keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kukkopoikain kuulumisia


Kukkopoikia on tällä hetkellä 18 kpl kasvamassa. 13 niistä muutti omaan poikamiesboksiinsa, loput saavat vielä hetken olla äitiensä helmoissa. Poikamiesboksiin muuton myötä saadaan rauha pysymään kanalassa, kun nuoret klopit ei ala haastamaan pääkukkoja. Ja onhan tuo ruokkiminenkin helpompaa. Nämä jätkät nimittäin syövät kuin pienet hevoset!

Mitään tappeluja ei ole poikien kesken ollut, sulassa sovussa jakavat uuden kämppänsä. Pojat saavat aamuisin kaurarypsiseosta ja puuromössöä. Kaurat heitellään pehkuihin, näin kukot saavat luontaista tekemistä kun kuopsuttelevat pehkuja ja etsivät jyviä. Puuro pojille tarjoillaan pesuvadeista.
Ruuan lisäksi pojilla on boksissaan kanankalkkia, turpeella ja puutuhkalla täytetty kylpyastia, vettä, pöytä jolta voi katsella ikkunasta ulos (ja tätä mahdollisuutta ne kyllä hyödyntävät! Ihanan näköistä, kun kukkoarmeija päivystää navetan ikkunasta...) ja tietysti orret.



Osa kukoista on jo sen verran isoja, että ne voisi teurastaa vaikka heti. Näistä maatiaisistahan ei mitenkään valtavan kokoisia tule, eikä ole tarkoituskaan. Rauhassa saavat kasvaa sinne puoleen vuoteen asti. Alhojen lisäksihän meillä on alho-brahma risteytyskukkoja pari kappaletta. Brahma on liharotu, iso ja majesteettinen. Nämä risteytystiput kasvavat vähän isommiksi kuin puhtaat alhot.

Itsehän minä en näitä pysty päiviltä ottamaan. Ollaan joskus miehen kanssa teurastettu ekat omat kukkopojat. Minä pitelin kukkoa, mies käytti vesuria. Kyllähän niistä henki lähti tosi nätisti, ei mitään ongelmaa ollut, mutta kovillehan se otti. Seuraavaa teurastuskertaa ei tullut. Se hetki, kun kukko pitää pölkylle laittaa... Se liike ei vaan lähde, kädet jumittuu...
Meinashan se vähän harmittaa, että kyllähän se nyt pitää pystyä oma liha teurastamaan, mutta sitten pääsin itseni kanssa sopuun. Ajattelen asian niin, että minä tarjoan kukkopojille mahdollisimman hyvän ja luonnonmukaisen elämän, se riittäkööt. Joku toinen hoitelee sitten sen asiallisen lopetuksen. Se "Joku Toinen" on metsästävä serkkupoika, joka tulee tarvittaessa hätiin.


Yks tosi huono puoli näissä kukoissa on. Ne ovat nimittäin aika ihania... Hienoja värityksiä ja rohkeita luonteita. Ei millään hennoisi laittaa niitä pois. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla bongaamatta sieltä mitään suosikkia, väkisinkin silmä aina etsii sitä yhtä ruskeaa, jossa on paljon valkoista ja harmaata.  Tai sitä kokoharmaata, jossa on hienoinen aavistus punaista ja keltaista....

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pässipoikain kuulumisia

Meillä kasvaa rakastettua pässipoikaa....
Pikkupässeille on sovittu teurastusaika. Lähtevät kuun lopulla. Tavallaan helpotus. Pässipojat on ulkoruokinnassa, pimeä tulee yhä aiemmin ja aiemmin. Iltaruokinta täytyy pian tehdä otsalampun valossa. Saadaan palata normaaliin talviarkeen, kun kaikki märehtijät ovat sisätiloissa ja saman katon alla. Helpottuu lampurillakin hommat.

Pässipoikien joukossa on taas pari minilammasta. Syntyivät pieninä eivätkä ole päässeet kasvussa muiden tasolle. Hetken mietin, että olisin vienyt lampaat teurastamolle erissä, isot ensin ja pienet muutaman viikon kuluttua perässä. Vaan olkoot. Menkööt kaikki kerralla.
Siihen saakka säädän ruokailun kanssa. Otan kolme pienintä erikseen syömään, annan vähän tuhdimpaa väkirehua sillä aikaa kun toiset mutustaa pelkkää kauraa. Onhan se yhenlaista puljausta, mutta toivottavasti kantaa hedelmää. Vai pitäisikö sanoa lihasta...?



Siinä se on. Yläkuvassa meidän pikkupässien heinänsyöttöhäkki (taka-alalla pässien mökki). Toimii, vaikka näyttää ehkä hassulta. Kyllähän ne tuostaki heinää allensa vetää, mutta ei ihan niin tolkuttomasti kumminkaan, että lampurilla alkaisi verisuoni tykyttämään.

Hienoja taljoja on tulossa. Kolme ruskeaa, pari erisävyisen harmaata ja kolme erisävyisen mustaa. Niin se vain työ tekijäänsä "kovettaa". Nyt sitä jo kattelee pässipoikien takareisiä vähän "sillä silmällä" ja kokeilee miten paljon on lihaa luiden päällä. Ja haaveilee ihanista taljoista, mittailee villan pituutta ja miettii, olisiko sittenkin pitänyt keriä edes pari lammasta,jotta saatais lyhytvillaisiakin taljoja...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kanakuulumisia



Kanalassa on hieman uudistuksia. Tai tarkemmin kanojen rehustuksessa. Meillähän on kanat syöneet lähi-kauraa ja lähi-ohraa, mutta siihen se lähi onkin sitten loppunut. Munitusrehu on tullut kaupan pussista. Tämä geenimanipulaation aika laittoi miettimään asioita uusiksi (kyllä kirpaisi käydä maatalouskaupasta 40 kg:n rehupussi, jonka tuoteselostuksessa vasta kotona huomasin lukevan "geenimuunneltu soija").  



