuluttua kotiuduin, ja huomasin että Mute oli loikannut pässien puolelta pois ja oli omassa karsinassaan. Siinä, missä oli myös Morrison. Ja kyllä, Mute oli taas rusikoitu...

Pässit ja Morrison

Morrison takaisin pässien karsinaan, Mutelle kipulääkettä ja sitten korottamaan Muten karsinanlaitoja... Näillä mentiin. Vielä yhden karkaamisen Mute teki. Mulla oli tarkoitus astuttaa Irmeli-kuttu Morrisonilla. No, toisin kävi. Mute ehti ensin... Mutta selvää oli, ettei tilanne voinut jatkua niin. Toisesta pukista olisi luovuttava. Pässien puolella ei riitä tila kasvavalle Morrisonille, eikä sen pidossa olisi mitään järkeä jos ne eivät tule Muten kanssa toimeen. Morrisonilla ja Martta-kutulla on sama emo, joten eipä juuri epäselvää kumpi pukeista joutuu lähtemään.

Morrison kikkailee pässien puolella.

Onneksi Morrison löysi viimein oman kodin, jossa sitä odotteli kaksi astuttavaa kuttua. Oli kyllä tosi inhottava paikka luopua siitä. Kyllä siinä vähän tippaa pyrki silmäkulmaan, kun Morrison kaarsi uusein omistajiensa kanssa pois. Sielä se nöpötti takalasissa, katseli meitä niin kauan kuin näkyvissä oltiin...
Se oli hieno pukki, komea ja uljas. Just semmonen, josta voisi tulla koiran kaltainen kumppani ja seuralainen.

Ihana Morrison.

Elämä asettuu uomiisa

Pikkuhiljaa alkaa elämä asettua uomiinsa. Osa kukkopojista, kalkkunat ja Luukas-pukki kohtasivat päivänsä lauantaina. Kaikki meni tosi hienosti. Metsästävä ystäväpariskunta tuli hoitamaan teurastukset ja pukin leikkuun, yhdessä  sitten availimme siipikarjan, ja laitoimme riippumaan. Luukaskin sai lähteä omalla kotipihalla pää kauraämpärissä. Voiko parempaa loppua olla?

Luukas

Pikkujätkät (-pukit) Mute ja Morrison olivat vähän ihmeissään, kun Päällikkö lähti. Kulkivat aidanviertä ja mäkättivät hieman. Mutta nytpä ne jo ovat lampolassa nekin, ja ihan eri mäkätykset on mielessä. Pukkipojat ovat seinänaapureita kuttujen kanssa, ja saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Armotonta nujakointia on ainakin tämä ensimmäinen lampolavuorokausi ollut. Jos meno ei tuosta rauhoitu, vaan pojat stressaa kutuista koko ajan, pitänee harkita josko ne palautuisivat takaisin laitumelleen. Sielä niillä kumminkin on vanha lantala suojana, ei niillä sielä huono ole olla. Päinvastoin. Itseäni ajatellen olis vaan helpompaa ja mukavampaa ruokkia ja huoltaa ne yhteen paikkaan, eikä juosta pitkin pihoja.

Pukkipoika Mute

Tuo pitkin pihoja juokseminen alkoi jo ihan tosissaan tympiä. Loppusyksyt on aina vähän semmosta, että porukka on ihan hajallaan pitkin tiluksia. Tuossa oli pahimmillaan 7 eri paikkaa, johon viedä heinät, kaurat, puurot, kuivikkeet, vedet ja tämä pari kertaa päivässä. Päivien lyhenemisen myötä myös oma ajankäyttö piti ajatella uudelleen, tuntui että elämä on yhtä elukoiden ruokkimista ja huoltoa, ja jossain välissä pitäis ehtiä koirakin lenkkeilyttämään ja lapsen kanssa leikkimään, kotitöistä puhumattakaan... Helposti tulee ressi...

Morrison

Pässipojat lähti viimeiselle matkalleen eilen. Samassa kyytissä meni nyt sitten Meri ja Milja, ihanat uuhikaritsat. Milja oli vielä laidunkauden jälkeen vähän arahko, mutta Meri alkoi jo tosissaan reipastumaan. Tuli syliin istumaan ja nykimään takinliepeistä. Piti ihan oikeasti laittaa stoppi lampolassa istuskelulle, kun tajusin että teuraaksi joutuvat.
Mutta semmostahan se on. Saadaan sieltä nyt ainakin kauniit taljat ja hyvää lihaa. Lihasta puheenollen, onpa mahtista kun on pakkanen pullollaan kukon- ja kalkkunanlihaa, ja Joikullekin paljon luita kaluttavana sekä herkullista vuohenlihaa ja sisäelimiä. Pelkkiä kalkkunafileitä oli kutakuinkin 7 kg, siihen päälle koivet ja muu liha, joka jauhettiin jauhelihaksi. Ei hullumpaa.

Martta lähtee kylille

Meidän Ami-pässimmehän on käynyt erilaisissa tapahtumissa rapsuteltavana. Nyt on Ami sairaslomalla sorkkaongelman vuoksi. Sillä on lohjennut pala sorkasta, ja on tietysti vähän kipeä.
Amia pyydettiin sadonkorjuujuhliin Tallipihalle. Koska Ami ei pysty, lähtee tuuraajaksi Martta-kuttunen.

Martasta on kasvanut hurjan kaunis nuori neiti. Sen värit ovat voimistuneet, ja sille on tullut hauska musta kaulus. Martta on tosi osallistuvainen, utelias ja tykkää rapsutuksista. Ensi sunnuntai tulee olemaan sen ensiesiintyminen, se ei ole koskaan poistunut omaa pihaa kauemmas, saati ole ollut hihnassa.
Ollaankin vähän harjoiteltu hihnassakävelyä tuossa meidän kotitiellä. Hyvinhän se sujuu, en usko että Martalla tulee olemaan kauheasti ongelmia olla ihailun keskipisteenä...

Syksy alkaa väistämättä saapumaan, illat pimenemään. Isot pässit laitettiin takapihalle metsää harventamaan, sielä riittää vielä ruokaa. Kaikille muille on jo aloitettu lisäruokinta. Aikuiset saavat heinää ja omenoita, nuoret kasvavat saavat kauraa lisäksi, teuraspässit vähän rypsiäkin.
Toistaiseksi kaikki ovat vielä laitumilla, eikä ole mitään kiirettä niitä saada sisälle. Kauniita ja lämpimiä syyspäiviä on tiedossa, ja kaikilla on sateensuojat, hätäkö heillä. Uuhillekin viritettiin iso pressu puiden väliin, alle kuivaa olkea. Mikäs siellä mahdollisia sadepäiviä vietellessä.

Yksi virstanpylväskin on tällä mäellä taas saavutettu. Nuori isäntä viilettää nykyään pienellä pyörällä ja ilman apurattaita. Koko kesän se treenasi tasapainoa potkupyörällä (jolla muuten saa hurjat vauhdit, ja alamäessä voikin nostaa jalat ilmaan, ja antaa tuulen viuhua korvissa...), loppukesästä se harjoitteli vajaan viikon verran polkimien polkemista, ja sitten heitettiinkin apurattaat menemään. Päivässä se oppi lähtemään liikenteeseenkin, ja pyöräilee nyt kuin vanha tekijä. Voi sitä riemua! Vielä kun saataisiin se jarrutuskin selkäytimeen, niin voisikin viilettää naapurin muksujen kanssa tuhatta ja sataa...

Muutoksen tuulia

Lalli

Alhoparvi on saanut uuden johtajan, komean kukon nimeltä Lalli. Teimme vaihtokaupat, meidän Piiparinen meni pääkukoksi Lallin parveen. Lalli sai apupojiksi pari nuorta kukkopoikaa, toinen on kaunis harmaaruskea kukko ja toinen enempi perinteisen aapiskukon oloinen, mustaruskea kukkopoika.
Myös kanat lisääntyvät, kotiin jää viisi siitosmunista haudottua kanatipua, sekä alho-brahmaparvesta siirretyt ehdat alhorouvat. Nokkaluku on siis kutakuinkin 20 alhokanaa ja heidän 3 kukkoa.
Jättikanojen parveen on hakusessa siitosmunia, noita lempeitä sulkajalkoja pitäisi lisätä. Brahmoja ja jättikochineja nyt etupäässä.

Hellettä on riittänyt.  Hiki virraten laitettiin elukoille laitumia kuntoon. Onneksi saatiin apujoukkojakin pohjoisesta, ilman heitä olis tässä kyllä nyt vähän hätä kädessä. Mutta sielä ne nyt on, joka sorkka laitumella.
Ja nyt on joka laitumella sähköt, ja pukeilla ihan uus metsälaidunkin. Ainoastaan kerran on pikkupukki (Mute, kukas muukaan...) tullut sähkölangoista läpi. Sekin oli heti ensimmäisen laitumellaolotunnin jälkeen. Pikkupukit on tottuneet olemaan kuttujen kans, Luukasta ne vähän vierastaa. Ilmeisesti (toivottavasti!) on tärsky ollut kumminkin sen verran iso, ettei sieltä ole kukaan enää tullut ulos.
Meillä on neljässä kerroksessa sähköpiuhaa. Tien viereen laitettiin lammasaita, jonka edessä ja yläpuolella on sähköpiuha. Saapa nähdä kesemmällä, kun laidun on tuttu, miten on tuon aitojensisälläpysymisen laita...

Martta, Valpuri ja Irmeli laitumella.

Martta ottaa rennosti, nokkospuskan keskellä...

Pukit laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.

Luukas laitumella.

Satoi tai paistoi...

Kukkaislapsi Ville...

Vuohi sähkössä

Pääsiäisen aikoihin laajensimme kuttujen (ja kilien) talvitarhaa. Yhteen sivuun tuli sähköä, loput on verkkoa. Kutut eivät ole koskaan ennen olleet sähköaidan takana, vähän jänskätti miten suhtautuvat.
Valkoinen Valpuri otti ensimmäiset tällit. Meni haistelemaan sähköpiuhaa ja NAPS!- isku nenään. Valpuri sinkosi kuin ohjus niin kauas kuin pääsi, ja jäi sinne ihmettelemään sieraimet suurina että mikä iski. Tuijotti minua intensiivisesti, vaikka olin ihan toisessa päässä tarhaa iskuhetkellä. Varmaan mietti, että miten kummassa tuo noin kaukaa löi noin napakasti nenään, ja ennen kaikkea MIKSI...

Seuraavan tällin otti Irmeli. Se hamusi orastavaa ruohoa aidan vierestä ja sai tällin kylkeensä. Sekin juoksi kauas aitauksen toiseen päähän, ja oli äärimmäisen ihmeissään että mikä kumma nasahti.
Seurailin kuttuja pitkin päivää, ja molemmat kävivät ottamassa vielä ainakin yhdet tällit. Kerrasta ei uskota?

Valpuri-vanhapiikakin on sulanut kilien edessä. Aiemminhan se on sohinut sarvillaan heti, jos kili on tullut metriä lähemmäs. Se on ollut vähän semmonen kärttynen vanhapiika. Nyt yllätin sen erittäin hellässä kanssakäymisessä Morrison-pukkipojan kanssa. Ne pusuttelivat ja nuohosivat kauan aikaa. Välillä Valpuri muistutti pikkumiestä roolijaosta, mutta todella nätisti ja hellästi. Valpuri mm. otti pukin pään sarvien väliin ja nosti vähän. Harkittu ja rauhallinen liike, mutta kyllä siinä itse vähän jännittyi tilannetta seuratessa... Ei tarvi isoa liikettä tehdä, kun kilillä olisi aikasen tukalat paikat.

Muut kilit eivät saaneet ihan yhtä hellää käsittelyä, mutta ei Valpuri niitä enää pois sohi. Tai sohii, jos liikaa riehuvat ja väärään aikaan, mutta muuten se antaa kakaroiden olla.

Kili kili

Kilit sen kun kasvaa ja voimistuu. Eikä pysy omassa aitauksessaan... Niillähän on nyt oma kulkuaukko omasta karsinastaan kuttujen puolelle. Sieltä ne pääsevät kuttujen ulkotarhaan. Ja sitä kautta Luukas-pukin ulkotarhaan, josta onkin hyvä hilpasta lampaiden ulkotarhaan... Pikkuset kilit mahtuu mistä vaan.
Jännittävää on seurata niiden voimailua sähköpiuhan kanssa. Lampailla on kaks sähkönauhaa, jotka on tehty voitettaviksi... Muten tyyli on mennä vauhdilla läpi. Välillä nasahtaa, jolloin otetaan muutama ärsyyntynyt pukkihyppely. Morrison on varovaisempi. Kaartelee ja kiertelee, mutta sitten mennään vauhdilla läpi. Martta tutkii ennen kuin hutkii. Varovaisesti se kiertelee ja haistelee nauhaa, ja NAPS! nauha nasauttaa sähköä nenänpäähän. Kili kiljahtaa ja singahtaa langoista läpi. 
Karitsat on sen verran erilaisia, ettei ne mene metriä lähemmäs sähköpiuhaa kerran tärskyt otettuaan.

Harmaa Mute ja aarre suussaan oleva Martta.

Kilit juovat nyt n. 4dl kolmesti päivässä. Käyn juottamassa ne heti aamulla seiskan aikoihin, sitten kahden-kolmen hujakoilla ja viimeiseksi vielä ilta kympiltä. Martta on oikea loppasuu, maidot kulahtavat yleensä kaikki lähes yhdellä huikalla... Morrison on hyvänä kakkosena, mutta Mute on aivan mahdoton. Se lipsuttelee ja lupsuttelee, ei ole mitään kiirettä. Heinää kilit hampsivat kutuilta ja väkirehua on alettu pienesti maistelemaan. Heinää ja muuta rehua onkin niillä koko ajan tarjolla. 

Morrisonin korvia painaa läpyskät vielä alaspäin.

Aluksi kilit nukkuivat tosi paljon, mutta nyt ne jo mennä vilistelee ulkona. Meillä on muutama iso kivi lampaiden tarhassa, siinä on hyvä voimailla. Oikea lastentarha välillä, kun karitsatkin innostuvat huimaan juoksuun ja hyppelyyn. Onneksi on ollut aivan ihania aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä. Välillä riehutaan, ja sitten käydään pienillä päiväunilla. Kilit omassa korissaan omassa karsinassaan, ja karitsat makoilevat pihalla auringon lämmössä.

"HUI! Mikä sieltä tulee?!" tuumi Mute kun Joikun näki.

Irmeli- kuttu on edelleen hyvin äidillinen. Ei turhista hermostu, ja on aina paikalla kun kilit saavat maitoa. Valpuri on vähän kipakampi, mutta kyllä täytyy sanoa että kilien laumaan laittaminen on sujunut paljon paremmin kuin mitä ajattelin. Ei minkäänlaista ongelmaa. Toivottavasti tämä säilyy, kun Martasta tulee iso ja aikuinen kuttu.