Pääsiäisen aikoihin laajensimme kuttujen (ja kilien) talvitarhaa. Yhteen sivuun tuli sähköä, loput on verkkoa. Kutut eivät ole koskaan ennen olleet sähköaidan takana, vähän jänskätti miten suhtautuvat.
Valkoinen Valpuri otti ensimmäiset tällit. Meni haistelemaan sähköpiuhaa ja NAPS!- isku nenään. Valpuri sinkosi kuin ohjus niin kauas kuin pääsi, ja jäi sinne ihmettelemään sieraimet suurina että mikä iski. Tuijotti minua intensiivisesti, vaikka olin ihan toisessa päässä tarhaa iskuhetkellä. Varmaan mietti, että miten kummassa tuo noin kaukaa löi noin napakasti nenään, ja ennen kaikkea MIKSI...
Seuraavan tällin otti Irmeli. Se hamusi orastavaa ruohoa aidan vierestä ja sai tällin kylkeensä. Sekin juoksi kauas aitauksen toiseen päähän, ja oli äärimmäisen ihmeissään että mikä kumma nasahti.
Seurailin kuttuja pitkin päivää, ja molemmat kävivät ottamassa vielä ainakin yhdet tällit. Kerrasta ei uskota?
Valpuri-vanhapiikakin on sulanut kilien edessä. Aiemminhan se on sohinut sarvillaan heti, jos kili on tullut metriä lähemmäs. Se on ollut vähän semmonen kärttynen vanhapiika. Nyt yllätin sen erittäin hellässä kanssakäymisessä Morrison-pukkipojan kanssa. Ne pusuttelivat ja nuohosivat kauan aikaa. Välillä Valpuri muistutti pikkumiestä roolijaosta, mutta todella nätisti ja hellästi. Valpuri mm. otti pukin pään sarvien väliin ja nosti vähän. Harkittu ja rauhallinen liike, mutta kyllä siinä itse vähän jännittyi tilannetta seuratessa... Ei tarvi isoa liikettä tehdä, kun kilillä olisi aikasen tukalat paikat.
Muut kilit eivät saaneet ihan yhtä hellää käsittelyä, mutta ei Valpuri niitä enää pois sohi. Tai sohii, jos liikaa riehuvat ja väärään aikaan, mutta muuten se antaa kakaroiden olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti