torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen päivä

Ihana Marjatta kainuunharmas, kaunis ja viisas.

Vuoden viimeinen päivä. Mittarissa  -0,5. Maa hienoisessa kuurassa, pikkulätäköt pihassa jäässä. Lintulaudoilla käy kova kuhina, perus sini- ja talitiaisia, yllätysvieraita ei ole käynyt. Käpytikka toisinaan piipahtaa, mutta kauan kaipaamiani punatulkkuja ei ole loppusyksyn jälkeen näkynyt. Missä lie naapurissa paremmat eväät?

Äiti ja tytär, Justiina harmas ja Nelli, keväällinen karitsa. Nellin isä on meidän edesmennyt Aatu-pässi.

Vuoden viimeinen päivitys ansaitsee kunnon lammaspläjäyksen. Kuvat on otettu muutama päivä sitten kun maa jäätyi. Lampaat, meidän hienohelmat ainakaan, ei tykkää mennä kovin mutaisessa maassa. Ne ovatkin lähinnä pötktelleet lampolassa tämän loppusyksyn ja alkutalven, kun on ollut niin märkää ja kuraista.
Nyt oli juhlaa, kun maa jäätyi. Kannoin lampaille alkutalven tykkylumen tiputtamia männynoksia, joita ne mielellään kaluavat. Talvitarhassa on myös samaisen tykkylumen jäljiltä muutama katkennun koivunlatvus, joista lampaat oli tosi tohkeissaan, söivät silmuja ja repivät kaarnaa.


 
Justiinan mummi Iina, ainoa ruskea kainuunharmasuuhemme. Toinen meidän ensimmäisistä uuhistamme.

Uuhia on astutettu kahdeksan kappaletta, niin suomenlampaita kuin harmaksiakin. On jännä nähdä, mitä pikkupässit on saaneet aikaseksi. Molemmat astujapässit on viimekeväisiä poikia.  Toiveissa on saada ainakin ruskealle kainuunharmasuuhelle Iinalle ruskeita harmaksia. Isä Niittymäen Jalohan on myös ruskea kainuunharmas, T-linjaa. Jalolla on sarvet, toinen sarvi on katkennut kesällä, mutta toinen on oikein komea sarvenalku. Saa nähdä, onko pysyvä.
Suomenlampaita oli astumassa ruskea pässi Topi. Topi on linjaa 14. Topihan on se pässi, joka haettiin kesällä Ahvenanmaalta.

Irja, tuli Iinan kanssa samaan aikaan, laumamme johtajatar.

Mäyräpyllyt.

Musta mäyrä Mesi 1,5v, toivottavasti kantava, ensimmäistä kertaa.
 
Ruskea Tyyne, minun taistelutoveri ja viisas matriarkka, tyttärensä musta Jumi sekä ruskea Liina.

Tältähän ne useimmat kuvat näyttää, kyykistyn kuvaa ottaekseni, niin eiköhän ole jonkun turpa lähikuvassa.

Ulkoilut ulkoiltu taas tälle kertaa, tie käy lampolan pahnoille märehtimään.

Paimenpojat kyttää toiveikkaana, josko näkyisi naapurin ihanaa lapinkoirtyttöä, jolla on juoksut.


Rauhallista uutta vuotta kaikille lukijoille! Ja kaikkea hyvää, ihanaa ja mukavaa vuoteen 2016!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulukuinen suppilovahverometsäreissu


Kuvat on kuin ainakin syysretkeltä. Eipä uskois, että ne on otettu vain paria päivää ennen joulua. Vettä sateli ja asteet reilusti plussan puolella. Tämmösiä kai nämä talvet nyt sitten tulee olemaan?
Tuo 4v on kyllä älyhyvä metsienmies, tämäkin reissu kesti reilun tunnin, ja jätkä ei valittanut kertaakaan. Toki loppumatkasta, ehkä 100m ennen autoa, alkoi väsähtämään. Muuten oli hyvinkin hyväntuulinen ja reipas.


Yllätys "talvimetsässä", suppilovahveroita... Ei jaksais kauheasti valittaa, mutta onhan se tympiää kun talvet menee näin, mustia jouluja eikä pulkkamäestä tietoakaan.


