Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Martan kanssa Tallipihalla
Martta-kuttu oli taas viime lauantaina Tampereen Tallipihalla suuressa käsityöläistapahtumassa. Ilma oli erittäin kauniin syksyinen ja ihmisiä liikkeellä todella paljon.
Martta on hienosti reipastunut. Ei väistä enää niin paljon ihmisiä ujona minun seläntaakse. Se oli koko ajan korvat pystyssä havannoimassa kaupunkielämää. Ja mikäs siinä havannoidessa, kun Tallipihalla ihmiset osaa hienosti kunnioittaa eläintä. Ei tungeta väkisin silittämään, vaan ymmärretään että eläin on aivan toisenlaisessa ympäristössä, kuin missä se normaalisti aikaansa viettää. Eikä otetan henkilökohtaisena loukkauksena, jos Martta ei anna sille täysin vieraan ihmisen tulla sen tilaan saatikka silittämään. Ja mikä parasta, aikuiset opettavat tätä eläimen kunnioittamista myös lapsilleen.
Ei mene hukkaan meidän kaupunkivierailut!
Tallipihalla liikkuu paljon koiria. Lähes kaikki ovat jollain tasolla kiinnostuneita Martasta. Ja Martta tietysti koirista. Siinä katsellaan puolin ja toisin, että onko tuo olento ystävä vai vihollinen. Martta saaliseläimenä puolustautuu nostamalla selkäkarvansa pystyyn, ja tuijottamalla tiukasti korvat pystyssä. Jos vieras olento tulee liian lähelle liian innokkaasti, valmistautuu Martta puskemaan.
Kuten teki tuolle kuvassa olevalle ihanalle lapinkoiranpennulle. Pentu haukkui ja ihmetteli Marttaa, ja Martta pentua. Pennun omistajat olivat hyvin kohteliaita, ja opettivat pennulle, miten uuden, omituisen otuksen lähellä kuuluu käyttäytyä. Kun pentu pääsi Martan mielestä liian lähelle, pukkas Martta sitä otsallaan. Ei mitenkään kovasti, mutta muistutti nyt kuitenkin, että älä tule...
Kotona Marttaa odotti tuttu kuttulauma, eli Valpuri, Irmeli ja Neilikka. Mahtaa olla Martalla jännitäviä juttuja tuomisinaan! Terveiset isolta kirkolta.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Martta-kutun kili!
Meidän teiniäiti Martta poiki eilen aivan itsensä näköisen kuttukilin! Minähän juoksin jo keskiviikosta lähtien lampolassa, taisinpa yhtenä yönä käydä parikin kertaa tarkistamassa tilannetta. Martta valutteli vähän limaa keskiviikkona ja torstaina, olin varma että kohta mennään...
Vaan ei, Martta on täsmällinen kuttu. Tasan laskettuna aikanaan ja minulta lähes salaa se pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan.
| Kuin kaksi marjaa... Punainen väri pahnoilla on lämpölampusta, ei verta... |
Olisin toivonut Martalle pukkikiliä. Kilin isästä kun ei ole täyttä varmuutta, en uskalla laittaa sitä myyntiin. Voi nimittäin olla, että kili on enonsa lapsi, eli Martan velipuolen Morrisonin. Niitä oli kolme pukkia laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.
Olen kuitenkin melko varma, että kili on Luukaksen jälkeläinen. Luukas oli suurin ja vanhin pukkiporukassa, Johtaja. Kun huomasin, että Martta oli pukkien puolella, ei Luukas päästänyt pikkujätkiä (Mutea ja Morrisonia) lähellekään Marttaa. Mutta sehän ei takaa mitään.
Pukkikili olisi huomattavasti helpompi laittaa pois, kuin tuo ihana kuttulainen.
| Hapuilee, hapuilee, hapuilee... Kunnes viimeinkin oikeassa osoitteessa! |
Martta on tosi hyvä emo. Erittäin huolehtivainen. Kilin ei tarvitse päästää kuin ihan pienen pieni ääni, ja Martta on kärppänä tilanteessa. Tissille päästi hyvin, ja putsasikin pientä aivan antaumuksella. Ihan turhaa jännitin teiniraskautta ja teiniäiteyttä. Toivottavasti jatkokin sujuu yhtä hienosti, kuin alku.
| Jätkiä kiinnosti viereisessä karsinassa aivan hulluna naapurikarsinan tapahtumat. |
Martan naapurikarsinassa on pässit ja Mute-pukki. Pässejähän ei ole nyt kuin kolme. Kaikkia kiinnosti viereisen karsinan touhut aivan tautisen paljon. Ne tunkivat turpaansa aidan raoista niin pitkälle kuin saivat, ja silmät pyöreinä haistelivat tilannetta.
| "Huh, viimeinkin onnistuin!" Punainen valo on lämpölampun hohkaa. |
Nämä pienet on aivan ihania, kun eivät meinaa hoksia, miten pääsee esim. makuulle... Tuo kuttukilikin yritti niin kovin, mutta hitsi vie kun aina jäi takapää pystyyn... Sitten viimein se sen keksi. Se rojahti minun jalkani vierelle, nojasi leukaansa jalkaani ja nukahti. Pää vain retkahti kun pikkukili uuvahti. Olihan sillä kyllä ollutkin aikamoinen päivä.
maanantai 15. syyskuuta 2014
City-Martta
Voi että oli Martta hienosti Tallipihalla. Ei olis uskonut, että neidin ensimmäinen kerta kylillä ja ihmisten ilmoilla. Vähän välillä ujostutti, mutta ei mitään paniikkia eikä pelkoa. Korvat uteliaasti pystyssä se katteli maailman menoa. Ihmiset olivat ihmeissään, että mikä rotu se tällainen koira on...
Sattuipa paikalle pikkutyttö, joka innoissaan silitteli Marttaa ja kertasi juuri koulussa opittua "siis tämähän on kili, eikö? Vuohen lapsi. Oliko se naarasvuohi kuttu? Onpa jännää, saan sitten koulussa kertoa, että silitin elävää kuttukiliä!"
Tällaisia reissuja melkein jo toivoisi lisää. Martan kanssa on helppo matkustaa, senkun avaa farkun takaluukun, ja käskee Martan autoon. Ami-pässin kanssa piti aina tyhjentää paku, vuorata se muovilla ja oljilla, tehdä karsina. Oma lukunsa oli autoonlaitto.Vastaanhangoittelevaa 90 kg pässiä ei noin vain autoon laitetakaan...
Lampaat ovat yhä laitumella. On ollut niin kauniita syyspäiviä, että olisi synti laittaa ne nyt jo sisälle. Ne saavat laitumelle kutakuinkin kerran viikossa ison pyöröpaalin heinää, jotta varmasti pysyy vatsat pulleina. Vielä olisi yks laidunkin, jonne ne pääsevät kun tämä paali on syöty. Sitten alkaakin olla jo laitumet loppuunkalutut.
Ainahan se vähän mietityttää nämä pimenevät illat. Uskomattomia juttuja kuulee, kuinka lampaita häviää laitumilta. Löytyy vain katkaistuja aidanpätkiä, ja olipa jossain löytynyt läheisestä ojasta muovipussi, jossa kadonneen lampaan jäänteet. Ihmiset on käsittämättömiä.
Tänä vuonna ei olekaan sitten astutusrumbaa. Päätettiin pitää välivuosi karitsoinnissa. Josko sitä sitten maaliskuussa päästäisiin pohjoiseen poropaimennustapahtumaankin. Aina on olleet lasketut ajat juurikin samana viikonloppuna tapahtuman kanssa, ei mitään toivoa päästä mukaan. Puput on tarkoitus astuttaa keväällä, että ihan ilman jälkikasvuja ei jäädä. Ja tietysti alhot hautoo...
Muutenkin olen aivan riehaantunut tuosta angoravillasta. Olen kehrännyt sitä langaksi, ja voi että on pehmeää ja ihanaa lankaa! Katsotaan nyt, josko otetaan keväällä muutama jänö lisää.
| Iloinen apulaiseni |
Vielä yksi virstanpylväs täytyy tähän laittaa. Nimittäin pian 3v pojalla alkoi syksyn alussa kerho. Sellainen, johon äidit ei saa osallistua. Pari kertaa viikossa se viedään kerhoon kolmeksi tunniksi, sitten saan hakea pojan kotiin. Uskomattoman hienosti se sinne jäi. Ja uskomattoman paljon on äiti saanut aikaseksi, kun innokas apulainen kerhoilee...
(pyöräilykypärä päässä siksi, kun poljettiin pyörällä kerhoon. vielä ei toki poika mennyt omalla pyörällään, vaan istua napotti äidin pyörän kyydissä.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)