Näytetään tekstit, joissa on tunniste paimennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paimennus. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. syyskuuta 2015

Syystouhut

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksen.
Kauhea syyskiire taas. On se jännä, miten se syksykin tulee joka vuosi ja aina yhtä yllättäen. Viimeiset karsinat sain tyhjennettyä talven pehkuista vasta syyskuun alussa. Sitten kiireellä siivoamaan ja tekemään karsinamuutoksia. Pienennettiin vähän pässien karsinaa, sinne tulee nyt kutut. Yhdistettiin pukki- ja kuttukarsinat, ja sinne tulee aluksi teuraspässit. Kun pässit on lähteneet viimeiselle matkalleen, laitetaan karsinaan joulukuun tienoilla joutilaat uuhet. Tällä järjestelyllä saan odottavat ja joutilaat uuhet omiin porukoihin, ruokinta on tsiljoona kertaa helpompaa näin. EIkä paikat mene kauhean ahtaiksi karitsointikarsinoiden myötä.
Tokihan homma on vielä vähän kesken, kuttujen seiniin täytyy vähän lisätä eristettä ja kattoa tiivistää, ettei rouville tule vilu talvella. Tai ainakin saadaan tukittua vetopaikat.

Ja pässeille ollaan tehty ihan uus pihatto takapihan metsään. Pässeille ja Mute-pukille. Saivat samalla ison metsätarhan. Pihatto on vielä sekin vähän kesken, odotellaan että saadaan ens viikolla levyä, pääsee levyttämään seinät.
Runne-poika yllätti vaistoillaan, kun tuotiin pässit laitumilta metsään. Tuossa pihassa on tiukka mutka oikealle metsään, normaalisti siitä mennään suoraan lampolaan. Runne kiersi ihan itsekseen vasemmalle pitäen näin lauman koossa ja saaden sen kääntymään oikealle. Ihana pieni, niin ne vain ikiaikaiset vaistot puskee pinnalle.

Eilen otettiin uuhet sisälle. Tai sisälle ja sisälle, mutta tuotiin pois laitumilta. Niillä on lampolan ovi auki nyt yötä päivää, saavat mennä ja tulla, mutta heinät tulee lampolaan. 

Pikkupuput vieroitettiin omaan porukkaan. Seurana niillä on aivan ihana luonnonruskea keväällinen poikapupu. Tuo poikapupu odottelee teurastuspäivää. Kuten myös se ihana vaaleanharmaa poika. Kauan noitakin vatkasin ja vatvoin, mutta tein sitten päätöksen. Casper-pupu lähtee myös. Tilalle tulee ruotsintuonti luonnonruskea uros. Jätän valkovillaisen pojan itselle villan vuoksi. Pojat saavat asua kanalassa omissa karsinoissaan. Tyttöpupuista jätän itselle luonnonruskean ja luonnonharmaan.
Nuo pikkupuput ovat ihania, tulevat reippaasti katsomaan kun karsinaan menen, ja kiipeävät jalkojen päälle ja haistelevat vaatteita. Antavat ottaa syliin ja kynnetkin on jo kertaalleen leikattu.

Kukkopojatkin ovat kohdanneet loppunsa. Serkkupoika tuli taas ottamaan hengen pois, me hoidimme loput. Vähän oli väärä ajankohta, koska kärpäsiä on vielä. Äkkiä ne meidät löysivät. Oli tarkoitus perata kukot huolella, ottaa sisäelimetkin talteen, vaan toisin kävi. Riivittiin vain rinnat ja koivet niin nopeasti kuin pystyttiin, loput meni haaskuuseen. Niitä kärpäsiä kun riitti. Kalkkunat teurastetaan suosiolla sitten, kun on pikkupakkaset.

Kuvia ei ole tullut otettua viimeaikoina, mutta lupaan kunnostautua. Lisäilen heti, kun on lisättävää.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Joiku poropaimennustaipumustestissä

Kuva: Kati Liiri

Joiku-poika käväs sitten tosiaan poropaimennustaipumustestissä Pellon Saajomannussa. Testi hyväksyttiin, pojan todettiin olevan poropaimennustaipuvainen. Tuomareina toimivat Minna Mäntyranta-Mustonen ja Keijo Pirttijärvi.
Olin oikein ylpeä puikkonokastani, joka pääsi paimentamaan poroja elämänsä ensimmäistä kertaa.

