Irmelin pikkupukit

Irmeli-äiti pitää hyvää huolta jälkikasvustaan.

Eilen jännättiin. Irmelin laskettu aika oli toissapäivänä. Eilen aamulla näin, että synnytys oli käynnistynyt. Irmelillä oli silmissä erilainen katse, eikä se tullut syömään aamuheiniä, kuin ehkä vähän hampsien. Nakkasin valkoisen Valpuri-vuohen Martan ja Nastan kanssa samaan karsinaan, antaen Irmelille rauhan synnyttää. Irmelin ulko-oven pidin visusti kiinni, mikä vähän näytti Irmeliä harmittavan. Se katseli haikeana ikkunasta, kun muut nauttivat ihanasta auringonpaisteesta ulkotarhassaan.

Irmeli katselee ikkunasta, kun muut pääsivät ulos keväiseen aurinkokylpyyn.

Itselläni oli hyvin huonosti nukuttu yö takana, meille oli yöllä rantautunut pienen miehen ensimmäinen oksennustauti. Touhusin siinä aamutoimet pitäen silmällä niin synnyttävää Irmeliä, kuin oksennustautista poikaakin (poika oli ulkona tosi reipas, ajeli uudella pyörällään ja tonki vähän traktorilla sulanutta hiekkaa).

Veljekset kuin ilv... vuohekset.

Tyyne-lammas näyttäisi hyvin toipuneen karitsointihalvauksestaan. Ruuvasin kaikkiin karsinoihin kalkkiastian, saavat nyt itse käydä hakemassa, jos siltä tuntuu. Eipä tässä ole Tyynenkään laskettuun aikaan kuin reilu pari viikkoa. Olen ymmärtänyt, että kalkin anto saattaisi vauhdittaa poikimista, joten Tyynekin on tarkan tarkkailun alla.

Tästä tuli Nuutti.

Irmelin synnytys eteni pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Kävin kurkkimassa sitä 1,5-2 tunnin välein. Iltapäivällä kävin katsomassa sitä 14 aikoihin. Vähän valutteli limaa, ja päkätti pienesti vatsassa oleville kileilleen. En nähnyt ponnistuksia, enkä ajatellut sen synnyttävän ihan heti.
Sitten 16 aikoihin menin seuraavan kerran, ja siellä olikin kaksi ihanaa vastasyntynyttä kiliä karsinassa! Irmeli oli syömässä jälkeisiään, ja osin kuivatut kilit ihmettelivät maailmaa.
Tulokkaat ovat pukkeja. Kävi vähän kuin toivonkin. Nyt Mute-pukki saa laitumelleen kesäksi kavereita. En tiedä, mitä pikkupukeille tapahtuu syksyllä, jos niitä ei saa myytyä. Tai tiedän, mutten raski sanoa, on ne vielä niin ihania pikkujätkiä.

Kurakelit ei pyöräilyä hidasta.

Laitetaan pitkästä aikaa yks virstanpylväs. Poika sai uuden pyörän. 16 tuumaisen Cresentin. Kateltiin poikaa, kun se sytkytteli hurjaa kyytiä 12 tuumaisellaan, ja todettiin, että on aika ostaa isompi pyörä. Ihan älytöntä, miten tämä aika vierähtää! Ja ihan älytöntä, miten lujaa tuommosella 16 tuumasella pääseekään.

Martta-kutun kili!

Meidän teiniäiti Martta poiki eilen aivan itsensä näköisen kuttukilin! Minähän juoksin jo keskiviikosta lähtien lampolassa, taisinpa yhtenä yönä käydä parikin kertaa tarkistamassa tilannetta. Martta valutteli vähän limaa keskiviikkona ja torstaina, olin varma että kohta mennään...
Vaan ei, Martta on täsmällinen kuttu. Tasan laskettuna aikanaan ja minulta lähes salaa se pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan.

Kuin kaksi marjaa... Punainen väri pahnoilla on lämpölampusta, ei verta...

Olisin toivonut Martalle pukkikiliä. Kilin isästä kun ei ole täyttä varmuutta, en uskalla laittaa sitä myyntiin. Voi nimittäin olla, että kili on enonsa lapsi, eli Martan velipuolen Morrisonin. Niitä oli kolme pukkia laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.
Olen kuitenkin melko varma, että kili on Luukaksen jälkeläinen. Luukas oli suurin ja vanhin pukkiporukassa, Johtaja. Kun huomasin, että Martta oli pukkien puolella, ei Luukas päästänyt pikkujätkiä (Mutea ja Morrisonia) lähellekään Marttaa. Mutta sehän ei takaa mitään.
Pukkikili olisi huomattavasti helpompi laittaa pois, kuin tuo ihana kuttulainen.

Hapuilee, hapuilee, hapuilee... Kunnes viimeinkin oikeassa osoitteessa!

Martta on tosi hyvä emo. Erittäin huolehtivainen. Kilin ei tarvitse päästää kuin ihan pienen pieni ääni, ja Martta on kärppänä tilanteessa. Tissille päästi hyvin, ja putsasikin pientä aivan antaumuksella. Ihan turhaa jännitin teiniraskautta ja teiniäiteyttä. Toivottavasti jatkokin sujuu yhtä hienosti, kuin alku.

Jätkiä kiinnosti viereisessä karsinassa aivan hulluna naapurikarsinan tapahtumat.

Martan naapurikarsinassa on pässit ja Mute-pukki. Pässejähän ei ole nyt kuin kolme. Kaikkia kiinnosti viereisen karsinan touhut aivan tautisen paljon. Ne tunkivat turpaansa aidan raoista niin pitkälle kuin saivat, ja silmät pyöreinä haistelivat tilannetta.

"Huh, viimeinkin onnistuin!" Punainen valo on lämpölampun hohkaa.

Nämä pienet on aivan ihania, kun eivät meinaa hoksia, miten pääsee esim. makuulle... Tuo kuttukilikin yritti niin kovin, mutta hitsi vie kun aina jäi takapää pystyyn... Sitten viimein se sen keksi. Se rojahti minun jalkani vierelle, nojasi leukaansa jalkaani ja nukahti. Pää vain retkahti kun pikkukili uuvahti. Olihan sillä kyllä ollutkin aikamoinen päivä.