Nyt on kokeilussa kotoperäinen ruokinta. Ohran ja kauran lisäksi kanat tarvitsee eläin- ja kasvivalkuaista sekä viherrehua. Eläinvalkuainen on helposti hoidettu kun arkkupakastin on täynnä erilaisia lihoja koirille ja vuohesta saadaan kanoillekin piimää, mutta tuo kasvivalkuainen on ollut muka jotenkin ongelma. En tunne lähistöltä herneen tmv. tuottajia, eikä tee kyllä mieli kauheasti ajella pitkin maakuntaa milloin minkäkin ainesosan perässä.
Kunnes hermostuin pähkäilyyn, ja ostin ihan tavan kaupasta muutaman pussillisen hernettä, auringonkukan siemeniä sekä pellavansiementä. Nämä tehosekottimeen ja avot, kanasilla on kasvivalkuaissotku valmis! Tätä kauran ja ohran sekaan ja kaikki sekaisin ruokinta-automaatteihin. Ja menee kuin kuumille kiville.

Hjalmar-kukon tiukka katse.

Liha-/piimä-/ruuantähdepuurosta tulee siis eläinvalkuainen. Tähän on helppo lisätä kivennäisiä ja vitamiiniä tai vaikka valkosipulia tarpeen mukaan. Pakkasilla kannetaan lämpimät puurot joka päivä nokkien alle, mutta normaalisti mössö jaetaan muutaman kerran viikossa.
Viherrehua nyhdetään pihasta ämpärikaupalla niin kauan kuin sitä riittää. Sitten tyydytään kokonaisiin kaalinpäihin (mukavaa tekemistä kanasille, kun saa niitä nokkia), salaatteihin, kurkkuihin ja kuivaheinään. Saapa nähdä miten tulee sujumaan. Helpompaahan se toki on nakata pussista sapuskat kuppeihin, mutta ei tämä järjestely ainakaan toistaiseksi liikoja pääse rasittamaan.

"Joko sitä herkkupuuroa saa?"
Ettei tule harhaluuloja, niin mainitaan nyt vielä että edellämainittujen lisäksi kanat tarvitsevat kalkkia munien tuottamiseen, sekä soraa/karkeaa hiekkaa. Sora/hiekka toimii kivipiirassa hampaiden tavalla, jauhaen ruokaa pienemmäksi. Kesällä meillä ei ole soraa laisinkaan tarjolla, kanaset löytävät kyllä ulkoa tarvitsemansa, mutta talveksi sitä laitellaan pikku kuppeihin kanalaan. Soraa kuluu tosi vähän. Välillä tuntuukin, että rakeinen kanakalkki toimittaa myös soran virkaa.


Nuori kukkopoika, jonka piti päätyä pölkyn kautta ruokapöytään. Vaan oli niin komea ja hyvätapainen, että sai meiltä kodin ja nimekseen Piiparinen...

Syksyn ekat kukkopojatkin on nyt sitten päätyneet pakkaseen. Onneksi serkkupoika metsästää, joten hän on lupautunut hengenotto-puuhiin. Kerran olemme sen itse tehneet, ja tais mennä vähän ("vähän"...) vetistelyn puolelle koko homma. Kukot kyllä pääsivät kunniallisesti hengestään, mutta emäntä sai jonkinasteisia hengenahdistuksia... Olen kiitollinen, että voin tarjota hyvän ja lajityypillisen elämän kukkopojille, ja olen erittäin kiitollinen että joku muu ottaa ne pois päiviltä. Suutarit pysykööt lestissään.

Vielä riittää kukkopoikia teurastettavaksi, joten kaupan rääkättyyn höttöbroileriin ei tarvi hetkeen koskea. (Docventuresin erittämän Food,inc:in jälkeen nakkasin vielä yhdelle sinnikkäälle hautojalle 8 munaa alle, hautokoot sitten ja tehkööt meille lisää kukkopaisteja...)


Emokana ylpeänä päiväkävelyllä jälkeläistensä kanssa.

Kanasilla on alkanut sulkasato päivien pidentymisen myötä. Osa on jo ihan resupellen näköisiä, ja pyrstösulkien puuttuminen tekee niisstä hassun tynkiä. Valon vähentyminen aiheuttaa myös muninnan laskua. Kanat saavat pitää ansaittua taukoa, kunnes kaikilla on sulkapeite uusiutunut. Sitten aletaan pikkuhiljaa lisäilemään valoja kanalaan, ja muninta käynnistyilee.

Talvellahan nämä eivät ulkoile. Eivät, vaikka mahdollisuus siihen annettaisiinkin. Lumen tuloon tyssää ulkoilu, sitten tyydytään vain katselemaan ikkunasta tai avoimesta luukusta talvista maisemaa.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Syys

Syksy on tullut. Laidunkausi on päättynyt, ja lampaat ovat sisätiloissa. Toki vain yöt, päivisin ne pääsevät omaehtoisesti ulkoilemaan pienempiin talvitarhoihin. Vuohet viedään aamuisin laitumilleen ja haetaan yöksi lampolaan. Ovat tyytyväisempiä isossa laitumessa, kun on tilaa kuljeskella. Myöskin pässit pääsevät päiviksi metsälaitumelleen. Voishan sitä tietysti aidata uuhillekin jonkinlaisen metsäalueen. Mielenkiintoisempaahan se on metsässä kuljeksia, kuin pienessä talviaitauksessa pönöttää.

