Irmelin pikkupukit

Irmeli-äiti pitää hyvää huolta jälkikasvustaan.

Eilen jännättiin. Irmelin laskettu aika oli toissapäivänä. Eilen aamulla näin, että synnytys oli käynnistynyt. Irmelillä oli silmissä erilainen katse, eikä se tullut syömään aamuheiniä, kuin ehkä vähän hampsien. Nakkasin valkoisen Valpuri-vuohen Martan ja Nastan kanssa samaan karsinaan, antaen Irmelille rauhan synnyttää. Irmelin ulko-oven pidin visusti kiinni, mikä vähän näytti Irmeliä harmittavan. Se katseli haikeana ikkunasta, kun muut nauttivat ihanasta auringonpaisteesta ulkotarhassaan.

Irmeli katselee ikkunasta, kun muut pääsivät ulos keväiseen aurinkokylpyyn.

Itselläni oli hyvin huonosti nukuttu yö takana, meille oli yöllä rantautunut pienen miehen ensimmäinen oksennustauti. Touhusin siinä aamutoimet pitäen silmällä niin synnyttävää Irmeliä, kuin oksennustautista poikaakin (poika oli ulkona tosi reipas, ajeli uudella pyörällään ja tonki vähän traktorilla sulanutta hiekkaa).

Veljekset kuin ilv... vuohekset.

Tyyne-lammas näyttäisi hyvin toipuneen karitsointihalvauksestaan. Ruuvasin kaikkiin karsinoihin kalkkiastian, saavat nyt itse käydä hakemassa, jos siltä tuntuu. Eipä tässä ole Tyynenkään laskettuun aikaan kuin reilu pari viikkoa. Olen ymmärtänyt, että kalkin anto saattaisi vauhdittaa poikimista, joten Tyynekin on tarkan tarkkailun alla.

Tästä tuli Nuutti.

Irmelin synnytys eteni pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Kävin kurkkimassa sitä 1,5-2 tunnin välein. Iltapäivällä kävin katsomassa sitä 14 aikoihin. Vähän valutteli limaa, ja päkätti pienesti vatsassa oleville kileilleen. En nähnyt ponnistuksia, enkä ajatellut sen synnyttävän ihan heti.
Sitten 16 aikoihin menin seuraavan kerran, ja siellä olikin kaksi ihanaa vastasyntynyttä kiliä karsinassa! Irmeli oli syömässä jälkeisiään, ja osin kuivatut kilit ihmettelivät maailmaa.
Tulokkaat ovat pukkeja. Kävi vähän kuin toivonkin. Nyt Mute-pukki saa laitumelleen kesäksi kavereita. En tiedä, mitä pikkupukeille tapahtuu syksyllä, jos niitä ei saa myytyä. Tai tiedän, mutten raski sanoa, on ne vielä niin ihania pikkujätkiä.

Kurakelit ei pyöräilyä hidasta.

Laitetaan pitkästä aikaa yks virstanpylväs. Poika sai uuden pyörän. 16 tuumaisen Cresentin. Kateltiin poikaa, kun se sytkytteli hurjaa kyytiä 12 tuumaisellaan, ja todettiin, että on aika ostaa isompi pyörä. Ihan älytöntä, miten tämä aika vierähtää! Ja ihan älytöntä, miten lujaa tuommosella 16 tuumasella pääseekään.

Karitsointihalvaus

No niin. Nyt sekin on sitten koettu. Nimittäin karitsointihalvaus.
Aamulla huomasin, että ruskealla suomenlampaalla Tyynellä ei ole kaikki kunnossa. Se söi normaalisti heinää, mutta väkirehujen aikana se teki jotain täysin ei-tyypillistä Tyyneä. Se jätti väkirehuastiaan kolme kauranjyvää. Näin heti sen ilmeestä, että nyt on jokin vinossa, kun se nosti päänsä väkirehukiposta. Alleviivatakseen tätä huomiota Tyyne käveli lampolan seinustalle, ja asettautui makuulle. Huolimatta siitä, että kaikki muut vetelivät vielä heinää. Ja huolimatta siitä, että sielä väkirehukipossa oli ne kolme kauranjyvää jäljellä.

Tyyne huutaa. Ylläri.

Kuumeinen pohtiminen, että mikä sillä on. Karitsointihalvaus? Raskausmyrkytys? Ihan vain vetämätön olo, kun maha on jo suuri ja poikiminen alle 3 viikon päästä? Hain apua Greta Stenbergin lammaskirjasta. Se vähän tuki tuota viimeistä vaihtoehtoa, ihan vain jalaton mutta muuten ok.
Puolenpäivän jälkeen tajusin, ettei siitä olekaan kysymys. Tyyne hengitti vähän vinkuen ja krohisten, ja minä ymmärsin mitata kuumeen. 37,7. Alilämpö. Karitsointihalvaus.

Soitin eläinlääkärille, että mitä tehään, tulenko hakemaan kalkkia. Tulen.
Karitsointihalvaus johtuu kalsiumepätasapainosta. Iskee yleensä jo useamman kerran poikineisiin, isoja vuonueita tekeviin, hyvämaitoisiin emiin. Näitä kaikkia on meidän Tyyne. Hoitona on joko ihonalle piikitettävä kalkki, tai pidemmälle menneissä tapauksissa suoraan suoneen. Hoitamattomana eläin halvaantuu ja kuolee.
Me saatiin 60ml ruisku, hervottoman isoja piikkejä ja 500ml Parevet Vet- kalkkiliuosta, jota ruuttasin 200ml Tyynen ihon alle.

Muutaman tunnin kuluttua kalkin annosta Tyyne seisoi lampolassa, ja sanoi "mmääää". Silmät oli kirkkaat ja eloisat. Söi iltaheinät, mutta ronkeloi väkirehuissa, koska olin laittanut sinne sekaan pötsiä tukevaa jauhetta.
Annoin sille illalla vielä 20 ml kalkkiliuosta, ja ajattelin antaa huomena samanmoiset tujaukset.

Istuskelin Tyynen kanssa lampolassa pitkän aikaa, kun heinät oli syöty. Rapsuttelin ja juttelin. Tyyne on meidän kolmas uuhi, minun taistelutoveri. Sai nimensä, kun oli automatkalla niin cool, tyyni. Olis pitänyt antaa sen nimeksi Huuto. Tai Ääni. Kova Ääni. Tyyne on röyhkeä, itsepäinen, äärettömän ahne. Mutta myös viisas, herkkä ja minun ehdoton lemppari.
Sen maha on valtavan iso, ja Tyynellä on selkeästi huono olla mahansa kanssa. Voi että kun kaikki menis taas hyvin.