Myös ylläoleva kaksikko jaksaa hyvinkin juosta reilun tunnin metsässä... Jaksais varmaan vaikka koko päivän. Ollaan joskus mietitty, että miten näiden karvakasojen kans elämä on aina vaan niin helppoa, ei mitään ylimääräisiä taisteluja eikä riekkumisia. Yksi erittäin iso syy on varmasti se, että koirat pääsee lähes joka päivä vapaina reiluksi tunniksi joko mettä- tai peltolenkille. Siinä saa nenätyöskentelyä, kun juoksee kaikenmaailman peurojen, kettujen, jänisten ja myyrien jälkien perässä. Myös fyysinen rasitus on kova, siinä kun juoksee umpimettässä mäkiä ylös ja toista alas, tasapainoilee vähän kaantuneen puun rungolla ja isojen kivien päällä, ei juuri jää energiaa enää tyhjänpäiväisiin valtataisteluihin.


Vähän kädentöitäkin esille... Olen tehnyt tuosta itsekehräämästä angoralangasta vauvan tumppuja. Mikään mestarikutojahan minä en ole, mutta tässä pääosissa onkin tuo ihana materiaali. Niin lämmin, niin pehmeä, eikä kutita herkkääkään ihoa.
Poika pyysi minua tekemään jotain hänellekin, kun on niin ihanaa lankaa. Kauan piti miettiä, että mitäköhän se olisi. Jotain käytännöllistä. Me ei olla niitä, jotka pukee lapsen ihaniin vaatteisiin ja asusteisiin ihan vain siksi, kun se on niin söpöä. Meillä vaatteiden ja asusteiden pitää olla käytännöllisiä, semmosia passeleita reippaalle ja meneväiselle 4-vuotiaalle pikkuisännälle (eikä sillä, että se söpöihin vaatteisiin pukeminen olisi jotenkin minun mielestäni huono juttu, kukin tyylillään).
Mietin, että jos tekis sille vanttuut. Mutta sillä on jo parit lampaanvillavanttuut "kaupunkivanttuina". Eniten meillä käytetään kunnon rukkasia.
Sitten ajattelin tehdä kaulurin. Mutta tuo angora on niin tolkuttoman lämmin, että kaulurissa vois jo kaula paahtua. Nyt onkin sitten puikoilla tulossa muhkea kaulahuivi, johon olis ajatuksena tulla nappikiinnitys. Kaulahuivien solmut ei meillä oikein ole käteviä, huivin kun pitää mahtua takin kauluksen alle, ja solmusta tulee ikävä möykky kurkkua painamaan.

Pitkästä aikaa olen innostunut kutomisesta. Ei millään malttais laskea kutimia käsistään. Eniten jännittää, riittääkö tuo ruskeista kaneista kehrätty lanka, toiseksi en millään malttaisi jaksaa odottaa, että minkälainen tuosta kaulahuivista oikein tuleekaan.

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulu on meillä!


Singahdettiin ottamaan joulukorttikuvia heti, kun tuli se lumi maahan. Onneksi singahdettiin, eihän sitä lumisuutta kestänyt kuin sen pari päivää. Ensin oltiin vähän kuttujen kanssa, sitten vaihdettiin koiriin. Ylilentävä korppi kiinnitti kuvauskohteiden huomion...

 

Vaikka lumettomuus yrittääkin syödä joulutunnelmaa, ei anneta sen lannistaa.

Kaunista joulua ihmiset, vietetään rauhallinen ja mukava joulu!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sadepäiviä

Hilla, pieni vaaleanharmaa angoraneiti

Sataa sataa ropisee... taas vaihteeksi. Mittarissa +6 astetta. Tässä olikin kaksi poutapäivää, jolloin aurinkokin näyttäytyi, ja mittari painui lähemmäs nollaa. Kummasti sai mielen keveäksi
Nyt palattiin kuitenkin takaisin vesisateeseen. Jossain iltapäivälehdessä kerrottiin, että valkea joulu sittenkin mahdollista koko maahan. Tämmöstäkö nämä talvet nyt sitten tulevat olemaan? Yhtä pitkää, märkää ja pimeää syksyä?  Jännittämistä, saadaanko jouluksi joulua.


Hilla, Hilkka ja Hiili, sisarukset

Kurkiniemessä ei ole oikein tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Tasaista pimeänaikaa. Tilan ulkopuoliset työt aiheuttaa sen, että elukoiden seurasta ei ehdi niin kauheasti nauttia. Angiinan takia sairaslomalla ollessani ehdin sentään istumaan pupulassa, ja ottamaan nuorisosta uusia kuvia.

Ylläolevat puput ovat kesän -15 poikasia. Luonnonruskea Hilkka, luonnonharmaa Hiili ja yks jonka virallista väriä en tiedä. Se on tuo vaaleanharmaa Hilla. Hilkka on ollut jo pariinkin kertaa lähellä muuttaa uuteen kotiin, mutta niin se vain on jäänyt. Ihan hyvä, se on aika kiva pikkuneiti, jolla tuntuu olevan voimakas väri villassa, ei ainakaan vielä ole kauhean paljoa vaalentunut.


Muhkea Vilburi

Ja uusin tulokaskin on vallan esittelemättä. Hän on Vilburi, ruotsista asti meille ajautunut luonnonruskea möhköfantti. Lempeä ja rauhallinen. Vilburi pääsi astumaan luonnonharmaan Malviinan, ennen kuin Malviina ehti vanhanpiian ikään. Ikävä kyllä Malviinan emovaistot olivat hukassa, vai mitä lieneekään tapahtunut. Joka tapauksessa poikaset oli joko synnytetty tai kannettu pitkin häkkiä. Ne olivat vielä elossa, kun tilanteen huomasin, eli juuri syntyneet.
Varovaisesti tein pikkupesän pupulan nurkkaan ja asettelin pennut sinne. Muuta en osannut tehdä. Toivoin kovasti, että Malviinan emovaistot heräisivät. Malviina on vähän arka, joten en alkanut sitä pyydystelemään ja väkipakolla imettämään, koin myös pupuni tuntien toiseen häkkiin siirtämisen pentujen kanssa olevan emolle vain stressi, ei emovaistojen herättely. Vaikka enhän minä voi kuitenkaan tietää, olisiko nuo toimenpiteet pelastaneet pennut.
Nyt ne eivät kuitenkaan pelastuneet. Jouduin poimimaan ne yhdeksän ihanaa, pientä, kylmettynyttä vastasyntynyttä pois pesästä. Eka kerta, kun meillä käy noin.

Nyt on pupujenkin astutukset hetken aikaa tauolla. Keväämmällä sitten, ehkä jo parin kuukauden päästä pääsee Vilburi taas töihin. Sitten on luvassa angorakanin poikasia myyntiin asti. Olen vähän luopumassa ajatuksesta kasvattaa angorapoikia lihaksi. Niissä on kuitenkin iso työ villansa kanssa (pitää keriä vähintään kerran ennen teurastusta), ja ne ovat kovin hitaita kasvamaan. Josko sitä ottaisi ihan oikeita lihapupuja tiluksille.
Saas nähdä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Talvi tuli, talvi meni


Tässäpä tulee älytön pläjäys kuvia, kun talvi tuli tiluksille (ja rikkoi aidat...). Tosiaan saatiin mekin vuorokauden aikana jotain 30 cm lunta. Sade alkoi viikko sitten perjantaina ja jatkui lauantai iltaan. Sunnuntaina sateli vain hiljokseen. Maanantai ja tiistai oli ihania talvipäiviä, aurinko pilkahteli, mittarissa muutama pakkasaste ja maisema oli lunta tulvillaan. Nyt keskiviikkona tuo talvi on muisto vain, saatiinkin kevät. Vettä sataa ja lumi sulaa.

Yläkuvassa on kalkkunoiden laidun. Eihän siellä tietenkään enää mitään kalkkunoita ole. Eikä tule... Mutta laitumen laidalla olevista vaahteroista on tippunut muutama iso, painava oksa, kun ei kestänyt märän lumen painoa.


Tuon yläkuvan tapaisia näkymiä on tilus pullollaan. Puut on kaatuneet suoraan laitumille ja tietysti aitojen päälle. Jokaisella laitumella mitä meillä on, on joku puu tai oksa kaatunut aidan päälle. Tuossa kuvassa on ikivanha iso tuomi, joka on kaatua rysähtänyt lampaiden pikkulaitumelle.



 Poropojat tiehaantui, kun tuli lunta.Ne kaahas ja peuhas ja haukkui ja riekkui. Monta päivää peräjälkeen.






Yläkuvassa on polulle tullut este. Hirmuisesti nuoria puita taipuneina meidän polun päälle.







Irmeli ja Martta ihmettelevät lumista maisemaa. Ihmeen tyynesti lampaat ja vuohet otti lumentulon. Viime vuonna ne juoksi ja pukitteli ja villiintyi ihan tyystin, nyt ne vain tyynesti märehti valkeassa maisemassa. Ehkä ne tiesi, ettei vielä kannate riehaantua, ei tule kestämään tämä talvi?

lauantai 14. marraskuuta 2015

Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 
Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.


tiistai 10. marraskuuta 2015

Uusi arki





Voi kun aika kiitää.
Elämä meni vähän uusiksi, kun sain yhtäkkiä töitä tilan ulkopuolelta. Olen ollut sen melkein 5 vuotta kotona kotiäitinä. Nyt tuli eteen työ, jota oli pakko lähteä kokeilemaan. Täysin oman aiemman ammatillisen suuntautumiseni ulkopuolelta. Homma, joka on ollut ajatuksissani jo kauan. Halu kokeilla, ottaa selvää onko minusta siihen.


Yhtäkkisen työelämään päätymisen johdosta mulla oli kerinnät myöhässä, astutukset myöhässä, kanojen pehkujen laitto meinas myöhästyä... Pihan talvisiivous edelleen tekemättä.  Mutta pikkuhiljaa lampaat ovat kuitenkin päässeet villoistaan ja muutama uuhikin on jo astutettu. Lokakuu meni kyllä aivan totaalisen hujauksessa ohi. Oli niin ajatuksisa, että viimeistään lokakuun lopussa on kaikki kahdeksan uuhta astutettu. No, ei ollut.

Uskollinen ystävä odottaa.

Onneksi ehdittiin nauttia aivan uskomattoman ihanista syyspäivistä. Käytiin paljon metsälenkeillä ja pari kertaa laavulla makkaraa paistamassa.  Pohjoisessakin poikettiin pikaisesti ennen minun töiden alkua. Tuskin tulee ehdittyä sinne enää tämän vuoden puolella. Runne-porokoira otti stressiä pakulla matkaamisesta. Ihan tuli mieleen Spurtti-vainaa, kun Runne niin pelkäs pakun ääniä ja kolinoita. Raukka jännitti koko matkan, mennen tullen.


Kalkkunat kohtas päivänsä, kuten myös pikkupuput. Pässipojat lähtee viimeiselle matkalleen ens viikolla. Uuhia piti vähentää peräti neljä (4 !!) kappaletta, mutta yhtään ei ole vielä vähentyneet... Ei niitä vain yksinkertaisesti raski laittaa pois, meidän vanhoja, ihania uuhia.
Olen muutaman kerran aloittanut tekemään niistä myynti-ilmoitusta, mutta sitten kuitenkin jättänyt tekemättä. Vaikea niitä on myydä uuteen kotiin. Uuhia, jotka on olleet meidän laumassa karitsasta saakka. Sitten pitäisi vielä vanhoilla päivillään muuttaa uuteen laumaan, hakea paikkansa siellä, totuttautua uusiin ihmisiin, lampolaan, tapoihin...
Äh.
Katsotaan nyt tämä talvi vielä näin, ja mietitän keväällä asiaa uudelleen.

Pirhana kun on laitettu lyhyt hihna koiranpoikaselle... Laavulla makkaranpaistossa piti laittaa koirat hetkeksi vähän kauemmas.

Tähän loppuun haluan laittaa meidän 4-vuotiaan valokuvataiteilijan valikoituja otoksia meidän kodista. Taiteilija itse on ollut 3 v näitä kuvatessaan...