Vuohemme Valpuri ja Irmeli. Kuva on kahden vuoden takainen.

Teuraspässit ovat vielä kokonaan ulkona. Niillä on hyvä mökki pikkulaitumella, kolme seinää ja katto, minne pääsee tuulta ja sadetta piiloon. Laidun niilläkin on jo loppunut, joten nekin ruokitaan kuivaheinällä ja kauralla laitumelle.
Pitäisi ottaa kuva meidän heinänsyöttötelineestä... Laitettiin pojan vanha pinnasänky uusiokäyttöön. Isäntä tekas siihen katon, kuljetettiin koko komeus laitumelle ja heinää täyteen... Pässit saavat turpansa pinnojen välistä sisään, ja saavat näin syötyä heinäänsä. Muussa tapauksessa ne vetäisivät heinää tolkuttomasti jalkoihinsa. Harmittaa semmonen heinäntuhlaaminen.

Kuva on vuoden takainen, mutta sama näkymä on lampolassa tälläkin hetkellä...

 Kanoille on laitettu kestopehkut, joiden tarkoitus on tuottaa lämpöä. Kestopehku on meillä pienellä alueella orsien alla. Rakensin sinne rimoista kutakuinkin metrin korkean ja 1,5m x 0,5m alueen. Näin sinne luonnollisesti tippuu suurin osa jätöksistä, kanat kun kakkaavat eniten orsilla ollessaan. Lisäpotkua palamiseen haetaan märehtijöiltä ja kaneilta, joiden papanoita kipataan kestopehkuun myös. Kestopehkuun kasataan myös kaikenlaista palavaa ainetta kuten heinää ja olkea. Sinne kärrätään pihasta haravoidut lehdetkin.
Toivottavasti saadaan pehku palamaan ja palo kestämään, se on suuri helpotus sähkölaskussa...


Alhopääkukkomme Hjalmas, The Kukko
Seuraavaksi on vuorossa kanalan keittiön katon lisäeristäminen,  kaneille pesäkoppien rakentaminen ja lampaatkin täytyy piakkoin päästää villoistaan. Näin niille ehtii kasvaa lämmittävä ja ilmava talvivilla. Pikkulinnuillekin on aika laitella vähän ruokatäydennystä, alkaa olemaan porukkaa sen verran paljon ikkunoista kurkkimassa, ikään kuin sanoen "etkö tosiaankaan meinaa mitään antaa...?!".

Viime syksy oli pimeä ja sateinen. Toivottavasti nyt tulee paljon kauniin kuulaita syyspäiviä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Casper


Huomaan, että blogi on jäänyt kesän tuoksinnassa aivan retuperälle. Ei ole tullut esiteltyä lauman uusinta jäsentäkään, nimittäin ihanaa luonnonkeltaista angorakanipoika Casperia.


Casper tuli tietysti sulhoksi meidän ruskeille angoratytöille. Poika on kiltti kuin mikä, ja mukavan kesy. Vaikka kanit ovatkin ns. tuotantoeläimen asemassa kanalassa, käsittelen niitä vähän joka päivä. Koppaan syliin, tutkin turkkia tai edes silitän vähän. On tosi ikävää, jos angorakani on vaikeasti käsiteltävä, eikä vähiten sen kolmen kuun välein kerittävän villansa takia.


Casper sujahti laumaan tosi hienosti. Se asustelee yksikseen omassa karsinassaan, mutta pääsee joka päivä häkin läpi kosketuksiin tyttökanien kanssa. Pikkuinen Casper tuntuu todellakin pikkuiselta tyttöihin verrattuna, tytöt kun ovat salaa kasvaneet isoiksi angorakaneiksi. Tässä talven mittaan olisi Casperin tarkoitus käydä vähän heilastelemassa tyttöjen kanssa. Helmi-maaliskuulle toivotaan pieniä angoralapsia.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Pikkujätkät


Meille jäi kotiin kasvamaan 8 kpl pikkupässejä. Viisi kainuunharmasta ja kolme ihanan ruskeaa suomenlammasta. Suomenlampaat ovat vielä kesätöissä, mutta tulevat varmaan pikkuhiljaa takaisin kotiin. Saapa nähdä millainen välienselvittely siitä seuraa, kun eksyneet lampaat tulevat takaisin laumaan. Jätkät ovat kumminkin kovasti miehistyneet, varsinkin omasta mielestään...

Paimenpoika Joiku tuttavuutta tekemässä.

Pikkujätkät ovat omalla laitumellaan. Näin niiden lisäruokinta on helpompaa, kun ei ole ylimääräisiä suita hamuamassa ihanaa kauraa. Kauraa pässit saavat nyt pienen määrän joka päivä, koska laitumet ovat alkaneet ehtymään. Pässit tunnistavat mönkkärin äänen, taitaa olla niille sama kuin "kaurakuljetus". Pojat tulevat juosten portille. Vaikeahan niihin on olla ihastumatta, pieniin pässimiehiin.



Veljekset kuin ilvekset, Lumo ja Loimu. Ihana Lennartti haistelee vieressä ilmaa.

Harmaksista kaksi veljestä on meidän mustan P-linjaisen Hapsun jälkeläisiä. Hapsu muutti Vesilahdelle kotieläinpihaan, mutta meille jäi Hapsun tytär Justiina emolampaaksi. Nämä veljekset ovat Justiinan poikia, ja taitavat molemmat jäädä mustiksi. Kuin myös Siirin poika Lennartti. Peräti kolme harmasta siis jäämässä mustaksi. Onneksi pari harmasta on perusharmaksen värisiä, ettei nyt ihan vain mustia taljoja tule...




Ihanavillaiset pikkupojat kauran äärellä.

Pojat saavat elellä laitumella pitkälle syksyyn. Kun ilmat muuttuvat kolean sateisiksi, muuttavat pikkujätkät pihapiirin pienemmälle laitumelle. Laidun on lähempänä, joten ruokkiminen on vaivattomampaa (tässä vaiheessa kannetaan pojille kauran lisäksi heinääkin syötäväksi). Sen lisäksi laitumella on kolmiseinäinen katos, jonne on mukava mennä säitä pakoon.
Tarkoituksena olisi saada pässykät teuraskuntoon loka-marraskuussa, ennen varsinaisen talven tuloa. Näin niitä ei tarvitsi ottaa sisälle laisinkaan.

perjantai 2. elokuuta 2013

Sähköä ilmassa


Heinäkuun ehkä rankimpiin hommiin kuului uuhilaitumen sähköistäminen. Olen jotenkin karttanut sähköä minkä ehdin. En pidä siitä, inhoan sitä, pelkään sitä. Usein ollaan mietitty, että miksei laiteta sähköä laitumille, todettu että vois toimikin, ja jätetty asia siihen. Kunnes sitten nyt.
Nuo meidän kuusitolpat on tosiaan sen verran jo lahoja, ettei tarvi suurtakaan nojaamista poikki mennäkseen. Uusimaan niitä ei kyllä vielä aleta, mutta kieltämättä loppuishan se nojailu kun laittais vähän sähköä kulkemaan aidassa.
Niinpä suunnittelimme, että jätetään lammasverkko kulkemaan omalla paikallaan, ja laitetaan verkon sisäpuolelle pari sähköpiuhaa.

Innokas puuhamies ja kaitsijansa...

Itse piuhojen veto ja sähkön asennus ei ollut homma eikä mikään. Mutta se kasvillisuuden raivaaminen!  Verkko on ollut paikoillaan sen kolmisen vuotta, aika hyvin oli ehtinyt jo painua ruohon sisään. Aloitin ensin pikku sirpillä katkomaan verkon alta heinää. Temmoin verkon irti kasvillisuudesta ja katkoin heinät alta. Totesin, että ennemmin menee ranteet ja mielenterveys, kuin koko laidun on kierretty.
Niinpä mies apuun raivaussahallaan.


Eikä se mitään helppoa heinäntekoa ollut raivaussahallakaan, mutta meni onneksi joutuisammin kuin sirpillä. Toinen nosti verkkoa, toinen raivasi. Kunnes sitten pienempi isäntä kyllästyi laitumella pyörimiseen, ja toinen saikin jäädä yksinään nostamaan verkkoa ja raivaamaan alta...
Ennen talven tuloa olisi toiveissa, että ehdittäis nostamaan verkkoa kymmenisen senttiä maasta irti. Niitot sujuis sitten ihan leikiten vaan.

Mutta sähkö on ollut hyvä juttu, olen enemmän kuin tyytyväinen. Lampaat otti pari tälliä (itsepintaisemmat vähän enemmän...), ja alkoivat antaa periksi. Enää ei notkuta tolpilla, eikä kurkoteta aidansilmästä paremman ruohon perään.


Kerppujakin on tehty jonkin verran. Enemmänkin toki sais olla tehtynä, mutta en valita. Mukava sitten talven pimeinä iltoina kaivella koivu- tai pajukerppuja elukoiden iloksi. Kanoille olen kuivattanut pihasta ruohonleikkuri- sun muuta raivausjätettä.


Siellä lampaat viettää kuumaa kesäpäivää metsikön suojissa. Lähtevät sitten illan viiletessä käyskentelemään ja ruohoa hampsimaan.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Markkinamyyjä

Nyt on sitten ensimmäinen kerta myyjänä markkinoilla takana. Tapahtuma oli Kesäpäivä Kangasalla. Onneksi ilmat suosi, ja loppuajasta paistoi jo aurinkokin. Toisaalta, yllättävä pakastuminen olisi voinut tuoda villatuotteiden myyntiin ihan uutta potkua...

Olen ihan tyytyväinen päivän tulokseen. Yksi talja sai uuden kodin (se minun lemppari lyhytvillainen talja. oikeasti tuli hetkeksi ihan haikea olo, kun talja vaihtoi omistajaa...) kuten myös monta lankavyyhtiä. Yhdet pikkuiset villasukatkin ostettiin.Kyllä siinä taas vajaan parin kuun heinät tienattiin.
Oli muutenkin mukava päivä. Sai jutella ihmisten kanssa sydämensä kyllyydestä lampaista, villoista, käsitöistä, maalaiselämästä ja vieläpä kaiken kohtuullistamisestakin. Lampurituttujakin tapasin, ja se jos mikä on aina mukavaa. Aika yksinäistä puurtamistahan tämä välillä on, mukava kun saa kuulostella lammasmaailman kuulumisia ja vaihtaa "kolleegojen" kans sanasia.

Markkina-aamuna huomasin, etttei meillä ole minkäänlaisia käyntikortteja. Hädissäni printtasin pikkulapuille mielestäni oleelliset tiedot. No joo, muuten hyvä, mutta meidän paikkakunta jäi mainitsematta, kuten myös kotisivuosoite laittamatta... Toivottavasti KVG tuottaa tulosta. Ens kerralla sitten paremmin varustautuneena.

Kiitos vaan kaikille päivään tavalla tai toisella osallistuneille. Jäi oikein hinku päästä uudelleen myyjäksi markkinoille.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Lampaat karkuteillä


Naapurista tuli soitto eilen, "teidän lampaat on meidän pihassa..." Voi elämä! Onneksi nuo on niin tottuneet kutsuhuutoon, että tulivat ravaten luo kun huusin. Juoksivat perässä lampolaan asti, jonne ne hätäpäissäni telkesin. Ei kauheasti naurata, kun lauma pöhköjä uuhia juoksee pitkin ja poikin mantereita. Tuossa on kumminkin iso tie suht lähellä, se kerta jos ne tiellä kaahaisivat... Hyi olkoon.
Eikä naurata juuri siksikään, että on kylmästi jätettävä alle 2v poika yksin siksi aikaa, että äiti juoksee lampaita paimentamassa. Kylmäshän se vähän, kun takaisin tullessani huomasin, että ulko-ovi on sepposen selällään. Poika on oppinut avaamaan oven. Onneksi lapsi oli kaikessa rauhassa sisällä, yritti asettaa pantaa koiraportin takana olevan porokoiran ylle.

Tuo episodi kumminkin laittoi taas kerran miettimään tämän kaiken mielekkyyttä. Miten helppoa -ja huoletonta!- olisikaan eläimetön elämä. Ennen kaikkea huoletonta.
Nyt saa koko ajan olla kyttäämässä aitojen kuntoa, lyömässä uusia tolppia hajonneiden tilalle, olla askeleen edellä ja bongata se seuraavaksi lahoava tolppa. Niittää se vihreämpi ruoho aidan toiselta puolen, kaataa samalla houkutteleva pajukko. Aidata lisää laitumia ja silti olla pelko persiissä, että riittääkö. Onko laidunpaine sopiva, vai onko liikaa porukkaa liian pienellä alalla. Kasvaako laidun, alkaako köyhtymään. Laihtuuko lampaat, kasvaako karitsat, onko ripulia...
Puhumattakaan siitä jatkuvasta stressistä, jos lähdet kotikumpua pidemmälle. Miten ne sielä pärjää, karkaako, pysyvätkö aitojen sisällä.

Ihan oikeasti tulee valtava halu lyödä hanskat tiskiin. Kiitos ja hei, eiköhän se ollut sitten tässä. Jättäisi korkeintaan pari lammasta villaa tuottamaan. Mielessäni jo teinkin inventaariota, kuka lähtee ja kuka jää. Taas vaihteeksi. Lähtöpassit onnistuin antamaan peräti kahdelle uuhelle, loput saisi jäädä... Lähtöpassit saaneista toisella on ruma ääni jota käytetään koko ajan, ja huono villa. Toinen taas on risteytys, emo kainuunharmas ja isä meidän harmas-jaalanlammas Ami. Ainoa ei-puhdasrotuinen uuhemme. Arka kuin mikä. Se nyt todennäköisesti lähteekin, viimeistään ensi keväänä. Sen piti lähteä jo syksyllä teuraspässien kanssa, mutta oli vielä sen verran pieni, että jäi kasvamaan.

Näissä tunnelmissa aitasimme tänään illalla pihapiiristä yhden alueen, joka kaipaa raivausta. Jätin siihen 4 uuhta, joista kahdella on vielä karitsat alla. Olkoot siinä niin kauan, että viimeisetkin karitsat on vierotettu. Syökööt alueensa puhtaaksi, jonka jälkeen niitä ruokitaan hyvällä niittoheinällä. Sillä välin laitumet saa rauhassa kasvaa, kun laidunpainekin on pienempi.
Aluksi sinne jäi 5 uuhta, mutta näistä yksi ikävöi niin kauheasti siskonsa perään, että vein sen muiden luo laitumelle. Jännä juttu, siskokset ovat jo aikuisia -molemmat jo kerran poikineitakin-, mutta silti kulkevat hyvin tiiviisti kimpassa. Tämä pihapiiriin jäänyt Janis seistä pönötti portilla ja huusi. Laitumelta Joni-sisko vastasi. Ääni oli hiljaisessa kesäillassa kova ja kantava. Säälin niin sisaruksia, kuin naapureiden ja meidän yöuniakin, ja kiikutin ikävöivän Janiksen siskonsa luo.
Oli ihana reissu. Janis tuli nätisti kuin koulutettu koira vierellä. Kun se kuuli siskonsa äänen laitumelta, päästi se pienen ja kiihkeän "yyyyyh!"-äänen ja tihensi askeleitaan.
Laitumella tunnelma oli rauhallinen. Kaikki halusivat päästä uupuneen lampurin luo hyvää energiaa antamaan. Marjatta tuli ihan viereen, painoi poskensa minun poskea vasten. Oli hiljaa ja hengitti. Luovutti lampaasta lähtevää rauhallista oloa, ikään kuin sanoen "älä huoli".
Muut olivat siinä ympärillä, Tyyne ja Jännä liittyivät Marjatan piiriin. Oli hieno hetki.
Ihastelin niiden rauhallisuutta, tyyntä olemusta, upeaa villaa. Ymmärsin, miksi tätä teen.

Aina välillä se tulee. Uupumus ja epäusko. Oikeastaan kai missä tahansa asiassa. Työssä kuin työssä, hommassa kuin hommassa. Pitää vain kerta toisensa jälkeen löytää sieltä se juttu, minkä takia sitä tekee, miksi on juuri siinä tilanteessa. Sitten on aika tehdä isoja päätöksiä, jos sitä juttua ei enää löydy.

Kanin kerintää


Angorakanisiskokset Nasti ja Bella on nyt sitten keritty ensimmäisen kerran. Lupaan ottaa kuvan heti, kun villa vähän kasvaa... Tuli aikasen ... hmmm... jänskän näköisiä pupuja kerinnän jälkeen. Mutta harjoitus se kai tässäkin tekee mestarin, tällä kertaa oltiin eka kertalaisia niin kanit kuin minäkin.
Hauskaa oli, että pelottomampi Nasti oli rauhattomampi sylissä. Koko ajan sai olla varuillaan, että mihin se sinkasee. Arempi Bella taas istua nöpötti kaikessa rauhassa sylissä, ei vaikuttanut edes kovin kauhuiselta.
Sakset meillä lähtee hankintalistalle heti.Nyt ei meinannut kunnolla saada villaa irti, oli vähän nyhräämistä. Ja uus heinähäkki täytyy myös saada. Tämä nykyinen varistelee heinää kanien päälle, ja arvokas villa onkin sitten sen näköistä. Kauheilla takuilla oli tytöt, käyttökelpoista villaa sain vain vähän talteen. Toitovottavasti ens kerintä on jo parempi. Nämä täytyy keriä kutakuinkin kolmen kuukauden välein.

Kovasti ollaan myös ahkeroitu tulevan kanilan parissa. Sehän tulee tuonne navettaan, jossa oli viimesyksyn teuraspässit kasvamassa. Sain navetan putsattua vanhoista pehkuista, ja nyt täytyy sitten alkaa rakentelemaan sinne karsinat. Ja laittaa välikatto. Otettiin katto pois kun navetassa oli lampaat. Kävi tila huomattavan ahtaaksi vanhassa navetassa, kun pehku alkoi talven mittaan kasvamaan. Nöyränä kumarassa oli lampurin lampolassa kuljettava...

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Aidoista läpi

Karitsoiden luovutus uusiin koteihin on siis alkanut. Eilen lähti Marjatan ihanat tytöt ja lempeä Lenni-pässi. Kotona on enää Sonjan kolmoset ja Siirin tytär. Nämä lähtenevät juhannuksen jälkeen uusiin koteihin. Niin, ja tietysti pieni pässilauma, joka odottelee syksyä.

Tyynen ruskeat kolmoset lähti maisemanhoitoon, loput pässipojat pääsevät aikanaan isojen pässyköiden kanssa laiduntamaan. Mikäli tuo kylmä sade tänään taukoaa, vien sinne jo ensimmäiset pojat. Lennartti ja Loimu ovat tällähetkellä lampolassa ihmettelemässä äiditöntä eloaan. Mitä todennäköisemmin ainakin toinen näistä pojista saa syksyllä jatkaa sukua ennen lähtöä teurastamolle. Niin hyväkasvuiset ja ihanaluontoiset pojat kyseessä, ja Loimulla varsinkin hyvä villa.

Tyynen kolmoset ja pikkulampuri siellä jossain...

Viime vuonna tein itselleni lupauksen, etten turhaa kaveeraa teuraspässien kans. On inhottava pala viedä pässit viimeiselle matkalleen, jos niihin on mennyt ihastumaan. Keväällä se onnistuikin. Kävin navetassa vain huoltamassa elukat, päästin aamuisin jalottelemaan metsään, katsoin että kaikki on kunnossa ja se siitä. Ei rapsutuksia ei taputuksia, ei juuri edes silmiin katsomista...Mutta nyt olen jotenkin lipsunut... Sitä huomaa istuvansa lampolassa ja rapsuttelevansa pikkujätkiä, jotka niiaavat takajaloillaan melkein maahan asti ja viputtavat pieniä häntiään.
Ja kyllähän siihen erityinen suhde tulee, kun istuskelee vastaniitetyn heinäkuorman päällä mönkijän peräkärryssä emostaan erotettu Lennartti sylissä... Voi mikä kuvan paikka, mutta tietystikään kameraa ei mailla halmeilla, kuvaajasta puhumattakaan.

Ruskea mäyräpoika Lenni

Vuohet tuottaa päänvaivaa ihan tosissaan. Tai vuohien kesäpaikka. Viime vuonna aidattiin niille hyvät metsälaitumet ajatuksella, että tekevät samalla hyvää maisemanhoitotyötä, paikka kun oli pahoin pusikkoutunut. Laidun oli iso, kallioinen ja varmasti vuohen mielestä mahtimesta. Mutta mutta.
Sarvipäät teki niin hyvää työtä, että nyt siellä ei kasva mikään! Pieni ruohopläntti ja muutama kituuttava nuori puu, ei muuta. Ei puhettakaan, että sieltä riittäisi ruokaa kolmelle aikuiselle vuohelle ja kahdelle kilille.
Siispä niittämään. Ja päästämään vuohet "ulos syömään". Ei iso homma, mutta ei kelpaa vuohille. Ne haluaa syömään silloin kun itse haluaa. Jos aamulla on ruoka myöhässä, tulee ne aitojen läpi. Tai jos illalla ruualle päästö venähtää, on ulkona kauhea huuto ja vuohilla ketutus.
Niittoheinäähän sinne ei kannata määräänsä enempää syytää, vuohet vaan talloo ne jalkohinsa eivätkä syö. Ja taas tullaan läpi aidoisa...

Luukas-pukki joutui jo muuttamaan hetkeksi takaisin lampolaan ja laudoitettuun talvitarhaansa. Se on niin painava, että se katkoo helposti meidän kuusitolpat ihan vain vähän nojailemalla niihin koko ruhollaan... Täytyy askaroida sille pukinpitävä aitaus, ja syöttää Luukasta sinne. Ihan turha katkotuttaa sillä kaikkia tolppia vuohien metsälaitumelta. Toivottavasti saadaan pian taas isot pässit maisemanhoitotöihin takapihan metsää raivaamaan, Luukas-poika saa mennä niiden mukana.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Vieroitetut

Pieni lampurimies ja pienet pässimiehet.

Ensimmäiset pässipojat on nyt sitten vierotettu. Kaikki ei sujunut niin kuin oli suunniteltu, tai edes niin kuin aikaisempina kesinä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tällä erää...
Tarkoituksena oli ottaa emot pois laitumelta, ja vahva ajatus oli että kakarat seuraavat emojaan. Vaan eivätpä seuranneet. Ruskean Tyyne-lampaan kolmospojat tulivat hienosti, mutta mustan Jumi-uuhen kolmosista vain yksi tuli. Lacu ja Lemmy jäivät laitumelle. Saivat aikaan villiintymisen, jolloin kaikki uuhet ja karitsat häipyivät kuin pierut saharaan pitkin laitumia.
 Eipä siinä auttanut muu, kuin viedä osa porukasta lampolaan ja jättää muut siltä erää laitumelle.


Uusi yritys seuraavana päivänä. Kauhea helle, sääsket kiusasi, ukkosta ilmassa. Eipä ihme, että kesken kaiken ärhäkkä migreeni teki tuloaan. Saimme kumminkin alkusählingin jälkeen emot ja karitsat kunnialla pois laitumelta. Karitsat menivät vanhaan tuttuun lampolaan, ja emo-raukat joutuivat navettaan olkikuurille.
Uuhet saavat muutaman päivän pelkkää olkea ja vettä, jotta menisivät umpeen mahdollisimman pian. Vaarana on aina utaretulehtus, jos emo jää heruttamaan maitoa. Maitoa ei tehdä ihan tyhjästä kumminkaan, eli jos ei tule kunnon sapuskaa, loppuu maidontulokin.
Käytämme emot vielä tänään karitsoiden luona, saavat kakarat imuttaa viimeiset tipat tisseistä, jonka jälkeen pitäisi maitohanojen aika hyvin ehtyä.

Veljekset Laikku ja Läsi, taustalla ruskea suomenlammas Lassi.

Pässipojista neljä lähtee tänään uuteen kotiin, suomenlammasveljekset Lacu ja Lemmy, sekä yläkuvassa olevat kainuunharmasveljekset Laikku ja Läsi. Pojat toimivat uudessa kodissaan kesän maisemanhoitajina  sekä seuralaisina, syksyllä niitä odottaa niin monen muun pässipojan kohtalo.

Veljekset mäyränvärinen Lenni-poika, mustavalkoinen Lemmy ja musta Lacu. Edessä ruskea Leevi.

Sitten ensi viikolla uuteen kotiin lähtee Lacun ja Lemmyn veli ruskea mäyräpoika Lenni. Lennistä ja meidän pojasta on tullut Ystävät.  Lenni on tosi mukava ja seurallinen pieni pässimies, mukava että se saa siitospässin viran uudessa kodissaan.

Janis-uuhi katselee kaihoisasti ikkunasta ulos.

Emo-rukat ovat vähän harmissaan navetaassa. Ja onko se ihme! Kesä kukkeimmillaan, ja rouvat joutuvat sisätiloissa natustamaan tyhmää olkea. Toivottavasti ne pääsevät pian takaisin laitumille.

torstai 30. toukokuuta 2013

Pontus 22.9.2002-27.5.2013


Jouduimme saattamaan uskollisen ystävämme ajasta ikuisuuteen viime maanantaina.
Ärhäkkä luusyöpä sai otteen maailman parhaasta vahtikoirasta.
Ikävä tätä suurisydämistä herrasmiestä on suuri, vaikkakin tieto tuskattomasta olemisesta helpottaa.

Nuku hyvin Pontus, emme koskaan unohda sinua.


Pontus on nyt rakkaan "isoveljensä" luona...


...sekä tapaa pitkästä aikaa siskonsa Pipsan.


perjantai 24. toukokuuta 2013

Laidunelämää


Laitumilla on oltu nyt viikko. Ensimmäinen lohko syötiin tyhjiin alle viikossa. Toivottavasti laidun kestää tämän hetkellisen ylipaineen. Pianhan sitä saa alkaa luovuttelemaan ensimmäisiä karitsoita uusiin koteihin.

Lassi, joka lähtee veljiensä kanssa Orivedelle kesätöihin.

Jumi ja poikansa Lemmy. Lemmy lähtee kolmen muun pässipojan kans Kangasalle kesäksi, syksyllä sitä odottaa niin monen muun pikkupässin kohtalo.

Justiinan Lasse ja pikkuinen Late. Hienosti on pienikin kasvanut ja voimistunut.

Kesätyttö Kumma.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Hiljainen lampola

Ami-pässi toivottaa kaikille rehevää kesää!

Nyt on lampola tyhjä ja hiljainen, lampaat lähti eilen laitumille. On ollut aivan ihanan lämpimiä kevätpäiviä, jotka tuntuvat jo ihan kesältä. Yöt ovat kumminkin vielä viileitä, alle 10 asteessa.
Saimme laajennettua uuhien laidunta äitienpäiväviikonloppuna, pässien laidun tarkistettiin eilen. Vielä pitää vähän puljata pässien puolella, täytyy laajentaa laidunta enemmän metsän puolelle, saa pässykätkin paremmin suojaa.
Pässykät ilta-auringossa laitumella.

Ensimmäiset laidunyöt ovat aina jonkinlainen stressi, ainakin lampaanpitäjälle ja vissiin vähän lampaillekin. Lampuri kuuntelee yön hiljaisuutta korvat soikeina, miettii mitenköhän ne siellä pärjää, paleleekohan niitä, ei kai vaan mikään koira pääse niitä kiusaamaan ja ajattamaan... Lampaat ovat riemuissaan laitumelle pääsystä, mutta illan tullen ne jonottavat portilla kuin sanoen "no niin, johan täällä on oltu, tules viemään meidät yöksi kotiin...".

Pian sitä kumminkin tottuu. Lampuri leppoisiin aamuihin, kun ei tarvitse kantaa selkä vääränä ruokaa ja kuivikkeita, ja lampaat ihanaan vapauteen. On mahtava katsoa, kun lampaat makoilevat auringonpaisteessa silmät ummessa märehtien. Yhtäkkiä joku nousee ja vähän villiintyy, ja samassa onkin koko lauma jalkeilla ja tekee hurjia loikkia ja pukitteluja, pompahtelee tasajalkaa menemään. Niin karitsat kuin aikuisetkin, kaikki ovat kuin mitäkin tytönhupakoita.

Pikkuinen Lilian äitinsä ja isänsä kanssa laitumella.

Vuohetkin pääsivät laitumille. Tosin tämä sakki kiikutettiin yöksi sisälle. Vuohilla varsinkin on kauhea kaipuu omaan turvalliseen kotiin yöksi. Joka kevät sama episodi, illan tullen vuohet partioivat levottomina portilla, huutelevat ja varsinkin Valpuri kiljuu kimeästi. "Etkö sinä kuule, tule tänne heti ja vie meidät sisälle!!!"
En ehtinyt laittaa niiden kesämökkiä kuntoon eilen, joten ajattelin että jätän sarvipäät ulos yöksi vasta sitten, kun mökkikin on taas kesäkunnossa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Uudet tulokkaat


Kurkiniemessä on uusia tulokkaita. Oikein uusi lajikin. Nimittäin viikko sitten laumaan liittyi pari angorakania. Kanit ovat ruskeita sisaruksia, parin kuun ikäisiä, Niittymäen Anastasia ja Annabella. Nimet lyhenivät käytössä Nastiksi ja Bellaksi. 


Kaneista toinen, Nasti, on suht seurallinen. Se tulee aina katsomaan, mitä tulijalla on mukanaan. Bella taas on vähän arempi, usein se suihkaiseekin pesäkoppiinsa nanosekunnissa, kun ääntä kuulee. Tosin onpa pientä edistystäkin havaittavissa, varsinkin kun lahjoo omenapuunoksilla.


Angorakanit tulivat Kurkiniemeen villan- ja lihantuottajiksi. Kauan aikaa on kytenyt ajatus lihakaneista, mutta jonkin siinä vähän tökki. Kunnes. Niin, kunnes näin angorakaneja Niittymäessä.  Jokin loksahti paikoilleen.
Pääasiassa kanit ovat villantuotannossa, mutta ylimääräiset poikaset, joita ei saa eloon myytyä, päätyvät pakkaseen. Näin varmistetaan taas onnellista ja eettisesti oikein kasvatettua lihaa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Karitsapähkäilyjä


Tänä vuonna meni karitsoiden myynti yllättävänkin kivuttomasti. Meiltä oli tosiaan etukäteen varattu 6 kainuunharmasuuhta. Siinä kun pässipoikia alkoi syntymään kuin sieniä sateella, alkoi vähän hirvittämään. Mihin niiden kaikkien kanssa joutuisimme?

Vaan kaikki meni oikeastaan tosi hyvin. Harmasuuhia syntyi tasan se 6 kpl, pässejä enemmän.
Yksi pässipoika varattiin heti kun se syntyi, neljä vähän myöhemmin. Meille itselle jää lihaksi kasvatettavaksi ihan kiva määrä pässejä. Tuumin aluksi, että pikkulaidun ei kasvata niin montaa koko kesää. Mutta ei huolta, meiltä lähtee kolme pässiä maisemanhoitohommiin kesäksi.
Eli kaikki menikin yhtäkkiä tosi hyvin.


Pikkupässien joukossa on muutama tosi komea ja raamikas. Näitä ajattelin käyttää syksyllä vielä siitokseen ennen kuin pojat matkaavat teurastamolle. Ihana, tumman punaisenruskean villan omaava suomenlammas Lassi saa astua viime keväisen ruskean suomenlammasuuhen Liinan.
Harmaksissa mulla on kai kaksi vaihtoehtoa, joko rauhallinen, iso Lennartti tai ihanan kikkaraisen villan omaava Loimu.
Täytyy tutkailla sukutauluja ja suunnitella. Syksyllä on tarkoitus astuttaa ainakin 9 uuhta, ellei enemmänkin. Mielelläni annan kumminkin lepovuoden uuhille, jotka ovat synnyttäneet useampana vuonna peräkkäin.