tiistai 27. tammikuuta 2015

I.Aatu 14.9.2011-24.1.2014


Olis vaan pitänyt laittaa Aatu-pässi teuraskuormaan mukaan. Nyt sille tuli vähän ikävämpi loppu. Se sairastui virtsakiviin. Taas. Torstaina alkoi potkiskelemaan mahansa alle. Se sai heti c-vitamiinit ja kunnon kipulääkityksen. Perjantaina tilassa ei muutosta, joten samat dropit. Hieroin pippeliä ja virtsaputkea, josko kivet lähtisivät liikkeelle. Pissaa Aatulla ei juurikaan tullut, ja se oli aika huonossa kunnossa. Ei syönyt, ja oli tosi hiljainen ja vaisu. Värisi välillä hiljalleen.
Päätin, että jos se ei ole lauantaiaamuna parempi, pääsee Aatu pois.
Ja eihän se ollut.


Metsästävä kaveri tuli onneksi aamusta hätiin. Sinänsä hieno lähtö oli Aatulla, niin hieno kuin tuossa tilanteessa voi lla. Taluttelin sen kaikessa rauhassa pihalle, kiitin sitä ja totesin, että kohta helpottaa. Kaveri ampui sen nopeasti ilman turhia ihmettelyjä. Nätisti putosi Aatu jaloilleen, eikä enää ylös noussut.

Aatu oli hyvä pässi. Lopun ihmeellistä puskuvimmaansa (olisko liittynyt kiviin ja pissavaivoihin?) lukuunottamatta se oli todellinen herrasmies. Ja puskuvimmansa jälkeenkin.
Toivottavasti Särkänniemen Koiramäkeen syntyy ihania karitsoita keväällä, ties vaikka sieltä tulisi Aatun poika meille isänsä työtä jatkamaan.
 _ _ _ _ _ _ _ _

Oli muuten todella nopeaa toimintaa raatoautolla. Maanantaina ennen yhdeksää soitin noudon, ja se oli jo haettu illalla kuuden aikoihin. Harmittaa vähän se talja, sinne meni.
Ja on muuten jännä juttu, että meillä on nyt enää kolme pässiä. Ne samat kolme, jotka on olleet alusta asti, meidän ensimmäiset lampaat. Kolme "sekarotuista", jalostamatonta peruspässiä (joista kaks kuohittua) ne vaan porskuttaa, ja jalostetut rotulampaat joudutaan kuoppaamaan jo ennen kuin ne täyttävät 4v.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Taljoja


Vielä olisi pari kappaletta ruskeita pitkävillaisia karitsantaljoja myymättä. Hinta näillä on 80e/kpl. Keväällä on tulossa lisää taljoja, mustia ja erisävyisiä harmaita.

Nämä on tosi monikäyttöisiä, kestäviä ja ennen kaikkea ekologisia. Ei ole käsitelty millään myrkyillä (kuten melkeinpä kaikki halpistaljat), näiden kantaja on saanut eläessään lajinmukaisen, hyvän elämän ja näitä ostamalla tukee suomalaista pientuottajaa. Ja suomalaista työtä, mukaanlukien teurastamot ja muokkaamot.


Meillä taljoja on käytetty pulkassa, potkurissa, nuotiolla istuessa ja auton penkillä pyllyjä lämmittämässä, koiran makuupaikalla... Kuistin penkillä ovat nättejä sisustuselementtejä, ja ennen kaikkea lämpimiä pyllynalusia. Kovilla pakkasilla kun kylmä hiipii nurkista sisään, on aivan ihana laittaa lampaantalja sänkyyn, siihen lakanan päälle. Se on lämmin ja pehmeä! Ja jos oikein on horkassa, niin toinen talja siihen päälle ja itse pujahtaa taljojen väliin. Voin taata, että lämpiää hetkessä.
Illalla telkkaria kattoessa tai muuten vaan sohvalla loikoillessa niin aikuiset kuin lapsetkin käpertyvät lampaantaljojen alle.


Talja on myös terveellinen alusta lapselle. Iltalehti tiesi kertoa 9.9.-14, että tuore tutkimus toteaa, että jos lapsi saa viettää elämänsä ensimmäisten kolmen kuukauden aikana aikaansa taljan päällä, voi se ehkäistä allergiaa ja astmaa.

"Tuoreen tutkimuksen mukaan vauvan nukuttaminen eläimen taljalla ensimmäisten kolmen kuukauden aikana voi vähentää riskiä sairastua astmaan ja allergioihin myöhemmin.
Jo aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että vauvan altistuminen erilaisille mikrobeille voi suojata allergioita ja astmaa vastaan. Näitä löydöksiä ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan aukottomasti urbaanissa ympäristössä. Tämä uusi tutkimus käsittelee kaupunkiolosuhteissa eläviä lapsia, jotka olivat nukkuneet eläimen taljalla vastasyntyneenä.
Tutkimusmateriaali käsitti 2441:n terveenä syntyneen saksalaislapsen tiedot. Heidän terveyttään seurattiin 10 vuoden ikään saakka. 55 % lapsista nukkui eläimen taljalla ensimmäisten kolmen ikäkuukauden aikana. Riski sairastua astmaan kuuteen ikävuoteen mennessä oli 79 % pienempi niillä lapsilla, jotka olivat nukkuneet taljalla vastasyntyneenä verrattuna niihin, jotka eivät olleet.
- Aiemmat tutkimukset ovat antaneet aihetta epäillä, että maalaisympäristössä vallitsevat mikrobit voiva suojata astmalta. Eläimen talja voi sisältää samantyyppisen mikrobimaailman ja toimia samalla tavalla. Asiaa pitää ehdottomasti tutkia lisää, toteaa tohtori Christina Tischer Helmholz Zentrum Munchenin tutkimuslaitokselta Science Daily -sivustolla.
Lähde: Science Daily"

Tähän kyllä haluaisin lisätä, ettei mikä tahansa talja ole terveellinen. Ulkomaisia taljoja hyvin usein käsitellään sellaisilla myrkyillä, että ihan heti en lastani sellaisen päälle laittaisi köllimään.


Mikäli talja kiinnostaa, laita s-postia osoitteeseen jatta@kolumbus.fi tai soita 040-7022570, niin jutellaan lisää. (puhelinhan mulla kulkee välillä vähän huonosti mukana, mutta jätä vaikka viesti jos en vastaa, niin tiedän soitella takaisin. Pelkkiin tuntemattomiin numeroihin en soittele takaisin, sen verran nuo lehtimyyjät on taas vainonneet.)


tiistai 20. tammikuuta 2015

Kyydistä jääneet

Sonja-kainuunharmas
Sinne lähti lampaat. Ihana Sonja seisoi rapsuteltavana kaikessa rauhassa, katseli suurilla silmillään, että minnes nyt ollaan tultu. Kukka piileskeli Sonjan takana ja Manu hääri toiveikkaana uuhien kimpussa.
Siiri jäi kyydistä. En tiedä oliko hyvä vai huono ratkaisu, mutta jäipä nyt kuitenkin. En raskinut viedä teuraaksi. Pitäisi keriä se, on paksussa ja pitkässä villassa. Jotenkin pitäisi osata keriä saksilla niin, että Siirille jäisi parin sentin lämmittävä villakerros. Ei ihan viitsi päästellä koneella nakuksi, kuitenkin muut uuhet ulkoilevat, eikä Siiri kyllä laumaeläimenä jää yksin lampolaan.

Kuvassa kolme etummaista lammasta: mummo, äiti, lapsi ja lapsenlapsi. Vasemmalla Siiri, keskellä Siirin lapsi Justiina. Oikeanpuolimmaisena Iina, joka on Justiinan mummo Justiinan isän puolelta.

Matkasta jäi myös Aatu. Aatu on käyttäytynyt oikein mallikelpoisesti. Itseasiassa oikein herrasmiesmäisesti. Se tulee reippaasti kohti, mutta hiljentää huomattavan ajoissa. Sitten astuu muutaman askeleen, kaula pitkälle ojentuneena, pää vähän vinossa. Tekee kaikin tavoin selväksi, että rauhassa tullaan. Tiedä sitten, mikä ihmeen juttu se puskeminen oli.
Tietenkään minä en nyt luota Aatuun. Vaatii vähän pitemmän ajan, että luottamus taas palautuu. Koko ajan on silmät selässä kun pässien karsinassa touhuan.

torstai 15. tammikuuta 2015

Entten tentten teelikamentten...

Vasemmalla Kukka, linssiluteena Siiri ja taempana Jumi
Maanantaiksi on sovittu parin lampaan teurastus. Ihan kauhiaa pähkintää. Kesällä jo päätin, että kolme aikuista uuhta lähtee. Yks on hirmuisen arka, toinen huono emo ja synnyttäjä, ja kolmannella oli viime keväänä utaretulehus. Näiden mukana lähtee myös Manu-pässi. Mutta mutta...
Minä tuota utaretulehus-Siiriä olen pähkinyt. Se on hieno uuhi. Toimii kuin ajatus, saa vantteria karitsoita ja on loistava emo. Kerran jo itseni kovetin, että Siiri nyt vain lähtee. Mutta kun en halua. Kyselin vähän lampureilta, että mitäs mieltä utaretulehuksesta, onko se tappotuomio heti kättelyssä. Vähän oli porukka sitä mieltä, että ei välttämättä. Pullottamiseksihan se menee jos uusii (mitä todennäkösesti tekee), uuhelle kipulääkitys ja antibioottikuurit, jos utareeseen ei ole jäänyt kovettumaa. Jos kovettuma on jäänyt, on se sitten varmat hyvästit sille lohkolle, se on pois pelistä.
Mitä minä olen Siirin utareita kopeloinut, en ole kovettumaa havainnut. Aioin ronklata sen vielä kerran perusteellisesti läpi. Jos paukamia ei tunnu, jää Siiri laumaan.

Vähän jo turhan pitkässä villassa oleva Siiri (kasvattelin, että saisin pitkävillasen taljan).
Sittenpä iso pähkintä, että kuka Siirin tilalle...? Olen päättänyt, että lampaita lähtee se kolme plus Manu-pässi. Huh huh ja ärsytys.
Tänään sattui pari ikävää juttua. Meidän Aatu-pässi on ollut astutuslainassa yhdellä vanhemmalla naisella. Liekö tästä niin stressaantunut, että se kävi minun päälle. Eilen eka kerran, ei pahasti mutta että kumminkin puski. Tänään aamulla toisen kerran, ja nyt iltapäivällä kolmannen. Vieläkin tuntuu takalistossa, että Aatu jyräs päälle. Ihan puskista tuli tämä, Aatu on aina ollut kiltti ja sävyisä.

Aatu pässilän ovella
Nyt on sitten ihan hirveässä pohdinnassa, että laitanko minä Aatun Siirin tilalle. On ollut aikomuksena kyllä vaihtaa pässiä, että sen puolesta kyllä. Mutta aika nopeasti tuli tämä, pikainen päätös pitää tehä, maanantai on jo nurkantakana.
Kun tietäs, että oliko se vain hetkellinen mielenhäiriö, jos Aatu onkin vain stressaantunut riiuureissulla oltuaan? Sitten taas, tuo 3v mukula on innokas eläintenhoitaja. En kertakaikkiaan voi pitää täällä elukkaa, johon ei voi luottaa, että tuleeko se päälle vai ei.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Poikapuput lähti


Sinne ne lähti. Minun ihanat pikkupojat. Kaikki viis. Yhtään en antanut periksi halulle jättää paria kotiin. Se touhu alkoi olla jo niin kiihkeää, että pian olisi jollekin jotain sattunut. Pissa lensi ja pojat kieppuivat toistensa ympärillä ihan jatkuvalla syötöllä. Ei huvita jäädä odottelemaan, että "kohta sattuu".

Pojat meni teurastettavaksi eräille angorakanikasvattajille tässä lähistöllä. Hienosti meni kaikki, ja minä sain 1,5 kg lihaa/kani. Tai onhan tuossa luutkin mukana. Saa Joiku-poika kaluttavaa...
Vähänhän se taas tietysti kirpas, minun niin piti jättää yks kaneli ja yksi luonnonharmaa kotiin. Mutta mutta... Sielä kasvattajien luona tapasin ai-van ihanan angorauroksen, joka oli luonnonruskea. Upea väri! Ja mikä parasta, tämä herrasmies voisi olla myytävänä... Meillehän se tulee, ei epäilystäkään. Pitää nyt kattoa, yritänkö saada tuolle Casperille uutta kotia (ei taida olla kauheasti järkeä pitää urosta, joka on suurimman osan naaraista isä...). Casperin kaveria siitä ei tule, en edes yritä yhdistää kahta aikuista urosta.

