keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Päivä Kurkiniemessä



Kurkiniemen päivät lähtevät suht leppoisasti käyntiin. Aamulla, kun on ruokittu poika ja äiti sekä kissat ja koirat, lähdemme koko jengi ulos.
Ensin suuntaamme kanalaan. Heittelen kaurat pehkuihin ja keräilen munat. Tarkistan, että kaikki on ok. Muuta ei tarvitsekaan tehdä, jos olen edellisenä iltana vaihtanut vedet, pessyt kupit, laitellut kuivikkeita ja muutenkin häärännyt.


Kanalasta tie vie navettaan, jossa meidän pikkupässit ovat. Pässipojat saavat väkirehunsa, heinät sekä vedenvaihdon. Kuivitusta ei kauheasti tarvitse tehdä, pojat hoitavat ikävä kyllä itse tämän toimen levittelemällä heinänkorsia ympäriinsä.
Meidän pikkupässit ovat kovin arkaa porukkaa. Tarkoituksella en ole niiden kanssa seurustellut. Ei yhtään huvita kiintyä näihin, kun määränpää on kumminkin se pääsiäispöytä. Niinpä vähin elein teen tarvittavat hoitotoimenpiteen ja jätän pojat rauhassa aterioimaan.


Navetasta suuntaamme lampolaan, missä on loput märehtijät. Apuna minulla häärii lapsityövoima, halusinpa sitä käyttää tai en. Työntökärryssä on hyvä kuljettaa elukoille heinää, ja näyttääpä siellä olevan vesikuppienputsaustiskiharjakin.
Nuori isäntä on kovin otettu saamistaan (ottamistaan...) velvollisuuksista.


Kutut pääsevät usein jalottelemaan pihaan. Onhan niillä oma talvitarhakin, mutta näyttäisi tekevän hyvää päästä välillä pihaan kaahailemaan ja maistelemaan lumen alta pilkottavia oksia.
Kuttujen mahat ovat jo hienosti levinneet, ja käytökseen on tullut tiettyä arvokkuutta. Me Olemme Raskaana, ne sanovat sanattomasti.


Kuttujen kaahaillessa pihassa saavat lampaat heinänsä. Meillä on muutaman nuori uuhikaritsa, jotka saavat vielä väkirehua. En ole lähtenyt niitä sen koommin erottelemaan porukasta. Meillä on karsinan seinässä puinen väliaita, jonka laitan aina aamuisin nojalleen karsinannurkkaan, ja karitsat sisäpuolelle. Hienosti lampaat ovat oppineet, että kun väliaita laitetaan paikoilleen, saa nuoriso ruokansa. Aikuisilla ei ole lupaa yrittää päästä osingoille. Ne odottelevat, että ruokintapöytä täyttyy ihanasta heinästä.


Myös pässit saavat osansa, kuvassa tosin on parhaat palat jo syöty parempiin suihin.
Kauan aikaa palloteltiin paperittomien suomenlammasveljesten Villen ja Veetin kanssa, että myydäänkö vai laitetaanko teuraaksi vai mitä tehdään.
Onneksi ei tehty mitään. Mukavasti tasapainoittavat tuota laumaa, ja sen lisäksi niiden villa on ihanan selkeää ja rasvaista. Huovutin juuri miehelle kylmiin talvikenkiin pohjalliset Villen ja Veetin villasta, ja voin uskoa että ovat lämpimät.
Pässiveljekset ovat siis paikkansa laumassa ansainneet, ja sitä paitsi ovathan ne meidän ensimmäiset pässit (ja lampaat yleensäkin!).


Ja omat heinät saa tietysti myös Luukas-pukki. Jos kutut eivät ole revittelemässä pihassa, otan usein Luukaksen hihnaan ja pihalle. Saa vähän harjoitella kiinni olemista, ja eihän sitä tiedä jos vaikka löytäisin ne sopivat valjaat sille. Kovasti tuntuu pukkimiehenkin päivää ilahduttavan nämä pihavierailut.


Kutut komennetaan myös sisälle, ja annetaan heinät. Vuohien onni, että niitä ei ole kuin kolme. Näin ne saavat kaikki keittiöjätteet, kuten omenan- ja porkkanankuoret, perunat ja tummuneet banaanit. Lampaita on liikaa, tai sitten keittiöjätteitä liian vähän, jotta kaikille riittäisi.


