tiistai 22. tammikuuta 2013

Haudon, haudon, haudon

Itsepäinen Thelma

Kurkiniemessä haudotaan. Juuri kun iloittiin muninnan alkamisesta, läsähtää yks sun toinen rouva pannukakkuna pesään, ja taas jää munat saamatta.
Sinnikkäin oli Saima. Saima hautoi ja hautoi. Otin siltä aina munat pois ja illalla nosti orrelle nukkumaan, mutta eiköhän se aamulla ollut taas lättynä pesässä. Se hautoi tyhjääkin pesää semmosella tarmokkuudella, että laitoin sille 10 kpl munia alle. Olkoot. Hautokoot.

En olisi halunnut antaa munia alle vielä tässä vaiheessa. Olen varma, että kunnon pakkaset on vasta edessäpäin, enkä muutenkaan jaksaisi sitä poikasrumbaa vielä. Olisi nyt rauhassa nautittu seesteisestä ja mukavasta talvesta... Poikaset kun kumminkin aina tuottaa lisävaivaa ja huolta, vaikka kuinka emo itse hoitaisi ja olisi hyvä emo.

EdithPiaf on hyvä emo ja sinnikäs hautoja.

Kun yhden antaa hautoa, tarttuu se kuin rutto toisiin kanoihin. Louise, vanha munarosvo, alkoi omimaan Saiman pesää ja munia kun Saima oli hautonut reilun viikon. Yksi kehittymään lähtenyt muna oli jo mennyt pesätaistelun tuoksinnassa rikki. Kokeilin ensin siirtää Louisea pois, mutta eihän se auttanut. Luovutin, ja annoin Louiselle ihan omat munat, aloittakoot alusta sen sijaan että varastaisi toisen huolella hautomat munat.

Annoin Saimalle sen hautomat munat toiseen pesään. Mutta tilanne elää kanalassa koko ajan. Louisen "sisko" Thelmakin haluaa hautoa... Ja vanhemman oikeudella Thelma oli ajanut Saiman pois rakkaiden muniensa päältä, ja ominut pesän itselleen. Ja taas Saima-rukka hautoo tyhjää pesää...

Saima haluaisi vain hautoa.
Saapa nähdä mitä tästä vielä tulee. Thelma ja Louise on sellainen parivaljakko, että ne hautoo aina yhtä aikaa. Kuoriutuneet poikaset ne hoitaa yhdessä, siinä ei aleta erittelemään että mikä on sinun ja mikä minun... (Sinänsä jännä, koska ostin nämä kaksi kanaa säilyttäjältä, ja ne siis tulivat yhdessä meille. Onko kanoilla siis tämmösiä kauan kestäviä kumppanuussuhteita?)
Kunhan nyt Saima valitsisi jonkin pesän omakseen, laittaisin sille sen alkuperäiset munat. Se on kumminkin kovaa hommaa kanalla tuo hautominen, mielellään sitä raskaan uurastuksen palkitsisi.

Kanahan hautoo sen kolme viikkoa. Makaa läsöttää pesässä munien päällä päivästä toiseen. Kerran päivässä käy hätäseen syömässä, juomassa, ottamassa vähän turvekylpyä ja venyttelemässä orrella. Sitten kiiruusti pesään munien luo, etteivät pääse kylmettymään.
Jotkut kanat ovat niin itsepintaisia (vieteiltään siis voimakkaita, mikä tietysti on lajin säilymisen kannalta erittäin hyvä asia), että saattavat hautoa tyhjää pesää vaikka kuinka kauan, jopa näännyksiin asti. Muutaman kerran olen tehnyt niin, että olen antanut hautoa tyhjää pesää. Moni kana on itse luovuttanut, kun aloittamisesta on kulunut reilu kolme viikkoa. Jos ei luovuta, laitan sitten munat alle.
Toisaalta, tämän kanaparvensa kun on oppinut jo tuntemaa, tietää kuka ei tule luovuttamaan. Silloin sitä lykkää suosiolla heti vaan munat alle ja onnittelee kolmen viikon päästä perheenlisäyksestä...

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kireitä pakkaspäiviä


Sadekelien jälkeen tuli pakkaset. Muutama päivä sitten säätiedotuksessa lupailtiin, että lämpötila laskee yön aikana -24 asteen tietämille. Kanala sai illalla lisälämmitystä ja märehtijät olkipatjan ja ylimääräistä heinää. Vaan yllätys oli aamulla suuri, kun mittari näyttikin alle -30 astetta!

Meiltä on usein kyselty, miten lampaat ja vuohet pärjäävät eristämättömässä lampolassa. Eikö ne palele?
Kun eläin on saanut syksyn mittaan totutella talven tuloon, kasvattaa se muhkean talvikarvan. Vuohetkin ovat oikeita turrukoita, kun valmistautuvat talven tuloon. Tästä syystä lampaatkin olisi hyvä keritä syksyllä, että saavat sitten kasvatettua tiiviimmän ja lämmittävämmän talvivillan.

Mutta yksin turkin turvin ne eivät pärjää kovilla pakkasilla. Lampaalle on annettava ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Ja nimenomaan heinää. Siitä ne saavat energiaa, ja pötsi toiminnallaan tuottaa lämpöä. Jotain energiarehua on hyvä antaa lisäksi (esim. kauraa), kunhan muistaa että lammas on korsirehun syöjä, sitä heinää on oltava edessä pakkasilla.

Ruuan lisäksi eläimellä on oltava lämmin ja kuiva makuualusta. Tarkoittaa, että kuivikkeen määrää ja laatua tarkkaillaan koko ajan, ja lisätään heti kun siltä näyttää. Kokeeksi voi käydä itse istumassa pehkuilla. Jos on kuivaa ja lämmintä, niin mikäs siinä on lampaiden kanssa istuskellessa ja turistessa. Jos taas tuntuu viileältä, tai pahimmillaan märältä, on kuivittamiseen ryhdyttävä viipymättä.

Vettä ei tietystikään saa unohtaa. Lämmintä vettä on kannettava pari-kolme kertaa päivässä, ja huolehdittava ettei vesi pääse jäätymään. Tosin yön aikanahan se vetää itsensä tiukkaankin jäähän, mutta sitten sitä aamulla kopistellaan irti ja lisätään kuumaa vettä joukkoon.

Lampaan ja vuohen asunnollakin on tietysti väliä. Suurin osa lampoloista taitaa olla eristämättömiä, mutta kaikkien täytyisi olla vedottomia, pitää tuulta ja vettä. Kuivassa ja vedottomassa lampolassa kuivituksen, veden ja ruuan ollessa kunnossa ei kireät paukkupakkasetkaan haittaa.


Kovien -30 asteisten pakkasten aikana Kurkiniemessä tehtiin niin, että aamulla ennenkuin isäntä lähti muualle töihin, singahti emäntä elukoita huoltamaan. Laitoin lämmintä vettä, annoin kauraa ja heinää. Katsoin, että kaikki on kunnossa ja elukoilla hyvä. Sitten nopeasti sisälle, että isäntä pääsee töihin.

Uus kierros tehtiin sitten päivällä pojan kanssa. Lämmintä villaa ylle, ja pihalle! Poikakaan ei ollut pakkasesta moksiskaan. Touhusi koirien kanssa ulkona, kunnes tuli minun kanssani lampolaan. Lampolassa kumminkin oli yli 10 astetta lämpimämpää kuin ulkona, joten eipä ollut hätäpäivääkään.
Saimme kierroksen tehtyä alle puolessa tunnissa.
Illalla sain sitten tehdä kierrokseni rauhassa, kuivittaa kunnolla ja laitella kaikki aamua varten valmiiksi.

Eli meillä pakkasilla eläimet saivat kolme kertaa heinää päivässä, niin että aina oli heinähäkissä heinää jäljellä, kun uutta vietiin. Kolme kertaa päivässä lisättiin lämmintä vettä, ja aamulla ja illalla saivat vielä ylimääräisen kaura-annoksen. Lampaat nukkuivat osa yhtenä tiiviinä kasana, osa makoili yksistään. Vuohet kaivautuivat syvälle olkipehkuun, tekivät oikein kivoja pikku pesiä.
Ovet ulkotarhoihin pidettiin luonnollisesti pakkasilla kiinni.

En ole havainnut, että kukaan palelisi tai olis jotenkin huono olla. Eniten elukat näyttävät tykkäävän semmosista -10- -15 asteen pakkasista. Silloin loikitaan ulkotarhoissakin ja kalutaan sinne vietyjä havunoksia. Onneksi pakkaset ei tällä kertaa kestäneet kuin muutaman päivän. Kauhulla muistelen sitä talvea, kun pakkaset kaesti ja kesti ja kesti. Kun mittari huitelee jo kolmatta viikkoa siellä -30 asteen hujakoilla, ei ole enää kivaa ihmisillä eikä elukoilla.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Päivä Kurkiniemessä



Kurkiniemen päivät lähtevät suht leppoisasti käyntiin. Aamulla, kun on ruokittu poika ja äiti sekä kissat ja koirat, lähdemme koko jengi ulos.
Ensin suuntaamme kanalaan. Heittelen kaurat pehkuihin ja keräilen munat. Tarkistan, että kaikki on ok. Muuta ei tarvitsekaan tehdä, jos olen edellisenä iltana vaihtanut vedet, pessyt kupit, laitellut kuivikkeita ja muutenkin häärännyt.


Kanalasta tie vie navettaan, jossa meidän pikkupässit ovat. Pässipojat saavat väkirehunsa, heinät sekä vedenvaihdon. Kuivitusta ei kauheasti tarvitse tehdä, pojat hoitavat ikävä kyllä itse tämän toimen levittelemällä heinänkorsia ympäriinsä.
Meidän pikkupässit ovat kovin arkaa porukkaa. Tarkoituksella en ole niiden kanssa seurustellut. Ei yhtään huvita kiintyä näihin, kun määränpää on kumminkin se pääsiäispöytä. Niinpä vähin elein teen tarvittavat hoitotoimenpiteen ja jätän pojat rauhassa aterioimaan.


Navetasta suuntaamme lampolaan, missä on loput märehtijät. Apuna minulla häärii lapsityövoima, halusinpa sitä käyttää tai en. Työntökärryssä on hyvä kuljettaa elukoille heinää, ja näyttääpä siellä olevan vesikuppienputsaustiskiharjakin.
Nuori isäntä on kovin otettu saamistaan (ottamistaan...) velvollisuuksista.


Kutut pääsevät usein jalottelemaan pihaan. Onhan niillä oma talvitarhakin, mutta näyttäisi tekevän hyvää päästä välillä pihaan kaahailemaan ja maistelemaan lumen alta pilkottavia oksia.
Kuttujen mahat ovat jo hienosti levinneet, ja käytökseen on tullut tiettyä arvokkuutta. Me Olemme Raskaana, ne sanovat sanattomasti.


Kuttujen kaahaillessa pihassa saavat lampaat heinänsä. Meillä on muutaman nuori uuhikaritsa, jotka saavat vielä väkirehua. En ole lähtenyt niitä sen koommin erottelemaan porukasta. Meillä on karsinan seinässä puinen väliaita, jonka laitan aina aamuisin nojalleen karsinannurkkaan, ja karitsat sisäpuolelle. Hienosti lampaat ovat oppineet, että kun väliaita laitetaan paikoilleen, saa nuoriso ruokansa. Aikuisilla ei ole lupaa yrittää päästä osingoille. Ne odottelevat, että ruokintapöytä täyttyy ihanasta heinästä.


Myös pässit saavat osansa, kuvassa tosin on parhaat palat jo syöty parempiin suihin.
Kauan aikaa palloteltiin paperittomien suomenlammasveljesten Villen ja Veetin kanssa, että myydäänkö vai laitetaanko teuraaksi vai mitä tehdään.
Onneksi ei tehty mitään. Mukavasti tasapainoittavat tuota laumaa, ja sen lisäksi niiden villa on ihanan selkeää ja rasvaista. Huovutin juuri miehelle kylmiin talvikenkiin pohjalliset Villen ja Veetin villasta, ja voin uskoa että ovat lämpimät.
Pässiveljekset ovat siis paikkansa laumassa ansainneet, ja sitä paitsi ovathan ne meidän ensimmäiset pässit (ja lampaat yleensäkin!).


Ja omat heinät saa tietysti myös Luukas-pukki. Jos kutut eivät ole revittelemässä pihassa, otan usein Luukaksen hihnaan ja pihalle. Saa vähän harjoitella kiinni olemista, ja eihän sitä tiedä jos vaikka löytäisin ne sopivat valjaat sille. Kovasti tuntuu pukkimiehenkin päivää ilahduttavan nämä pihavierailut.


Kutut komennetaan myös sisälle, ja annetaan heinät. Vuohien onni, että niitä ei ole kuin kolme. Näin ne saavat kaikki keittiöjätteet, kuten omenan- ja porkkanankuoret, perunat ja tummuneet banaanit. Lampaita on liikaa, tai sitten keittiöjätteitä liian vähän, jotta kaikille riittäisi.


Kun kaikille on annettu ruuat ja vaihdettu vedet ja muutenkin tsekattu että kaikki on kunnossa (kuivitettu, lisätty kivennäisiä, pesty kuppeja ja mitä sitä nyt häärääkään), lakaistaan lopuksi lampolan lattia. Tässäkin on lapsityövoima kovasti mukana.


Vaikka koirat ovat tehneet pihassa yllä- ja allaolevaa, lähdemme silti käymään pienellä metsäkierroksella.


Usein tuntuu, että siinä kouhkatessa unohtuu se tarpeiden teko vallan kokonaan (vai onko se niin, että ne on opetettu liian hyvälle, huolimatta tunnin riekkumisesta pääsee silti vielä metsäkävelylle...).
Paitsi että onhan niillä kyllä päiviä, ettei huvita yhtään juoksennella päättömänä pitkin pihaa. Silloin sitä pönötetään lampolan ovella tyhjin ilmein, ja ihmetellään maailman menoa. Siis bokserit pönöttää. Joiku-porokoira kyllä osaa viihdyttää itse itseäänkin. Milloin se haukkuu oravaa puussa, milloin hiirtä maassa, tai säätää muuten vain pitkin metsikköä.



Mutta sanoista tekoihin. Lapsi pulkkaan ja menoksi. Lapsihan kävelee kyllä jo, mutta jotta metsälenkiltä päästäisiin vielä hyvissä ajoin sisälle ja syömään, on varmempaa ottaa lapsi kuljetusvälineessä mukaan.


Meillä on tiluksilla mukavia kallioita, monessakin mielessä. Itsehän tykkään pohjoisen kasvattina kiivetä korkealle ja katsella maailmaa. Mutta on kallioista muutakin huvia. Sieltä voi nakkoa keppejä koirien etsittäväksi. Tekee hyvää päälle käyttää nenää, ja ruumille juosta hangessa ylös ja takaisin alas.


Boksereita en viitsi kauhesti mäessä juoksuttaa, vanhuksia kun ovat. Sen sijaan nakkaan kepin tasaiselle ja käsken etsimään. Tämä on kyllä niiden molempien mielipuuhaa. Silmät loistaa iloa kun pääsee etsimään, ja kepin löydettyä tullaan rinta rottingilla sitä esittelemään.


Metsästä takaisin pihaan. Joiku-poika saa jäädä vielä hetkeksi vuohien kesäaitaukseen. Sillä on siellä perunalaatikko jossa on muhkea olkipatja. Siitä on hyvä katsella maailman menoa, ja näkeehän siitä hyvin tiellekin. Vahti paikallaan siis. Tällä kertaa Joiku saa mehukkaan lampaanluun työstettäväkseen. Me muu porukka lähdemme sisälle.


Sisällä bokserit rojahtavat tyytyväisinä petilleen nukkumaan. Poika saa ruokansa ja pääsee unille myöskin. Äiti sen sijaan kiiruhtaa huovuttamaan. Pitkästä aikaa. Hienosti on 1,5 tuntia aikaa, juuri sopivasti kämmekkään valmistua.

Siinä se sitten kuluu päivä Kurkiniemessä, lapsen herättyä vähän kotitöitä ja lapsen kanssa seurustelua. Ruuan laittoa ja siivousta. Tulee ilta ja aika lähteä uudelleen ulos. Sama syöttörumba kuin aamulla, tosin kanat ovat jo unten mailla. Se ei silti estä häärimästä, vaihdella vesiä ja putsailla kuppeja, laitella rehuastiat täyteen rehua, kerätä loput munat pois ja siirtää pesänsuuta ortena käyttävää nuorisoa oikealle orrelle.
Elukoiden syötön jälkeen koirat pääsevät vielä hihnalenkille. Joko koko porukka, tai sitten Joiku pääsee yksinään pitkälle lenkille.

Toki tila sopeutuu myös äkkilähtöihin tai aikaisiin menoihin. Sitten vaan tehdään edellisenä iltana kaikki niin valmiiksi kuin vain voi, ettei tarvitse aamulla muuta kuin nakata ruuat eteen ja lähteä. Toisinaan tuntuu, että elukat tietävät, että nyt tuo yrittää selvitä hommista nopeasti. Silloin on laitettu vesikuppiin vähintään se yksi papana, että on varmasti vaihdettava koko vesi uuteen...

lauantai 12. tammikuuta 2013

Aatun tyttöystävät lähtivät


Meidän Aatu-pässi sai lemmenlomalle pari ihanaa kainuunharmastyttöä. Tytöt ovat Särkänniemen Lasten Eläintarhasta. Tytöt olivat reilun kolme viikkoa Aatun kanssa samassa karsinassa. Toinen oli kiimassa heti meille saavuttuaan, joten karitsoita on mitä varmimmin luvassa. 

Eli ensi keväänä jos menette Särkänniemen Lasten Eläintarhaan ja siellä on karitsoita kirmaamassa, niin meidän Aatun lapsiahan siellä loikkii.


Tässä salskea nuorimies matkalla pässilään. Pässilässä sitä odotti kova kuulustelu. Ami-johtajapässi haisteli kurnuttaen Aatun läpikotaisin. "Missä sitä ollaan oltu, ja kenen kanssa? Ja kenen luvalla?!" se näytti kysyvän. Pässit pyörivät toisensa ympäri hurjaa kyytiä, ihan itseäkin alkoi jo huimaamaan sen katselu.
Mutta onneksi Aatu selvisi vain suht tiukalla kuulustelulla, pelkäsin että tulossa olisi paljon pahempaa sen oltua riiuureissulla johon johtajapässillä ei ollut asiaa.

Sinänsä harmi, ettei Ami päässyt tänä vuonna astumaan yhtään uuhta. Ihan tosissani mietin, että keväällä kun astutetaan muutama uuhi, saisi Ami edes yhden morsiamen. Pääsiäispöytäänhän syntyvät karitsat lähinnä tulevat, joten ei kai se haittaa, jos joukossa ei ihan puhtaita harmaslapsia olekaan.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuoden vaihtumista


Uusi vuosikin on nyt sitten otettu vastaan -vesisateessa. Jo on keleillä lykätty kyllä tätä talvea. Ensin on huimia pakkasia, sitten yhtäkkiä lauhtuukin niin, että lumet sulaa ja räystäiltä tippuu vettä niskaan.
Eläimiä tämä ei näytä häiritsevän. Sitä keekoillaan ulkona entiseen malliin, satoi tai paistoi.

Mammoilla on alkaneet vatsat jo aavistuksen pyöristymään. Ruskea suomenlammas Tyyne alkaa mukavasti levenemään, kuten myös Valpuri-vuohi. Valpurin laskettu aika on maaliskuun ensimmäinen päivä, Tyynellä siitä parin viikon päästä. Siitä se sitten lähtee taas.

Sateinen kesä ilmeisesti aiheutti sen, että heinä on kivennäisiltään köyhempää. Meillä oli viime vuonna melassilla höystettyä kivennäistä, jota lampaat hotkivat aivan innoissaan. Ostin tälle sisäkaudelle melassitonta kivennäistä, ja siltikin sitä kuluu aivan huimia määriä. Koko ajan saa olla lisäämässä.  Kuulin, että näin on vähän siellä sun täällä, kivennäistä kuluu. Myös vitamiinipuutosta on esiintynyt. Onneksi aloin heti sisäkauden alettua antamaan lisävitamiineja, toivottavasti on riittävästi ja kaikki menee hyvin.

Luukaksen karva ja iho on parantuneet aivan huimasti viime vuoteen verrattuna. Meinasin ensin laittaa pukin myytäväksi johonkin, missä olisi lämmitetyt tilat. Viime talven paleleminen oli kertakaikkiaan kurjaa katsottavaa meidän kylmälampolassamme. Silloin päätin, että jos karva ei kasva eikä iho uusiinnu, saa Luukas muuttaa lämpimämpään kotiin.
Mutta iho on kuoriutunut, se ei ole enää ollenkaan kova ja parkkiintunut, vaan ihan oikea, terve iho. Karva ei vieläkään ole samanlainen  kuin mitä meidän kutuilla, mutta ero entiseen on huikea. Katsokaa vaikka itse.

Kuva otettu 8.1.2012 Iho parkkiintunut ja kova, karvaa ei nimeksikään.

Kuva otettu 30.12.2012 Ei mikään hulmutukka, mutta aluskarvaa pukkaa vaaleana höytyvänä.

Luukaksella on edelleen hevosten sinkki-seleeni-kupari- kivennäistä vapaasti saatavilla, sekä välillä lammaskivennäistä. Sillä on karsinassaan myös yksi kivennäiskivi, eli kolmea eri kivennäistä käytössä. Ajatus on, että ottakoot mitä tuntee tarvitsevansa. Tuota hevoskivennäistä uppoaa edelleen eniten. Se on myös ade-vitamiinikuurilla, sekä satunnaisesti saa b-vitamiiniä. Alkutalvesta laittelin rypsiöljyä porkkanoiden sekaan, sekä merilevää ja valkosipulia. Tuhdit on dropit, mutta toivottavasti jo ensi talvena on vaje kunnossa ja Luukaksella tuuhea ja lämmittävä karva.

Ja JOS SATTUU, että lukijoissa olisi joku jolla olisi tiedossa hyvät vetovaljaat pukille, niin heti sähköpostia minulle osoitteeseen jatta@kolumbus.fi!
Luukas ei ollut mikään hyvä hihnassa kävelijä meille tullessaan, eikä taatusti tullut luo kun huusi, mutta tätä ollaan harjoiteltu. Meillä on tosi hieno reki, pojan kummisedän tekemä, jota toivoisin Luukaksen vielä joku päivä vetävän. Valjaat puuttuu, sekä aisat. Joten sanaa saa levittää, että täällä on vetovaljaat hakusessa.