Pakkastouhuja

Tulihan se talvi viimeinkin. Ja pakkaset.
Talvi tuo aina oman haasteensa pientilallisen elämään. Meillä ei ole eristetty lampolaa. Näin reippailla -20 asteen pakkasilla lampolassa on -13 astetta mittarissa. Lämmintä vettä saa kantaa selkä vääränä, kuten myös kuivaa olkea kuivikkeeksi. Heinää ja kauraa kuluu.
Vaan eipä näytä lampaat olevan moksiskaan pakkasista. Jos pakkanen ei laske kauheasti -20 asteen alle, avataan aamulla lampaille ovet ulkotarhoihin. Ne käyvät mielellään muutaman kerran päivässä jalottelemassa pihalla. Seisoskelevat auringon valossa märehtien, hampsivat välillä havupuiden oksia, joita tarhoihin on viety. Nyt on myös aika kaivaa kesällä kuivatut kerput esiin, ja antaa lampaiden herkutella.

Aamut alkavat meillä kuuden jälkeen, ennen kuin mies lähtee töihin. Käyn antamassa kanoille ja pupuille ruuat ja lämmintä vettä. Kanalassa pysyy lämmöt juuri plussan puolella, vedet ei ole kertaakaan vielä olleet jäässä. Vähän riitteessä joinain aamuina, mutta aika hyvin sielä on lämmöt pysyneet. Lattiatasolla on nollan tuntumissa, siitä n.20 cm ylöspäin ollaan jo reilusti plussan puolella.Oli hyvä juttu, että sain laitettua villat kattoon kesällä.

Kanalan jälkeen on vuorossa lampola. Laittelen sinnekin uudet lämpimät vedet ja heittelen lampaille ja vuohille ruuat, ja kärrään iltaa verten heinät valmiiksi.
Sitten onkin aika ruokkia koirat, kissat, lapsi ja itseni, ja laitella tulet uuneihin.

Irmeli-vuohen lypsy tapahtuu aamupäivällä, kun lähdemme pojan kanssa ulos. Samalla lisäilen kaikille lämmintä vettä ja kuivittelen karsinat. Kannan kerput ja havut ulkotarhoihin, availen ovet ja tarkistan että kaikilla on kaikki kunnossa. Myöskin kanat saavat puuronsa ja puput vähän havuja tai oksia.
Ulkolintujakaan ei sovi unohtaa. Näillä -20 asteen pakkasilla on niidenkin ruuankulutus tosi huimaa, koko ajan saa pönttöä täytellä.

Illalla on vuorossa uus keikka. Taas lämmintä vettä ja heinää, väkirehut tarvitseville.
Poikimiset alkaa lähestymään, joten osa mammoista on siirretty jo tuhdimmalle ruualle. Meillä ei erotella näitä eri karsinoihin, vaan väkirehun syöjät otetaan aina ruokinnan yhteydessä vähän sivummalle. Toimii pienen katraan kanssa. Lampaat oppii tosi nopeasti, kuka saa ylimääräistä ruokaa ja kuka ei. Alun kaaoksen ja rynnimisen jälkeen tilanne tasottuu, ja muutaman päivän kuluttua ruokakupille tulee ainoastaan ne, jotka sitä ruokaa saa. Osa voi välillä käydä vähän norkoilemassa, että onko juuri tosi ettei heille mitään heru, mutta kun ei heru niin ei. Turha siinä on norkoilla.

Myöhään illalla on vielä yhden kiekan vuoro. Käyn sammuttelemassa valot ja tekemässä tarkistuksen, että kaikki on ok. Yleensä siinä vaiheessa porukka on jo pahnoilla makoilemassa. Osa vielä märehtii, osa jo nukkuu reporankana kaula pitkällä.