Kun kaikille on annettu ruuat ja vaihdettu vedet ja muutenkin tsekattu että kaikki on kunnossa (kuivitettu, lisätty kivennäisiä, pesty kuppeja ja mitä sitä nyt häärääkään), lakaistaan lopuksi lampolan lattia. Tässäkin on lapsityövoima kovasti mukana.


Vaikka koirat ovat tehneet pihassa yllä- ja allaolevaa, lähdemme silti käymään pienellä metsäkierroksella.


Usein tuntuu, että siinä kouhkatessa unohtuu se tarpeiden teko vallan kokonaan (vai onko se niin, että ne on opetettu liian hyvälle, huolimatta tunnin riekkumisesta pääsee silti vielä metsäkävelylle...).
Paitsi että onhan niillä kyllä päiviä, ettei huvita yhtään juoksennella päättömänä pitkin pihaa. Silloin sitä pönötetään lampolan ovella tyhjin ilmein, ja ihmetellään maailman menoa. Siis bokserit pönöttää. Joiku-porokoira kyllä osaa viihdyttää itse itseäänkin. Milloin se haukkuu oravaa puussa, milloin hiirtä maassa, tai säätää muuten vain pitkin metsikköä.



Mutta sanoista tekoihin. Lapsi pulkkaan ja menoksi. Lapsihan kävelee kyllä jo, mutta jotta metsälenkiltä päästäisiin vielä hyvissä ajoin sisälle ja syömään, on varmempaa ottaa lapsi kuljetusvälineessä mukaan.


Meillä on tiluksilla mukavia kallioita, monessakin mielessä. Itsehän tykkään pohjoisen kasvattina kiivetä korkealle ja katsella maailmaa. Mutta on kallioista muutakin huvia. Sieltä voi nakkoa keppejä koirien etsittäväksi. Tekee hyvää päälle käyttää nenää, ja ruumille juosta hangessa ylös ja takaisin alas.


Boksereita en viitsi kauhesti mäessä juoksuttaa, vanhuksia kun ovat. Sen sijaan nakkaan kepin tasaiselle ja käsken etsimään. Tämä on kyllä niiden molempien mielipuuhaa. Silmät loistaa iloa kun pääsee etsimään, ja kepin löydettyä tullaan rinta rottingilla sitä esittelemään.


Metsästä takaisin pihaan. Joiku-poika saa jäädä vielä hetkeksi vuohien kesäaitaukseen. Sillä on siellä perunalaatikko jossa on muhkea olkipatja. Siitä on hyvä katsella maailman menoa, ja näkeehän siitä hyvin tiellekin. Vahti paikallaan siis. Tällä kertaa Joiku saa mehukkaan lampaanluun työstettäväkseen. Me muu porukka lähdemme sisälle.


Sisällä bokserit rojahtavat tyytyväisinä petilleen nukkumaan. Poika saa ruokansa ja pääsee unille myöskin. Äiti sen sijaan kiiruhtaa huovuttamaan. Pitkästä aikaa. Hienosti on 1,5 tuntia aikaa, juuri sopivasti kämmekkään valmistua.

Siinä se sitten kuluu päivä Kurkiniemessä, lapsen herättyä vähän kotitöitä ja lapsen kanssa seurustelua. Ruuan laittoa ja siivousta. Tulee ilta ja aika lähteä uudelleen ulos. Sama syöttörumba kuin aamulla, tosin kanat ovat jo unten mailla. Se ei silti estä häärimästä, vaihdella vesiä ja putsailla kuppeja, laitella rehuastiat täyteen rehua, kerätä loput munat pois ja siirtää pesänsuuta ortena käyttävää nuorisoa oikealle orrelle.
Elukoiden syötön jälkeen koirat pääsevät vielä hihnalenkille. Joko koko porukka, tai sitten Joiku pääsee yksinään pitkälle lenkille.

Toki tila sopeutuu myös äkkilähtöihin tai aikaisiin menoihin. Sitten vaan tehdään edellisenä iltana kaikki niin valmiiksi kuin vain voi, ettei tarvitse aamulla muuta kuin nakata ruuat eteen ja lähteä. Toisinaan tuntuu, että elukat tietävät, että nyt tuo yrittää selvitä hommista nopeasti. Silloin on laitettu vesikuppiin vähintään se yksi papana, että on varmasti vaihdettava koko vesi uuteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti