Sinne ne lähti. Minun ihanat pikkupojat. Kaikki viis. Yhtään en antanut periksi halulle jättää paria kotiin. Se touhu alkoi olla jo niin kiihkeää, että pian olisi jollekin jotain sattunut. Pissa lensi ja pojat kieppuivat toistensa ympärillä ihan jatkuvalla syötöllä. Ei huvita jäädä odottelemaan, että "kohta sattuu".
Pojat meni teurastettavaksi eräille angorakanikasvattajille tässä lähistöllä. Hienosti meni kaikki, ja minä sain 1,5 kg lihaa/kani. Tai onhan tuossa luutkin mukana. Saa Joiku-poika kaluttavaa...
Vähänhän se taas tietysti kirpas, minun niin piti jättää yks kaneli ja yksi luonnonharmaa kotiin. Mutta mutta... Sielä kasvattajien luona tapasin ai-van ihanan angorauroksen, joka oli luonnonruskea. Upea väri! Ja mikä parasta, tämä herrasmies voisi olla myytävänä... Meillehän se tulee, ei epäilystäkään. Pitää nyt kattoa, yritänkö saada tuolle Casperille uutta kotia (ei taida olla kauheasti järkeä pitää urosta, joka on suurimman osan naaraista isä...). Casperin kaveria siitä ei tule, en edes yritä yhdistää kahta aikuista urosta.
Pupulassa on oudon hiljaista nyt. En oikein tiiä, olenko vähän surullinen tuon Casperin puolesta kun jäi yksin, vai olenko onnellinen, ettei sen tarvi olla stressaavassa poikaporukassa. Aika rauhalliseltahan se vaikutti.
Nyt sitten vain kaninlihaa maistamaan! En olekaan aiemmin syönyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti