Sadepäiviä

Hilla, pieni vaaleanharmaa angoraneiti

Sataa sataa ropisee... taas vaihteeksi. Mittarissa +6 astetta. Tässä olikin kaksi poutapäivää, jolloin aurinkokin näyttäytyi, ja mittari painui lähemmäs nollaa. Kummasti sai mielen keveäksi
Nyt palattiin kuitenkin takaisin vesisateeseen. Jossain iltapäivälehdessä kerrottiin, että valkea joulu sittenkin mahdollista koko maahan. Tämmöstäkö nämä talvet nyt sitten tulevat olemaan? Yhtä pitkää, märkää ja pimeää syksyä?  Jännittämistä, saadaanko jouluksi joulua.

Hilla, Hilkka ja Hiili, sisarukset

Kurkiniemessä ei ole oikein tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Tasaista pimeänaikaa. Tilan ulkopuoliset työt aiheuttaa sen, että elukoiden seurasta ei ehdi niin kauheasti nauttia. Angiinan takia sairaslomalla ollessani ehdin sentään istumaan pupulassa, ja ottamaan nuorisosta uusia kuvia.

Ylläolevat puput ovat kesän -15 poikasia. Luonnonruskea Hilkka, luonnonharmaa Hiili ja yks jonka virallista väriä en tiedä. Se on tuo vaaleanharmaa Hilla. Hilkka on ollut jo pariinkin kertaa lähellä muuttaa uuteen kotiin, mutta niin se vain on jäänyt. Ihan hyvä, se on aika kiva pikkuneiti, jolla tuntuu olevan voimakas väri villassa, ei ainakaan vielä ole kauhean paljoa vaalentunut.

Muhkea Vilburi

Ja uusin tulokaskin on vallan esittelemättä. Hän on Vilburi, ruotsista asti meille ajautunut luonnonruskea möhköfantti. Lempeä ja rauhallinen. Vilburi pääsi astumaan luonnonharmaan Malviinan, ennen kuin Malviina ehti vanhanpiian ikään. Ikävä kyllä Malviinan emovaistot olivat hukassa, vai mitä lieneekään tapahtunut. Joka tapauksessa poikaset oli joko synnytetty tai kannettu pitkin häkkiä. Ne olivat vielä elossa, kun tilanteen huomasin, eli juuri syntyneet.
Varovaisesti tein pikkupesän pupulan nurkkaan ja asettelin pennut sinne. Muuta en osannut tehdä. Toivoin kovasti, että Malviinan emovaistot heräisivät. Malviina on vähän arka, joten en alkanut sitä pyydystelemään ja väkipakolla imettämään, koin myös pupuni tuntien toiseen häkkiin siirtämisen pentujen kanssa olevan emolle vain stressi, ei emovaistojen herättely. Vaikka enhän minä voi kuitenkaan tietää, olisiko nuo toimenpiteet pelastaneet pennut.
Nyt ne eivät kuitenkaan pelastuneet. Jouduin poimimaan ne yhdeksän ihanaa, pientä, kylmettynyttä vastasyntynyttä pois pesästä. Eka kerta, kun meillä käy noin.

Nyt on pupujenkin astutukset hetken aikaa tauolla. Keväämmällä sitten, ehkä jo parin kuukauden päästä pääsee Vilburi taas töihin. Sitten on luvassa angorakanin poikasia myyntiin asti. Olen vähän luopumassa ajatuksesta kasvattaa angorapoikia lihaksi. Niissä on kuitenkin iso työ villansa kanssa (pitää keriä vähintään kerran ennen teurastusta), ja ne ovat kovin hitaita kasvamaan. Josko sitä ottaisi ihan oikeita lihapupuja tiluksille.
Saas nähdä.

Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 

Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.

Uusi arki

Voi kun aika kiitää.
Elämä meni vähän uusiksi, kun sain yhtäkkiä töitä tilan ulkopuolelta. Olen ollut sen melkein 5 vuotta kotona kotiäitinä. Nyt tuli eteen työ, jota oli pakko lähteä kokeilemaan. Täysin oman aiemman ammatillisen suuntautumiseni ulkopuolelta. Homma, joka on ollut ajatuksissani jo kauan. Halu kokeilla, ottaa selvää onko minusta siihen.

Yhtäkkisen työelämään päätymisen johdosta mulla oli kerinnät myöhässä, astutukset myöhässä, kanojen pehkujen laitto meinas myöhästyä... Pihan talvisiivous edelleen tekemättä.  Mutta pikkuhiljaa lampaat ovat kuitenkin päässeet villoistaan ja muutama uuhikin on jo astutettu. Lokakuu meni kyllä aivan totaalisen hujauksessa ohi. Oli niin ajatuksisa, että viimeistään lokakuun lopussa on kaikki kahdeksan uuhta astutettu. No, ei ollut.

Uskollinen ystävä odottaa.

Onneksi ehdittiin nauttia aivan uskomattoman ihanista syyspäivistä. Käytiin paljon metsälenkeillä ja pari kertaa laavulla makkaraa paistamassa.  Pohjoisessakin poikettiin pikaisesti ennen minun töiden alkua. Tuskin tulee ehdittyä sinne enää tämän vuoden puolella. Runne-porokoira otti stressiä pakulla matkaamisesta. Ihan tuli mieleen Spurtti-vainaa, kun Runne niin pelkäs pakun ääniä ja kolinoita. Raukka jännitti koko matkan, mennen tullen.

Kalkkunat kohtas päivänsä, kuten myös pikkupuput. Pässipojat lähtee viimeiselle matkalleen ens viikolla. Uuhia piti vähentää peräti neljä (4 !!) kappaletta, mutta yhtään ei ole vielä vähentyneet... Ei niitä vain yksinkertaisesti raski laittaa pois, meidän vanhoja, ihania uuhia.
Olen muutaman kerran aloittanut tekemään niistä myynti-ilmoitusta, mutta sitten kuitenkin jättänyt tekemättä. Vaikea niitä on myydä uuteen kotiin. Uuhia, jotka on olleet meidän laumassa karitsasta saakka. Sitten pitäisi vielä vanhoilla päivillään muuttaa uuteen laumaan, hakea paikkansa siellä, totuttautua uusiin ihmisiin, lampolaan, tapoihin...
Äh.
Katsotaan nyt tämä talvi vielä näin, ja mietitän keväällä asiaa uudelleen.

Pirhana kun on laitettu lyhyt hihna koiranpoikaselle... Laavulla makkaranpaistossa piti laittaa koirat hetkeksi vähän kauemmas.

Tähän loppuun haluan laittaa meidän 4-vuotiaan valokuvataiteilijan valikoituja otoksia meidän kodista. Taiteilija itse on ollut 3 v näitä kuvatessaan...

Syksyn tuulia

Joiku haistelee syystuulien tuomia tuoksuja.

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Kaunis ruska maassa ja puissa, aurinko paistaa matalammalta. Kurjet lähtee isoina töräyttelevinä parvina pitkälle taipaleelleen. Kauniisti kellastuneet lehdet tippuu puista, välillä tulee pieniä lehtisateita kun tuuli niitä pyörittää.
Kyllä, se on syksy.

Runnelikin on jo iso poika.

Väki vähenee tiluksilla, elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomaansa. Pikkukukot on tosiaan saatettu pakkaseen, huomena lähtee teuraspuput viimeiselle matkalleen. Vielä jää yksi poikue kasvamaan, ovat nyt vasta vajaan 6 viikkoisia. Yksi tyttöpupu lähti tänään matkaan kohti pohjoista. On kiva luovuttaa eläimiä uuteen kotiin, kun on tunne että hyvään kotiin pääsevät. Ainahan näistä on pieni huoli, että mihin päätyvät ja millaisen elämän saavat.

Ehdinpäs... kameraan tallentui muutama kurki valtavasta kurkiparvesta.

Muten Nappi-poika muutti sekin uuteen kotiin, pääsi hellustelemaan. Mute siirtyikin sitten pässien porukkaan, ettei tarvitse yksin olla. Hienosti on mennyt, ei mitään nahisteluja eikä törttöilyjä, pojat kunnioittaa toisiaan ja elelevät kaikessa rauhassa. Muten lempipaikaksi on tullut ison kivi, siellä se makoilee kiven päällä ja katselee maailmaa.

Pässilä ei ole ihan vielä valmis. Mutta eipä pojat sitä tunnu kaipaavan. Niillä on metsäisessä talvitarhassaan kolme suurta kuusta, joiden suojissa pojat tykkäävät makoilla. Edes sade ei aja pässejä sisälle pässilään, Mute kylläkin hienohelmana livahtaa katon alle sadetta pakoon.
Teuraspässit ovat vielä isojen pässien kanssa, tänään olisi operaationa siirtää ne omaan karsinaansa lampolaan.

Tyytyväinen Mute.

Tyytyväinen Veeti metsälaitumellaan.

Ami-pässi ja Topi Topiassoni.

Pikkupuput, joista yksi lähti kohti uutta kotiaan.

Syystouhut

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksen.
Kauhea syyskiire taas. On se jännä, miten se syksykin tulee joka vuosi ja aina yhtä yllättäen. Viimeiset karsinat sain tyhjennettyä talven pehkuista vasta syyskuun alussa. Sitten kiireellä siivoamaan ja tekemään karsinamuutoksia. Pienennettiin vähän pässien karsinaa, sinne tulee nyt kutut. Yhdistettiin pukki- ja kuttukarsinat, ja sinne tulee aluksi teuraspässit. Kun pässit on lähteneet viimeiselle matkalleen, laitetaan karsinaan joulukuun tienoilla joutilaat uuhet. Tällä järjestelyllä saan odottavat ja joutilaat uuhet omiin porukoihin, ruokinta on tsiljoona kertaa helpompaa näin. EIkä paikat mene kauhean ahtaiksi karitsointikarsinoiden myötä.
Tokihan homma on vielä vähän kesken, kuttujen seiniin täytyy vähän lisätä eristettä ja kattoa tiivistää, ettei rouville tule vilu talvella. Tai ainakin saadaan tukittua vetopaikat.

Ja pässeille ollaan tehty ihan uus pihatto takapihan metsään. Pässeille ja Mute-pukille. Saivat samalla ison metsätarhan. Pihatto on vielä sekin vähän kesken, odotellaan että saadaan ens viikolla levyä, pääsee levyttämään seinät.
Runne-poika yllätti vaistoillaan, kun tuotiin pässit laitumilta metsään. Tuossa pihassa on tiukka mutka oikealle metsään, normaalisti siitä mennään suoraan lampolaan. Runne kiersi ihan itsekseen vasemmalle pitäen näin lauman koossa ja saaden sen kääntymään oikealle. Ihana pieni, niin ne vain ikiaikaiset vaistot puskee pinnalle.

Eilen otettiin uuhet sisälle. Tai sisälle ja sisälle, mutta tuotiin pois laitumilta. Niillä on lampolan ovi auki nyt yötä päivää, saavat mennä ja tulla, mutta heinät tulee lampolaan. 

Pikkupuput vieroitettiin omaan porukkaan. Seurana niillä on aivan ihana luonnonruskea keväällinen poikapupu. Tuo poikapupu odottelee teurastuspäivää. Kuten myös se ihana vaaleanharmaa poika. Kauan noitakin vatkasin ja vatvoin, mutta tein sitten päätöksen. Casper-pupu lähtee myös. Tilalle tulee ruotsintuonti luonnonruskea uros. Jätän valkovillaisen pojan itselle villan vuoksi. Pojat saavat asua kanalassa omissa karsinoissaan. Tyttöpupuista jätän itselle luonnonruskean ja luonnonharmaan.
Nuo pikkupuput ovat ihania, tulevat reippaasti katsomaan kun karsinaan menen, ja kiipeävät jalkojen päälle ja haistelevat vaatteita. Antavat ottaa syliin ja kynnetkin on jo kertaalleen leikattu.

Kukkopojatkin ovat kohdanneet loppunsa. Serkkupoika tuli taas ottamaan hengen pois, me hoidimme loput. Vähän oli väärä ajankohta, koska kärpäsiä on vielä. Äkkiä ne meidät löysivät. Oli tarkoitus perata kukot huolella, ottaa sisäelimetkin talteen, vaan toisin kävi. Riivittiin vain rinnat ja koivet niin nopeasti kuin pystyttiin, loput meni haaskuuseen. Niitä kärpäsiä kun riitti. Kalkkunat teurastetaan suosiolla sitten, kun on pikkupakkaset.

Kuvia ei ole tullut otettua viimeaikoina, mutta lupaan kunnostautua. Lisäilen heti, kun on lisättävää.

Pässipoikain kuulumisia

Meillä kasvaa rakastettua pässipoikaa....

Pikkupässeille on sovittu teurastusaika. Lähtevät kuun lopulla. Tavallaan helpotus. Pässipojat on ulkoruokinnassa, pimeä tulee yhä aiemmin ja aiemmin. Iltaruokinta täytyy pian tehdä otsalampun valossa. Saadaan palata normaaliin talviarkeen, kun kaikki märehtijät ovat sisätiloissa ja saman katon alla. Helpottuu lampurillakin hommat.

Pässipoikien joukossa on taas pari minilammasta. Syntyivät pieninä eivätkä ole päässeet kasvussa muiden tasolle. Hetken mietin, että olisin vienyt lampaat teurastamolle erissä, isot ensin ja pienet muutaman viikon kuluttua perässä. Vaan olkoot. Menkööt kaikki kerralla.
Siihen saakka säädän ruokailun kanssa. Otan kolme pienintä erikseen syömään, annan vähän tuhdimpaa väkirehua sillä aikaa kun toiset mutustaa pelkkää kauraa. Onhan se yhenlaista puljausta, mutta toivottavasti kantaa hedelmää. Vai pitäisikö sanoa lihasta...?

Siinä se on. Yläkuvassa meidän pikkupässien heinänsyöttöhäkki (taka-alalla pässien mökki). Toimii, vaikka näyttää ehkä hassulta. Kyllähän ne tuostaki heinää allensa vetää, mutta ei ihan niin tolkuttomasti kumminkaan, että lampurilla alkaisi verisuoni tykyttämään.

Hienoja taljoja on tulossa. Kolme ruskeaa, pari erisävyisen harmaata ja kolme erisävyisen mustaa. Niin se vain työ tekijäänsä "kovettaa". Nyt sitä jo kattelee pässipoikien takareisiä vähän "sillä silmällä" ja kokeilee miten paljon on lihaa luiden päällä. Ja haaveilee ihanista taljoista, mittailee villan pituutta ja miettii, olisiko sittenkin pitänyt keriä edes pari lammasta,jotta saatais lyhytvillaisiakin taljoja...

Kanakuulumisia

Kanalassa on hieman uudistuksia. Tai tarkemmin kanojen rehustuksessa. Meillähän on kanat syöneet lähi-kauraa ja lähi-ohraa, mutta siihen se lähi onkin sitten loppunut. Munitusrehu on tullut kaupan pussista. Tämä geenimanipulaation aika laittoi miettimään asioita uusiksi (kyllä kirpaisi käydä maatalouskaupasta 40 kg:n rehupussi, jonka tuoteselostuksessa vasta kotona huomasin lukevan "geenimuunneltu soija").  

Nyt on kokeilussa kotoperäinen ruokinta. Ohran ja kauran lisäksi kanat tarvitsee eläin- ja kasvivalkuaista sekä viherrehua. Eläinvalkuainen on helposti hoidettu kun arkkupakastin on täynnä erilaisia lihoja koirille ja vuohesta saadaan kanoillekin piimää, mutta tuo kasvivalkuainen on ollut muka jotenkin ongelma. En tunne lähistöltä herneen tmv. tuottajia, eikä tee kyllä mieli kauheasti ajella pitkin maakuntaa milloin minkäkin ainesosan perässä.
Kunnes hermostuin pähkäilyyn, ja ostin ihan tavan kaupasta muutaman pussillisen hernettä, auringonkukan siemeniä sekä pellavansiementä. Nämä tehosekottimeen ja avot, kanasilla on kasvivalkuaissotku valmis! Tätä kauran ja ohran sekaan ja kaikki sekaisin ruokinta-automaatteihin. Ja menee kuin kuumille kiville.

Hjalmar-kukon tiukka katse.

Liha-/piimä-/ruuantähdepuurosta tulee siis eläinvalkuainen. Tähän on helppo lisätä kivennäisiä ja vitamiiniä tai vaikka valkosipulia tarpeen mukaan. Pakkasilla kannetaan lämpimät puurot joka päivä nokkien alle, mutta normaalisti mössö jaetaan muutaman kerran viikossa.
Viherrehua nyhdetään pihasta ämpärikaupalla niin kauan kuin sitä riittää. Sitten tyydytään kokonaisiin kaalinpäihin (mukavaa tekemistä kanasille, kun saa niitä nokkia), salaatteihin, kurkkuihin ja kuivaheinään. Saapa nähdä miten tulee sujumaan. Helpompaahan se toki on nakata pussista sapuskat kuppeihin, mutta ei tämä järjestely ainakaan toistaiseksi liikoja pääse rasittamaan.

"Joko sitä herkkupuuroa saa?"

Ettei tule harhaluuloja, niin mainitaan nyt vielä että edellämainittujen lisäksi kanat tarvitsevat kalkkia munien tuottamiseen, sekä soraa/karkeaa hiekkaa. Sora/hiekka toimii kivipiirassa hampaiden tavalla, jauhaen ruokaa pienemmäksi. Kesällä meillä ei ole soraa laisinkaan tarjolla, kanaset löytävät kyllä ulkoa tarvitsemansa, mutta talveksi sitä laitellaan pikku kuppeihin kanalaan. Soraa kuluu tosi vähän. Välillä tuntuukin, että rakeinen kanakalkki toimittaa myös soran virkaa.

Nuori kukkopoika, jonka piti päätyä pölkyn kautta ruokapöytään. Vaan oli niin komea ja hyvätapainen, että sai meiltä kodin ja nimekseen Piiparinen...

Syksyn ekat kukkopojatkin on nyt sitten päätyneet pakkaseen. Onneksi serkkupoika metsästää, joten hän on lupautunut hengenotto-puuhiin. Kerran olemme sen itse tehneet, ja tais mennä vähän ("vähän"...) vetistelyn puolelle koko homma. Kukot kyllä pääsivät kunniallisesti hengestään, mutta emäntä sai jonkinasteisia hengenahdistuksia... Olen kiitollinen, että voin tarjota hyvän ja lajityypillisen elämän kukkopojille, ja olen erittäin kiitollinen että joku muu ottaa ne pois päiviltä. Suutarit pysykööt lestissään.

Vielä riittää kukkopoikia teurastettavaksi, joten kaupan rääkättyyn höttöbroileriin ei tarvi hetkeen koskea. (Docventuresin erittämän Food,inc:in jälkeen nakkasin vielä yhdelle sinnikkäälle hautojalle 8 munaa alle, hautokoot sitten ja tehkööt meille lisää kukkopaisteja...)

Emokana ylpeänä päiväkävelyllä jälkeläistensä kanssa.

Kanasilla on alkanut sulkasato päivien pidentymisen myötä. Osa on jo ihan resupellen näköisiä, ja pyrstösulkien puuttuminen tekee niisstä hassun tynkiä. Valon vähentyminen aiheuttaa myös muninnan laskua. Kanat saavat pitää ansaittua taukoa, kunnes kaikilla on sulkapeite uusiutunut. Sitten aletaan pikkuhiljaa lisäilemään valoja kanalaan, ja muninta käynnistyilee.

Talvellahan nämä eivät ulkoile. Eivät, vaikka mahdollisuus siihen annettaisiinkin. Lumen tuloon tyssää ulkoilu, sitten tyydytään vain katselemaan ikkunasta tai avoimesta luukusta talvista maisemaa.