Keväiset kilit laitettu tilaukseen

 

Tulee näköjään päivitettyä noita facebook-sivuja enemmän, kuin tätä blogia. Yritän ryhdistäytyä.
Pakkaset sahas koko tammikuun -30 ja -20 asteen välimaastossa. Kolattiin meidän takapihan lampeen luistinrata. Miten ihmeessä me ei olla aiemmin sitä tajuttu?! Aivan ihana luistella omassa rauhassa, ja saa pitää koirat mukana telmuamassa.

Kutut ja uuhet ovat poteneet kiimojaan yllättävän pitkälle. En muista, että kovin useana talvena kiimat olisi pyörineet vielä tammikuun lopullakin. Kyllä ne on tupanneet loppumaan talven alettua.
Yläkuvassa Mutea huutelevan Valpurin kutsuhuudot ei tuottaneet tulosta, kukaan ei tullut. Kiima laittaa Valputin huutamaan kuin henkeä vietäisiin. Huutoa kestää pari päivää, sitten kiimat alkavat menemään ohitse. Tullakseen taas kolmen viikon päästä uudelleen...
Sen sijaan Valpurin tytär Irmeli sai Mute-pukin heilastelemaan kanssaan. Valpuri oli täynnä inhoa ja epäuskoa, kun tuo sarveton adonis asteli kuttujen karsinasta sisään. Se meni karsinan perimmäiseen nurkkaan mulkoilemaan, ja märehtimään alkaessaan se asettautui samaan nurkkaan makuulleen, selkä tiiviisti käännettynä nuorelleparille.
Mute heilasteli Irmelin kanssa vuorokauden, ja sitten se lähti toisiin naisiin toisille tiloille. Mute palautunee takaisin kotiin seikkailtuaan aikansa maailmalla.

Ilmat lauhtui yhtäkkiä n. 30 astetta. Lähestulkoon yhdessä yössä.  Sade vain ropisi pupulan peltikattoon, kun keritsin pupuja. Ihmeellistä. Lauhtumisten ja vesisateiden myötä saadaan sanoa hyvästit hiihtokeleille ja luisteluradalle. Kyllä alkaa pohjoisen ihmisille olemaan vähän turhan extremeä nämä etelän talvet.

Lauhtumisessa oli yksi hyvä puoli. Sain kerittyä angorakanit. Villa alkoi olemaan jo aika pitkää, mutta paukkupakkasilla pupuja ei voi keritä. Nyt kerintä osui just nappiin, villa oli pitkää mutta hyväkuntoista, ei yhtään takussa eikä huopunutta. Yläkuvassa on Pörröturkki (4v pojan ristimä) juuri parturoituna, saavissa on sen villat. Ihanaa, valkoista angoravillaa.
Ei voi kun ihmetellä, miten mukavaa nykyään tuo kerintä onkaan. Olen aiemmin kerinnyt puput sylissä, ja se on ollut semmosta venkoilua ja paikallaanpysymättömyyttä, ihan hermostuttavaa touhua. Aikaa on mennyt tunti/eläin. Nyt, kun keritsen puput pienellä pöydällä, on homma huomattavasti helpompaa. Puput oikein asettautuvat makuulle siihen pöydälle, saan kaikessa rauhassa keriä villat pois. Ostin Fiskarssin parturisakset hommaa varten, oli hyvä ostos. Parturointi mani- ja pedikyyreineen kesti nyt 30 min/eläin. Mikään aikajuoksuhan tuo toimenpide ei ole, mutta mukavahan se on jos nyt ei ihan tuntia yhdessä eläimessä mene.
Kerinnän päätteeksi kärräsin kottikärryillä ison osan pehkuista pois. Sitä olikin ehtinyt kertyä talven aikana aikamoinen patja. Vielä kun laitoin puhtaat oljet pinnalle, oli pupulassa tyytyväisiä pupuja. Ja tyytyväinen emäntä.

 

Yläkuvissa pari angoravillatuotetta. Tein muutamat vauvantumput myyntiin. Toivottavasti ovat juurikin niin lämpimät ja pehmeät käytössä, kuin miltä kutoessa tuntui. Toinen kuva on hassu. Ei juuri tuo oikeutta huiville, mutta laitan sen silti. Olen tehnyt tuon tuubihuivin viimevuonna. On uskomattoman lämmin.
Olin koirien kans lenkillä reilussa 20 asteen pakkasessa. Pipo olikin yllättäen liian ohut varuste (vaikka ihan paksu korvaläpällinen pipo onkin). Onneksi oli tuo huivi mukana. Siitä kun kietasi osan pipon kaveriksi päätä ja korvia lämmittämään, ei palellut enää yhtään. Päinvastoin, hiki tuli.

Vielä yksi kuva tammikuulta. Kuka arvaa?
Teema näytti yhden lauantai-illan pelkkää Bowieta. Me ollaan miehen kanssa oltu ajat ja iät suuria Bowie-faneja, ja tuo yllättävä poismeno kosketti ja puhutti ja mietitytti kyllä aika lailla. Otettiin suuren taiteilijan muistoksi viinilasilliset, ja nautittiin Teeman annista.

Pakkastouhuja

Tulihan se talvi viimeinkin. Ja pakkaset.
Talvi tuo aina oman haasteensa pientilallisen elämään. Meillä ei ole eristetty lampolaa. Näin reippailla -20 asteen pakkasilla lampolassa on -13 astetta mittarissa. Lämmintä vettä saa kantaa selkä vääränä, kuten myös kuivaa olkea kuivikkeeksi. Heinää ja kauraa kuluu.
Vaan eipä näytä lampaat olevan moksiskaan pakkasista. Jos pakkanen ei laske kauheasti -20 asteen alle, avataan aamulla lampaille ovet ulkotarhoihin. Ne käyvät mielellään muutaman kerran päivässä jalottelemassa pihalla. Seisoskelevat auringon valossa märehtien, hampsivat välillä havupuiden oksia, joita tarhoihin on viety. Nyt on myös aika kaivaa kesällä kuivatut kerput esiin, ja antaa lampaiden herkutella.

Aamut alkavat meillä kuuden jälkeen, ennen kuin mies lähtee töihin. Käyn antamassa kanoille ja pupuille ruuat ja lämmintä vettä. Kanalassa pysyy lämmöt juuri plussan puolella, vedet ei ole kertaakaan vielä olleet jäässä. Vähän riitteessä joinain aamuina, mutta aika hyvin sielä on lämmöt pysyneet. Lattiatasolla on nollan tuntumissa, siitä n.20 cm ylöspäin ollaan jo reilusti plussan puolella.Oli hyvä juttu, että sain laitettua villat kattoon kesällä.

Kanalan jälkeen on vuorossa lampola. Laittelen sinnekin uudet lämpimät vedet ja heittelen lampaille ja vuohille ruuat, ja kärrään iltaa verten heinät valmiiksi.
Sitten onkin aika ruokkia koirat, kissat, lapsi ja itseni, ja laitella tulet uuneihin.

Irmeli-vuohen lypsy tapahtuu aamupäivällä, kun lähdemme pojan kanssa ulos. Samalla lisäilen kaikille lämmintä vettä ja kuivittelen karsinat. Kannan kerput ja havut ulkotarhoihin, availen ovet ja tarkistan että kaikilla on kaikki kunnossa. Myöskin kanat saavat puuronsa ja puput vähän havuja tai oksia.
Ulkolintujakaan ei sovi unohtaa. Näillä -20 asteen pakkasilla on niidenkin ruuankulutus tosi huimaa, koko ajan saa pönttöä täytellä.

Illalla on vuorossa uus keikka. Taas lämmintä vettä ja heinää, väkirehut tarvitseville.
Poikimiset alkaa lähestymään, joten osa mammoista on siirretty jo tuhdimmalle ruualle. Meillä ei erotella näitä eri karsinoihin, vaan väkirehun syöjät otetaan aina ruokinnan yhteydessä vähän sivummalle. Toimii pienen katraan kanssa. Lampaat oppii tosi nopeasti, kuka saa ylimääräistä ruokaa ja kuka ei. Alun kaaoksen ja rynnimisen jälkeen tilanne tasottuu, ja muutaman päivän kuluttua ruokakupille tulee ainoastaan ne, jotka sitä ruokaa saa. Osa voi välillä käydä vähän norkoilemassa, että onko juuri tosi ettei heille mitään heru, mutta kun ei heru niin ei. Turha siinä on norkoilla.

Myöhään illalla on vielä yhden kiekan vuoro. Käyn sammuttelemassa valot ja tekemässä tarkistuksen, että kaikki on ok. Yleensä siinä vaiheessa porukka on jo pahnoilla makoilemassa. Osa vielä märehtii, osa jo nukkuu reporankana kaula pitkällä.

Kireitä pakkaspäiviä

Sadekelien jälkeen tuli pakkaset. Muutama päivä sitten säätiedotuksessa lupailtiin, että lämpötila laskee yön aikana -24 asteen tietämille. Kanala sai illalla lisälämmitystä ja märehtijät olkipatjan ja ylimääräistä heinää. Vaan yllätys oli aamulla suuri, kun mittari näyttikin alle -30 astetta!

Meiltä on usein kyselty, miten lampaat ja vuohet pärjäävät eristämättömässä lampolassa. Eikö ne palele?
Kun eläin on saanut syksyn mittaan totutella talven tuloon, kasvattaa se muhkean talvikarvan. Vuohetkin ovat oikeita turrukoita, kun valmistautuvat talven tuloon. Tästä syystä lampaatkin olisi hyvä keritä syksyllä, että saavat sitten kasvatettua tiiviimmän ja lämmittävämmän talvivillan.

Mutta yksin turkin turvin ne eivät pärjää kovilla pakkasilla. Lampaalle on annettava ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Ja nimenomaan heinää. Siitä ne saavat energiaa, ja pötsi toiminnallaan tuottaa lämpöä. Jotain energiarehua on hyvä antaa lisäksi (esim. kauraa), kunhan muistaa että lammas on korsirehun syöjä, sitä heinää on oltava edessä pakkasilla.

Ruuan lisäksi eläimellä on oltava lämmin ja kuiva makuualusta. Tarkoittaa, että kuivikkeen määrää ja laatua tarkkaillaan koko ajan, ja lisätään heti kun siltä näyttää. Kokeeksi voi käydä itse istumassa pehkuilla. Jos on kuivaa ja lämmintä, niin mikäs siinä on lampaiden kanssa istuskellessa ja turistessa. Jos taas tuntuu viileältä, tai pahimmillaan märältä, on kuivittamiseen ryhdyttävä viipymättä.

Vettä ei tietystikään saa unohtaa. Lämmintä vettä on kannettava pari-kolme kertaa päivässä, ja huolehdittava ettei vesi pääse jäätymään. Tosin yön aikanahan se vetää itsensä tiukkaankin jäähän, mutta sitten sitä aamulla kopistellaan irti ja lisätään kuumaa vettä joukkoon.

Lampaan ja vuohen asunnollakin on tietysti väliä. Suurin osa lampoloista taitaa olla eristämättömiä, mutta kaikkien täytyisi olla vedottomia, pitää tuulta ja vettä. Kuivassa ja vedottomassa lampolassa kuivituksen, veden ja ruuan ollessa kunnossa ei kireät paukkupakkasetkaan haittaa.

Kovien -30 asteisten pakkasten aikana Kurkiniemessä tehtiin niin, että aamulla ennenkuin isäntä lähti muualle töihin, singahti emäntä elukoita huoltamaan. Laitoin lämmintä vettä, annoin kauraa ja heinää. Katsoin, että kaikki on kunnossa ja elukoilla hyvä. Sitten nopeasti sisälle, että isäntä pääsee töihin.

Uus kierros tehtiin sitten päivällä pojan kanssa. Lämmintä villaa ylle, ja pihalle! Poikakaan ei ollut pakkasesta moksiskaan. Touhusi koirien kanssa ulkona, kunnes tuli minun kanssani lampolaan. Lampolassa kumminkin oli yli 10 astetta lämpimämpää kuin ulkona, joten eipä ollut hätäpäivääkään.
Saimme kierroksen tehtyä alle puolessa tunnissa.
Illalla sain sitten tehdä kierrokseni rauhassa, kuivittaa kunnolla ja laitella kaikki aamua varten valmiiksi.

Eli meillä pakkasilla eläimet saivat kolme kertaa heinää päivässä, niin että aina oli heinähäkissä heinää jäljellä, kun uutta vietiin. Kolme kertaa päivässä lisättiin lämmintä vettä, ja aamulla ja illalla saivat vielä ylimääräisen kaura-annoksen. Lampaat nukkuivat osa yhtenä tiiviinä kasana, osa makoili yksistään. Vuohet kaivautuivat syvälle olkipehkuun, tekivät oikein kivoja pikku pesiä.
Ovet ulkotarhoihin pidettiin luonnollisesti pakkasilla kiinni.

En ole havainnut, että kukaan palelisi tai olis jotenkin huono olla. Eniten elukat näyttävät tykkäävän semmosista -10- -15 asteen pakkasista. Silloin loikitaan ulkotarhoissakin ja kalutaan sinne vietyjä havunoksia. Onneksi pakkaset ei tällä kertaa kestäneet kuin muutaman päivän. Kauhulla muistelen sitä talvea, kun pakkaset kaesti ja kesti ja kesti. Kun mittari huitelee jo kolmatta viikkoa siellä -30 asteen hujakoilla, ei ole enää kivaa ihmisillä eikä elukoilla.