Vähän olin huolissani ennen testiä, että mitäköhän mahtaa tapahtua. Joikuhan on ollut mulla lampaiden mukana, saanut toteuttaa paimennusviettiään aika omatoimisesti, minä kun en ole sitä osannut juurikaan opettaa. Pelkäsin etukäteen, että olen pilannut koiran osaamattomuudellani. Joiku on herkkä poika, se muistaa pitkään tilanteet. Jos olen joutunut sille ärähtämään, menee se tietysti epävarmaksi, kun ei tiedä mitä siltä halutaan. Omia jo tehtyjä mokiani siis pelkäsin. Senhän toki tiesin, ettei koirassa itsessään mitään vikaa ole... 

Kuva Mirva Mattila

Hassu kuva. Joikulla meinas jäädä haukku päälle, komennan sitä olemaan hiljaa. Kuva Mirva Mattila

Meidän täytyi lähteä melkein heti suorituksemme jälkeen, joten en ehtinyt saamaan arvostelulappua. Lappu tuli tänään postissa.


SOVELTUVUUSOSIO:
Koira kohtaa tuomarin, tarkastetaan koiran soveltuvuus paimennustestiin

1. Koiran hallittavuus ja asenne:
Hallinnassa, levoton

2. Sosiaalisuus ihmistä kohtaan:
Hieman pidättyväinen, ystävällinen

3. Fyysinen soveltuvuus:
Terve, soveltuva ("Ei ole mithän ylimäärästä tuossa koirassa" :) )

PAIMENNUSTAIPUMUSOSIO:
Ohjaaja ja koira siirtyvät tuomarin ohjeistuksella aitaukseen (koira liinassa), testataan paimennustaipumukset poroilla.

1. Kiinnostus parttioon:
Kiinnostunut, riehakas, hieman epäröivä

2. Hallittavuus, kontakti ohjaajaan:
Hallinnassa, valpas

3. Asenne, olemus:
Tasapainoinen, valpas, rauhallinen, aktiivinen

PAIMENNUSTYYLI
Tarkastellaan koiran pyrkimyksiä vaikuttaa parttion liikkumiseen
(vaihtoehtoina 1. sopivasti, 2. vähän, 3. ei lainkaan)

Sopeuttaa voimankäyttöä parttiota kohtaan:
1. Sopivasti

Pyrkii pitämään parttiota koossa:
1. Sopivasti

Työskentelee liikkumalla:
1. Sopivasti

Seuraavien vaihtoehdot 1. Paljon, 2. Sopivasti, 3. Vähän, 4. Ei lainkaan
Haukkuu:
1. Paljon

Keskittyy tarkkailemaan parttiota:
2. Sopivasti

Tuomarien kommentit:
Ikäisekseen pentumainen suhtautuminen poroihin alussa. Vahva paimenvietti, lähti kiertämään. Haki ja kokeili keinoja hallita poroja. Hyvät taipumukset kokemattomalla koiralla.
(suullisesta palautteesta muistan vielä, että laumanlukutaitoa kehuttiin)

Eli suhteellisen turhaa oli pelkoni. Hienosti se meni. Koira oli vähän epävarma, johtuen siitä ettei se saanut minulta juurikaan tukea. Minä jännitän näitä kaikenmaailman testejä ja kokeita, en tiedä paljonko saan osallistua ja paljonko en. En siis mennyt koirani tueksi sen joutuessa kiperiin paikkoihin.
Kyllähän se niistä yksinkin selviytyi, hauskasti rauhoitteli poroja pentumaisilla elkeillä. Heilutteli häntää ja koko pyllyä.

Valkoinen poro testasi testattavia. Joiku rauhoitti sitä heiluttamalla pentumaisesti häntää. Aika lähelle päästi poron. Kuva Kati Liiri

Neljä vastaan yks... Kuva Kati Liiri

Kuvat Kati Liiri

Palaute kuunnellaan tarkkaavaisesti... Kuva Kati Liiri
Jännittämisen vuoksi varmaan jä huomioimatta paljon asioita. Mies oli ottavinaan suorituksen videolle, mutta jokin meni mönkään, eikä nauhalle tallentunut mitään. Olis ollut mielenkiintoista katsella tapahtumaa kaikessa rauhassa omalla sohvalla. Kerrata, että mitä sielä aidassa oikein tapahtuikaan.

Pientä pyrytystä testissä. Kuva Mirva Mattila
Tapahtuma oli tosi mielenkiintoinen. Toivottavasti päästään ens vuonnakin. Olishan se kiva, jos osais opettaa Joikua käyttämään alkukantaisia viettejään. Ehkäpä päästäis paimennusleirille tulevana kesänä?

Testi ohi. "Hyvä poika, Joiku" Kuva Mirva Mattila