perjantai 31. tammikuuta 2014

Lintujen talviruokinta



Josko muutama sananen pihalinnuista.
Tässä pihassahan on ruokittu lintuja jo kauan ennen kuin me tähän muutettiin. Päätettiin jatkaa perinnettä, ja linnuille tuttua ruokintapaikkaa.

On yllättävän mielenkiintoista seurata, ketä kaikkia talven aikana pihassa ruokaileekaan. Tänä vuonna keltasirkut on olleet aika isona parvena ruokailemassa, talitiaisten lisäksi.Muutamia sinitiainenkin kuuluu päivittäiseen ruokailijakuntaan. Ennen pakkasia pihaan ilmestyi yhtäkkiä urpiaisparvi. Mahtavia lintuja! Liikkuivat tiiviinä parvena, lehahtivat yhtäkkiä puskasta tai maasta isona parvena lentoon. Maahan laskeutuessaan niitä tuskin huomasi, niin pieniä ja maaston värisiä olivat. Tosi kesyn oloisiakin, lehahtivat heti vierelle kun tulin kanalasta sankko kädessä. Ihan kuin olisivat tottuneet, että tuolla on sankko, siltä saa ruokaa.
Vakituisina vieraina ruokapaikalla käy myös kaksi isoa harakkaa. Alkutalvesta mulla oli kauhea sota niiden kanssa. Kyttäsin salaa ikkunan vieressä, ja kun harakat lehahtivat pikkulintujen laudalle, hätistin ne äkkiä pois. Tunsin voitonriemua, kun harakat lehahti pihakuuseen. Kunnes... Yhtäkkiä tuli mieleen, että miksi ihmeessä harakat ei sais syödä?! Ihan yhtälailla niilläkin on nälkä. Sitä paitsi ne ovat hienoja ja viisaita elukoita. Oikein hävetti. Sanomattakin selvää, että myös harakat on tervetulleita ruokailemaan meidän lintulaudalta. Mutta vain ja ainoastaan lintulaudalta, ei esim. portaidenpieleen unohtuneesta roskapussista...
Käpytikkoja on pari käynyt joka talvi pihassa ruokailemassa, niin myös tänäkin talvena.

Sinitiaisia on ollut edellistalvea vähemmän, punatulkkuja ja mustarastaita ei ole näkynyt laisinkaan. Harmi. Varsinkin punatulkku on tolkuttoman kaunis lintu.
Toissapäivänä bongasin pari närheä maassa pudonneita jyviä nokkimasta. Nekin oli tosi hienoja, harmi että lehahtivat heti pakoon, enkä ole niitä sen koommin nähnyt.

Ruokatarjoiluna meillä on kauraa, ohraa, kuorittuja auringonkukan siemeniä ja rouhittua pähkinää. Sapuska tarjoillaan ihan normaalista muovisesta pikkulintujen ruokintapöntöstä. Sämpylää murennan maahan usein. Talipallojakin on pari roikkumassa. Ei tunnu kiinnostavan ketään muuta kuin koiria.
Rottia tai oravia ei ole näkynyt. Luulen, että kissat pitää rotista huolen ja Joiku-porokoira häätää oravat kauemmas. Se ei haittaa yhtään, nuo pörröhännät saattaa keväisin alkaa aika röyhkeiksi kanalavieraiksi. Oravat vie myös pikkutipuja. Onneksi ei meidän kanalasta ole vienyt vielä kertaakaan, mutta tiedän paljon paikkoja, jossa näin on käynyt. 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pakkastouhuja


Tulihan se talvi viimeinkin. Ja pakkaset.
Talvi tuo aina oman haasteensa pientilallisen elämään. Meillä ei ole eristetty lampolaa. Näin reippailla -20 asteen pakkasilla lampolassa on -13 astetta mittarissa. Lämmintä vettä saa kantaa selkä vääränä, kuten myös kuivaa olkea kuivikkeeksi. Heinää ja kauraa kuluu.
Vaan eipä näytä lampaat olevan moksiskaan pakkasista. Jos pakkanen ei laske kauheasti -20 asteen alle, avataan aamulla lampaille ovet ulkotarhoihin. Ne käyvät mielellään muutaman kerran päivässä jalottelemassa pihalla. Seisoskelevat auringon valossa märehtien, hampsivat välillä havupuiden oksia, joita tarhoihin on viety. Nyt on myös aika kaivaa kesällä kuivatut kerput esiin, ja antaa lampaiden herkutella.


Aamut alkavat meillä kuuden jälkeen, ennen kuin mies lähtee töihin. Käyn antamassa kanoille ja pupuille ruuat ja lämmintä vettä. Kanalassa pysyy lämmöt juuri plussan puolella, vedet ei ole kertaakaan vielä olleet jäässä. Vähän riitteessä joinain aamuina, mutta aika hyvin sielä on lämmöt pysyneet. Lattiatasolla on nollan tuntumissa, siitä n.20 cm ylöspäin ollaan jo reilusti plussan puolella.Oli hyvä juttu, että sain laitettua villat kattoon kesällä.

Kanalan jälkeen on vuorossa lampola. Laittelen sinnekin uudet lämpimät vedet ja heittelen lampaille ja vuohille ruuat, ja kärrään iltaa verten heinät valmiiksi.
Sitten onkin aika ruokkia koirat, kissat, lapsi ja itseni, ja laitella tulet uuneihin.



Irmeli-vuohen lypsy tapahtuu aamupäivällä, kun lähdemme pojan kanssa ulos. Samalla lisäilen kaikille lämmintä vettä ja kuivittelen karsinat. Kannan kerput ja havut ulkotarhoihin, availen ovet ja tarkistan että kaikilla on kaikki kunnossa. Myöskin kanat saavat puuronsa ja puput vähän havuja tai oksia.
Ulkolintujakaan ei sovi unohtaa. Näillä -20 asteen pakkasilla on niidenkin ruuankulutus tosi huimaa, koko ajan saa pönttöä täytellä.


Illalla on vuorossa uus keikka. Taas lämmintä vettä ja heinää, väkirehut tarvitseville.
Poikimiset alkaa lähestymään, joten osa mammoista on siirretty jo tuhdimmalle ruualle. Meillä ei erotella näitä eri karsinoihin, vaan väkirehun syöjät otetaan aina ruokinnan yhteydessä vähän sivummalle. Toimii pienen katraan kanssa. Lampaat oppii tosi nopeasti, kuka saa ylimääräistä ruokaa ja kuka ei. Alun kaaoksen ja rynnimisen jälkeen tilanne tasottuu, ja muutaman päivän kuluttua ruokakupille tulee ainoastaan ne, jotka sitä ruokaa saa. Osa voi välillä käydä vähän norkoilemassa, että onko juuri tosi ettei heille mitään heru, mutta kun ei heru niin ei. Turha siinä on norkoilla.

Myöhään illalla on vielä yhden kiekan vuoro. Käyn sammuttelemassa valot ja tekemässä tarkistuksen, että kaikki on ok. Yleensä siinä vaiheessa porukka on jo pahnoilla makoilemassa. Osa vielä märehtii, osa jo nukkuu reporankana kaula pitkällä.