Pupulassa on oudon hiljaista nyt. En oikein tiiä, olenko vähän surullinen tuon Casperin puolesta kun jäi yksin, vai olenko onnellinen, ettei sen tarvi olla stressaavassa poikaporukassa. Aika rauhalliseltahan se vaikutti.
Nyt sitten vain kaninlihaa maistamaan! En olekaan aiemmin syönyt.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Pupulaelämää


Nyt on taas puput keritty. Pojat (ylä- ja alakuvassa) keritsin jo kuukausi sitten, tytöt pääsi villoistaan viime viikolla. Yksi ainoa sätkyilijä joukossa, aihan mahdoton villikko, ruskea pikkutyttö Suffeli. Ei hetkeäkän paikoillaan, koko ajan singahtamassa jonnekin. Muut istuivat enemmän ja vähemmän hienosti sylissä. Mahanalunen tuotti vähän hankaluuksia, ei millään olis haluttu pötköttää selällään sylissä.
Sosiaalisessa mediassa kiersti videoita, joissa näytettiin miten ulkomailla "keritään" angorakanit. Sidotaan jaloista pitkäksi putkulaksi, ja nypitään (revitään) ne villat irti. Pupu kirkuu pelosta ja kivusta, mutta ei auta. Ihan kauheaa. Enpä juuri voi suositella ulkomaisen angoravillan ostoa, missään muodossa. En angoravillaisia vaatteita tai angoralankoja. Meillä kotimaassa puput istuvat kasvattajiensa sylissä, niiltä leikataan saksilla villat kaikessa rauhassa. Ehdottomasti suosi suomalaista, tässäkin.

Minä yritin kasvattaa pupuille mahdollisimman pitkää villaa, joka tietysti sitten kostautui. Vanhemmilla pupuilla oli villa jo huopunutta, suurin osa meni karkeasti roskiin. Harmitti. Ens kerralla fiksumpi, ja ajoissa saksien kans liikenteessä. Nuoremmilla oli onneksi hyvä villa, joka nyt sitten odottaa kehräystä.
 

Poikien puolella on vähän ahdasta. Siellä pomppii tällä hetkellä viis ylimääräistä pupua. Nämä ylimääräiset lähtevät teurastettaviksi mahdollisimman pian. Onneksi ne ovat (ainakin toistaiseksi!) suht sopuisasti. Luonnossahan kanit kastroivat kilpailijansa puremalla pallit irti... Kyllähän nämäkin astuvat toisiaan jatkuvalla syötöllä, koko ajan toistensa kimpussa. Näin on sitten villakin ihan pissassa ja takussa, ei puhettakaan että sitä voisi käyttää. Lihoiksi vain, niin saadaan puput hyötykäyttöön.


Nämä kuvat ovat tyttöjen puolelta. Näissä on vielä tytöilläkin pitkät villat. Tyttöjä on yhteensä viisi, kaksi emoa ja tyttäret. Kolme ruskeaa, yksi luonnonkeltainen ja yksi luonnonharmaa. Keltaisia ja harmaita haluttais lisää, ne on aika hienoja värejä. Mutta eipä hötkyillä...


Astutuksia on suunnitteilla. Josko jo ensi kuussa järkkäisi treffejä. Jostainhan minun täytyy saada uros lainaan, meidän Casper on noiden nuorten tyttöjen isä. Jos olisin oikein fiksu, veisin Casperin pikkupoikien kanssa teuraaksi, ja hommaisin ihan uuden uroksen. No, en ole. Ainakaan vielä (katotaan sitten kun iskä on astunut tyttärensä ja mulla menee hermo...?!). Josko sen sijaan hommaisin Casperille nuoren kaverin? Suunnitellaan...

lauantai 3. tammikuuta 2015

Huopakorviksia



Vaikka joulu vierähti lapsen sairastaessa vesirokkoa, ehdin kuitenkin vähän puuhailemaan villankin parissa. Olen siis villiintynyt noista korvakoruista. Niitä on mukava tehdä. Laittelin tuonne "Myytävänä"-sivulle jokusen parin, jos jollakulla tekee mieli kivoja huopakorviksia (vaikka kuvat ei kyllä tee niille oikeutta, mun mielestä ne on paljon kivemmat luonnossa korvissa heilumassa).
Lisää todennäköisesti tulossa, jahka aika antaa myöten.

Raivo


Nyt en puhu tunnetilasta, vaan arviolta kolmikymppisestä punakorvakilpikonnaneidosta nimeltä Raivo.
Raivo tuli minulle vuonna 2004 kaverinsa Bööniksen kanssa. Niillä oli silloin eri nimet, ja itseasiassa Raivoa oltiin luultu pojaksi. Tosiasiassa molemmat olivat tyttöjä.
Konnat asuivat samassa altaassa, mutta olivat kovia tappelemaan. Tai se oli Böönis, joka piti Raivoa liian kovassa kurissa. Raivo ei uskaltanut uida vapaasti laisinkaan, vaan se lähinnä ajelehti kilpensä sisässä. Aina kun Böönis lähestyi, käänsi Raivo kilpensä sitä kohti. Mikä olikin ihan fiksua, Bööniksellä oli ikävä tapa haukata ohimennessään Raivoa. Näillä on partaveitsenterävät hampaan (koettu on...), voivat saada ikävääkin jälkeä aikaiseksi niin halutessaan.
Raivo alkoi myös oleilemaan lämmittelytasolla koko ajan. Ei siis uskaltanut mennä enää veteen laisinkaan, mikä ei ole hyvä asia suokilpikonnalle.
Katsoin aiheelliseksi erottaa konnat omiin altaisiinsa.

Näin eleltiin jokunen vuosi, mutta ikäväksi Böönis pääsi karkuun kesällä 2008. Ne oli laitettu juuri uusiin ulkoaltaisiinsa, ja jollain ihmeen kaupalla Böönis oli sieltä päässyt pois. Nämä ovat melkoisia houdineita, ja uskoa saa että oltiin tarkkaan mietitty kaikki mahdolliset ulostuloreitit. Vaan niinpä kuitenkin Böönis pääsi "kesämökistään" ulkomaailmaan, eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Tietysti yritettiin haravoida ympäristöä, mutta tehdävä oli lähes mahdoton. Ei mitään hajua, mihin suuntaan se oli lähtenyt, ja tässä tätä lääniä kuitenkin riittää. Ja kaikenhuipuksi tuo pieni lampi, josta menee virtaava puro isoon järveen.

Niinpä Raivo jäi ainoaksi kilpikonnaksi. Ei tämä sitä näytä hetkauttavan. 
Raivo sai nimensä, kun se on niin kertakaikkisen raivokas. Sitä on pidetty joskus aikaisemmassa kodissa  lasten leikeissä mm. jääkiekkona... Onko ihme, ettei konna kauheasti luota ihmisiin? En ole alkanut sitä sen kummemmin kesyttelemään, Raivo elelee omaa mielenkiintoista elämäänsä akvaariossaan. Sähisee kuin viitapiru, kun sen ottaa sieltä pois.

Raivo syö pääasiassa muikkuja, vähän muita kaloja ja toisinaan sisäelimiä. Katkarapuja se saa herkkuina silloin tällöin, kuten myös mustekalaa ja muita äyriäisiä. Konnien pellettejä Raivo saa myös. Kasviksista uppoaa kurkku, tomaatti, viinirypäleet, joskus harvoin salaatti.
Kesällä sen ulkoaltaaseen tippuu milloin mitäkin mönkiäistä, jotka Raivo ilomielin haukkaa parempiin suihin. Hauskaksi ohjelmanumeroksi tuli viime kesänä saalistaa kärpäsiä (joita täällä riittää), ja tiputtaa niitä Raivolle välipalaksi...
Raivo viettää kesät "kesämökillään", ulos rakennettuun neljän neliön terraarioon, jossa sillä on 300-litranen allas.